Euro-kriisin aidasta ja sen seipäistä

Kaikkitietävä hutkiva journalismi on taas osoittanut tasonsa syyttelemällä Suomea euron kriisiyttämisestä.

Missähän yliopistossa tällaista näköalattomuutta opetetaan?

Jos euro-kriisiä tutkii epämuodikkaasti molemmat silmät auki, voi törmätä esimerkiksi tällaiseen konnaketjuun:

• Kreikka huijasi täyttävänsä emu-kriteerit. Talouden tilastoja manipuloitiin sen verran raskaasti, että Kreikka pääsi "sivistysvaltioiden" joukkoon.


• Varmaankin Kreikan hakemuksen liitteet syynättiin, mutta tarkastajat olivat joko tyhmiä tai tuhmia. Näin jälkikäteen arvioituna ilmeisesti molempia.


• Investointipankkiirit alkoivat ylilainoittaa Kreikkaa. Jos ne eivät kyennneet huomaamaan hakijan faktojen ja antiikin tarujen sekoittumista, investointipankkiirit olivat joko ammattitaidottomia tai sitten vastuuttomia. Ilmeisesti molempia. Voitot olivat huikeita ja riskit olemattomia, koska ne oli delegoitu veronmaksajille.


• Kun Suomea (siis "tyhmää" Suomen kansaa) houkuteltiin rahaliiton jäseneksi, silloin korostettiin, että kukin jäsenvaltio vastaa vain omasta taloudestaan ilman yhteisvastuuta. Tämä peruslinjaus vahvistettiin Maastrichtin sopimuksessa. Kun Saksan, Ranskan ja Britannian investointipankit uhkasivat saada riskit syliinsä, silloin isot ja oikeasti vallan ytimessä olevat valtiot (Saksa ja Ranska) pyyhkivät Maastrichtin paperilla peräpäänsä ja alkoivat saarnata yhteisvastuullisuuden jaloa aatetta.


• Viimeinen lenkki konnaketjussa liittyy niskalenkkiin markkinavoimista - anteeksi markkinavoimien niskalenkkiin EU.sta. Kun nyt eri puolilla Europpaa veronmaksajat alkavat kyllästyä markkinavoimien häikäilemättömään rahastukseen, nyt tarvitaan liittovaltiota turvaamaan investointipankkiirien riskien hallinta.

EU:hun on jo vuosia liitetty demokratiavaje. Demikratiavajehan on suomeksi jonkinasteista diktatuuria, harvainvaltaa eikä sillä ole mitään tekemistä demokratian kanssa. Nyt halutaan tiivistää demokratiavajetta liittovaltioksi. Yllättäen olen samaa mieltä Nalle Wahlroosin kanssa, joka totesi, "Olen tässä Soinin linjoilla. Federalismi on hirvittävä uhka Euroopalle ja Suomelle."

Nyt olisi aika torjua mellakoita Suomessa

Olin parikymmentä vuotta sitten projektitöissä Papua Uudessa Guineassa. Sikäläisten pääkaupunkia, Port Moresbyä, sanottiin yhdeksi maailman vaarallisimmista. Kupletin juoneen kuului, että aina vaalien alla poliitikot lupasivat köyhälle kansalle parempaa elämää kaupungissa - kunhan vain äänestäisivät häntä. Vaalit tuli, poliitikko pääsi parlamenttiin ja väki tuli kaupunkiin, mutta köyhän kansan asema kaupungissa vain paheni. Sama väki, joka tuli toimeen kotikylässään omavaraisesti viljellen ja metsästämällä, oli kaupungissä täysin yhteiskunnan varassa. Seurauksena oli rikollisuuden huippuluvut. Ihmishenki ryöstöjen yhteydessä oli halpa.

Jotain samaa on tapahtunut Britanniassakin. Laillisia ja laittomia siirtolaisia virtaa Britanniaan silmissä paremman elämän odotukset. Koska heitä on liikaa, kaikki eivät saa työtä. Eivät edes sitä kaikkein huonointa orjatyötä, jota vain pintaa kiillottanut sääty-yhteiskunta harvoille tarjoaa.

Odotuksien ja niiden toteutumisen välillä on suunnaton kuilu.

Tilannetta ei paranna thatcherismin hedelmät. Kahdenkymmenen vuoden ajan Britanniassa on kasvatettu tuloeroja. Sitä on yritetty Suomessakin, mutta onneksi täkäläinen eriarvoistaminen on vielä starttikuopissaan. Se on jo tullut selväksi, että tuloerojen kasvu heikentää yhteiskunnan vakautta.

Rikkaiden hyvinvoinnille tulee merkittävä lisälasku yhteiskuntarauhan pettäessä.

Poliisi on sika ja fasisti, jos se yrittää estää nuorisoa varastamasta, polttamasta autoja ja heittelemästä palomiehiä polttopulloilla. - Auktoriteettikasvatus näyttää menneen täydellisesti pieleen. Jos nuoren moraalin mukaan hän saa pidäkkeettä tehdä muille, mitä hänelle sattuu mieleen juolahtamaan, hän on asettunut yhteisön normien ulkopuolelle. Sellaisen ei myöskään pitäisi odottaa saavansa jotain hyvää yhteisöltä.

Jos uskoisin evoluutioon, tällainen egosentrinen nuori asettuisi kehitysvaiheeseen, joka olisi reilusti ennen apinan putkahtamista.

Olisi rauhoittavaa ajatella, että mellakat tapahtuvat siellä kaukana. Valitettavasti thatcherismi on edelleenkin muotia myös Suomessa. Ennen niin tasa-arvoinen, tasapäinen ja tasapainoinen Suomi on hiljalleen kampeutumassa kasvavien tuloerojen ja eriarvoisuuden maaksi. Jänitteet kasvavat. Samoin narsismiin sairastunut nykynuori ei tunnusta itsensä rinnalle tai yläpuolelle muita auktoriteetteja. Pidäkkeet höltyvät. Kehitys on hidasta, mutta todellista.

Viisas poliitikko puuttuisi kehityksen ennen kuin mellakat puhkeavat kaduilla.

Haja-ajatuksia liian vaikeasta aiheesta

Taas kerran joutuu ymmärtämättä ihmettelemään, miksi päältäpäin normaalin oloinen nuori mies ryhtyy kalman enkeliksi. Mikä saa surmaamaan tunteettomasti massoittain ventovieraita ihmisiä?

Kommentattorit presidenttiä myöten ovat osittaneet äärioikeiston suuntaan. Olen siitä samaa mieltä, että sekä äärioikealla että äärivasemmalla kuin myös äärikeskellä ja ääriviheriöllä esiintyy ilmiöitä, jotka eivät rakenna yhteiskuntaa. Sananvapauden nimissä kylvetään hitaasti vaikuttavia ajatusmyrkkyjä ihmisten mieliin. Samanlaista myrkyn kylvöä tehdään väkivaltaisten tietokonepelien avulla. Näiden ylenmääräisten "vapauksien" sijaan alkaa jo kaivata vähemmän itsekeskeistä ja vastuullisempaa asennetta. Ääriliike muuttuu ääriliikkeeksi siloin, kun se hylkää yhteiset pelisäännöt ja alkaa ottaa omia tarkoitusperiään palvelevia "erioikeuksia".

Tällaista "ääri-ilmiötä" on turhaa yrittää sijoittaa poliittiselle asteikolle, sillä niiden kannattajat ovat astuneet politiikan ulkopuolelle.

Minusta Breivikista ei tee äärioikeistolaista se, että hän on lainaillut poliittista höpinää sieltä täältä. Jostain syystä näillä murhanhimoisilla yksilöillä on halu kehittää toimintansa ympärille ideologia. Ilmeisesti hatarampikin ideologia kelpaa etäänyttämään raaat teot omasta sisäisestä ahdistuksesta.

Muistan joskus kuulleeni terrorismin määritelmän. Terrorismi on vahvasti jotakin vastaan, mutta se ei oikeastaan ole minkään puolella. Tai ainakin olisi rakentavimpiakin tapoja edistää ajamaansa asiaa. Terroristi keskittyy vain kostamaan ja tuhoamaan.

Minusta on oikeusmurha ja rikokseen yllyttäminen kutsua terroristeja vapaustaistelijoiksi, mellakoitsijoita mielenosoittajiksi jne.

Norjan verilöylyn yhteydessä käytiin taas keskustelua kristinuskon tai islamin väkivaltaisuudesta. Näiden molempien uskontojen kirjoitettua oppia voi tulkita älyllisesti monella tavalla, mutta silmät eivät valehtele. Kun suomalainen tai norjalainen kristitty tekee veriteon, kansa lähtee kaduille osoittamaan myötäsuruaan ja vastustusta moiselle julmuudelle. Vastaavasti useamman kuin kerran muslimimaissa kansa on kerääntynyt kaduille riemuitsemaan terroriteon jälkeen.

Toivottavasti suomalaiset poliitikot tekevät päivitettyjä johtopäätöksiä poliisin resurssien suhteen.

Rikosten määrä ei vähene, kun poliiseja vähennetään vaikka emävalhetilasto niin väittäisikin.

Roskapostia taivaaseen

Turun arkkihiippakunnan jumalanpalveluselämän hiippakuntasihteeri (hieno titteli!) sekä jumalanpalvelus- ja musiikkitoimikunnan puheenjohtaja (toinen hieno titteli!) ovat lähettäneet hiippakunnan kirkkoherroille ohjeen - "kyse on muodollisesta suosituksesta, ei säännöstä", jossa Turun arkkihiippakunnan piispojen puolesta toivotaan jatkossa rukoiltavan koko nimellä.

Onkohan ohjeen laatijoilla ollut huoli, että rukous voisi taivaassa mennä väärään osoitteeseen?

Tosi harmi, jos taivaassa esirukouksen hyöty ohjattaisiin piispan sijasta jollekin taviaiselle.

"Kirje toimii myös muistutuksena siitä, että piispoja on hyvä huomioida esirukouksessa". Tämä lienee kirjeen laatijoiden mielessä olevan hyvin linjassa Jeesuksen tavan kanssa - rukoilla arjessa tavallisten, siis vähäväkisten puolesta.

Tulee väistämättä mieleen, että kirkolla on joko tiedostettu tai tiedostamaton halu tehdä itsestään naurettava. Voi olla, että joku seurakuntalainen saa kiksejä tällaisesta muotojen ja rituaalien loputtomasta hienosäädöstä. Minusta asetetelma muistuttaa köyhtynyttä loistoauton omistajaa, joka sitkeästi vahaa autoaan, vaikka ulosottomiehet olivat vieneet siitä moottorin.

Pelkään pahoin, että esirukoukset inhimillisen organisaation ja sen elitistisen johdon puolesta menevät taivaassa roskapostikansioon.

Jäävuoren kylmä huippu - Mika Myllylä

Mika Myllylä on kuollut 41 vuotiaana ja nyt mietitään oliko hän sankari vai lurjus.

Näin käsitellään asiaa yksilökeskeisessä kulttuurissa.

Yksilöön tuijottaminen on kätevä tapa rajata asioita ja ongelmia. Näin voi esimerkiksi sulkea silmänsä tosiasialta, että kilpaurheilu on muuttunut liiketoiminnaksi tai jopa teollisuuden haaraksi. Liiketoiminta tarvitsee menestyviä tuotteita menestyäkseen. Tämä kaupallinen paine saa moraalin ja etiikan rajat rytisemään. Moraalin sijaan tulee hyvä liikemiestapa.

Hiihtoliitto tarvitsi menestystä saadakseen toiminnalleen rahoitusta. Yleisesti tiedettiin, että voittamiseen ei enää riittänyt lahjakkuus, vaan siihen tarvittiin kemiaa. Tällaisessa ilmapiirissä hiihtoliidon johdon oli helppo sulkea silmät urheilijoiden ainekokeiluilta. Jos ne toivat menestystä, kaikki (urheilija, hiihtoliitto, sponsorit, Suomen kansa) hyötyivät, jos taas käry kävi, urheilija (yksilö) oli mokannut. Jos taas hiihtoliiton johto olis halunnut estää dopingin laajan käytön, se olisi kyllä kyennyt sen tekemään. Mutta oli tyyntä, koska ei saanut tuulla.

Mika Myllylällä oli halu voittaa. Hän teki sen eteen poikkeuksellisen paljon työtä. Inhimillistä, vaikka ei hyväksyttävää oli, että hän lopulta turvautui kemialliseen teholisään. Ellei häntä ympäröivä koneisto olisi sitä jotenkin sallinut, Mika Myllylä saattaisi olla vielä hengissä. Ehkä ei niin legendaarisena hiihtäjänä, muttä pidettynä, herkkänä ja reiluna miehenä.

Mika Myllylä ei ollut poikkeuksellinen lurjus tai moraaliton ihminen. Hän omaksui yhteisönsä kylmät ja sairaat arvot.

Hänen kohtalonsa oli olla töissä jääkylmässä huippu-urheilu-busineksessa.

Olisikohan aika katsoa jäävuoren huipulta alaspäin. Jos sieltä vaikka löytyisi muitakin konnia?

Kääntyile haudassa Suomi Soffa!

Ostimme Maskun Suomi Soffasta vuodesohvan pari vuotta sitten. Ihan klassisesti menimme tarjouksen perässä kauppaan. Mieluinen tarjoussohva löytyi, mutta sen päällyskangas oli tylsä. Pienen harkinnan jälkeen ostimme sohvan paremmalla kankaalla varustettuna. Myyjän mukaan kangas oli erittäin korkealuokkaista kotimaista materiaalia. Tämä pieni muutos kolminkertaisti sohvan hinnan.

Nyt kahden vuoden päästä kyseinen kauppa v...ttaa.

Tuo korkealaatuinen, kotimainen kangas haalistuu silmissä. Ei siis kovassa käytössä tai auringonpaisteessa, vaan puolivarjoisessa vähäkäyttöisessä huoneessa. Arvioni mukaan vuodessa kuvio on kokonaan haalistunut ja sohvan peittona on tasainen vaalea beige. Tämä olisi normaalitapauksessa reklamaation paikka. Yritys on kuitenkin ehtinyt mennä konkurssiin. Omat kokemukset herättelevät miettimään yrityksen moraalia ja sen osallisuutta firman kupin kääntymiseen.

Samalla kun Suomi Soffa härskisti valehteli sohvaa myydessään Suomi Soffa teki hallaa kotimaisuudelle.

Tällaiset yritykset virtsaavat naapurin housunpuntille.

Ministeriys - tukirangattoman hommaa?

Hallitus valmistunee tämän päivän aikana. Millainen asetelma hallituksen jäsenyys on yksittäiselle ministerille?

• Ministerin posti kiinnostaa. Se on poliitikon märkä päiväuni ja eräänlainen loppusijoituspaikka. Päästäkseen ministeriksi on inhimillistä tinkiä omista periaatteista. Kunka paljon on valmis tinkimään, se riippuu pyrkyryyden motivaation voimasta ja kyseisen henkilön moraalin määrästä.


• Ministerin toimia rajoittaa sovittu hallitusohjelma. Parhaimmillaan hallitusohjelma tuo toimintaan selkeyttä ja ennustettavuutta, huonoimmillaan se sitoo muuttuneisiin olosuhteisiin sopimattomiin päätöksiin.


• Ministerin toimintaa ohjaa myös hänen oman puolueensa ohjelma. Silloin kun hallituksen ja puolueen ohjelmat ovat ristiriidassa, ministeri joutuu arpomaan tulevaisuuttaan: luottaako jatkopestiin ministerinä vai pitääkö laskeutua takaisin äänestäjien armon varaan.


• Viime vuosina ministeriä on myös sitonut Suomen EU-politiikka. Tuolle sidokselle on annettu monta määrettä. Toinen puhuu johdonmukaisesta pyrkimyksestä vallan ytimiin päättämään yhteisistä asioista, toinen mantraa vastuullisuutta Euroopan yhteisistä asioista. Tämä vastuullisuus käytännössä on tarkoittanut Suomen kansallisten etujen (= vastuullisten kansalaisten, veronmaksajien) unohtamista tai jopa polkemista EU:n ja euroalueen yhteisen hyvän (= vastuuttomien, moraalittomien, itsekkäiden jäsenvaltioiden) eduksi. Uskon, että tyhmimmilläkin poliitikoilla on jo herännyt järjen valo siitä, että kyseisellä hötöllä ei ole kestävää tulevaisuutta.

Onhan siinä yhdelle ihmiselle (ministerille) paljon rajoitteita. Mahtaako ministerillä olla vielä tunto siitä, että hän henkilökohtaisesti vaikuttaa asioihin, vai onko hän täysin muiden heiluttelema marionetti? Ilmeisesti muodollinen korkea status kompensoi pitkälle oman persoonan menettämisen tuskaa?

Joka tapauksessa näyttää siltä, että moraalinen selkäranka tai selkeä oma tahto ei ole eduksi ministerin postissa.

Maaseutu jää oppositioon

Suomi saanee piakkoin uuden hallituksen. Uskon, että pitkälti vanha meno - se, jota vastaan köyhä kansa protestoi vaaleissa - jatkuu entisellään. Oppositiosta tulee varmastikin Soinin poppoon ansiosta värikkäämpi, mutta tuskin entistä oppositiota tehokkaampi.

• Tuloerojen kasvu jatkuu,


• Suomea kytketään yhä tiukemmin yhä horjuvampaan EU:iin sekä


• sen myötä suomalaiset veronmaksajat joutuvat yhä useammin kaivamaan rahapussiaan lepyttääkseen rahauhreilla hermostunutta, tyytymätöntä, epävakaata kansainvälistä finanssijumalaa.

Tämä on siis sitä vanhan jatkumoa. Uuden hallituksen myötä tullee myös ihan uusi merkittävä negatiivinen kehitys.

Keskustan ja Perussuomalaisten lisäksi oppositioon joutuu koko Suomen maaseutu.

Kokoomusta, City-vihreitä ja demareita yhdistää yksi yhteinen piirre. Ne ovat omaksuneet amerikkalaisen ultra-kapitalistisen keskittämisen mallin. Tämän mallin mukaan kansallisia voimavaroja ei pidä hajoittaa, vaan ne pitää keskittää muutamaan harvaan, vahvaan keskukseen. Kokoomuksella linjan valinta on ideologinen, vihreät kuvittelevat (vielä) tekevänsä eco-teon pakkaamalla kaikki tiukkoihin taajamiin ja demareiden kannattajat perinteisesti ovat olleet suurilta teollisuuspaikkakunnilta.

Suomessa ei koskaan pidä väheksyä puoluepolitiikan voimaa. Kokoomuksen ja demareiden intoa niputtaa kuntia suuremmiksi kokonaisuuksiksi selittää hyvin kunnissa vallitsevat voimasuhteet. Pienissä maaseutukunnissa valta on useimmiten keskustalla. Kun kuntaliitoksella nämä pienet kunnat saadaan kerättyä isomman demari- tai kokoomusvetoisen keskuskunnan ympärille, voimasuhteet keikahtavat. Tämähän ei ole ensisijainen motiivi - eihän?

Helsinki-keskeisyyttä, kuntaliitoksia ja kaiken mahdollisen keskittämistä suurempiin yksiköihin perustellaan tehokkuudella ja tuhmimmat jopa ympäristösyillä.

- Nämä höpsöimmät vihreät eivät osaa lukea kuin bensamittaria.

Yhä enemmän on käytettävissä käytännön kokemuksia tuosta keskittämisellä haetusta tuottavuuden noususta. Se on jäänyt odottamaan itseään. Usein vaikutus on ollut jopa päinvastainen. Huonon tuottavuuskehityksen lisäksi kansalaisten eriarvoisuus on lisääntynyt ja ihmiset vieraantuvat yhteisöstään. Seurauksena on eriasteista syrjäytymistä, jonka seurauksia näkyy sekä työkkärin, sossun että poliisin luukuilla.

Teoria näyttää toimivuutensa niin kauan kuin pidetään silmät kiinni reaalimaailman seurauksilta.

Suomen etu on ollut ja tulee olemaan koko maan tasapuolinen kehittäminen.Maaseudun Helsingin ja muiden isompien kaupunkien ulkopuolella tulee olla muutakin kuin hyväosaisten huvila- ja eräretkeilyalue.

Muista: Ensin kivi ja sitten laasti

Liisa Jaakonsaari ja Ville Itälä haikailivat tämän aamun Turun Sanomissa EU:n liittovaltion perään.

Mikä yhdistää kahdesta erilaisesta poliittisesta taustasta lähtevää poliitikkoa tässä asiassa?

Koska kumpikaan poliitikoista ei kuulu perhetuttuihini, joudun turvautumaan mielikuviin. Liisa Jaakonsaari lienee marssinut Neuvostoliiton ja maailmanrauhan puolesta? Nimeenomaan tässä järjestyksessä. Samaan idealismiin kuului Neuvostoliiton kauppasuhteet hyvän, tasapainoisen talouden kulmakivenä. Mielenkiintoinen analogia Neuvostoliiton ja EU:n välillä?

Ville Itälän ideologiaan on kuulunut vapaan markkinatalouden puolustaminen - yhtä kritiikittömästi, kuin Jaakonsaari on puolustanut neukkuja, EU:ta ja Lipposta. Itälän profiili nousi vain hetkeksi, kun kotimaan kokoomusveljet "ylensivät" hänet EU:n ympyröihin motiivina pienemmän häriön metodi.

Näyttää siltä, että alentunut realiteettien taju yhdistyneenä kritiikittömään uskoon rakenteiden voimaan yhdistää näitä liittovaltiota halajavia.

Tämähän on yritysmaailmasta tuttua. Vähän ennen kuin yritys menee konkurssiin, johto muuttaa organisaatiota ja "vahvistaa" rakenteita. Näillä mystisillä tempuilla halutaan luoda illuusio, että organisaatio voisi onnistua ilman yhteistä strategiaa ilman yhteisiä arvoja ja niistä johdettuja normeja ja sanktioita.

Olin aikoinani muurarin opissa. Hänen neuvojensa mukaan muuraaminen on helppoa:" ensin kivi ja sitten laasti". Jos tästä säännöstä poikkeaa, rakennus ei tule kestämään. Huonokin rakenne voi toimia, jos sitä sitovat laastina yhteen aidosti yhteinen (epäitsekäs?) tavoite ja arvot, kuten moraali ja normien noudattamisen halu. Hyväkään rakenne ei kestä niiden puutetta.

Pelottelulla, uhkailulla ja pakolla voidaan saada hetkellinen yhtenäisyys, mutta se sidos purkautuu aina - onneksi!

Palautetaan luottamus päiväuniin?

Talous- ja valtioviisaat kehoittavat otsa rypyssä palauttamaan luottamus markkinoihin. Mistäs tässä oikein on kyse?

Luottamuksen palauttaminen noin yleisemmin tarkoittaa:

• Huomiotta jääneiden tosiasioiden esittämistä,


• Kokonaiskuvan neutraalia tasapainottamista ja


• Puheiden ja tekojen yhdensuuntaistamista.

Luottamus edellyttää reaalista, vakaata pohjaa, yhteistä näkemysta tulevasta ja johdonmukaista toimintaa.

Nykyinen kansainvälinen pääomajärjestelmä perustuu kasvuun tai oikeammin kasvun odotuksiin. Kasvuodotukset ovat irtaantuneet reaalitaloudesta, sen konkretian kahleista.Tämän takia esimerkiksi yrityksien osakkeiden arvo saattaa olla moninkertainen kuin niiden raalinen omaisuuden arvo. Samoin kansallisvaltio saattaa tuhlata markkinoilla moninkertaisesti yli oman arvonsa.

Odotukset ovat puhdasta spekulaatiota, haaveilua, unelmointia tai häikäilemätöntä manipulointia.

Kun poliitikko huoli äänessään varoittaa keikuttamasta venettä, heiluttelemasta herkkää talouden tasapainoa, hän esittää hartaan toiveen, että uskoisit samaan illuusioon, kuin miljoonat muut. Jos uskot tuon pankkiirin märän päiväunen, saat palkkioksi vähän aikaa illusionaarisen kasvun tuottamaa hyvinvointia halpakorkoisen lainan muodossa ja poliitikoilla riittää jaettavaksi hyvinvointia kaikille tahoille.

Kaikki unet loppuvat aikanaan.

Koska tuolla kasvulla ei ole ollut reaalista pohjaa, pienikin häiriö säikäyttää pörssianalyytikot, investointipankkiirit ja tavalliset sijoittajat. Tässä järjestyksessä sijoittajat kiirehtivät kanilauman tavoin löytämään pääomalleen jotain turvallisempaa kohdetta. Ammattitaitoisimmat spekulantit käärivät rahaa sekä sijoittamisen että sijoituspaon aikana. Tyypillisesti tavallinen sijoittaja (kuin myös työntekijät ja veronmaksajat) maksaa tuon hauskan seuraleikin kustannukset.

Pohjimmiltaan poliitikot haluavat sinun uskovan tuohon illuusioon, koska se tekee heidän elämänsä helpommaksi. Höttöön perustuva kasvu antaa poliitikolle jaettavaa. Sitten kun kupla puhkeaa, samainen poiitikko tulee taskuillesi leikkauslistojensa kanssa.

Raha ei katoa. Se vain vaihtaa taskua.

"Näköalattomuuden palkinto"

Väestörakenne on muuttumassa. Ikäluokat pienenevät ja jatkossa työvoimaa on vähemmän.

Pitäisikö olla huolissaan?

Samanaikaisesti kun väestörakenne muuttuu,

• Lähes kymmenen prosenttia (8-10%) väestöstä on jatkuvasti työttömänä


• Suorittavan työn tarve laskee reipasta vauhtia (esimerkiksi paperiteollisuudessa) ja


• Työnantajat harrastavat häikäilemätöntä ikärasismia pukaten 45 vuotiaita ja vanhempia työttömiksi ja eläkeputkiin.

Virallisen poliittisen lituargian mukaan olemme menossa kohti kriisiä - vakavaa työvoimapulaa. Jos olisin nuorempi ja märkäkorvaisempi, saattaisin uskoakin tuon, mutta jo 80-luvulla maalailtiin samaa peikkoa seinälle. Siis noin 30 vuotta sitten! Ymmärtääkseni tuo pelottelu oli silloin yhtä perusteetonta kuin tämä nykyinenkin.

Pelottelulla halutaan saada aikaiseksi tiettyjä muutoksia. Ehkä halutuin muutos on työeläkeiän nostaminen. Eikös ole epärationaalista korottaa eläkeikää, kun yhä harvempi sen edes saavuttaa: yhä useampi jää ennen aikojaan työkyvytömyyseläkkeelle?

Rationaalisuus tai epärationaalisuus riippuu siitä, kenen silmin pyrkimystä katselee tai millaisia motiiveja tuon pyrkimyksen takana näkee.

Jos motiivina olisi pelkkä huoli työvoimapulasta, silloin pyrkimys eläkeiän nostamiseen olisi absurdi (mieletön).

• Eläkeiän nosto ei kompensoi työkyvyttömien määrän kasvua,


• Se ei pysäytä ikärasismia,


• Se ei myöskään vähennä työttömien määrää.

Se ainoastaan alentaa työnantajan työeläkekustannuksia!

Kuten olemme viime vuosikymmeninä nähneet, älykäs, vastuuntuntoinen ja pitkäjänteinen johtaminen on muuttunut mekaaniseksi, lyhytjänteiseksi kustannusten karsimiseksi. Korkea työttömyys merkitsee halpaa työvoimaa. JOS työttömyysprosentti laskisi, se merkitsisi työvoimakustannusten nousua. JOS vanhempien työntekijöiden diskriminoinnista luovuttaisiin, se merkitsisi kehittämisen kannalta arvokaan osaamisen ja sosiaalisen pääomaan pysymistä organisaatiossa, mutta samalla se nostaisi keskimääräisiä palkkakustannuksia.

Jos Suomessa jaettaisiin vuotuinen "Näköalattomuuden palkinto", sitä ei pitäisi antaa ydinvoimaloiden suunnittelijoille, vaan niille omistajille (pörssimekanismille), jotka pakottavat johtamaan organisaatioita niiden arvoa syöden. Sen sijaan, että johto hyödyntäisi organisaationsa osaamista ja kokemusta, johto luopuu siitä saadakseen tilalle helpommin johdettavia halpoja märkäkorvia, joilla on vakuuttavat eväspaperit, mutta todelliset eväät vielä puuttuvat.

Huoli työvoiman riittävyydestä onkin vain halvan tykinruoan puutetta.

Pienen Suomen tulisi vaalia osaamistaan ja sosiaalista pääomaansa. Tavallisiin prosessitöihin ja palvelualoille löytyy aina työvoimaa vaikkapa mamuista, mutta Suomen kilpailukyky on riippuvainen erinomaisesta peruskoulutuksesta sekä luovuudesta, joka voi hyvin, jos osaamista ja kokemusta (sosiaalista pääomaa) osataan vaalia.

Milloin lopetetaan palkitsemasta johtoa tuon pääoman tuhoamisesta?

Ihanien naisten tasa-arvosta

Tasa-arvovaltuutettu teki esityksen, että naisten pitäisi saada hyvitystä kadettikoulun cooper-testeissä. Hänen mukaansa kompensatio on paikallaan - oikeudenmukaista - koska naiset ovat fyysisesti heikompia.

En nyt sano, että tässä olisi kyseessä poikkeuksellisen älykäs esitys - pikemminkin tämä on hyvin linjassa aikaisempien ulostulojen kanssa. Tätä esitystä voisi täydentää parilla linjakkaalla ja tuoreella jatkoesityksellä:

• Sodassa naisia pitäisi ampua vähän pehmeämmillä luodeilla ja


• Pakoon juostessa heille pitäisi antaa vähän etumatkaa.

Ihanien, rakkaiden naisten tasa-arvo on niin hieno ja arvokas asia, että sitä ei pitäisi latistaa tasa-arvovaltuutetun peukaloitavaksi!

Haloo puhelinmyynti!

Taas soi puhelin ja Tele Finlandin puhelinmyyjä yritti myydä palvelujaan. Näin siitä huolimatta, että eilen olin jo ilmaissut, että en ole kiinnostunut.

Joku aika sitten Plus TV:n myyjä soitti ja kertoi, että olin voittanut jonkin palkinnon. Osoittautui, että palkinto oli aivan normaali ilmainen kokeiluaika. Samainen myyjä valehteli kokeilun lopettamisen ehdoista. Onneksi pääsin kohtuullisella työllä irti tuosta "kokeilusta".

Noista ja muista kokemuksista olen oppinut puhelinmyynnistä, että:

En pidä valehtelusta

En pidä hämäyksistä

Enkä pidä häikäilemättömästä tyrkyttämisestä.

Oppiminen minun kohdallani johtaa käyttäytymisen muutoksiin. Kun uusi puhelinmyyntiyrittäjä puskee langoille, ilmoitan ensimmäiseksi, että

En koskaan osta mitään puhelinmyynnin kautta!

Koska kyseinen myyjä on koulutettu olemaan välittämättä asiakkaan pyristelyistä, hän sitkeästi puhuu päälle ja jatkaa tunkemistaan. Minusta ei ole syytä olla yhtään kohteliaampi kuin toinen osapuoli, joten

Suljen puhelimen hänen korvaansa!

Kolmas johtopäätös tästä prosessista on myös noiden puhelinmyyntiä käyttävien firmojen boikotointi. En osta Tele Finlandilta, Saunalahdelta, Plus TV:ltä, lehtifirmoilta, pillerin pyörittäjiltä yms. myöskään muuten mitään, jos vain voin sen välttää.

Noilla firmoilla ei voi olla kaikki kunnossa, kun turvautuvat kyseenalaisiin myyntikeinoihin.

Kolme pikkusievää

Aikamoinen meteli syntyi jääkiekkomestareiden humaloinnista. Ei kuulema ollut idoleille sopivaa käytöstä. Kukas nuo tikulla kumilevyä tökkivät uroot oli kohottanut idoleiksi?

Pikkurilli pystyssä kuohuviiniä siemailevat fiksut nuoret miehet harrastavat balettia - ei lätkää.

Joukko vanhempia haluaa muuttaa Pallivahan (Turussa) koulun nimen joksikin ihan muuksi. Ilmeisesti koulun nimi on herättänyt noissa kukkahatuissa epämieluisia mielikuvia. Prosesi kielii sekä tekosiveydestä, että näköalattomuudesta. Pallihan on tarkoittanut seudulla kivenlohkaretta.

Nyt vielä puuttuu, että pallittomat päättäjät taipuvat noiden harvojen puusilmien tahtoon.

Halvat, varastossa vaarattomat, puolustukseen tarkoitetut (moraalittomat) maamiinat piti poistaa, jotta tilalle voitiin ja voidaan ostaa kalliit (moraaliset?) Nato-yhteensopivat järjestelmät. Sen jälkeen, kun armeijamme on Nato-yhteensopiva, sen itsenäisyys voidaan säästösyistä romuttaa.

Mistä noita sotahulluja, Natoon hinkuvia kypäräpäitä oikein sikiää?

Johtamisen kriisin syy - kriisijohtaminen?

Kohta jo kymmenen vuotta on puhuttu ja kirjoitettu johtamisen kriisistä:

• Ylin johto on irtaantunut operatiivisesta toiminnasta,


• tulosjohtamisesta on tullut mekaaninen rituaali ja


• johdon palkitseminen on noussut tasolle, jota ei voi järkisyin perustella.


• Johtamisesta on tullut riskitöntä rahastamista muun henkilöstön kustannuksella.

Yleensä ongelma on ratkaistavissa, jos löydetään oikea ongelma. Onko johtamisen kriisin syynä:

• Johdon tyhmyys ja ammattitaidottomuus,


• Johdon itsekkyys ja ahneus, vai


• Olosuhteiden ylivoimainen hallitsemattomuus?

En näe merkkejä siitä, että johtajat olisivat viime vuosikymmenillä tyhmistyneet. Kyllä heillä edelleenkin olisi ammattitaito kunnolliseen johtamiseen. En myöskään usko ylimmän johdon totaaliseen muuttumiseen itsekkääksi ja ahneeksi. Onhan näyttöä siitä, että johtoa motivoi monet asiat enemmän kuin isot bonukset.

Todellisen johtamisen kriisin syy on omistajien lyhytjänteisyys ja ahneus.

Pörssin piti olla yrityksille hyödyllinen renki keräten pääomia organisaation riskipitoiseen kasvuun. Tämä onnistui vain osin, sillä tällä hetkellä yliyksinkertainen pörssin logiikka odottaa kvarttaaleittain jatkuvaa odotuksien ylittämistä. Näitä jatkuvia odotuksien ylityksiä lietsoo apinalauma, jota kutsutaan pörssianalyytikoiksi ja mediaksi. Ainoa kasvu, jota pörssi tukee, on anonyymien sijoittajien osinkojen ja osakkeiden hintojen kasvu. Tämä pyritään vielä saavuttamaan riskittömästi.

Hyvästä rengistä (pörssistä) on tullut surkea isäntä.

Omistajien (sijoittajien) lyhytjänteiset, kohtuuttomat odotukset pakottavat yrityksien johdon kriisijohtamiseen. Vuosien mittaiset, organisaation arvoa todella kasvattavat kehittämishankkeet pitää kuitata markkina-analyytikkojen alylliselle tasolle soveltuvilla latteuksilla, joita kutsutaan myös strategioiksi. Todellisia strategioiden tuloksia ei valvo tai murehdi kukaan.

Komeat, odotuksia herättävät puheet ovat tärkeämpiä kuin todelliset strategiset aikaansaanokset.

Kriisijohtamisessa korostuu selviytyminen tästä hetkestä. Henkilöstö ei voi osaamisellaan osallistua suunnitteluun tai älykkääseen toimeenpanoon. Henkilöstön rooliksi jää suhtautua ymmärtäväisesti jatkuviin lomautus- ja irtisanomislistoihin, joilla syödään tulevaisuuden kehittämisen eväät. Meneekö energiasi tulipalojen sammuttamiseen vai syttymättömien talojen rakentamiseen?

Olisiko aika hypätä ulos jatkuvan kriisijohtamisen hedelmättömästä hetteiköstä?

IMF pistää miettimään

IMF:n pääjohtaja ei jäänyt New Yorkissa kiinni housut kintuissa, vaan ihan ilman niitä. Uutisten mukaan kyseinen johtaja ryntäsi suihkun virkistämänä hotellisiivoojan kimppuun ihan ilkosillaan. Olisi luullut, että tuollaisen organisaation johtoon olisi valittu henkilö, jolla olisi paremmat suostuttelutaidot, jottei tarvitsisi raukkapikkuisen turvautua raiskaukseen. Toki hän itse ja ranskalaisten enemmistö on sitä mieltä, että Strauss-Kahnen on jäänyt salaliiton uhriksi. Tuo johtopäätös on ilmeinen.

Miehelle, jolla järki on pakannut jalkojen väliin, jokainen nainen on kavala yritys saattaa miespolo ensin sänkyyn ja sitten salaliiton uhriksi.

Olen huomannut, että suuri osa ihmisistä pitää IMF:ä jonkinlaisena avustusjärjestönä YK:n tai Punaisen Ristin tapaan. Eipä voisi paljoa enempää mennä tuntuma pieleen. IMF edistää vain kansainvälisen kaupan ja rahoituksen etuja.

Käydyssä EU-rahoituspakettineuvottelussa Suomen kansaa rauhoiteltiin IMF:n suurella panoksella (Portugalin) tukipaketissa. Onhan tuokin osatotuus, mutta osatotuutena esitettynä harhaanjohtava. Kansallisvaltio Portugali on sopeutunut hyvin huonosti kansainväliseen kauppaan. Se on imuroinut kritiikittä saatavilla olevan halvan rahoituksen, sijoittanut sen huonosti tuottaviin kohteisiin ja nyt kiukuttelee, ettei heitä kiltisti auteta.

EU on halukas edelleenkin pitämään piikkiä auki Portugalille, koska se haluaa säilyttää uskottavuuskuplaansa vielä vähän aikaa.

IMF:n motiivina lainan taustalla on saada kansallisvaltio polvilleen, yksityistettyä julkinen sektori sekä avattua markkinat kontrollittomalle maailmankaupalle. Toki siitäkin joku hyötyy, mutta yhä harvempi ja yhä enemmän. Tästä toimintatavasta löytyy historian näyttöjä.

Vai olisiko niin, että IMF:n pääjohtaja vain ilmaisi organisaationsa toimintakulttuuria? Suoraa toimintaa, oma etu mielessä?

Lätkäjoukkue ja mätä omena

Suomen jääkiekkojoukkue korosti päivästä toiseen joukkueena pelaamisen merkitystä. Tämä oppi näkyi sekä haastatteluissa että pelikentällä. Mediaseksikkäimmätkin pelaajat halusivat osoittaa kunniaa pelitovereille ja kokonaisuudelle. - Lopputulos oli historiallinen:

sekä yksilöt loistivat että joukkue menestyi!

Mikäs valmentajan panos tässä oli? Aikaisemmista valmentajista poiketen (?) Jukka Jalonen korosti pelirohkeutta. Pelissä tulee tehtyä virheitä, mutta niitä ei pidä jäädä märehtimään. Sitkeä uurastaminen omalla toimintatavalla ja luottamus sen aikanaan tuomaan menestykseen on tärkeämpää kuin töpeksijöiden hetkellinen kurittaminen.

Minusta nuo opit olivat kuin hyvästä johtamisen käsikirjasta.

Erinomaisesti toimivassa organisaatiossa:

* Yhteisö on yksilöä tärkeämpi, mutta samalla toimiva yhteisö antaa yksilölle mahdollisuuden menestykseen.
* Yksilö ei tee töitä itsensä korostamiseksi. Yksilöt eivät kilpaile keskenään, vaan yhteisö kilpailee yhteispelillä ulkopuolisten kanssa.
* Yksilöt kunnioittavat ja luottavat toisiinsa. Tämä pätee sekä kolleegoihin että johtajiin.
* Virheiden pelko on vaarallisempaa kuin virheiden tekeminen.
* Jos joku tekee virheitä, muut tulevat "paikkaamaan" ilman moralisointia.
* Yhteisöllä on pitkäjänteinen tahto menestykseen. Sen eteen ollaan valmiita tekemään paljon työtä.

Yhteispeliä ei ole olemassa ilman luottamusta ja luottamusta ei synny ilman keskinäistä kunnioitusta.

Minua jaksaa hämmästyttää yksittäisten työntekijöiden merkitys työyhteisön toimivuudelle ja viihtyvyydelle. Vaikkapa sihteeri, joka tulee päivittäin hyväntuulisena ja energisenä töihin, antaa hyvän startin koko porukalle. Tai esimies, joka uskaltaa avoimesti myöntää alaisilleen virheitään luo keskinäistä luottamusta ja arvostusta.

Valitettavasti päinvastaisia esimerkkejä on vähintään yhtä paljon:

HÄN tulee töihin naama mutrussa valitellen omia kiireitään,
HÄN moittii jatkuvasti toisia siitä, että
HÄNTÄ ei ole otettu tarpeeksi huomioon yhteisössä, vaikka
HÄN on kaikkia muita pätevämpi. Samoin
HÄN huomaa poliisin silmin muiden virheet ja moittii esimiehiään, työtovereitaan ja alaisiaan julkisesti, mutta
HÄN itse on aina valmis selittämään oman laiminlyönnit parhain päin. Lisäksi
HÄN on valmis mustamaalaamaan koko yhteisön, jos HÄN arvelee saavansa siitä henkilökohtaista hyötyä.

Kotipsykologin käsikirjani mukaan tällaisella yksilöllä on takanaan jo omasta kodista alkanut prosessi. Hän on kaivannut rakkautta, mutta jäänyt ilman sitä. Rakkautta vaille jäänyt henkilö toivoo saavansa edes kunnioitusta. Jos hän ei saa rakkautta eikä kunnioitusta, hän yrittää saada muut edes pelkäämään itseään. Huonokin reaktio on parempi kuin ei reaktiota ollenkaan.

Tällainen yksilö, joka tuo työmaalle henkilökohtaiset ongelmansa, on kuin mätä omena korissa.

Yksi ei-rakentavasti käyttäytyvä työntekijä voi pilata koko yhteisön ilmapiirin ja yhteistyön edellytykset (kunnioituksen & luottamuksen). Organisaatiolla on nykysäännöin liian vähän pelivälineitä puuttua tällaisen yhteisöä ruostuttavan työntekijän hoitamiseen. Rationaalista puhetta hän ei halua ymmärtää ja sopivia pykäliä ei löydy näin "inhimillisiin" tapauksiin.

Voi vain sietää ja odottaa "primadonnan" poistumista näyttämöltä.

Etusi olisi korkeampi korko!

Lainojen korosta käytävä keskustelu on ollut varsin asiatonta. Korko on latistunut politiikan välineeksi ja faktat on korvattu tunteella - lähinnä pelottelulla.

Tässä ensin muutama tosiasia korko-käsitteestä:

• Rahan lainaus perustuu vapaaehtoisuuteen. Ketään ei pakoteta lainaamaan rahaa (paitsi ehkä EU:ssa!?!).


• Rahaa (pääomia) on rajallinen määrä eli sen käyttökohteiden välillä joutuu tekemään valintoja.


• Lainan antamisen motiivina on siitä saatava taloudellinen hyöty. Lainan antaja etsii kohteita, joista hän saa mahdollisimman korkean hyödyn (koron).


• Lainan ottamisen motiivina on potentiaalinen tuottoisa toiminta ja toisaalta oman pääoman puute.


• Pääoman lainaaja antaa osan toiminnallaan saamasta hyödystä koron muodossa pääoman sijoittajalle.


• Lainakohteiden valinta "pankkiirille" olisi helppoa, jos hänellä olisi täydellinen tieto kaikisto vaihtoehtoisista lainakohteista. Koska tällaista täydellistä tietoa ei ole, lainaamiseen (sijoittamiseen) sisältyy yleensä aina riski. Ainoastaan valtioiden antamat velkakirjat (obligaatiot) katsotaan riskivapaiksi. Siksi niiden korkoprosentti on niin alhainen.

EU:n ja EMU:n suurimpana hyötynä on esitetty alhainen ja vakaa korkotaso. Mihin tuo vakaus ja alhainen korkotaso on perustunut? Kun miettii korko-käsitteen sisältöä, silloin mahdollisia rationaalisia selityksiä löytyy kolme:

1. Sijoitettaville pääomille on näköpiirissä vain vähän hyvin tuottavia sijoituskohteita ja samalla


2. Pääomia on yltäkyllin (yli kysynnän) saatavilla? tai


3. Investointeihin ei sisälly merkittävää riskiä?

Kuinkas on? Mikä noista perusteluista sinusta on totta? Tässä minun teoriani:

Euroopan Unionilla on ollut niin suuri tarve saada aikaan kasvuun perustuva menestystarina, että se on sulkenut silmänsä investointeihin liittyviltä riskeiltä.

Euroopan keskuspankki on houkutellut maanosaan pääomia epärealistisen alhaisella korkotasolla. Tätä "riskistä pestyä" korkomenettelyä vielä tehostettiin pitämällä sijoitustoimintaan liittyvä valvonta joko kevyenä, olemattomana tai jopa harhaanjohtavana. Investoinipankkeja helliteltiin ylenpalttisesti. Valtiot / poliitikot sijoittivat sydämensä kyllyyydestä myös tuottamattomiin ja hulluihin kohteisiin. Markkinoiden rauhoittamiseksi kansantalouden tilastoja jopa väärennettiin. Asetelma näytti alussa hyvältä, koska markkinoille kylvettyä halpaa rahaa näytti riittävän kaikkien taskuihin. Asunto- ja kulutusluottojen korot pysyivät ennätysalhaisina ja kansalaisilla oli ennätyshyvä olo.

Ilmiö muistuttaa housuihin virtsaamista pakkasessa. Vähän aikaa on ihan lämmintä, mutta sitten tulee tosi kylmä.

Sen jälkeen kun EU:n, EKP:n ja kansallisten hallitusten vaalima sijoituskupla puhkesi ja oli pakko kohdata vastuuttoman ja tyhmän politiikan seuraukset, EU alkoi kriisinhallintaoperaationsa. Kriisivaltioihin alettiin pumpata - EU:n sääntöjen vastaisesti - riskivapaata julkista rahaa. Menettelyllä ei pelastettu eikä pelasteta kriisivaltioita eikä pankkijärjestelmää. Valtiot saivat vähän tekohengitystä ja investointipankit ehtivät kotiuttaa voittonsa ja normalisoida riskinsä.

Operaatioiden perimmäinen motiivi on EU:n uskottavuuden säilyttämisyritys.

Vaatisi EU:n johtajilta aikamoisesti kanttia tunnustaa, että he investointipankkeja suosivalla uhkapelillä johtivat Euroopan kriisiin. Alkuvuosien kasvun tuoma hyvinvointi olikin hartaisiin toiveisiin perustuva illuusio, jota seurasi krapulanaomainen romahdus. EU-kansalaisille on markinoitu porkkanana alhaista asuntolainan korkoa. No sekin raha on säästynyt nyt pankkikriisin rahoitukseen.

Realistinen riskin huomioiva markkinakorko olisi totta kai nykytasoa korkeampi. Tällainen läpinäkyvä menettely olisi kuitenkin tavalliselle veronmaksajalle sekä oikeudenmukaisempi että kustannuksiltaan halvempi nykykähmyilyyn verrattuna.

Etusi olisi korkeampi, realistinen, läpinäkyvä korko!

Tietohallintojohtajatko tyhmiä?

Kun joku halutaan tutkia ja ymmärtää oikein kunnolla, silloin asialle laitetaan tutkimuslaitos. Nyt Earnst & Young on tutkinut tietohallinnon valmiuksia vastata tulevaisuuden haasteita.

"IT:n merkitys liiketoiminnan tavoitteiden saavuttamisessa kasvaa jatkuvasti. Uudet tavat johtaa myyntiä, asiakkuuksia, toimitusketjua ja muita liiketoiminnan prosesseja sekä liiketoimintatietoa, riskejä ja laatua vaativat IT:ltä tehokkaampaa yhteistyötä liiketoiminnan kanssa, uutta kyvykkyytä ja kokonaisvaltaista ajattelua. Ernst & Young tutki liiketoiminnan vaatimuksia IT:lle haastattelemalla noin 900 CIO:ta maailmanlaajuisesti ja 15 merkittävän yrityksen CIO:ta Suomesta.

Tutkimus paljastaa yritysten hallituksien ja johdon näkemykset tietohallinnon keskeisistä painopisteistä ja kehittämiskohteista liiketoiminnan menestyksen aikaansaamiseksi. Vain 15 % haastatelluista on sitä mieltä, että IT:llä on hyvät valmiudet vastata tulevaisuuden haasteisiin."

Tutkimuksen tulos on murhaava. Se on myös erittäin harhaanjohtava!

En epäile tutkimuksen tuloksia, mutta tutkimusongelman valinta on joko tyhmä tai sitten tarkoitushakuinen. Tässä muutama pointti tarkistaa tutkimusmetodeja ja tuloksien tulkintaa:

• Kumpi on primaari, kumpi on driveri (ohjaa kehitystä)? Johtaminen vai sitä tukeva tietohallinto?

• Voiko tietohallinnolla olla selkeämpi kuva tulevaisuuden haasteista kuin johdolla? Pitäisikö olla ja millä perusteella?
  

• Voiko yhteistoiminta tarkoittaa muuta kuin molempien osapuolten tarpeiden ja mahdollisuuksien ymmärtämistä? Jos IT:n pitää ymmärtää liiketoimintaa, pitäisikö liiketoiminnankin ymmärtää edes tietohallinnon realiteettien alkeet?

• Jos 90 prosenttia tietohallinnon haasteista liittyy olevien ongelmien ratkaisuun - syntyneet ostoista, myynneistä ja ulkoistuksista - miten jäljelle jääneelle 10 prosentilla voi hoitaa tulevaisuuden?
  

• jos johto ohjaa tietohallintoa kvarttaaleittain ja vaatii tietohallinnolta vain kustannussäästöjä, miten tietohallinto voi kehittää pitkäjänteisesti valmiuksia tulevaisuutta varten?

Johtaminenhan on latistunut viime vuosikymmeninä taylorismiksi. Johtoa palkitaan vain kustannusten leikkauksista. Bonus tulee myös silloin, kun säästö syö tulevaisuuden eväitä. En muista virkaurani ajalta (yli 30 vuotta) jaksoa, jolloin tulevaisuuden näköalat olisivat olleet näin vähämerkityksellisiä johtamisessa. Johdon strateginen näkemys on joko piilossa, hämärä tai se puuttuu kokonaan. Osa organisaatiosta ei sitä kaipaakaan, mutta tietohallinnon kehittäminen on pitkäjänteistä touhua.

Vain täydellinen ääliö tai vastuuton henkilö voi esittää tietohallinnon vastaavan joustavasti kvarttaalipohjalta heitettyihin johdon tarpeisiin.

Tehokas tietohallinnon kehittäminen perustuu johdonmukaiseen ja aikaa vievään (vuosia!!!) prosessien kehittämiseen. Liiketoiminnalla tai vain toiminnalla tulee olla kristallinkirkas näkemystulevien vuosien toiminnan tarpeista. Vain tällöin prosesseja (toimintatapoja) voi kehittää ja vain tällöin tietohallinto voi tehokkaasti tukea uusia, paremmiksi viritettyjä toimintatapoja.

Työurani aikana arvostin Earnst & Youngin konsultteja siitä, että he silloin edes yrittivät ajatella omilla aivoillaan. Nyt näyttää siltä, että E&Y haluaa sekaantua muiden kansainvälisten konsulttitoimistojen harmaaseen massaan - en tarkoita aivomassaa.

Tuhmia vai tyhmiä Hiihtoliitossa?

Hiihtoliiton "terävin kärki" on oikeudessa vastaamassa sanomisiensa totuudellisuudesta edellisessä oikeusistunnossa.

JOS hiihtoliiton johto on valehdellut, he ovat olleet enemmän tai vähemmän aktiivisesti olleet:

• parantamassa hiihtäjien tuloksia kemialla, jopa hiihtäjien tietämättä, tahtomatta ja heidän terveytensä riskeeraten,
  

• huijaamassa hiihtourheilun sponsoreita, jotka jopa tuohon aikaan - jostain syystä - lisäsivät sponsorointisopimukseen "puhtoisuuspykälän",


• huijaamassa hiihtourheilua seuraavaa tavallista kansaa sekä


• antaneet kasvavalle urheilijapolvelle todella kyseenalaisen esimerkin.

JOS hiihtoliiton johto ei ole ollut tietoinen systemaattisesta dopingin käytöstä

• kavereiden on täytynyt olla sekä tyhmiä että sokeita ja

• heidän on täytynyt olla täysin kykenemättömiä näkemään, mitä heidän edustamallaan urheilun sektorilla tapahtui.
  
  Ihan tavallinen tallaaja oli tietoinen noihin aikoihin laajasta dopingin käytöstä. Esimerkiksi, millä muulla pystyi selittämään espanjalaisten voitot perinteisissä hiihtolajeissa?
  
  En tiedä, kumpaa arvostan vähemmän - dopingin käyttäjiä vai valehtelijoita? Ehkä jälkimmäisiä!

Mission? Possible?

Tästä artikkelista näyttää muotoutuvan tietokilpailu:

Kuka kaipaa Euroopan Unionille vahvaa johtajaa?

Vastaus on helppo. Tietysti Suomen politiikan "grand old rhinoceros (sarvikuono)", Paavo Lipponen. Hän elättelee vielä kuvitelmaa, että jos hänestä olisi tullut Euroopan Unionin presidentti, silloin Euroopassa vallitsisi kuri, järjestys ja Paavon karisman ympärille luontaisesti kerääntyvä hyvinvointi.

Todella hämmästyttävää, että Kokoomuksen oikealta ohittava Lipponen ei kelvannut Euroopalle?!? Hänhän olisi jättänyt paavinkin katveeseensa?

Mitä eroa on Paavolla?

Vastaus on taas helppo. Paavo Väyrynen jakaa Paavo Lipposen suuruudenhullun ja egoistisen maailmankuvan. Eli, ei mitään eroa. Tai ehkä se pieni ero, että Lipposen vision mukaan EU:sta tulisi hyvä hänen johdossaan. Väyryselle tulee tällä kohdin hämmästyttävä uskon puute.

Mikä on Euroopan Unionin missio?

Vastaus tähän kysymykseen riippuu viikonpäivästä. Sunnuntaina missio on Euroopan kansojen lähentyminen, yhteisten arvojen vaaliminen ja rauhan turvaaminen.

Arkipäivisin missio on suurimpien jäsenvaltioiden etujen ajaminen lähinnä kotimarkkina-aluetta laajentamalla. Kalenterissa on yksi (1) pyhäpäivä ja kuusi (6) arkipäivää.

Mitkä ovat Euroopan Unionin yhteiset arvot?

Tämäkin vastaus riippuu viikonpäivästä: sunnuntaisin arvoista löytyy kansalaisten samanarvoisuus, työvoiman vapaa liikkuvuus ja ympäristön suojelu.

Arkipäivisin arvoista päällimmäisin on kunkin (suuren) jäsenvaltion oma taloudellinen etu eli tärkein arvo on saada suurille perustajajäsenille hyviä siirtomaita = entisiä neukkusateliitteja (ml. Suomi), joihin voi dumpata "keskusvaltioiden" maatalouden ylijäämän. Yhteisiin EU-arvoihin kuuluu myös suurten jäsenmaiden investointipankkien riskien vyöryttäminen veronmaksajille.

Kenellä kieroutuneella, voisi olla jotain kriittistä sanottavaa näihin jaloihin arvoihin?

Kuka johtaa Euroopan Unionia?

EU:lle valittiin juuri presidentti ja ulkoministeri. Valintaprosessi oli onnistunut: kummallekaan henkilölle ei siunaantunut prosessissa valtaa. He saavat puhua kauniita ja merkityksettömiä julkisuudessa.

EU-parlamentti ottaa topakasti osaa vähemmän merkityksellisiin asioihin. Parlamentit jäsenet saavat vähintäänkin tarpeeksi palkkaa tekemästään työstä. Taputukset heille!

Todelliset kannanotot tulevat Sarkozylta ja Merkeliltä. Todellisissa hallitsijoissa olisi mukana myös Italian Berlusconi, ellei hän olisi sekaantunut alushousuissaan ja asettunut maallisen lainsäädännön yläpuolelle. Espanjakin on saanut huomata, että lainan antajalla on enemmän valtaa kuin lainan vastaanottajalla.

Mitkä ovat Euroopan Unionin johtamisen pelisäännöt?

Vastaus on taas ihan helppo. Papereihin kirjatut periaatteet "joustavat" silloin, kun suurten jäsenvaltioiden etu sitä vaatii. Alkuperäisessä asiakirjassa (siinä, jolla houkuteltiin uusia hyväuskoisia jäseniä) väitettiin, että kukin jäsenvaltio huolehtii taloudestaan. Heti sen jälkeen, kun Saksan, Ranskan ja Britannian pankkien saatavat ongelmamaissa tulivat riskaabeleiksi, sääntöjä alettiin soveltaa. Uuden säännön mukaan kaikkien jäsenmaiden pitää olla yhteisvastuullisia, tukea yhteistä Euroopan perhettä, yms demagokista propagandaa.

Millä uusista sovelletuista säännöistä poikkeavia jäseniä ohjataan?

Eli, jos Suomi ei kiltisti suostu maksamaan suhteettoman suurta osuutta kustannuksista sääntöjä polkien, Suomi saa jatkossa kärsiä muissa neuvotteluissa. Eli ainoa toimiva pelisääntö on suurten miellyttäminen, ruskeakielisyys, pe***en nuoleminen.

Suurten harrastama manipulointi, pelottelu ja kiristys näyttää olevan yleisesti hyväksyttävää ja arvojen mukaista?

EU- ja EURO-uskovaiset väittävät, että irtisanoutuminen merkitsisi Euroopan ulkopuolelle asettumista. Olisiko kyseessä oikeasti hyvinvoinnin lasku?

Rikollisten kansanedustajat?

En muista minkään puolueen tai yhdenkään kansanedustajaehdokkaan missään vaaleissa luvanneen puolustaa rikolllisten etuja. Tästä huolimatta rikollisten "oikeusturva" ja oikeuskäytännöt näyttävät kehittyvän kohisten heitä hyödyttävään suuntaan.

• Jos puolustaudut amatöörimäisesti kotiisi tunkeutuvaa ammattimaista murtovarasta vastaan, todennäköisesti sinä saat syytteen tarpeettomasta väkivaltaisuudesta ja kotiin tunkeutuja selviää nimellisellä tuomiolla.


• Näpistelystä saa sakkoa, mutta jos et pysty niitä maksamaan, sakot eivät sotke sinun päivärutiineihisi kuuluvia bensa-tai myymälävarkauksia.


• Talousrikoksista huomattava osa jätetään tutkimatta resurssipulan vuoksi. Julkishallintoa saneerataan, "järkiperäistetään", jolloin ei niitä poliiseja joka paikkaan riitä.


• Voin kaikessa rauhassa suunnitella ja harjoitella aseellista ryöstöä. Sehän ei ole lainlaatijan tarkoittamaan tekemistä?!?, vaan suunnittelua.


• Poliisin peitetoiminta pitää paljastaa oikeudessa, jotta rikolliset saavat reilut mahdollisuudet pistää poliisille hanttiin.


• Schengenin sopimuksen suurin hyötyjä oli rikollisuus. Aktiivisesta rajavalvonnasta luopuminen merkitsi kansainväliselle rikollisuudelle avoimien ovien päivää.

Kuinkas tällainen jumalaton, tavallisen ihmisen oikeustajua loukkaava meno on mahdollista?

Silloin kun "neukkula" oli vielä voimissaan, lakitieteellisessa opetettiin (Suomessakin), että rikollisparka on kelvottoman kapitalistisen yhteiskunnan uhri. Häntä pitää auttaa ja ymmärtää. Samalla opetettiin, että omistaminen oli rikos työtätekevää luokkaa kohtaan. Tarkistamattoman tiedon mukaan, korkeimman oikeuden tuomareista huomattava osa on tällaisen vasemmistolaisen oikeustajun sisäistäneitä tuomareita. Jäljen perusteella tuota olisi helppo uskoa.

Jostain syystä rikollisen vastuu alkaa kohta olla legendan luokkaa.

Yhteiskunnan hoitamiseen on pesiytynyt syöpä, jota myös kutsutaan tulosvastuuksi. Tulosvastuu yhteiskunnallisissa tehtävissä tarkoittaa monisyisen ja merkittävän palvelutehtävän latistamista yliyksinkertaiseksi, vääristäväksi tilastotiedoksi. Jos miedot huumeet vapautetaan, rikoksia on vähemmän, tilastot kaunistuvat ja lisää poliiseja voidaan "järkiperäistää".

Kun autovarkaus muutettiin rikoksesta luvattomaksi käyttönotoksi, tilasto kaunistui, mutta yhteiskunnan hyvinvointi laski.

Entä lakien laatijoiden moraali? Rikollisjärjestöt ovat EU:n suurin, merkittävin lobbausryhmä. Niillä on rahaa ja myös joustavat keinot vaikuttaa lakia valmisteleviin poliitikkoihin. Olisi naivia olettaa, että kansallisten tai EU-tason edustajien moraali olisi niin korkea, ettei rikolliset pääsisi vaikuttamaan.

Mitä suurempi yhteisö, sitä hämärämmäksi jää huonojen lakien vaikutus oikeaan elämään.

Alan teititellä kastematoja

Saman aikaisesti, kun osa ihmisistä käyttäytyy viettiensä ja vaistojensa paiskomana yhä eläimellisemmin, saman aikaisesti osa ihmisistä inhimillistää eläimiä. Mitäs olette mieltä oheisesta artikkelista?

Lemmikki-sanan käyttö loukkaa koiria, kissoja ja muita ihmisten kotieläimiä. Lemmikkien sijaan tulisi puhua ”kumppanieläimistä” ja omistajien sijaan ”ihmishoitajista”.

Huoli lemmikkien loukkaantumisesta esitettiin uudessa akateemisessa julkaisussa nimeltä Journal of Animal Ethics.

Ensimmäisessä numerossa brittijulkaisu tuomitsee myös ilmaisut ”critters”, elukat sekä ”beast” eli peto, kertoo Orangenews.

Jopa villieläimiin viittaavaa sanaa ”wildlife” pidetään huonona, koska se viittaa sivistymättömyyteen. Kirjoittajien mukaan alentavat ilmaisut voivat edesauttaa eläinten huonoa kohtelua.

Lehden koonnut Oxfordin eläinetiikan keskuksen johtaja, professori Andrew Linzey toivoo lisäksi, että sanonnoista kuten ”viekas kuin kettu” ja ”syö kuin porsas” päästäisiin eroon.

Mistähän nuo professorit ammentavat äärettömän viisautensa?

Ajattelin aloittaa oman parannuksen tekoni puutarhasta: alan teititellä kastematoja!

Kolmen sortin aamukattaus

Bin Laden on nyt kuollut

En voi sanoa surevani hänen poismenoaan, mutta en myöskään ymmärrä kaduilla juhlivia väkijoukkoja. Ehkä ajattelisin toisin, jos omaisiani olisi kuollut hänen suunnittelemissa terroristi-iskuissa? Nyt tuo surman juhliminen tuntuu barbaariselta. Mieleen tulee villin lännen lynkkajaiset.

Moitteet siitä, että hänet haudattiin väärin, kuulostavat absurdeilta. Bin Laden ei takertunut muotoseikkoihin haudatessaan siviilejä raunioihin.

Vihreiden virhearviot

Vihreät selittävät vaalitappiotaan liian vähällä vihreydellä. Se olisi varmaan vihreiden toivoma syy, mutta tuskin se todellinen. Tässä muutama realistisempi ehdokas:

• Vihreä liike oli pitkään ainoa protestipuolue pönäkkään vanhaan kabinettipolitiikkaan kyllästyneille. Nyt protestipuolueita löytyy useampiakin ja vihreiden protesti on laimentunut lähes täysin.


• Lähes kaikki puolueet ovat jo sovinnaisen vihreitä ja perustelevat vihreytensä alkuperäisiä viheriöitä paremmin.


• Ympäristöasioiden sijaan hallituskautena esille nousi kyseenalaisia tasa-arvo-, maahanmuuttaja- sekä lakialoitteita, jotka eivät istuneet kansan oikeustajuun. Näiden aloitteiden muuttuminen lakitekstiksi vei vihreiltä reilusti kannattusta.


• Vihreät olivat pitkään sateenkaarikansan lähes ainoa puolustaja. Nyt arvoliberaaleiksi ovat julistautuneet lähes kaikki puolueet.

Tällä menolla vihreä liike säilyttää kannatuksensa Helsingissä, jossa akateemisesti pitkälle koulutettu nainen juo mocca lattea luomuviinerin kera Esplanadin kahvilassa ja pohtii keinoja joukkoliikenteen saamista pakolliseksi kehä kolmen sekä sisä- että ulkopuolella. Kahvilan ulkopuolella kerjäävälle romaanille hän eu-humaanisti antaa 70 senttiä.

Kaasuiskijöille kasvun mahdollisuus

Vähän aikaa sitten kolme älytöntä nuorta hyökkäsi kaasuaseilla homomarssijoiden kimpuun. Vaikka en oikein ymmärrä, mitä ylpeiltävää homoudessa (tai heteroisuudessa) on, silti väkivaltainen hyökkäys on aina tuomittavaa.

Minusta noille nuorille sopisi rangaistukseksi yhteiskuntapalvelu. He voisivat toimia vaikkapa tarjoilijoina jossain homobaarissa. Siinä olisi rangaistusta, opetusta ja pelotetta samassa paketissa. Vihreät lainlaatijat - saatte vapaasti kopioida ideaani.

Kirkon tyhjät kannet

Turku-radiossa seurakunta lupasi, että tässä miesten ryhmässä ei lyödä Raamatulla päähän.

Ei luulisi tyhjien kansien läpsäyksen niin kauheasti pelottavan?

Kirkon ja Raamatun suhteessa näyttää olevan paljon uskomuksia, luuloja ja väärää tietoa.

Mahdatko yllättyä, kun kerron, että se virallinen Raamattu, jota näytetään kasteen yhteydessä ja jota jaetaan vihkipareille, on oikeasti juutalaisten historia sekä juutalaisuuden oppikirja. On historiallinen fakta, että Jeesus oli juutalainen rabbi ja hänen seuraajansa (Raamatun aikaan) eivät liittyneet kristilliseen kirkkoon, vaan juutalaiseen Messiaaseen uskovaan seurakuntaan.

Messiaanisia juutalaisia alettiin kutsua kristityiksi Raamatun ajan jälkeen. Kristitty on kreikkalainen käännös messiaaseen uskovasta. Aikana jolloin Rooman keisari poliittisista syistä näki hyväksi tehdä kristinuskosta valtion uskonnon, tapahtui paljon muitakin käännöksiä, mm. juhlapäiviksi valittiin valtakunnassa tutuksi tulleet pakanalliset juhlapäivät osittain sisältöineen. Tätä ympäristöön mukautumista on jatkanut "lahjakkaasti" katolinen kirkko, joka yleensä on hyväksynyt oppiinsa kaikki muut variaatiot, paitsi paavin erehtymättömyyden loukkaukset.

Taivaan enkelit varmaan riemuitsevat tästä hengellisestä linjakkuudesta.

Noista Rooman vallan ajoista alkaen kristillisen kirkon historia on ollut myös surullinen antisemitismin historia. Kirkko on nähnyt paljon vaivaa kitkeäkseen opetuksesta, sakramenteista ja hengellisistä juhlista kaiken juutalaisuuteen viittaavan. Sen tilalle on pikku hiljaa rakennettu "kirkon hengellinen perintö".

Raamatun juutalaisuuden kitkemisen lisäksi raamatun opit kappale kappaleelta ja lause lauseelta on otettu tieteellisen tutkimuksen kohteeksi. Tieteellisellä tutkimuksella on huomattava osa Raamatun sisällöstä osoitettu "tieteellisesti kestämättömäksi". Kun Raamatusta poistetaan kaikki tieteen perusteella hylätty, lopputulos on kuin edam juusto - täynnä reikiä.

Näin kirkko toimii, vaikka kukaan ei ole osoittanut, että tieteen metodit soveltuisivat Raamatun tutkimiseen tai ainakaan sen kyseenalaistamiseen.

Sen jälkeen, kun Raamatusta on poistettu häiritsevä juutalaisuus ja häiritsevä epätieteellisyys, lopun kirkko alistaa maallisen lainsäädännön armoille. Jos maallinen laki on ristiriidassa Raamatun kanssa, silloin Raamatun tulkintaa pitää muuttaa.

Tämän "siivoamisprosessin" jälkeen Raamatusta on jäljellä vain tyhjät kannet.

Kirkko tarjoaa Raamatun tyhjiksi jääneiden kansien väliin kreikkalaiseen filosofiaan perustuvaa yleishumanismia kutsuen sitä kirkon perinnöksi. Jostain syystä tällä kohtaa kirkkoa ajaa sammutetuin lyhdyin: se ei koskaan täsmennä, mitä tuo perintö tarkoittaa.

Suomessa kirkon jäseniä taitaa vieläkin olla noin 80 prosenttia kansasta. Tästä kristikansasta vain murto-osa (ehkä 5 - 10 prosenttia) pitää Raamattua (sen alkuperäistä sisältöä) auktoriteettinaan. Tämä epäkiitollinen osa jää lahkoille ja herätysliikkeille.

Olisikohan kirkon jo aika kirkastaa lyhtynsä ja kertoa jäsenilleen, mihin se Raamatun sijasta oikeasti uskoo? Ihan kuluttajansuojan hengessä?

Kun nyt kirkko on ryhtynyt aktiiviseksi toimijaksi sosiaalipalvelujen tuottajien markkinoille.

Toimittajia ja parittajia

Stefan Wallin kritisoi kolumnissaan (TS 27.4.2011) poliittisten toimittajien toimintaa vaalitenteissä. Olen tällä kertaa Wallinin kanssa täysin samaa mieltä. Toimittajalla oli innokas yritys tehdä näistä historiallisista vaaleista mahdollisimman latteat ja sisällöttömät. Onneksi heidän ammattitaitonsa ei tähän riittänyt.

Vielä minun nuoruudessani - kauan sitten - korostettiin toimittajien objektiivisuutta ja heidän vastuutaan paneutua aiheisiin tavallista lukijaa syvällisemmin ja laajemmin. Toimittajilta sopi vielä silloin odottaa monimutkaisten asioiden selkeyttämistä ja syiden ja seurauksien paljastamista. Samoin toimittajilta sopi odottaa valtavirrasta poikkeavia, keskustelua rikastuttavia avauksia. - Entä nyt? Tässä viisi (5) nykytoimittajien luonnehdintaa:

1. Toimittajat ratsastavat enemmistön (tai kuvitellun enemmistön) aallonharjalla.

Koska enemmistö edustaa myös enemmistöä katselijoissa, kuuntelijoissa ja lukijoissa, mainostajista puhumattakaan, heitä pitää silittää myötäkarvaa. Enemmistön ajattelu esitetään kritiikittä ja siitä poikkeavat mielipiteet ovat populisointia. Koska enemmistöä on niin paljon, he eivät voi olla väärässä?!?

Miljoonat kärpäset eivät voi olla väärässä, lehmänlanta on hyvää!

2. Toimittajat keskittyvät seurauksiin ja unohtavat syyt

Niinhän valtaosa lukijoistakin tekee. Miksi vaivata lyhytjänteisiä katselijoita historioilla? Parempi vain miettiä vakauspaketin onnistumista sen sijaan, että mietittäisiin, miksi kriisiin ajauduttiin ja miten se vältettäisiin ensi kerralla. Tai miksi Israel iski jälleen. Palstatilaa säästetään, kun ei kerrota, että palestiinalaisterroristit tekivät ensin aseellisen hyökkäyksen kouluun tai päiväkotiin. Tai suomalaisiin kouluihin pitäisi saada lähiruokaa, vaikka EU:n hankintasäännökset kieltävät kotimaisen ruoan suosimisen.

3. Toimittajat kaivavat uutisesta aina negatiivisen puolen

Hyvät uutiset eivät ylitä uutiskynnystä. Paitsi, jos Iltalehdessä pätevöitynyt toimittaja löytää siitä pienenkin negatiivisen seikan (epäilyskin riittää), josta saadaan uutiselle mehevä, myyvä negatiivinen otsikko. Oikein pätevä toimittaja ei tarvitse edes faktuaalista epäilyä: kaikkeahan voi epäillä! Mustamaalaaminen on toimittajien joukossa siksikin suosittua, että siitä jää harvoin kiinni. Julkisen sanan neuvosto muodostuu toimittajista, jotka eivät hauku omiaan ja jos korjauskehoitus tulee, se printataan pienellä jonnekin sisäsivuille, josta sitä ei kukaan huomaa.

4. Toimittajat keskittyvät ulkoiseen

Toimittajia kiinnostaa enemmän poliitikkojen vaatekaapin sisältö kuin mitä poliitikko esimerkiksi ajattelee vanhusten omaishoidosta. Soini se on niin nokkela velikulta. Mitä hän mahtoikaan sanoa? Tai Lisääkö Urpilaisen pukeutuminen tai Kiviniemen hiustyyli hänen uskottavuuttaan? Uskottavuutta kaikkitietävän median silmissä - vai?

5. Toimittajat demonisoivat ja luovat enkeleitä

Euron ulkopuolelle jättäytyminen (Ruotsin esimerkki) olisi taloudellinen katastrofi, kun taas Ruotsin esimerkin seuraamattomuus Libyan sodassa jättää Suomen kaikkien merkittävien ympyröiden ulkopuolelle. Samoin persujen vaalivoitto - neljänneksi suurin puolue - mustaa Suomen mainetta.

Pienempiäkin demonisoituja juttuja löytyy. Ulkomainen ruoka on nyt pahaa ja vaarallista kun taas lähiruoka ja luomu puolestaan on kritiikittömästi hyvää. Samoin aikaisemmin kehuttu kouluruoka on muuttunut median avustuksella lisäaineiden ja muiden myrkkyjen pesäksi ja lasten terveyden tuhoajaksi.

Ei tarvitse olla kummoinen fakiiri, nähdäkseen syyn toimittajien käytökseen. Lehteä tai ohjelmaa pitää myydä. Koska enemmistöllä on eniten rahaa, sitä pitää miellyttää ja koska enemmistö ei ole poliittisesti aktiivista, sille pitää tarjota hömppää. Medianhan pitää tarjota sitä, mitä asiakkaat haluavat tai mitä kuvitellaan sen haluavan tai mitä halutaan sen haluavan tai mitä on halpa ja nopea tuottaa?

Muistuu mieleen tarina 90-luvun pankkikriisin ajoilta. Päiväkodin täti kysyi päiväkotiin tulevalta Matilta, mitä hänen isä tekee työkseen. Matti vastasi vähän punastellen, että hän on parittaja. Täti ei sillä kerralla kysynyt enempää. Pikku-Matin päiväkotikaveri kyseli Matilta ihmeissään, "onko isäsi oikeasti parittaja?" "Ei ole, mutta en iljennyt sanoa, että hän on pankinjohtaja."

En olisi näinä aikoina kovin ammattiylpeä toimittajuudestani. Toimittajan pitää huorata objektiivisuutensa ja ajattelun vapautensa myynnin ja markkinoinnin - rahan - takia.

Politiikot ovat herättelemässä (persujen perässä) "politiikka takaisin poliitikoille" -liikettä.

Olisikohan toimittajienkin aika aloittaa kapina syövän lailla leviävää iltapäivälehti-journalismia vastaan ja palauttaa toimittajien ammattitaito ja ammattikunnia?

Nykylinja aliarvioi lukijoita ja katselijoita!

Itsekästä kehitysapua

Useimmilla lienee se käsitys, että kehitysapua annetaan köyhille kansoille hyvästä sydämestä - epäitsekkäästi. Kyllä sitäkin tapahtuu, mutta ... pari muistoa historiasta - ei niin kovin kaukaa.

Suomesta vietiin Afrikkaan kehitysapuna nelivetovalmetteja. Nämä traktorit olivat markkinoiden parhaitten joukossa tuohon aikaan. Laitteiden ympärille kehkeytyi massiivinen vienti- ja koulutusprojekti. Kun traktorit saatiin käyntiin, peltoa kääntyi mahtavaa vauhtia. Siitä otettiin valokuvat kehitysavun positiiviseen historiaan, jolla tietysti perusteltiin uusia mahtavia kehitysapuprojekteja.

Sen sijaan jätettiin kertomatta, että nuo kyseiset nelivetotraktorit olivat niin painavia, että ne pakkasivat pellot käyttökelvottomiksi. Lisäksi varaosien ja huolto-osaamisen puutteiden takia traktorit pysähtyivät ensimmäiseen vikaan. Sen jälkeen Afrikan luonto otti omansa. Hienot ja tietysti kalliit traktorit ruostuivat ongelmajätteenä pellon pientareella.

Nokia ja Ericsson ihan hyvän hyvyyttään osallistuivat kehitysapuprojekteihin, joilla parannettiin silloin muodissa olevan Afrikan telekommunikaatio-oloja. Viimeisintä huutoa olevat keskukset pystytettiin aavikolle. Henkilökunta koulutettiin mittavasti ymmärtämään keskusten hienouksia ja pitämään niistä huolta. Näille keskuksille kävi lähes samoin kuin traktoreille - hiekkaa rattaisiin ja käynti seis.

Kuka hyötyi näistä kehitysapuprojekteista? Todellisen hyödyn korjasi laitevalmistaja.

Kuinkas siinä niin pääsi käymään? Poliitikoilla ei ollut aitoa huolta kohdemaan kehityksestä. Ajatuksissa lähempänä oli oman maan teollisuuden tukeminen ja kilpailukyvyn lisääminen. - Ei se mikään huono motiivi ole.

Tuntuu vain falskilta, kun se kätketään hyväntekeväisyyden valepukuun.

Tällainen tekopyhyys rehoittaa muun muassa siitä syystä, että kehitysapu kuuluu tabujen joukkoon. Siitä saa keskustella tasan niin kauan, kun malttaa olla kritisoimatta mitään epäkohtaa. Paras keskustelun avaus kehitysapupiireissä on määrärahojen jatkuva kasvattaminen.

Se on jaloa, mutta myös tyhmää!

Nyt jo on riittävästi näyttöä siitä, että halvat, kohdemaan oloihin sopeutetut ratkaisut toimivat paremmin, kuin pönäkät, isolla rahalla ja massiivisilla ohjelmilla ajetut kehitysapuprojektit.

Indonesiaan lähetettiin kahdeksan modernia keskoskaappia. Kolme vuotta myöhemmin nuo kaapit olivat käyttökelvottomia. Tuossa kohteessa ratkaisu oli autonosista rakennetut keskoskaapit. Samoin nelivetovalmettien sijaan afrikkalaisten pelloille vietiin kevyitä vinssillä vedettäviä auroja. Johan toimi.

Kannatan lämpimästi kehitysapua. Minusta sitä saa ja pitääkin tehdä myös itsekkäistä motiiveista, koska toisen auttaminen tulee aikanaan myös omaksi hyväksi. Tätä ei saisi kehitysapuromantikkojen antaa sotkea. Aiheeseen sopii avoin ja kriittinen keskustelu motiiveista ja toimivista keinoista.

Sen sijaan suurten yrityksien voitontavoittelu istuu sovittamattoman huonosti kehitysapuympyröihin.

Historiallinen oikeusmurha

Hän puhui kansan ymmärtämällä kielellä. Hänen opetuksensa radikaalin muutoksen tarpeellisuudesta ja sen tuomasta hyvästä sai älyköt pitämään hulluna ja vallanpitäjät populistisena kansan kiihoittajana. Hänen toiminnastaan etsittiin syytettävää ja hänen puheitaan testattiin, jotta hänet saataisiin kiinni laittomuuksista.

Hän ei ollut Timo Soini, vaan Jeesus Nasaretilainen.

Jeesusta vastaan esitettyjä syytöksiä ei koskaan saatu näytettyä toteen. Silti hänet raahattiin sekä hengellisen että maallisen tuomioistuimen eteen ja Rooman maaherra tuomitsi hänet ristiinnaulittavaksi.

Reilut kaksituhatta vuotta juutalaisia on syytetty Jeesuksen murhaajiksi. Valitettavan usea on myös uskonut tuon täysin perättömän tuomion. Tuo väärinymmärrys on erityisen valitettava, koska sillä on perusteltu miljoonien juutalaisten joukkomurhia.

Jeesuksen aikaista Palestiinaa hallitsi Rooma. Juutalaiset oli alistettu raa'alla sotilasmahdilla eikä juutalaisilla tuohon aikaan ollut oikeutta tuomita ketään kuolemaan. Tuomion julisti roomalainen maaherra, koska hän halusi nujertaa häiriötekijän - mahdollisen kapinan johtajan. Hän sai päätökseensä näennäistä tukea juutalaiselta papistolta. Tässä voi hyvin puhua poliittisesta päätöksenteosta.

Ristiinnaulitseminen oli roomalaisten sotilaiden barbaarinen mestaustapa. Sillä haluttiin levittää kauhua vallattujen kansojen joukossa. Jeesuksen vangitsivat sekä naulasivat ristiin roomalaiset sotilaat ja Jeesuksen kyljen puhkaisi romalainen sotilas.

Syyttömän Jeesuksen murhasivat roomalaiset.

Ei liene sattumaa, että Rooman valtion suojeluksessa syntynyt ja muotoutunut katolinen kirkko on ollut eturintamassa syyttämässä juutalaisia Jeesuksen surmasta. Ei ole ensimmäinen kerta maailman historiassa, kun oma syyllisyys halutaan kumota uhrien niskaan.

Valitettavaa on, että tuota oikeusmurhaa on jatkottu vuosituhansia ja siihen näyttää tulevan yhä uusia nyansseja.

Askel ulos yhden totuuden diktatuurista

Katselimme eduskuntavaalit netin kautta Amsterdamissa hotellihuoneessa. Onneksi katsoimme, sillä näillä vaaleilla oli pitkästä aikaa viihdearvoa. En ihmetellyt perussuomalaisten vaalivoittoa. Persuille kanavoitui se kritiikki, jota omassa "vanhassa" puolueessa ei saanut esittää. Kulttuurissamme on jotain outoa, demokratialle vierasta vaihtoehdottomuutta, koska esille mahtuu vain yksi totuus ja muu ajattelu on hölmöä populismia.

Tällainen malli on tyypillistä diktatuureille.

Jostain syystä suomalainen toimittajakunta haluaa miellyttää vallitsevaa ajattelua ja istuvaa johtoa. Politiikan vahtikoirana itseään pitävä media on kyllä politiikan sylikoira. Pienellä rapsutuksella uutisiin tulee vain "vastuullista poliittista tekstiä" ja talouden lainalaisuuksien ymmärtämistä. Tarvittaessa media (esimerkiksi HS) järjestää valtapuolueita tukevia gallup-tuloksiakin.

Jos joku vielä muistaa, EU:hun meno sai vain niukan puoltolauseen kansanäänestyksessä. Tuo hiukan yli 50% äänistä ei tarkoittanut silloinkaan, että yli puolet kansasta olisi ollut EU:hun liittymisen kannalla. Se tarkoitti, että noin puolet niistä, joilla oli valmis kanta asiaan, kannatti sitä. Todellisuudessa Euroopan Unionin liittyminen tapahtui noin 30 prosentin kannatuksella. Sen jälkeen, kun käytännössä on osoittautunut, että EU:n hieno idologia ja arvot ovat paperia ja että EU on valmis poikkeamaan yhteisistä säännöistä, silloin kun se suuremmille jäsenmaille sopii, lopullekin Suomen kansasta on alkanut kristallisoitua oma kanta.

Koska kriittisyys on populismia vanhoissa puolueissa, kansa äänesti jaloillaan ja siirtyi perussuomalaisiin.

En pelkää persujen vaalivoiton jälkeistä elämää Suomessa. Onhan perussuomalaiset vasta kolmanneksi suurin puolue. On todella kokoomuksen ja demarien aliarviointia hehkuttaa persujen uhkaa. Ottaen vielä huomioon, että Soinin johtaman puolue käyttäytyy maltillisesti eikä suvaitse rasismia yms hörhöilyä.

Minua vaalituloksessa pelottaa kokoomuksen vaalivoitto.

Haluaako Suomen kansa todellakin jatkaa jo Lipposen aikana aloitetettua Thatcherismin linjaa, jolla vauraita hyysätään uskossa, että kyllä sieltä sitten valuu hyvinvointia köyhemmillekin. Missään päin maailmaa, tämä teoria ei ole osoittautunut todeksi. Sen sijaan on näkynyt selvästi tuloerojen kasvu ja eriarvoistuminen.

Eilen tutkija sanoi televisiossa, että politiikka on palannut politiikkaan. Hyvä niin.

Poliitikkojen saappaissa on nähty jo liikaa vastuusta ryppyotsaisia kamreereja.

Mustista joutsenista riskien hallinnassa

Kävimme vähän aikaa sitten elokuvissa katsomassa Mustan Joutsenen (Black Swan). Se teki aikamoisen vaikutuksen. En ole kauhuleffojen ystävä, mutta tässä kauhuefekteillä oli luonnollinen syy ja rooli. Ihmismielen hajoaminen on rajua hommaa. Ei edes Hollywood ollut onnistunut tekemään siitä falskia. Suosittelen!

Kolme vuotta sitten teimme häämatkan Uuteen Seelantiin. Siellä Hobittilan mailla näimme luonnossa oikeita mustia joutsenia. Linnut olivat kauniissa luonnossa ja päivä oli keväinen, mutta silti niistä jäi häivähdys tuonelan virrasta.

Eurooppalaiset uskoivat pitkään, että mustia jotsenia ei ole olemassakaan. Vasta aktiivisempi retkeily Australiaan (ehkä myös Uuteen Seelantiin) paljasti noiden mystisten lintujen olemassaolon.

Riskien hallinnan kannalta mustilla joutsenilla on oma tärkeä opetuksensa. Yleinen mielipide - demokraattisesti äänestetty näkemys riskeistä - voi perustuakin luulotietoon. Kovin usein riskien ns. analysointi kohdistuu sovinnaisiin ja itsestään selviin seikkoihin. Ne ovat myös epävarmuuksia, joihin organisaatio on jo hyvin varautunut.

Mustat joutsenet - riskit, joihin ei olla varauduttu ja joita ei uskota olevan olemassakaan - aiheuttavat epämiellyttäviä yllätyksiä ja kaatavat firmoja. Silloin ei ohuet selitykset riskin yllätyksellisyydestä lohduta. Jos kerran riskien hallintaan tuhlataan resursseja, eikös se kannattaisi saman tien tehdä kunnolla. Asiaan paneutuminen ja kurinalainen mielikuvituksen käyttö eivät vie tylsää byrokraattista kokoustamista enempää aikaa.

Mitkä saattaisivat olla sinun organisaatiosi mustat joutsenet? Mitkä ovat ne riskit, joita et halua uskoa mahdollisiksi?

Anarkia ei ole demokratiaa

Mari Kiviniemen vaalimainoksia oli korvattu väärennöksellä, jossa väitettiin Kiviniemen kannattavan eläinten kärsimyksiä. Radiotoimittaja kysyi tutkijalta - tutkijathan tunnetusti tietävät kaiken - mitä mieltä hän on tällaisesta toiminnasta. Kuulema demokratiaan mahtuu kaikenlaista. - Haloo tutkija!

Anarkia ei kuulu demokratiaan!

Kaduilla riehuvat, autoja polttavat ja kadun varsien liikkeitä ryöstävät huligaanit vetoavat mielipiteen vapauteen sekä turhaumaan. Ehkä ymmärtäisin noiden adhd teinien toimintaa vähäsen, jossa kyseinen maa olisi diktatuuri, mutta kun näyttämönä on myös Ruotsi tai Suomi,

joissa lapseltakin demokraattisesti kysytään, haluatko, että vaihdan kakkavaippasi?

Nämä mellakoitsijat haukkuvat omaisuutta suojelevia poliiseja natseiksi. Jos nämä älypäät lukisivat ensimmäisen kirjansa, harrastuksen voisi aloittaa kansallissosialistien historiasta. Siellä kerrotaan, kuinka sikaniskat natsit mellakoivat kaduilla särkien ja ryöstäen muiden omaisuutta. Helläkin oli älyn ja moraalin korvikkeena ideologia.

Piratismin kannattajat haluavat sosialisoida äänitteet ja elokuvat, koska heillä on vähemmän rahaa kuin tuottajilla. Nämä nykyajan Robin Hoodit haluavat ryöstää rikkaammilta - ei antaakseen saalista köyhille, vaan itselleen. Piratismikin halutaan ymmärtää demokratiaksi.

Jos julisteita töhrivät, kettutarhoja ja kettuja tärvelevät aktivistit, piratistit ja kaduilla mellakoivat rikolliset ovat demokratian asialla, silloin nykyinen yhteiskunta on anarkinen.

Eihän vain demokratiaan verhoutuneen ideologian takaa löydy iso oma napa. Minä ajattelen näin. Minä tiedän kaiken. Minä saan tehdä mitä minua huvittaa. Minua ei saa määräillä!

Kansalaistottelemattomuuteen voi turvautua vain silloin, kun kaikki lailliset keinot on loppuunkäytetty ja jos voi olla varma, että lain rikkominen ei johda anarkiaan.

Nyt hulikoinnista on tehty halpa konsti saada huomiota.

Media tietysti kiittää ja pokkaa ja noteeraa kaiken lakien rikkomisen. Mediakin vetoaa demokratiaan ja sanan vapauteen.

Taivaassa ei anneta aplodeja ripille

Vanhoillislestadiolaisilla puhkesi mätäpaise. Herätyslikkeen oli pakko tunnustaa, että liikkeen piirissä oli hyväksikäytetty lapsia pitkään ja ainakin osa hyväksikäytöistä oli ns. julkisia salaisuuksia. Vanhoillislestadiolaiset on pieni herätysliike. Paljon suurempia mätäpaiseita on löytynyt valtavassa katolisessa kirkossa.

Pedofiileista osa oli saarnamiehiä ja pappeja. Syynä hyväksikäytön jatkumiseen oli käsitys ripistä. Pedofiilit tunnustivat syntinsä yksityisessä ripissä, he saivat pahat tekonsa anteeksi ja he saivat luvan jatkaa "parannuksen tekoaan" ilman seuraamuksia. Tunnetusti pedofiilit paranevat vain harvoin. Parantumattomat jatkoivat auktoriteettiasemansa väärinkäyttöä ja tuhosivat haavoittuvaisia lapsia.

Olen sitä mieltä, että taivaassa ei suinkaan taputeta käsiä tällaiselle menettelylle.

Useimmat meistä tietävät, kuinka vapauttavalta tuntuu tunnustaa jollekin pahat tekonsa. Kalvava syyllisyys vie voimavaroja ja kääntää näkökulman syylliseen itseensä. Pahan teon tunnustaminen vapauttaa voimavaroja nähdä oma teko muiden silmin ja myös antaa voimaa korjata tehtyjä virheitä. Tunnustamisen hyvät seuraukset on tunnustettu sekä hengellisessä että psykologisessa maailmassa.

Ripistä on muodostunut tuon hienon prosessin irvikuva.

Ripillä rikkonut yksilö saa vapautuksen teostaan ja hänen annetaan jatkaa "kilvoitteluaan" yksin. Ripittäytyjä ei joudu vastuuseen teostaan eikä hänen pahojen tekojensa kohteita edes ajatella. Joskus ripillä suojataan myös ihmisten rakenteita, kuten katolista kirkkoa tai jotain herätysliikettä. Menettely on julma sekä ripittäytyjän että rikoksen kohteen kannalta.

Ripittäytyjä, joka anteeksisaamisen jälkeen jatkaa hyväksikäyttöään, ei suinkaan ole matkalla taivaaseen, vaan siihen toiseen paikkaan. Luther - monessa asiassa kyseenalainenkin auktoriteetti - sanoi osuvasti, että erehtyminen on inhimillistä, erehdyksen jatkaminen perkeleellistä. Lapsiin sekaantujista Raamattu ohjeistaa vielä suorasukaisemmin: parempi olisi laittaa heille myllynkivi kaulaan ja upottaa meren syvyyksiin.

Raamatun opetuksissa on aina yksi punainen lanka: vastuullinen elämän suojelu. Elämän suojelu ei ole yksilölaji.

Tarkoituksena ei ole päästää yksilöä pälkähästä, vaan hoitaa yhteisöä. Ripissä julistettu anteeksianto ei merkitse vapautumista vastuusta. Pahan teon maalliset seuraukset tulee kantaa ja myös koettaa lievittää pahan teon seurauksia.

Hengellisten liikkeiden olisi hyvä miettiä sisällään, suojelevatko he rippikäsityksellään elämän sijasta saarnamiestä tai oppinsa ja liikkkensä uskottavuutta . Samoin olisi syytä miettiä seksuaaliopetuksen toimivuutta.

Tiesitkö, että katolisen kirkon selibaattioppiin löytyy hyvin maallinen peruste? Jos pappi ei mene naimisiin, hänellä ei ole perillisiä. Katolista kirkkoa ei häiritse pappien äpärät niin kauan kuin niistä ei puhuta ja pappien perinnöt kotiutuvat hyvin rikkaan kirkon holveihin.

Johtoryhmä vai johtajien ryhmä

Olen lähes koko työurani työstänyt materiaalia johtoryhmän jäsenille esitettäväksi tuossa mystisessä johtoryhmässä. Olen myös lukuisia kertoja ollut itse asioiden esittelijänä. Näistä kokemuksista on muodostunut osittain selkeä ja osittain hyvin hämmentävä kokonaiskuva.

Tavallinen kielikuva: "Viedään tämä asia johtoryhmän päätettäväksi". Useimpien organisaatioiden työjärjestyksessä lukee, että toimitusjohtaja tms. päättää asioista ja häntä avustaa päätöksenteossa johtoryhmä. Taustalla on ajatus, että johtoryhmässä tasapainotetaan keskenään ristiriitaisia pyrkimyksiä ja samalla laajempi joukko huomaa paremmin toiminnan rajoitteet. Toimivassa johtoryhmässä kaikki jäsenet tuovat panoksensa päätöksentekoon ja myös aidosti sitoutuvat päätöksiin.

Valitettavan usein päätösesityksen tuonti johtoryhmään on pelkkä muodollisuus. Esityksen läpimeno on varmistettu etukäteen keittiön kautta.

Vahva, itsevaltainen johtaja käyttää johtajien ryhmäänsä vain oman tahtonsa mukaisena kumileimasimena. Mahtaa olla turhauttava työympäristö kaikille muille, paitsi ryhmän vetäjälle.

Toinen vahva uskomus on, että johtoryhmässä käydään päätöksien yhteydessä strategista pohdintaa organisaation tilasta. Usein johtoryhmän agendan täyttää pakolliset, operatiiviset päätökset. Kullekin päätösesityksen käsittelylle on amerikkalaisittain annettu 5-15 minuuttia aikaa. Tuota hektistä päätösrytmiä vielä virheellisesti pidetään tehokkuutena. Tuossa ajassa kukaan ei ehdi asiaan perehtyä eikä kukaan voi käydä syvällistä asiakeskustelua aiheesta. Joskus päätösesityksen on saanut etukäteen käyttöönsä ja siihen on voinut tutustua kaikessa rauhassa kotona, mutta se ei helpota aktiivisen keskustelun puutteeseen. Tällaisessa johtoryhmässä ratkaisevaa on, kuka esittää, ei mitä esitetään. Päätöksien laatu perustuu luottamukseen henkilöiden osaamisesta, moraalista, näkemyksistä jne.

Strategisten näkemyksien yhteensovittaminen hoidetaan (kuvitellaan hoidetun) abstrakteilla paperistrategioilla ja bonuksilla.

Millaisia jäseniä johtoryhmään valitaan? Jos johtoryhmän puheenjohtaja (toimitus- tai toiminnanjohtaja tms.) pääsee itse valitsemaan, hänellä on käytettävissään kaksi ääripään kriteeriä tai niiden yhdistelmä.

Esimerkiksi Barak Obama valitsi omaan "hoviinsa" jäseniä, jotka olivat hänen kanssaan eri mieltä. Hän ajatteli saavansa eniten hyötyä ryhmästä, jossa perustellusti ajateltiin asioista erilailla kuin hän itse.

Tällaisella johtajalla on munaa.

Hänellä on tervettä itseluottamusta ja aito halu johtaa parhaan mahdollisen tiedon perusteella. Hän ei tarvitse selkärangan alapään nuolioita.

Toinen tapa johtoryhmän muodostamiseen löytyy(?) pörssiyhtiöistä. Siellä toimitusjohtajan vaihto tarkoittaa yleensä myös johtoryhmän muiden jäsenten vaihtoa. Valitettavan usein valintakriteeri näyttää olevan lojaalisuus uudelle toimitusjohtajalle, ei paras asiantuntemus tai itsenäinen ajattelu. Minusta johtoryhmän jäsenten tulisi olla ensisijaisesti lojaaleja johtamalleen organisaatiolle, ei sen johtajalle.

Johtamisen pitäisi tuoda arvon lisää koko organisaatiolle, ei vain joillekin valituille "valioyksilöille".

Toimittajien tragikomiikkaa

Vuosituhannen mielenkiintoisemmat vaalit lähestyvät, tai ainakin vaalit lähestyvät!

Perussuomalaisten nousu lähelle kolmen vanhan ison puolueen suosiota olisi luullut olevat toimittajille mielenkiintoinen lähtökohta vaaalien ja niiden taustojen pohdintaan. Pienellä toimittajien myötävaikutuksella alhaiseksi valunut äänestysprosentti olisi voinut olla paljon korkeampi. Äänestysaktiivisuushan on yksi harvoista toimivan demokratian tunnusluvuista.

Kuinkas toimittajat sitten reagoivat?

Toimittajat ovat suhtautuneet persujen vaaliennusteisiin kuin pörssikurssiin.

Nyt persujen kannatus nousee, se nousee vieläkin, nyt se on ennätyksellisen korkea, kuinkahan kauan tätä nousua riittää? - Sama alhainen ÄÖ kuin pörssianalyytikolla. Seurataan, mitä tapahtuu ja ollaan täydellisen tietämättömiä, miksi jotain tapahtuu.

Entä jos toimittajat olisivat yrittäneet käyttää älykkyyttään? Tiedän, että heille ei siitä makseta.

Vain negatiiviset uutiset ja itsestäänselvyydet myyvät mediassa. Politiikan toimittajille riittää, että he "värikkäässä" vaalikeskustelussa toistavat jo vuoden aikana läpikalutut kysymykset ja kommentit. Kaiken taustalla paistaa toimittajien samaistuminen globaalin talouden, talouskasvun ja EU:n tosiuskovaisiin. Koska vallitsevaa totuutta ei voi epäillä, kaikkea sen kritiikkiä pitää vähätellä ja huomio pitää siirtää asioista henkilöihin. Soini se on niin leikkisä mies! Joskus kauan sitten toimittajia koulutettiin objektiivisuuteen ja miettimään vaihtoehtoisia totuuksia. Kuten sanoin, siitä on kauan.

Entä jos politiikan toimittajat olisivat hetkeksi vaalikeskustelussa heittäytyneet leikkiin mukaan, ja epäilleet, että "keisarilla ei ole vaatteita"?

Uskon, että keskustelu olisi ollut elävämpää kuin nykyisissä TV 1:n ja MTV 3:n näännyttävissä tragikoomisissa poliittisissa vaalinalushartausohjelmissa.

Paras vaaliohjelma toistaiseksi - ei superhyvä sekään - tuli neloselta. Krisse grillasi puoluejohtoa huumorin keinoin.

Tuli taas todistettua, että tahaton komiikka (poliittiset toimittajat) jää aina kakkoseksi ammattitaitoiselle humoristille (Krisse ja kumppanit)!

Usko tai älä

Vähän aikaa sitten uutisoitiin tutkijan tulleen siihen tulokseen, että olemme menossa kohti uskonnottomuuden aikaa. Tätä on povattu reilut sata vuotta valistuksen filosofeista ja luonnontieteiden läpimurrosta alkaen.

Kehitys on kyllä päinvastainen: uusia uskontoja kehittyy koko ajan.

Tässä muutama esimerkki:

• Ihmisuskonnossa usko Jumalaan (tai jumaliin) on nähty lapsellisena, mutta usko ihmisen kehittymiseen, viisastumiseen ja moraaliseen kasvuun on taas ollut "rationaalista" uskomista. Näin siitä huolimatta, että empiiristä evidenssiä (arkielämän todisteita) tuosta ihmisen positiivisesta kehittymisestä ei oikein ole. Halki vuosituhanten ihminen (lajina) on käyttäytynyt yhtä tuohoavasti huolimatta uuden tiedon tulvasta.

• Tiedeuskonnossa uskotaan kyettävän selittämään kaiken teorioilla ja tutkimuksilla. Tiedouskovaisilta unohtuu, että tiede, teoriat ja tutkimushypoteesit ovat todellisen elämän yksinkertaistuksia ja että ne perustuvat uskomuksiin (oletuksiin). Tutkimuksilla löydetään se, mitä lähdettiin etsimään. Se on uskon vahvistuksen väline. Et löydä, mitä et tutki, koska olet rajannut yllätykset pois lähtöolettamuksilla.

• Suvaitsevaisuususkonnossa uskotaan kaiken sallimisen tekevän ihmisistä onnellisia. Suvaitsevaisuususkonto toimii parhaiten puolisokeiden romantikkojen parissa. Jos sulkee silmänsä sekä syiltä, että seurauksilta, voi olla niin suvaitsevainen. Suvaitsevaisuuden taustaehtona on yleensä: saa tehdä, mitä tahansa, kunhan ei aiheuta sillä muille vahinkoa. Tämä tiukka suvaitsemattomuutta tihkuva ehto rajaa suvaitsemisen ulkopuolelle suurimman osan siitä moskasta, jonka suhteen haluttiin olla suvaitsevainen.

• Markkinavoimauskontoon ovat hurahtaneet ennen muita yritysjohtajat ja poliitikot. Luonnonkansat aikoinaan kävivät kumartamassa tulivuoria ja samalla tuli heitettyä kraateriin sopiva ihmisuhri. Nyt poliitikot näkevät paljon vaivaa lepytelläkseen mystisiä markkinavoimia. Kun suora palvonta ei tunnu riittävän, turvaudutaan ihmisuhreihin = veronmaksajiin.

• Eurouskonnossa uskotaan yhteisen valuutan tuovan meille tasaisen taloudellisen kehityksen. Tämä uskonto oli alkuvuodet lähes uskottava. Silloin investointipankkien avustuksella markkinoille pumpattiin ilmaa, katteettomia lainoja, keinotekoisen kasvun buustaamiseksi. Vähän aikaa näytti siltä, että hyvää riittää jaettavaksi kaikille - kunnes haavekupla puhkesi. Vain vahvimmat euro-uskovaiset edelleen odottavat tulevaa euro-alueen talouden vakautta. Toisaalla poliitikot näkevät hirvittävästi vaivaa vanhojen ja tulevien seuraamuksien lieventämiseksi, koska syihin ei uskalleta tai haluta puuttua. Taitava selviää tilanteista, joihin viisas ei joutuisi ollenkaan!

• Kasvu-uskonnossa taivasta lähinnä ovat ne maat, jotka saavat aikaan nopeinta kasvua. Kasvua nopeutetaan mm. kuluttamalla farkut jo tehtaassa tai asentamalla laitteisiin siru, joka rikkoo laitteen määräajan jälkeen. Samoin kasvua nopeutetaan riistämällä kehitysmaita. Tietysti niitä pitää samalla liturgisesti moittia lapsityövoiman käytöstä, ihmisoikeuksien rajoituksista ja ympäristön saastuttamisesta. Edelleen keinotekoisen alhaiset korot vauhdittavat kasvua. Korko on alhainen, koska siitä puuttuu todellisen riskin lisä. Näin voi menetellä, koska veronmaksaja maksaa tuon riskilisän muuta kautta. Kyllä kasvusta aina joku hyötyy, mutta moni myös köyhtyy.

• Liittoutumisuskonnon jäsenet uskovat paikan Turvallisuusneuvostossa, jäsenyyden EU:ssa ja Natossa takaavan meille taivaspaikan. Sen jälkeen olemme osa "isoja" ja paha ei enää sen jälkeen pääse kiusaamaan. Liittoutumisuskovaiset unohtavat tosiasian, joka yleensä opitaan jo päiväkodissa: jos yhdelle kumarrat, toiselle pyllistät. Liittoumissa saa "ystävien" lisäksi todellisia vihollisia.

• Ytimiinpääsyuskonnon edustajista tulee heti mieleen Paavo Lipponen. Hänellä oli vahva usko siihen, että kuulumalla "sopivaan seuraan" ja pääsemällä yhteiskuvaan suurten maiden johtajien kanssa, hän olisi kokoaan merkittävämpi poliitikko. Väyrynen ei taida olla ainoa Paavo, jonka suhteellisuustaju heittää? Tiedoksi niille, jotka pelkäävät Suomen marginalisoitumista. Suomi on marginaalinen maa sekä Euroopassa, että myös maailman mittakaavassa. Suomi otetaan mukaan isoisten pallopeliin vain silloin, kun siitä on isoisille hyötyä.

Näiden esimerkkien valossa uutinen uskonnottomuuden ajan tulosta vaikuttaa joko liioittelulta tai suorastaan mätäkuun jutulta. Uskon kohteet ovat vain vaihtuneet.

Oma uskoni on niin heiveröinen, että sillä ei pärjää näissä uususkonnoissa. Siellä tarvitaan todellisia uskon sankareita. Liturgiassa heitä kutsutaan esimerkiksi "vastuullisiksi poliitikoiksi".

In vino veritas

Turussa on nyt (tietääkseni) kolme ravintolaa, joiden liikeidea perustuu viinille: esikoisravintola Viinille, vastikää auennut E. Ekblom sekä kohta aukeava Pinella. Toki muitakin ravintoloita löytyy, joilla on omaa maahantuontia ja hyvät viinipuitteet.

Olimme E. Ekblomin avajaisissa viime maanantaina. Vaikka avajaiset ovat aina poikkeustilaisuus, silti aistin, että tämä ravintola ei ole pönäkkä. Samoin tyypillinen alkujännittely tuntui puuttuvan. Henkilökunta ei nikotellut kysyttäessä - päinvastoin, vastaukset tulivat ammattitaidolla ja sopivalla itseluottamuksella.

E. Ekblom on avattu tiloihin, joiden juuret ulottuvat kauas. Jos oikein muistan, apteekkari Ekblom peusti liikkkeensä tuohon tilaan 1845. Paikan historia henkii sopivasti siistityistä seinistä, lattioista ja katosta. Sisääntuloaulan lattia oli aikoinaan kadun pohjaa. Historia on oiva keino differoida ravintolaa: historiaa ei voi kopioida. Lisäksi meillä suomalaisilla tuntuu olevan lyhyen historiamme vuoksi lähes pohjaton kiinnostus omiin juurimme. E. Ekblomin ei tarvitse ujostella minkään paikan kanssa Suomessa.

Kävelyetäisyydellä on kolme viiniin erikoistunutta ravintolaa. Ensimmäinen ajatus on tietysti, että lieköhän kilpailu pilaa markkinat? Taitaa kuitenkin olla juuri päinvastoin. Jos nämä ravintolat vaalivat erilaisuuttaan, ne antavat viinistä kiinnostuneille asiakkaille hyviä, mielenkiintoisia vaihtoehtoja. Yksi viiniravintola olisi aika orpona. Kolme sellaista kouluttaa asiakkaita kevyelle yksilöproofille tai sitten istumaan ystäväpiirillä iltaa hyvien viinien ja naposteltavien kera.

Turku on hyvä paikka elää!

Murhaisitko, jos saisit luvan

Ulkopoliittisen instituutin tutkija Charly Salonius-Pasternak, ihmetteli, miksi Suomi ei ole mukana Gaddafin kaatamisessa. "Miksi Suomi ei ole mukana, kun YK on valtuuttanut operaation?" Ilmeisesti vaalien alla mikään puolue ei uskalla olla viemässä Suomea sotatilaan." "Jos vaalit on esteenä länsiliittoumaan liittymiselle, menettely on kyynistä."

Joku poliitikoista ihmetteli, että miksi emme mene mukaan, kun meillä on kerran valmiit nopean toiminnan joukot. "Olisi tehottomuutta jättää nuo joukot käyttämättä". - Minusta armeija on tehokkaimmillaan juuri silloin, kun sitä ei tarvitse käyttää.

Mistä näitä sotahulluja oikein sikiää?

Vänrikki nappula, Charly, on ilmeisesti saanut sotakokemuksensa kirjoista ja videopeleistä. Videopeleissä vihollinen tuhotaan tai eliminoidaan. Niissä ei tehdä murhia. Sama illuusio on kuulema hävittäjälentäjillä. He vain painavat nappulaa ja kohta kohteessa pössähtää. Veri ja tuska ei tule omalle iholle.

Liekö amerikkalaisten Afganistanissa käymään sotaan osallistuminen alentanut sotaan lähtemisen kynnystä?

Historiassa Suomi on sotinut sekä ruotsalaisten että venäläisten puolesta, mutta pakosta. Nyt kuumakallet haluavat niin kovasti isoisten kaveriksi (Nato), että ovat valmiita vapaaehtoisesti uhraamaan suomalaisten sotilaiden (ei tietysti omiaan) henkiä puolustaessaan Libyan siviilejä.

Montako kuollutta suomalaista sotilasta tarvitaan lunastamaan paikka Turvallisuusneuvostossa?

Eikö tuollainen pyrkyryys ole muka kyynistä? Nämä kuumakallet myös unohtavat, että isoisilla on yleensä aina muut kuin humanitääriset syyt mielessä sotaan käydessään. Kenen intressejä puolustaisit, kun sotisit länsiliittouman riveissä? Gaddafia vastaan, mutta minkä puolesta?

Tiedoksi Charlylle:

Sodassa murhataan ihmisiä

Sota ei ole humanitääristä toimintaa

Sodalla ei hankita kavereita, vaan vihollisia

Sotilaallisissa liitoissa kaikki ovat tasa-arvoisia, tosin isot ovat reilusti tasa-arvoisempia

YK:n valtuutus ei muuta murhaa muuksi

Sota ei tuo rauhaa

Voisikohan joku Ulkopoliittisen instituutin tutkijoista tehdä näistä aiheista vaikka sivugradun?

Suomen rooli - ennen Afganistania - oli osallistuminen rauhan turvaamiseen ja humanitääriseen toimintaan. Linja oli viisas. Se on sopinut pienelle ja puolueettomuuteen pyrkivälle valtiolle.

Olemme saavuttaneet paljon enemmän hyvää mainetta rauhanturvaoperaatioistamme kuin rauhankumppanuuden myötä tulleista sotaleikeistä.

Mainettaan paremmat ja pahemmat

Stereotypioiden (karkeiden yleistyksien) mukaan valtion ja kuntien töissä henkilöstö on laiskaa, tyhmää ja näköalatonta.

Olen itse ollut työssä virastossa, valtion liikelaitoksessa, julkisessa osakeyhtiössä, Nasdaq-listatussa pörssiyhtiössä kuin myös tukholmalaisessa pörssiyhtiössä. Eli perspektiivissä löytyy!

Olen lyhyessä ajassa ollut tekemisissä sekä kuntien että valtion aluehallinnon henkilöstön kanssa. Nämä tuoreet kokemukset ovat vahvistaneet aikaisempia näkemyksiäni.

Minusta vallitsevat stereotypiat vahvistavat yrityksessä toimivien ylemmyydentunnetta - ilman rationaalisia perusteita!

En ole nähnyt kunnon todisteita julkisen sektorin henkilöstön laiskuudesta. Jos sitä joskus on ollut, sitä tuskin enää löytyy yksityistä sektoria enempää.

Olen nähnyt yksityisissä yrityksissä, johtajia, esimiehiä ja asiantuntijoita, joita voi hyvin määritellä laiskoiksi. Lounaan jälkeen saattoi ottaa nokoset vaikka julkisella paikalla ja aina oli aikaa golf-kisaan, jänismetsälle, business-lounaille, Lapin kehittämisseminaareihin yms. kolleegojen kanssa. Pelkkää kalenteria lukien nuokin henkilöt elivät hektistä elämää.

Vastaavasti olen nähnyt, kuinka julkisen sektorin henkilöstö tekee pitkää päivää - niin pitkää, että he jäävät ilman korvausta ylimäräisistä tunneista. Peruspalkkakaan ei ole niin hyvä, että se edellyttäisi extra-tunteja!

He jäävät ilman jopa ahkeruuteen kuuluvaa sosiaalista arvostusta, koska he ovat töissä kunnalla tai valtiolla.

Tyhmiä löytyy tasan yhtä paljon yksityisistä organisaatioista kuin myös julkisista organisaatoista.

Tämä tarkoittaa myös, että fiksuja, oivaltavia, ymmärtäviä on myös yhtä paljon.

Eli ahkeruus ja järjen valo ei erota yksityisen ja julkisen sektorin työntekijöitä.

Minusta ensimmäinen ero näiden kahden sektorin välillä löytyy näköaloista. Yksityisellä sektorilla - varsinkin, jos on ajauduttu pörssin armoille - työntekijä ajattelee vain omaa uraansa, jota pönkitetään henkilökohtaisella tulossopimuksella. Teen vain omat tavoitteeni, juuri niin kauan kuin saan siitä henkilökohtaista hyötyä. Näin siitä huolimatta, että kokonaisuus kärsii liian henkilökohtaisista tavoitteista.

Julkiselta puolelta löytyy edelleen niitä, jotka ovat valmiita jopa "uhraamaan" jotakin, jotta yhteinen hyvä, kokonaisuus toimisi.

Heitä ei vielä ohjata tiukoilla yksilöllisillä tavoitteilla, eikä heitä vielä palkita siitä, että he unohtavat kokonaisuuden merkityksen ja pitkäjänteisen toiminnan.

Eli ahkeruus ja ymmärrys ovat suurinpiirtein samalla tasolla sekä julkisella että yksityisellä sektorilla. Näköalattomuudessa yksityinen sektori alkaa olla aika nollilla. Siellä ei enää yhteisöllisyydestä välitetä. Vahvimmat yksilöt kyllä selviävät.

Mistä sitten tulee kuntien ja valtion byrokraattinen leima? Syy on kyllä aivan ilmeinen.

Ministeriöiden ohjaus on aivan hanurista. Ehkä sillä on ideologisia pyrkimyksiä - en tiedä.

Kun ministeriössä ei enää ymmärretä, mitä kentällä tapahtuu, tavoitteet yksinkertaistetaan. Tavoitteiksi tulee tavoitteiden sijasta rajoitteet: henkilöstönmäärää pitää leikata näin paljon (kahden lähtevän tilalle yksi uusi) ja rahaa saatte vain edellisvuoden verran.

Tässä ei muka ole kyse saneerauksesta? Mistä sitten?

Mitä järkeä on lisätä tehtäviä samalla kun ottaa resursseja pois? Seurauksena ei ole toiminnan tehostuminen, vaan julkisten palvelujen laadun romahtaminen. Tästä seuraa maksukykyisten palvelun tarvitsijoiden siirtymisen yksityiselle puolelle ja tietysti palvelujen tarjoajat seuraavat kysyntää. Esimerkiksi julkinen terveydenhoito kärsii resurssipulasta, jonka vuoksi ko. palveluja ulkoistetaan ja yksityistetään. Lääkäri tienaa enemmän ja maksukykyiset saavat parempaa palvelua. Tätäkö halutttiin?

Toinen järjettömyys liittyy ohjeiden määrään. Yksityinen yritys (varsinkin pörssisellainen) ei kykene noudattamaan kaikkia ulkoisia (julkishallinnon antamia) eikä sisäisiä ohjeitaan. Se se noudattaisi business pysähtyisi totaalisesti. Yrityksissä hyväksytään hiljaisesti, että ohjeita voi kyllä lukea, mutta ei niitä tarvitse noudattaa.

Yksityisellä puolella kunkin päätöksentekijän henkilökohtaisella vastuulla on etsiä ohjeiden "noudattamattomuusrajaa", eli raja, jonka jälkeen tulee merkittäviä henkilökohtaisia sanktioita.

Julkisella puolella virkamiehet joutuvat virkavirheen uhalla noudattamaan kaikkia ohjeitä ja määräyksiä. Siellä realisoituu poliitikoista (eduskunnasta) vyöryvä näköalattomuus. Uuteen ongelmaan laaditaan uusi ohje. Nyt jo ollaan tilanteessa, että ohjeita on niin paljon, että paikallinen päätöksenteko takkuaa - syntyy byrokratiaa.

Syynä ei suinkaan ole paikallinen virkamies: hän on mainettaan parempi, vaan hänelle vaatimuksia asettava ministerö ja ministeriölle vaateita asettava poliitikko. Näiden takapirujen vaikutukset jäävät jostain syystä aina keskustelujen ulkopuolelle. Yksityisen sektorin tehokkuuden ihannointi on ideologia - ei fakta.

Äänestä!