Ostimme Maskun Suomi Soffasta vuodesohvan pari vuotta sitten. Ihan klassisesti menimme tarjouksen perässä kauppaan. Mieluinen tarjoussohva löytyi, mutta sen päällyskangas oli tylsä. Pienen harkinnan jälkeen ostimme sohvan paremmalla kankaalla varustettuna. Myyjän mukaan kangas oli erittäin korkealuokkaista kotimaista materiaalia. Tämä pieni muutos kolminkertaisti sohvan hinnan.
Nyt kahden vuoden päästä kyseinen kauppa v...ttaa.
Tuo korkealaatuinen, kotimainen kangas haalistuu silmissä. Ei siis kovassa käytössä tai auringonpaisteessa, vaan puolivarjoisessa vähäkäyttöisessä huoneessa. Arvioni mukaan vuodessa kuvio on kokonaan haalistunut ja sohvan peittona on tasainen vaalea beige. Tämä olisi normaalitapauksessa reklamaation paikka. Yritys on kuitenkin ehtinyt mennä konkurssiin. Omat kokemukset herättelevät miettimään yrityksen moraalia ja sen osallisuutta firman kupin kääntymiseen.
Samalla kun Suomi Soffa härskisti valehteli sohvaa myydessään Suomi Soffa teki hallaa kotimaisuudelle.
Tällaiset yritykset virtsaavat naapurin housunpuntille.
lauantai 18. kesäkuuta 2011
perjantai 17. kesäkuuta 2011
Ministeriys - tukirangattoman hommaa?
Hallitus valmistunee tämän päivän aikana. Millainen asetelma hallituksen jäsenyys on yksittäiselle ministerille?
Onhan siinä yhdelle ihmiselle (ministerille) paljon rajoitteita. Mahtaako ministerillä olla vielä tunto siitä, että hän henkilökohtaisesti vaikuttaa asioihin, vai onko hän täysin muiden heiluttelema marionetti? Ilmeisesti muodollinen korkea status kompensoi pitkälle oman persoonan menettämisen tuskaa?
Joka tapauksessa näyttää siltä, että moraalinen selkäranka tai selkeä oma tahto ei ole eduksi ministerin postissa.
- Ministerin posti kiinnostaa. Se on poliitikon märkä päiväuni ja eräänlainen loppusijoituspaikka. Päästäkseen ministeriksi on inhimillistä tinkiä omista periaatteista. Kunka paljon on valmis tinkimään, se riippuu pyrkyryyden motivaation voimasta ja kyseisen henkilön moraalin määrästä.
- Ministerin toimia rajoittaa sovittu hallitusohjelma. Parhaimmillaan hallitusohjelma tuo toimintaan selkeyttä ja ennustettavuutta, huonoimmillaan se sitoo muuttuneisiin olosuhteisiin sopimattomiin päätöksiin.
- Ministerin toimintaa ohjaa myös hänen oman puolueensa ohjelma. Silloin kun hallituksen ja puolueen ohjelmat ovat ristiriidassa, ministeri joutuu arpomaan tulevaisuuttaan: luottaako jatkopestiin ministerinä vai pitääkö laskeutua takaisin äänestäjien armon varaan.
- Viime vuosina ministeriä on myös sitonut Suomen EU-politiikka. Tuolle sidokselle on annettu monta määrettä. Toinen puhuu johdonmukaisesta pyrkimyksestä vallan ytimiin päättämään yhteisistä asioista, toinen mantraa vastuullisuutta Euroopan yhteisistä asioista. Tämä vastuullisuus käytännössä on tarkoittanut Suomen kansallisten etujen (= vastuullisten kansalaisten, veronmaksajien) unohtamista tai jopa polkemista EU:n ja euroalueen yhteisen hyvän (= vastuuttomien, moraalittomien, itsekkäiden jäsenvaltioiden) eduksi. Uskon, että tyhmimmilläkin poliitikoilla on jo herännyt järjen valo siitä, että kyseisellä hötöllä ei ole kestävää tulevaisuutta.
Onhan siinä yhdelle ihmiselle (ministerille) paljon rajoitteita. Mahtaako ministerillä olla vielä tunto siitä, että hän henkilökohtaisesti vaikuttaa asioihin, vai onko hän täysin muiden heiluttelema marionetti? Ilmeisesti muodollinen korkea status kompensoi pitkälle oman persoonan menettämisen tuskaa?
Joka tapauksessa näyttää siltä, että moraalinen selkäranka tai selkeä oma tahto ei ole eduksi ministerin postissa.
torstai 16. kesäkuuta 2011
Maaseutu jää oppositioon
Suomi saanee piakkoin uuden hallituksen. Uskon, että pitkälti vanha meno - se, jota vastaan köyhä kansa protestoi vaaleissa - jatkuu entisellään. Oppositiosta tulee varmastikin Soinin poppoon ansiosta värikkäämpi, mutta tuskin entistä oppositiota tehokkaampi.
Tämä on siis sitä vanhan jatkumoa. Uuden hallituksen myötä tullee myös ihan uusi merkittävä negatiivinen kehitys.
Keskustan ja Perussuomalaisten lisäksi oppositioon joutuu koko Suomen maaseutu.
Kokoomusta, City-vihreitä ja demareita yhdistää yksi yhteinen piirre. Ne ovat omaksuneet amerikkalaisen ultra-kapitalistisen keskittämisen mallin. Tämän mallin mukaan kansallisia voimavaroja ei pidä hajoittaa, vaan ne pitää keskittää muutamaan harvaan, vahvaan keskukseen. Kokoomuksella linjan valinta on ideologinen, vihreät kuvittelevat (vielä) tekevänsä eco-teon pakkaamalla kaikki tiukkoihin taajamiin ja demareiden kannattajat perinteisesti ovat olleet suurilta teollisuuspaikkakunnilta.
Suomessa ei koskaan pidä väheksyä puoluepolitiikan voimaa. Kokoomuksen ja demareiden intoa niputtaa kuntia suuremmiksi kokonaisuuksiksi selittää hyvin kunnissa vallitsevat voimasuhteet. Pienissä maaseutukunnissa valta on useimmiten keskustalla. Kun kuntaliitoksella nämä pienet kunnat saadaan kerättyä isomman demari- tai kokoomusvetoisen keskuskunnan ympärille, voimasuhteet keikahtavat. Tämähän ei ole ensisijainen motiivi - eihän?
Helsinki-keskeisyyttä, kuntaliitoksia ja kaiken mahdollisen keskittämistä suurempiin yksiköihin perustellaan tehokkuudella ja tuhmimmat jopa ympäristösyillä.
- Nämä höpsöimmät vihreät eivät osaa lukea kuin bensamittaria.
Yhä enemmän on käytettävissä käytännön kokemuksia tuosta keskittämisellä haetusta tuottavuuden noususta. Se on jäänyt odottamaan itseään. Usein vaikutus on ollut jopa päinvastainen. Huonon tuottavuuskehityksen lisäksi kansalaisten eriarvoisuus on lisääntynyt ja ihmiset vieraantuvat yhteisöstään. Seurauksena on eriasteista syrjäytymistä, jonka seurauksia näkyy sekä työkkärin, sossun että poliisin luukuilla.
Teoria näyttää toimivuutensa niin kauan kuin pidetään silmät kiinni reaalimaailman seurauksilta.
Suomen etu on ollut ja tulee olemaan koko maan tasapuolinen kehittäminen.Maaseudun Helsingin ja muiden isompien kaupunkien ulkopuolella tulee olla muutakin kuin hyväosaisten huvila- ja eräretkeilyalue.
- Tuloerojen kasvu jatkuu,
- Suomea kytketään yhä tiukemmin yhä horjuvampaan EU:iin sekä
- sen myötä suomalaiset veronmaksajat joutuvat yhä useammin kaivamaan rahapussiaan lepyttääkseen rahauhreilla hermostunutta, tyytymätöntä, epävakaata kansainvälistä finanssijumalaa.
Tämä on siis sitä vanhan jatkumoa. Uuden hallituksen myötä tullee myös ihan uusi merkittävä negatiivinen kehitys.
Keskustan ja Perussuomalaisten lisäksi oppositioon joutuu koko Suomen maaseutu.
Kokoomusta, City-vihreitä ja demareita yhdistää yksi yhteinen piirre. Ne ovat omaksuneet amerikkalaisen ultra-kapitalistisen keskittämisen mallin. Tämän mallin mukaan kansallisia voimavaroja ei pidä hajoittaa, vaan ne pitää keskittää muutamaan harvaan, vahvaan keskukseen. Kokoomuksella linjan valinta on ideologinen, vihreät kuvittelevat (vielä) tekevänsä eco-teon pakkaamalla kaikki tiukkoihin taajamiin ja demareiden kannattajat perinteisesti ovat olleet suurilta teollisuuspaikkakunnilta.
Suomessa ei koskaan pidä väheksyä puoluepolitiikan voimaa. Kokoomuksen ja demareiden intoa niputtaa kuntia suuremmiksi kokonaisuuksiksi selittää hyvin kunnissa vallitsevat voimasuhteet. Pienissä maaseutukunnissa valta on useimmiten keskustalla. Kun kuntaliitoksella nämä pienet kunnat saadaan kerättyä isomman demari- tai kokoomusvetoisen keskuskunnan ympärille, voimasuhteet keikahtavat. Tämähän ei ole ensisijainen motiivi - eihän?
Helsinki-keskeisyyttä, kuntaliitoksia ja kaiken mahdollisen keskittämistä suurempiin yksiköihin perustellaan tehokkuudella ja tuhmimmat jopa ympäristösyillä.
- Nämä höpsöimmät vihreät eivät osaa lukea kuin bensamittaria.
Yhä enemmän on käytettävissä käytännön kokemuksia tuosta keskittämisellä haetusta tuottavuuden noususta. Se on jäänyt odottamaan itseään. Usein vaikutus on ollut jopa päinvastainen. Huonon tuottavuuskehityksen lisäksi kansalaisten eriarvoisuus on lisääntynyt ja ihmiset vieraantuvat yhteisöstään. Seurauksena on eriasteista syrjäytymistä, jonka seurauksia näkyy sekä työkkärin, sossun että poliisin luukuilla.
Teoria näyttää toimivuutensa niin kauan kuin pidetään silmät kiinni reaalimaailman seurauksilta.
Suomen etu on ollut ja tulee olemaan koko maan tasapuolinen kehittäminen.Maaseudun Helsingin ja muiden isompien kaupunkien ulkopuolella tulee olla muutakin kuin hyväosaisten huvila- ja eräretkeilyalue.
tiistai 14. kesäkuuta 2011
Muista: Ensin kivi ja sitten laasti
Liisa Jaakonsaari ja Ville Itälä haikailivat tämän aamun Turun Sanomissa EU:n liittovaltion perään.
Mikä yhdistää kahdesta erilaisesta poliittisesta taustasta lähtevää poliitikkoa tässä asiassa?
Koska kumpikaan poliitikoista ei kuulu perhetuttuihini, joudun turvautumaan mielikuviin. Liisa Jaakonsaari lienee marssinut Neuvostoliiton ja maailmanrauhan puolesta? Nimeenomaan tässä järjestyksessä. Samaan idealismiin kuului Neuvostoliiton kauppasuhteet hyvän, tasapainoisen talouden kulmakivenä. Mielenkiintoinen analogia Neuvostoliiton ja EU:n välillä?
Ville Itälän ideologiaan on kuulunut vapaan markkinatalouden puolustaminen - yhtä kritiikittömästi, kuin Jaakonsaari on puolustanut neukkuja, EU:ta ja Lipposta. Itälän profiili nousi vain hetkeksi, kun kotimaan kokoomusveljet "ylensivät" hänet EU:n ympyröihin motiivina pienemmän häriön metodi.
Näyttää siltä, että alentunut realiteettien taju yhdistyneenä kritiikittömään uskoon rakenteiden voimaan yhdistää näitä liittovaltiota halajavia.
Tämähän on yritysmaailmasta tuttua. Vähän ennen kuin yritys menee konkurssiin, johto muuttaa organisaatiota ja "vahvistaa" rakenteita. Näillä mystisillä tempuilla halutaan luoda illuusio, että organisaatio voisi onnistua ilman yhteistä strategiaa ilman yhteisiä arvoja ja niistä johdettuja normeja ja sanktioita.
Olin aikoinani muurarin opissa. Hänen neuvojensa mukaan muuraaminen on helppoa:" ensin kivi ja sitten laasti". Jos tästä säännöstä poikkeaa, rakennus ei tule kestämään. Huonokin rakenne voi toimia, jos sitä sitovat laastina yhteen aidosti yhteinen (epäitsekäs?) tavoite ja arvot, kuten moraali ja normien noudattamisen halu. Hyväkään rakenne ei kestä niiden puutetta.
Pelottelulla, uhkailulla ja pakolla voidaan saada hetkellinen yhtenäisyys, mutta se sidos purkautuu aina - onneksi!
Mikä yhdistää kahdesta erilaisesta poliittisesta taustasta lähtevää poliitikkoa tässä asiassa?
Koska kumpikaan poliitikoista ei kuulu perhetuttuihini, joudun turvautumaan mielikuviin. Liisa Jaakonsaari lienee marssinut Neuvostoliiton ja maailmanrauhan puolesta? Nimeenomaan tässä järjestyksessä. Samaan idealismiin kuului Neuvostoliiton kauppasuhteet hyvän, tasapainoisen talouden kulmakivenä. Mielenkiintoinen analogia Neuvostoliiton ja EU:n välillä?
Ville Itälän ideologiaan on kuulunut vapaan markkinatalouden puolustaminen - yhtä kritiikittömästi, kuin Jaakonsaari on puolustanut neukkuja, EU:ta ja Lipposta. Itälän profiili nousi vain hetkeksi, kun kotimaan kokoomusveljet "ylensivät" hänet EU:n ympyröihin motiivina pienemmän häriön metodi.
Näyttää siltä, että alentunut realiteettien taju yhdistyneenä kritiikittömään uskoon rakenteiden voimaan yhdistää näitä liittovaltiota halajavia.
Tämähän on yritysmaailmasta tuttua. Vähän ennen kuin yritys menee konkurssiin, johto muuttaa organisaatiota ja "vahvistaa" rakenteita. Näillä mystisillä tempuilla halutaan luoda illuusio, että organisaatio voisi onnistua ilman yhteistä strategiaa ilman yhteisiä arvoja ja niistä johdettuja normeja ja sanktioita.
Olin aikoinani muurarin opissa. Hänen neuvojensa mukaan muuraaminen on helppoa:" ensin kivi ja sitten laasti". Jos tästä säännöstä poikkeaa, rakennus ei tule kestämään. Huonokin rakenne voi toimia, jos sitä sitovat laastina yhteen aidosti yhteinen (epäitsekäs?) tavoite ja arvot, kuten moraali ja normien noudattamisen halu. Hyväkään rakenne ei kestä niiden puutetta.
Pelottelulla, uhkailulla ja pakolla voidaan saada hetkellinen yhtenäisyys, mutta se sidos purkautuu aina - onneksi!
keskiviikko 1. kesäkuuta 2011
Palautetaan luottamus päiväuniin?
Talous- ja valtioviisaat kehoittavat otsa rypyssä palauttamaan luottamus markkinoihin. Mistäs tässä oikein on kyse?
Luottamuksen palauttaminen noin yleisemmin tarkoittaa:
Luottamus edellyttää reaalista, vakaata pohjaa, yhteistä näkemysta tulevasta ja johdonmukaista toimintaa.
Nykyinen kansainvälinen pääomajärjestelmä perustuu kasvuun tai oikeammin kasvun odotuksiin. Kasvuodotukset ovat irtaantuneet reaalitaloudesta, sen konkretian kahleista.Tämän takia esimerkiksi yrityksien osakkeiden arvo saattaa olla moninkertainen kuin niiden raalinen omaisuuden arvo. Samoin kansallisvaltio saattaa tuhlata markkinoilla moninkertaisesti yli oman arvonsa.
Odotukset ovat puhdasta spekulaatiota, haaveilua, unelmointia tai häikäilemätöntä manipulointia.
Kun poliitikko huoli äänessään varoittaa keikuttamasta venettä, heiluttelemasta herkkää talouden tasapainoa, hän esittää hartaan toiveen, että uskoisit samaan illuusioon, kuin miljoonat muut. Jos uskot tuon pankkiirin märän päiväunen, saat palkkioksi vähän aikaa illusionaarisen kasvun tuottamaa hyvinvointia halpakorkoisen lainan muodossa ja poliitikoilla riittää jaettavaksi hyvinvointia kaikille tahoille.
Kaikki unet loppuvat aikanaan.
Koska tuolla kasvulla ei ole ollut reaalista pohjaa, pienikin häiriö säikäyttää pörssianalyytikot, investointipankkiirit ja tavalliset sijoittajat. Tässä järjestyksessä sijoittajat kiirehtivät kanilauman tavoin löytämään pääomalleen jotain turvallisempaa kohdetta. Ammattitaitoisimmat spekulantit käärivät rahaa sekä sijoittamisen että sijoituspaon aikana. Tyypillisesti tavallinen sijoittaja (kuin myös työntekijät ja veronmaksajat) maksaa tuon hauskan seuraleikin kustannukset.
Pohjimmiltaan poliitikot haluavat sinun uskovan tuohon illuusioon, koska se tekee heidän elämänsä helpommaksi. Höttöön perustuva kasvu antaa poliitikolle jaettavaa. Sitten kun kupla puhkeaa, samainen poiitikko tulee taskuillesi leikkauslistojensa kanssa.
Raha ei katoa. Se vain vaihtaa taskua.
Luottamuksen palauttaminen noin yleisemmin tarkoittaa:
- Huomiotta jääneiden tosiasioiden esittämistä,
- Kokonaiskuvan neutraalia tasapainottamista ja
- Puheiden ja tekojen yhdensuuntaistamista.
Luottamus edellyttää reaalista, vakaata pohjaa, yhteistä näkemysta tulevasta ja johdonmukaista toimintaa.
Nykyinen kansainvälinen pääomajärjestelmä perustuu kasvuun tai oikeammin kasvun odotuksiin. Kasvuodotukset ovat irtaantuneet reaalitaloudesta, sen konkretian kahleista.Tämän takia esimerkiksi yrityksien osakkeiden arvo saattaa olla moninkertainen kuin niiden raalinen omaisuuden arvo. Samoin kansallisvaltio saattaa tuhlata markkinoilla moninkertaisesti yli oman arvonsa.
Odotukset ovat puhdasta spekulaatiota, haaveilua, unelmointia tai häikäilemätöntä manipulointia.
Kun poliitikko huoli äänessään varoittaa keikuttamasta venettä, heiluttelemasta herkkää talouden tasapainoa, hän esittää hartaan toiveen, että uskoisit samaan illuusioon, kuin miljoonat muut. Jos uskot tuon pankkiirin märän päiväunen, saat palkkioksi vähän aikaa illusionaarisen kasvun tuottamaa hyvinvointia halpakorkoisen lainan muodossa ja poliitikoilla riittää jaettavaksi hyvinvointia kaikille tahoille.
Kaikki unet loppuvat aikanaan.
Koska tuolla kasvulla ei ole ollut reaalista pohjaa, pienikin häiriö säikäyttää pörssianalyytikot, investointipankkiirit ja tavalliset sijoittajat. Tässä järjestyksessä sijoittajat kiirehtivät kanilauman tavoin löytämään pääomalleen jotain turvallisempaa kohdetta. Ammattitaitoisimmat spekulantit käärivät rahaa sekä sijoittamisen että sijoituspaon aikana. Tyypillisesti tavallinen sijoittaja (kuin myös työntekijät ja veronmaksajat) maksaa tuon hauskan seuraleikin kustannukset.
Pohjimmiltaan poliitikot haluavat sinun uskovan tuohon illuusioon, koska se tekee heidän elämänsä helpommaksi. Höttöön perustuva kasvu antaa poliitikolle jaettavaa. Sitten kun kupla puhkeaa, samainen poiitikko tulee taskuillesi leikkauslistojensa kanssa.
Raha ei katoa. Se vain vaihtaa taskua.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
