Lätkäjoukkue ja mätä omena

Suomen jääkiekkojoukkue korosti päivästä toiseen joukkueena pelaamisen merkitystä. Tämä oppi näkyi sekä haastatteluissa että pelikentällä. Mediaseksikkäimmätkin pelaajat halusivat osoittaa kunniaa pelitovereille ja kokonaisuudelle. - Lopputulos oli historiallinen:

sekä yksilöt loistivat että joukkue menestyi!

Mikäs valmentajan panos tässä oli? Aikaisemmista valmentajista poiketen (?) Jukka Jalonen korosti pelirohkeutta. Pelissä tulee tehtyä virheitä, mutta niitä ei pidä jäädä märehtimään. Sitkeä uurastaminen omalla toimintatavalla ja luottamus sen aikanaan tuomaan menestykseen on tärkeämpää kuin töpeksijöiden hetkellinen kurittaminen.

Minusta nuo opit olivat kuin hyvästä johtamisen käsikirjasta.

Erinomaisesti toimivassa organisaatiossa:

* Yhteisö on yksilöä tärkeämpi, mutta samalla toimiva yhteisö antaa yksilölle mahdollisuuden menestykseen.
* Yksilö ei tee töitä itsensä korostamiseksi. Yksilöt eivät kilpaile keskenään, vaan yhteisö kilpailee yhteispelillä ulkopuolisten kanssa.
* Yksilöt kunnioittavat ja luottavat toisiinsa. Tämä pätee sekä kolleegoihin että johtajiin.
* Virheiden pelko on vaarallisempaa kuin virheiden tekeminen.
* Jos joku tekee virheitä, muut tulevat "paikkaamaan" ilman moralisointia.
* Yhteisöllä on pitkäjänteinen tahto menestykseen. Sen eteen ollaan valmiita tekemään paljon työtä.

Yhteispeliä ei ole olemassa ilman luottamusta ja luottamusta ei synny ilman keskinäistä kunnioitusta.

Minua jaksaa hämmästyttää yksittäisten työntekijöiden merkitys työyhteisön toimivuudelle ja viihtyvyydelle. Vaikkapa sihteeri, joka tulee päivittäin hyväntuulisena ja energisenä töihin, antaa hyvän startin koko porukalle. Tai esimies, joka uskaltaa avoimesti myöntää alaisilleen virheitään luo keskinäistä luottamusta ja arvostusta.

Valitettavasti päinvastaisia esimerkkejä on vähintään yhtä paljon:

HÄN tulee töihin naama mutrussa valitellen omia kiireitään,
HÄN moittii jatkuvasti toisia siitä, että
HÄNTÄ ei ole otettu tarpeeksi huomioon yhteisössä, vaikka
HÄN on kaikkia muita pätevämpi. Samoin
HÄN huomaa poliisin silmin muiden virheet ja moittii esimiehiään, työtovereitaan ja alaisiaan julkisesti, mutta
HÄN itse on aina valmis selittämään oman laiminlyönnit parhain päin. Lisäksi
HÄN on valmis mustamaalaamaan koko yhteisön, jos HÄN arvelee saavansa siitä henkilökohtaista hyötyä.

Kotipsykologin käsikirjani mukaan tällaisella yksilöllä on takanaan jo omasta kodista alkanut prosessi. Hän on kaivannut rakkautta, mutta jäänyt ilman sitä. Rakkautta vaille jäänyt henkilö toivoo saavansa edes kunnioitusta. Jos hän ei saa rakkautta eikä kunnioitusta, hän yrittää saada muut edes pelkäämään itseään. Huonokin reaktio on parempi kuin ei reaktiota ollenkaan.

Tällainen yksilö, joka tuo työmaalle henkilökohtaiset ongelmansa, on kuin mätä omena korissa.

Yksi ei-rakentavasti käyttäytyvä työntekijä voi pilata koko yhteisön ilmapiirin ja yhteistyön edellytykset (kunnioituksen & luottamuksen). Organisaatiolla on nykysäännöin liian vähän pelivälineitä puuttua tällaisen yhteisöä ruostuttavan työntekijän hoitamiseen. Rationaalista puhetta hän ei halua ymmärtää ja sopivia pykäliä ei löydy näin "inhimillisiin" tapauksiin.

Voi vain sietää ja odottaa "primadonnan" poistumista näyttämöltä.