Lisää ongelmia VR:lle ja sen asiakkaille

Liikennevirasto viisaudessaan on ehdottamassa uuden valtionyhtiön perustamista liikenteenohjauksen hoitajaksi. Perusteluna esitetään, että tämä olisi kilpailun kannalta reilu menettely.

Taas askel suuntaan, jossa kilpailu voi hyvin, mutta asiakkaat kärsivät ja maksavat viulut.

Olisi luullut, että kaksi lumista talvea olisi opettanut kovakalloisempiakin siitä, että VR:n pilkkominen kahteen yhtiöön on heikentänyt kokonaisuuden hallintaa ja sitä kautta pudottanut palvelutasoa. Alaansa huonosti tunteva liikenneministeri on ollut mukana tekemässä rautatieverkkoihin liittyviä investointien leikkauksia ja jälkeenpäin sitten silmiään pyöritellen ihmettelee, että olisikos sillä joku vaikutus junien aikataulussa pysymiseen.

Onko rouva liikenneministeristä tullut alaistensa virkamiesten tahdoton ja tiedoton sätkynukke?

Ilmeisesti kokonaisuus ei vielä ole tarpeeksi sekaisin, kun suunnitellaan vielä kolmannen “poikkitieteellisen” valtionyhtiön perustamista hämmentämään soppaa. Näin maksimoidaan valtionyhtiöissä toimivien hallintoihmisten työ ja

saadaan palvelutaso niin huonoksi, että kansa alkaa kaivata “kilpailua” korjaamaan laatua.

Usko kilpailun hyviin vaikutuksiin näyttää nykyisin olevan niin vahva, että se syrjäyttää terveen järjen mennen tullen.

Sarjassani Euroopan sivistysvaltiot–Sveitsi

En malta ensin olla palaamatta sarjani ensimmäiseen Euroopan sivistysvaltioon, Italiaan. Siellä on ongelma, että Berlusconelle ei löydy tarpeeksi tasokasta haastajaa. Mitä tämä kertoo maan tilasta?

Suomalaisen koulutusputken läpäisseenä minulla on ollut kuva Sveitsistä Euroopan nukkekotina.

Kaikki on siellä siistiä, kaikki on kaunista ja kilttiä. Valtio on itsenäinen ja sitoutumaton. Lisäksi Sveitsillä menee taloudellisesti kohtuullisen hyvin. Kaikki olisikin ihanteellista ilman pankki- ja talletussuojaa. Mitä kielteistä ahdas mieli voi löytää pankkisuojasta?

Sveitsin vauraus perustuu maantieteellisten etujen lisäksi poikkeukselliseen pankkimenettelyyn. Sveitsin pankkiin tallettajien identiteetti salataan. Sitä ei kerrota viranomaisillekaan eikä ylipäänsä kerrota, ketkä pankin asiakkaina ovat.

Sveitsin pankkeihin talletuksiaan ovat tehneet mm. natsit. He kärräsivät sinne valtavasti Euroopasta ryöstämäänsä juutalaisten omaisuutta. Tuo omaisuus odottelee siellä vieläkin entisten sotarikollisten tai heidän jälkeläistensä visiittiä pankkilokeroilla.

Samoin näiden pankkien arvostettuna asiakkaana on vieraillut köyhän kansan esitaistelija ja siinä touhussa yhdeksi maailman rikkaimmaksi mieheksi kohonnut Jasser Arafat. Hän varmaankin arvosti pankin korrektiutta olla kysymättä, eihän nuo varat vain ole huumekaupoista tai kansalle tarkoitetuista EU-tukiaisista?

Samoin Sveitsin pankin asiakkaina ovat pyörineet maailman eri kolkilta sittemmin karkotetut diktaattorit, jotka olivat vapauttaneet kansansa liian omistamisen murheista.

Viime aikoina on ollut puhetta veritimanteista. Paheksutaan orjatyövoimalla kaivettujen timanttien kauppaa. Kuinkas on unohtunut keskustelu Sveitsin pankin “veritalletuksista”. Millä voidaan perustella noiden pankkien hyötyvän rikollisesta ja monin tavoin epämoraalisesta toiminnasta? Onko Sveitsin pankeille annettu lupa asettua kansainvälisten lakien yläpuolelle?

Koska poliitikot ja media eivät halua koskea ongelmaan, silloin voidaan olettaa, että ne itse hyötyvät tavalla tai toisella asetelman nykytilasta.

Ei korppi korpin silmää noki.

Läpinäkyvyydestä parveen

Olen tainnut useammassakin blogissani perustella “läpinäkyvän” toiminnan hyötyjä. Transparenttius tarkoittaa päätöksien perusteiden kunnollista esittämistä; mitä päätöshetkellä ajateltiin, pelättiin, toivottiin ja uskottiin.

Kun päätöksen perusteistä käydään avoin keskustelu, perusteet dokumentoidaan huolella ja perusteiden kestävyyttä todellisessa elämässä seurataan, silloin organisaatio voi oppia ja sen avulla tehdä jatkossa parempia päätöksiä. Poliittiset, perusteiltaan “piilotetut” tai näennäiset perusteet eivät tätä mahdollista.

Monimutkaisessa ja nopeasti muuttuvassa maailmassa organisaation kyky monitoroida, oppia ja reagoida nopeasti on hengissä säilymisen ehto.

Lisäksi päätöksenteon läpinäkyvyys on osa päätöksentekijän oikeusturvaa. Tulevaisuutta miettiessä lauma (esimerkiksi johtoryhmä) näkee vain ruusunpunaisia mahdollisuuksia. Päätöksen mentyä pahasti mieleen lauma kertookin koko idean olleen toimitusjohtajan “päähänpinttymä”.  - Laumassa otetaan vastaan mielellään osa kunniasta, mutta oma vastuu epäonnistumisista haihtuu helposti.

Uskon, että lähes poikkeuksetta organisaatiot hyötyisivät läpinäkyvyyden lisäämisestä.

Jostain syystä transparenttiuden käsite on liitetty yleensä vain suurempiin, strategisiin päätöksiin. Ehkä taustalla on käytännön realiteetti: esihistoriallisilla välineillä ei kyetty jakamaan kaikista päätöksistä riittävästi tietoa ja piti keskittyä tärkeimpiin kohteisiin.

Nyt välineet mahdollistaisivat laajemmankin läpinäkyvyyden.

Ajatellaanpa lääkärien ja sairaanhoitajien ryhmää, joka tekee suurta leikkausta. Kaikki osallistujat tietävät lähtökohtatilanteen ja toivotun lopputuloksen. Heillä on selkeät roolit, joihin sisältyy omat vastuut ja tehtävät. Kukin ryhmän jäsen tekee omat havaintonsa leikkauksen etenemisestä ja reagoi itsenäisesti oman roolinsa puitteissa leikkauksen kehittymiseen. Jos tapahtuu jotain odottamatonta, ryhmän jäsenet inspiroivat uuden toimintamallin. Siihen ei tarvita monimutkaista tuloskeskusteluprosessia.

Tällaista toimintaa sanotaan holoptiiviseksi. Ryhmän jäsenillä on kollektiivinen mieli. Nykyiset mediat mahdollistaisivat holoptisen toiminnan tavallisemmissakin toiminnoissa, kuten esimerkiksi tuotesuunnittelussa ja asiakaspalvelussa.

Pahin este tällaiselle toiminnalle on tulosjohtamisella luodut rosteriset siilot, bunkkerit ja silmälaput.

Akateemisessa maailmassa  holoptiseen toimintaan liitetään uusi ryhmärakenne, parvi.  Itselleni parvesta tuli ensin mieleen parveke, joka ei ole haluttu assosiaatio. Ajattele mieluummin kalaparvea.

Yksilöt voivat itsenäisesti liittyä parveen ja poistua siitä, jos parvi ei miellytä. Parvi etsii soveltuvat menetelmät ja teknologiat kokeilemalla ja hylkäämällä toimimattomat.

Tällaista tapahtuu jo. Esimerkiksi eräät menestyksekkäät yritykset ovat luoneet nettiin tuotekehitysympäristöjä, joihin voi liittyä omien työntekijöiden lisäksi asiakkaat, partnerit tai vaikkapa kilpailijoiden työntekijät. Yhteisö houkuttelee aiheesta, ongelmasta, haasteesta kiinnostuneita yksilöitä ilman muuta palkintoa kuin onnistumisen ja löytämisen riemu.

Mielenkiintoista nähdä, milloin murtumaton muuri sortuu. En tarkoita Berliinin muuria enkä rautaesiriippua, koska ne ovat jo sortuneet. Tarkoitan tulosjohtamisen mekaanista, yhteisöä köyhdyttävää ja arvon muodostusta hidastavaa toimintamallia.

Johtajathan ovat viisaita eikä heidän tarvitse oppia mitään uutta, mutta johtajien ympärillä pyörii asiantuntijoita ja muita tyhjäntoimittajia, joilla olisi aikaa miettiä, mitä voisi tarkoittaa holoptinen toiminta, parvimainen rakenne ja solmutyöskentely.

Lisää näistä mielenkiintoisista käsitteistä löytyy esimerkiksi sivustosta avoin.org ja hakusanalla parvimainen rakenne.

Aamun avauksia

Aamun lehti sai taas aivopuoliskot värisemään – ei pelkästään ihastuksesta.

Ateistit ry:n puheenjohtaja Jouni Luukkainen syyttää kantelussaan oikeusasiamiehelle turkulaiskouluja perustuslain vastaisista päivänavauksista. Opetustoimen johtaja Timo Jalonen oli erehtynyt lausumaan, että ei yhden virren laulaminen tee koulun päivänavauksesta uskonnollista.

• Suomessa noin 80 prosenttia väestöstä kuuluu johonkin kristilliseen yhteisöön. Tarkoittaako perustuslain uskonnonvapauspykälä sitä, että tämä huomattava enemmistö ei saa laulaa virttä koulun aamunavauksissa? Eikös siinä olisi kyse vähemmistödiktatuurista?
• Milloin Suomi on muuttunut uskonnonvapausmaasta uskonnottomuuden vapausmaaksi? Pieni katsastus historiaan, esimerkiksi uskonnottoman Neuvostoliiton moraalisiin riemuvoittoihin, voisi avata silmiä hiipivän linjan siunauksellisuudesta?

Ateisti Jouni Luukkaisella on kova usko virren voimaan. Paljon suurempi kuin niin sanotuilla uskovaisilla. Nimimerkki: kokemusta molemmista leireistä.

Kun keskusteltiin lapsilisien leikkaamisesta hyvätuloisilta, silloin todettiin, että lapsilisä ei ole tuloeroja tasoittava elementti, vaan sillä tasoitetaan nimenomaan lapsien aiheuttamia lisäkuluja. Nyt on huomattu, että yhteiskunnan köyhimmiltä, toimentulotukea nauttivilta, lähinnä yksinhuoltajilta, lapsilisät leikattiin jo kymmenen vuotta sitten.

Näköjään Suomessa sovelletaan lakia eri lailla rikkaisiin ja köyhiin?

Vaalit ovat ihmeellinen asia. Nyt vaalien alla kaikki puolueet ovat kiirehtineet julistamaan, että vähävaraisten pitää saada lapsilisänsä.

Poliitikot vielä ilkeävät ihmetellä, miksi heidän arvostuksensa on niin alhaalla.

Viimeisempänä, mutta ei vähäisempänä uutisena Perussuomalaisten viimeinen kannatusennuste. Se on virhemarginaali huomioiden samaa tasoa SDP:n kanssa. Kuinkahan kauan “vanhojen” puolueiden pomoilta kuluu aikaa tajuta, että kyseessä ei ole Soinin hyvät puhujan lahjat, vaan jokaisessa puolueessa kytenyt EU-vastaisuus. Kun siitä ei saanut puhua oman puolueen sisällä, se kanavoituu nyt persuihin.

EU:hun huijattu kansa ei enää palaa kritiikittömään rooliinsa.

Asiakaspalvelun Jurassic Park

Välillä tulee mieleen, että Suomi on asiakaspalvelussa vielä Jurassic Park. Päältäpäin toiminta on modernia ja toimivaa, mutta sitten törmää käsittämättömyyksiin, jotka eivät kuuluisi tälle vuosituhannelle.

Varasin vajaa vuosi sitten aikaa autolleni vuosihuoltoa Turun Magneetista. Heidän sivuillaan luvataan:

“eService on internetpohjainen eHuolto varausjärjestelmä. Kirjautuminen on helppoa ja näet heti vapaat huoltoajat varauskalenterista. Syötettyäsi yhteystietosi ja autontiedot kerran, seuraavilla kerroilla tietosi ovat valmiina ja varauksen teko on vaivatonta, sekä nopeaa.”

Olen tottunut käyttämään nettipalveluja ja toki halusin välttää puhelimessa jonottamisen, joten varasin ajan netistä. Kun kirjattuna “vapaana” aikana tulin huoltoon, siellä pyöriteltiin silmiä – ei mitään varausta järjestelmässä. Taisi olla juhlapyhän aatto ja en millään olisi voinut jäädä odottamaan jonoon mahdollista uutta lotto-aikaa. Asiakaspalvelija totesi, että järjestelmässä on ollut silloin tällöin häiriöitä. Ei pahoitteluja! Opin kerrasta. En enää hoida asioitani kyseisen autoliikkeen järjestelmillä Jos en olisi saanut seuraavilla kerroilla parempaa “manuaalipalvelua”, olisin vaihtanut autoliikettä. – Onneksi sain.

Toinenkin outo palvelukokemus sattui autoliikkeen kanssa. Sain kaksi kertaa puhelimeeni tekstiviestillä kyselyn Delta auto Turusta, olenko tyytyväinen autoni huoltoon. Muuten ystävällistä kysyä palautetta, mutta kun olin myynyt kyseisestä liikkeestä ostetun autoni jo kauan sitten. Ilmeisesti autokauppiaan ydinosaamiseen ei kuulu tietojärjestelmät – tai sitten asiakkaalla ei ole niin väliä. Riittää, että nettisivuilla on moderni lupaus palvelusta, vaikka se ei sitten kunnolla toimisikaan.

Vastasin uteliaisuuttani tänä aamuna Soneran laajakaista-asiakkaille suunnattuun asiakastyytyväisyyskyselyyn. Pitkäaikaisena kanta-asiakkaana minulla ei oikein ole vertailukohtia entisen työnantajani kyselyille eli en tiedä, onko se tyypillinen, parempi tai huonompi kuin muiden operaattoreiden. Joka tapauksessa asiakastyytyväisyyteni laskee joka kerta, kun erehdyn vastaamaan tuohon kyselyyn. Kysymykset on muotoiltu niin, että vastaukset antavat tietoa Soneran tuotekehittelijöille tai perusteita tuote- ja myyntiyksiköiden tulospalkkioille. Jos olen johonkin tyytyväinen, sen ilmaiseminen on helppoa noihin kysymyksiin vastaamalla. Mutta kun minua sapettaa Soneran todella huono netin kautta tapahtuva asiakaspalvelu! Siihen palautteen antaminen on ollut aina vaikeaa ja näyttää olevan sitä edelleen. Jää tunne, että se aihe ei kiinnosta ja että kysymykset ovat manipuloivia.

Kaikki dinosaurukset ovat kuolleet. Sitä toivoisi noille huonosti toimiville, asiakasepäystävällisille järjestelmille ja kysely-, varaus- ja tiedotusautomaateille.

Ärsyttäviä kirjoja

Ostin kirja-alennusmyynnistä Kuinka humpuuki valloitti maailman (Francis Wheen). En tietysti yhdy kaikkeen kirjan esittämään, mutta kyllä se pisti miettimään. Esimerkiksi, kuinka hyvinvointi jää valumatta rikkailta köyhemmille, vaikka näin vakuutellaan.

Jo pari vuotta sitten ostin Tukholman lentokentältä Naomi Klainin The Shock Doctrine. Tämä kirja ei ole yhtä hyvä kuin hänen brandeistä kertova, mutta kyllä tässäkin ajatusta on. Kuinka katastrofien “säikäyttämät” ihmiset ovat valmiit sillä hetkellä omaksumaan muuten torjumiaan vapaan markkinatalouden pelisääntöjä.

Vanhempi kirja – en tiedä, onko sitä julkaistu suomeksi – on The Dilbert Principle (Scott Adams). Kirjassa irvaillaan johtamisen naurettavuuksilla. En tiedä, itkeä vai nauraa, mutta todellisuus tuntuu olevan vielä naurettavampi.

Vielä yksi kirja, joka herätti poikkeuksellisen paljon mietteitä: Unspeak (Steven Poole). Alaotsikko on “Words are Eapons”. Kuinka sananvalinnoilla saadaan alkuperäinen ajatus muuttumaan toiseksi – yleensä positiivisemmaksi ja hyväksyttävämmäksi.

Näiden kirjojen lukeminen voi viedä päiväunet, mutta ehkä on hyvä elää muutama päivä ilman niitä.

Uusi pikaopas valmistunut

Julkaisin kotisivullani hetki sitten uuden pikaoppaan. Aiheena on Dynaaminen toiminnan suunnittelu.

Se ei kilpaile kirjoissa ja netissä olevien ihan hyvien suunnitteluohjeiden kanssa. Koetan täydentää noita ohjeita tuomalla esiin kokemukseni perusteella tärkeitä seikkoja. Niiden ymmärtäminen auttaa laatimaan sisällöllisestikin hyvän toimintasuunnitelman.

Taas kerran jään odottamaan aktiivista kommentointia.

 

PS Lisäsin kotisivulleni toivomuksen:

Jos koette saavanne taloudellista hyötyä pikaoppaistani, ohjatkaa osa hyödystä Mannerheimin lastensuojeluliitolle.

Italia–entinen sivistysvaltio

On huolestuttavaa seurata Berlusconin tragikoomista ankanmarssia vuodesta toiseen. Ei minua huolestuta hänen nais- tai pikemminkin tyttöseikkailunsa.

Silvio on Hugh Hefnerin tavoin peniksensä mittainen mies.

Minua huolestuttaa hänen kykynsä haalia media-monopoli sekä vaikutusvalta, jolla hän saa lainsäädännön taipumaan itseään suosivaksi. Suomessakin on asetuksia ja lakeja koetettu pyöristää milloin Kekkosen ja milloin Halosen mukaiseksi. Onneksi asiasta käytävä julkinen keskustelu on kaitsenut säätäjiä riittävästi ja olemme välttyneet ylilyönneiltä. Periaatteessa Suomenkin Hesari-keskeinen media olisi voinut mahdollistaa pahemman tuleman.

Kuinka EU suhtautuu Berlusconiin? Hänhän on yhteisen eurooppalaisen arvopohjan mukainen huippujohtaja ja tervetullut hymyilemään EU:n ytimen luokkakuvissa.

Jotakin tämä kertoo Euroopan yhteisistä arvoista.

Luulisi, että aikaisemmin sivistysvaltiona pidetystä Italiasta löytyisi rohkeutta, moraalia ja voimaa estää moiset elkeet. Olen luullut, että lukutaitoinen kansa ei taivu helposti diktatuuriin, mutta ilmeisesti olen erehtynyt. Joko rahalla, huveilla tai pelolla on saatu kansa tukemaan yhden miehen hyötyä kokonaisuuden kustannuksella.

Mekanismi olisi valmis esimerkiksi Mussolinin seuraajalle.

Moraalin puutostauti voi olla tappava

Millaisia maailman laajuisia riskejä sinulle tulee mieleen? Itse lainaan riskilistan World Economic Forum:lta.

Forum esittää kaksi pitkälle pelkistettyä ja toisiaan leikkaavaa riskiä:

1. Taloudelliset epäsuhteet maiden sisällä ja maiden välillä ja
2. globaalin “hallinnon” eli globaalien instituutioiden, sopimuksien ja verkostojen epäonnistuminen.

Globalisaatio on edistänyt talouden kasvua jo sukupolven ajan. Se on kutistanut ja muokannut maailmaa toisenlaiseksi lisäten maiden välisiä yhteyksiä ja riippuvuuksia. Odotus oli, että kaikki hyötyvät globalisaation tuomasta hyvinvoinnista, mutta näyttää siltä, että vähemmistö saa suhteettoman suuren osan tuosta hyödystä.

World Economic Forum on edelleen määritellyt kolme riskien painopistettä, joissa epävarmuus on lisääntynyt:

• Epävarmuus, joka liittyy makrotalouden epätasapainoon. Jännite vaurauttaan kasvattavien kehitysmaiden ja ylivelkaantuneiden kehittyneiden maiden välillä näkyy valuuttojen voimakkaana heilahteluna, finanssikriiseinä ja omaisuuden arvojen romahtamisina. Globaalit korjaavat toimenpiteet tyssäävät kansallisvaltioiden erilaisiin intresseihin.
• Epävarmuus, joka liittyy laittomaan ja harmaaseen talouteen. Tämänkin sektorin hallinta näyttää lähes ylivoimaiselta. Joka tapauksessa se aiheuttaa valtavia kustannuksia laillisille rakenteille.
• Epävarmuus, joka liittyy veteen-ruokaan-energiaan. Veden, ruoan ja energian kysynnän ennustetaan kasvavan 30-50% kahden seuraavan vuosikymmenen aikana. Nuo luonnonvarat ovat maantieteellisesti epätasaisesti jakautuneet kuten myös odotettu väestön kasvu. Lisäksi luonnonvarojen hallinta on yhä keskitetympää. Miten onnistuu näiden perusasioiden oikeudenmukainen jako?

Tuohon World Economic Forum:n riskien määrittelyyn on helppo yhtyä. Kehitys tuohon suuntaan on ilmeinen, jos vain kestää pitää silmänsä auki.

Noille riskeille on jotain yhteistä. Niin sanottu vapaa markkinatalous ei näyttöjen perusteella kykene tasapainottamaan tilannetta. Kilpailu ei kykene korjaamaan hyvinvoinnin valumista harvojen hyväksi. Koska talouden mekanismit eivät kykene vaadittavaan korjausliikkeeseen, tarvitaan markkinoiden ohjailua.

Tähän asti globaalit instituutiot ja sopimukset ovat onnistuneet huonosti. Niin tapahtuu jatkossakin, ellei löydy yhteistä arvopohjaa yhteistyölle. Jos jatkossakin kansallinen tai korporaatiohyöty ajavat yhteisen edun yli, tilanne vain pahenee.

Maailmassa ei vallitsekaan veden, ruoan ja energian puute. Kyseessä on moraalin puutostauti. Siihen voi kuolla.

Mersujen maahantuojalle

Tekisi mieli kysyä mersujen maahantuojalta, onko heidän autoissaan esiintynyt poikkeuksellisen paljon vilkkuvikoja. Tuolla liikenteessä ajellessa kiinnittää huomiota, että Mersujen, Bemarien ja osan Volvoista vilkut aivan ilmeisesti ovat rikki. Tyypillisesti tuon merkkiset autot vaihtavat kaistaa vilkkua käyttämättä ja kääntyvät risteyksissä niin kuin muita autoja ei olisi liikenteessä olemassakaan.

Ymmärrän kyllä, että vanhalla karvanopin koristellulla Toyotalla hurjasteleva märkäkorva on piittaamaton liikennesäännöistä, mutta mersu viestii sen omistajalla olevan rahaa ja sosiaalista asemaa. Eihän asemaa ja varallisuutta kykene keräämään olemalla itsekeskeinen öykkäri? Eihän?

Valoa politiikan tutkijoille

Politiikan tutkijat (miksei muutkin viisaat) ihmettelevät kuorossa perussuomalaisten hyvää ja pitkään jatkunutta menestystä vaaliennusteissa. Syiksi hyvään menestykseen on tarjottu kahta seikkaa:

• Timo Soini osaa puhua populistisesti kansan kielellä ja
• Perussuomalaisilla ei ole kiinteää ohjelmaa

Jos tämä on parasta, mihin politiikan tutkijat pystyvät, he ovat ilmeisesti samalla tasolla kuin pörssianalyytikot.

Tutkimuksen mukaan marakatit ennustavat pörssikurssien kehitystä yhtä luotettavasti kuin koulutetut ja hyvin palkatut analyytikot.

Tulee mieleen vanha tarina miehestä, joka oli hauskan illan jälkeen tulossa kotiinsa. Hän hukkasi avaimensa ja epätoivoissaan pyöri lyhtypylvään ympärillä sitä etsien. Ohikulkeva auttavainen sielu halusi auttaa ja kysyi: “Tähänkö avaimesi pudotit”. “En, vaan tuonne parin metrin päähän, mutta siellä on liian pimeää etsiä!”.

Kun politiikan tutkija korostaa puheen ulkoasua ratkaisevana tekijänä, hän samalla ilmaisee uskonsa siihen, että politiikan sisältö ei merkitse mitään?

Tutkijat etsivät gallup-menestyksen syitä omalta mukavuusalueeltaan. He poissulkevat sen mahdollisuuden, että huomattava osa Suomen kansasta kokee tulleensa huijatuksi Euroopan Unioniin ja sen Euro-politiikkaan. He eivät myöskään ymmärrä “vastuullisten poliitikkojen” viestiä siitä, että kasvottomia markkinavoimia pitää vain lepytellä milloin vieraiden valtioiden tukemisella, milloin menoleikkauksilla ja milloin verojen korotuksilla. Aikoinaan kauniiksi maalailtu yhteinen Euro-alueen hyvinvointi onkin muuttunut pahoinvoinniksi ja vahvempien Euro-valtioiden etujen maksumiehen rooliksi.

Kansan tervettä järkeä (sisällön ymmärtämistä) aliarvioidaan raskaasti.

Entä politiikan tutkijoiden väite siitä, että Perussuomalaisilla ei ole ohjelmaa? Perussuomalaisten ja eräiden muidenkin pienpuolueiden viesti ja linja on ollut sama jo vuosia. Ne eivät ole muuttaneet ideologiaansa ja ohjelmaansa galluppien tai hallitusaseman mukaan. Suuret vanhat puolueet taas muuttavat ajatuksiaan vuosineljänneksittäin. Tai viimeistään silloin, kun hallituksesta tipahtaa oppositioon. Nyt nämä valtapuolueet, jotka yrittivät miellyttää kaikkia, kokevat uskottavuuskriisiä.

Suomalainen edelleenkin arvostaa suoraselkäisyyttä ja linjan pitämistä, silloinkin kun se ei miellytä enemmistöä.

Mauno Koiviston väitetään saaneen kannatusta pessimismillään ja menoleikkauksillaan. Tätä en usko. Syynä oli Koiviston rohkeus ajatella omilla aivoillaan piittaamatta häilyvästä yleisestä mielipiteestä. Hän otti tietoisen riskin, että hänen ajatuksiaan ei hyväksytä. Tällaista riskinottokykyä löytyy myös Timo Soinilta.

Toivoisin, että Perussuomalaisten kannatus realisoituisi vanhojen puolueiden moraalin ja ideologioiden tarkistuksena.

Olisi yleisemminkin syytä palata miettimään Suomen kansan hyvinvointia ja millaisella ideologialla sitä edistetään. Jos puolueet eivät ota riskiä esittää poikkeavaa politiikkaa, ne eivät myöskään erotu.

Suurin demokratian riski on riskitön puolueen ohjelma.

Turhauttavaa tuomarointia

Raastuvanoikeus hylkäsi syytteet netissä tehdystä tappo- ja tuhotyöuhkaukset, koska uhkauksien tekijä oli kirjoittaessaan niitä kovin turhautunut.

Oikeuden viesti oli, että jos olen turhautunut, silloin voin esittää ministereille ja kansanedustajille tappouhkauksia!

Tappouhkaukset siis tuomitaan vain silloin, kun niiden esittäjä on tasapainoisessa tilassa – ehkä jopa hyvällä tuulella?! Anteeksi vain oikeuslaitoksen edustajat, mutta tuollainen toiminta tekee teistä pellejä ja laskee edustamanne laitoksen arvovaltaa.

Huom! Olen lievästi turhautunut.

Olen aikaisemminkin ihmetellyt turhautumisen mukanaan tuomaa lisenssiä tehdä pahojaan. Turhautunut koululainen saa haistatella opettajaansa, mutta opettaja tietysti ei voi vastata samalla mitalla. Jos neuvotteluihin haluton, mutta turhautunut pakolainen kiikuttaa itsemurhapommin kouluun tai lastentarhaan, siihen suhtaudutaan paljon ymmärtäväisemmin kuin jos samaisen ryhmän pommitehdas tuhotaan sotilaallisella täsmäiskulla. Jälkimmäinen on mielivaltaista voiman käyttöä?

Keittiöpsykologin kirjastosta löytyi ilmiölle seuraava selitys. Turhautuminen on lapsen reaktio. Yleensä lapselta vie aikansa oppia, että hän ei saa kaikkea mitä haluaa. Pettymyksiä seuraa raivonpuuska, joka menee yleensä vaurioitta ohi. Kyky oppia kestämään pettymyksiä on eräs tärkeimmistä aikuisuuden mittareista. Tuo taito opitaan, jos aikuiset ovat käsitelleet omat turhaumansa ja kestävät lapsen hetkelliset kiukuttelut. Vapaan kasvatuksen putkessa eläneet tuomarit eivät ilmeisestikään ole tätä tehneet.

Turhautuminen ei alenna vastuuta omista teoista. Eihän päihtymyskään sitä tee!

Vanhasen ja Kataisen kannalta tappouhkaus on yhtä vakava, esitti sen joku leikillään, tosissaan tai leikisti turhautuneena.

Nyt (vasemmistolaisuuden perinteiden mukaisesti) ymmärretään vain rikoksesta syytettyä. Vuosikymmeniä jatkettu opetus siitä, että rikollinen on yhteiskunnan uhri, kantaa hedelmää.

Rikoksen tekijää pyritään ymmärtämään ja pesemään vastuusta ja samalla rikoksen uhri unohdetaan.

– Turhauttavaa!

Lupa olla noudattamatta ohjeita

Kuulostaako otsikko anarkiselta? Ei suinkaan, se on tavallisen organisaation arkipäivää.

Yhteiskuntamme, joka perustuu pitkälti erikoistumiseen, onnistuu tuottamaan käsittämättömän määrän yksityiskohtaisia ohjeita, määräyksiä, lakeja, sopimuksia yms ohjaamaan yrityksien toimintaa.  Tämän ulkoisen puolen lisäksi organisaatio itse laatii vision, mission, toiminta-ajatuksen, strategian, avainalueet, päämäärät, tavoitteet, toimintapolitiikat, brandin, it-arkkitehtuurin jne, jne.

Jos organisaatio erehtyisi noudattamaan kaikkia näitä ohjeita kirjaimellisesti ja yhtä aikaa, seurauksena ei olisi tehokas kurinalainen toiminta, vaan kaaos.

Tuo ohjeiden viidakko on täynnä ristiriitaisuuksia, käsittämättömyyksiä sekä käytännön mahdottomuuksia.

Kuka sitten päättää, mitä ohjetta pitää noudattaa ja kuinka kirjaimellisesti? Koska kaikki ohjeet on laadittu noudatettaviksi, kukaan ei voi toisen puolesta sanoa, että “älä nyt niin tosissasi noudata johdon tai lainsäätäjän oikkuja”.

Ohjeiden soveltamisen vastuu jää yksilölle.

Jos esimerkiksi tilintarkastajat (tosi teoreettinen esimerkki) käräyttäisivät jonkun ohjeiden vastaisesta toiminnasta, siitä tehtäisiin muistio, käsiteltäisiin pari kertaa johtoryhmässä ja sen jälkeen toiminta jatkuisi entiseen malliin.

Tällainen epävirallinen lupa harkita normeja omin kriteerein aiheuttaa ainakin seuraavia ongelmia:

• Ohjeiden ohjausvoima on hyvin huono. Ne koetaan enemmän typeränä rasitteena kuin rationaalisena toiminnan koordinointina ja integrointina.
• Ohjeiden laadintaan ja valvontaan käytetty työaika on hukkaan heitetty resurssi eli tuhlausta.
• Organisaatio toimii yhä vähemmän kokonaisuutena. Siellä vallitsee yksilöiden mielivalta ja “poliittiset pelurit” kaappaavat vallan. Ohjeiden sijasta seurataan näiden “viidakon lain” noudattajien tapoja.

Suosittelen jokaiselle organisaatiolle päätoimittajan nimeämistä. Päätoimittaja tutkisi päätoimenaan ulkoa vastaanotettuja ohjeita sekä sisäistä tuotosta ja yksinkertaistaisi, selkeyttäisi ja korjaisi ristiriitoja ohjeista. Viestinnällisesti teho nousisi huimasti.

Ongelmaksi tietysti nousisi nuo “viidakon lain” noudattajat, joiden mielivalta tulisi julkiseksi.

Onko näin päässyt tapahtumaan?

Suurin osa hienoista strategioista ei koskaan toteudu – ainakaan toivotulla tavalla. Usein ratkaisun siemenet löytyvät jäsentämällä ongelmaa.

Erottuuko viestisi?

Onko käyttämäsi konsultti muotoillut tämän saman strategian kymmenessä maassa lähes saman muotoisena? Onko organisaatiosi juristi päässyt tarkistamaan strategioiden korrektiuden? Onko pörssianalyytikkojen kommentit vaikuttaneet strategioidesi muotoiluun? Jos näin on päässyt tapahtumaan, strategiasi on yhtä erottuva kuin halpatiskin grillimakkara.

Kenelle viestisi on suunnattu?

Oletko kertonut strategiassasi kaiken, mikä on sinulle tärkeää? Jos näin on päässyt tapahtumaan, silloin viestin vastaanottaja tuskin on saanut tietoa, jota hän olisi tarvinnut: olet alitajuisesti suunnannut viestin itsellesi tai johtoryhmällesi. Voi myös olla, että olet noussut organisaatiosi toiminnan yläpuolelle – menettänyt yhteyden toimintaan?

Oletko viestinyt strategiasi sijoittajille (omistajille)? Jos näin on päässyt tapahtumaan, silloin ei pidä ihmetellä, että strategia ei toteudu. Omistaja tai sijoittajat eivät toteuta strategiaa. He vain asettavat omia odotuksiaan tulokselle.

Onko viestisi ymmärrettävä?

Strategia merkitsee muutosta. Muutokseen vaaditaan monen sidosryhmän osallistumista. Sama strategia tulee kääntää ymmärrettäväksi sijoittajien lisäksi henkilöstölle (sisäinen viesti), asiakkaille (palveluviesti), partnereille (yhteistoimintaviesti) ja julkiselle vallalla (sosiaalinen viesti). Haaste onkin kertoa sama strategia monella tavalla, käyttäen kohderyhmän käsitteitä ja ymmärtäen kohderyhmän tila juuri nyt. Tähän ei kvartaalitalouteen keskittynyt johto tai konsultti kykene.

Onko viestisi realistinen?

Onko strategiasi haasteet ylittäneet organisaatiosi mahdollisuudet? Jos on pääsyt käymään, että organisaatiollasi ei ole voimavaroja, jos sen toimintatavat (prosessit) eivät taivu strategioiden mukaiseksi, jos organisaatiosi kulttuuri kerta kaikkiaan ehkäisee moisen strategian toteuttamisen, silloin strategia ei tyssäänny muutosvastarintaan. Silloin strategia on ollut lähtökohdiltaan kelvoton toteutettavaksi.

Onko viestisi haastava?

Onko kontrolleri laatinut strategian ilmiasun? Onko strategian pääviesti, että organisaatio pyrkii tuottamaan omistajille lisäarvoa, tai pääoman kiertonopeutta parannetaan tai strategiana on parantaa organisaation kustannuskilpailukykyä. Jos näin onnettomasti on sattunut käymään, silloin ei pidä ihmetellä, että henkilöstö ei ryntää sydämellä toteuttamaan strategiaa.

Taloudelliset tekijät strategiassa toimivat lobotomian tavoin: tunne irrotetaan elävästä elämästä. Siihen ei kykene samaistumaan insinöörikään.

Tai, onko strategiasi pääviesti, että olemme hiukan yläpuolella Euroopan keskiarvoa. Tällainen lagom och lätt – haaste sopii ruotsalaisille, mutta tuskin muille, inhimillisille olioille.

“Aselähetys” vai rauhan edistäminen?

Rauhanturvaaminen ja rauhankumppanuus? Hyvin positiivisia sanoja, joiden arvolatausta on vaikea alkaa kritisoimaan. Ehkä siksi juuri nuo termit on otettu käyttöön. Erityisen sopivia ne ovat meillä Suomessa, jossa olemme julistautuneet  “rauhanturvaamisen suurvallaksi”.

Mitäs todellisuudessa on noiden sanojen takana? Ja mihin meitä ohjataan noilla positiivisilla sanoilla?

Rauhanturvaamisessa ei turvata rauhaa. Siinä rauhanturvaajat asettuvat joko kahden rintaman väliin ehkäisemään avoimen tulituksen tai sitten asettuvat tarkkailija-asemiin katseella seuraamaan hajanaisempaa tulitusta sekä väistelemään harhaan ajautuneita ammuksia. Viime aikoina sotivat osapuolet ovat myös oppineet käyttämään hyväkseen rauhanturvaajia propagandasodassaan. Rauhanturvaajista on tullut tahtoen tai tahtomattaan sodan osapuolia.

Asetelma muuttuu vielä kyseenalaisemmaksi, kun miettii, mihin kohteisiin rauhanturvaajia lähetetään tai ei lähetetä. Millaisia kohteen valintakriteerejä YK:n Turvallisuusneuvosto käyttää? Eikö se olekaan tasapuolinen, objektiivinen elin? - In your dreams!

Rauhankumppanuudessa on kyse yhteisestä sotarintamasta. Rauhankumppanuudessa sitoudutaan sotarintamaan, joka ehkä tuo rauhan kohteeseen. Taustalla on märkä päiväuni siitä, että diktaattorin syrjäyttäminen maasta antaa tilaa uinuvalle länsimäiselle demokratialle. Näin ei käynyt entisessä Jugoslaviassa, ei Irakissa eikä Afganistanissa. Aseteknologialla toteutettu vallan vaihto ei luo kestävää ratkaisua, koska rauhaan ei voi pakottaa. Jos kansat ja heimot vihaavat toisiaan, ne voidaan hetkeksi pakottaa aselepoon, mutta aselähetys ei tuo koskaan kestävää rauhaa.

Suomelta rauhankumppanina odotetaan, että se hiljaisesti hyväksyy Amerikan ja sen liittolaisten moukaripolitiikan. Korvauksena vaikenemisesta tai lievennetystä kritiikistä Suomi saa tieto-taitoa uusimmasta aseteknologiasta. Tällainen asetelma vallitsi myös YYA-sopimuksen vallitessa.

Nato-jäsenyys ei muuttaisi asetelmassa mitään muuta kuin viholliset. Sen jälkeen NATOn viholliset olisivat myös Suomen vihollisia. Mikä olisi otollisempi kohde terroristeille, kuin kyyhkyjen koti, Suomi. No, totta – onhan Ruotsi vielä meitäkin naiivimpi.

Paljastan taas vanhanaikaisuuteni. En usko täsmäpommeihin rauhan lähettiläinä.

“Aselähetyksen” sijaan uskon enemmän kirkkojen ja hyväntekeväisyysjärjestöjen tekemään lähetystyöhön.

• Jos rauhaa todella halutaan edistää, kansoille pitää mahdollistaa ensin lukutaito. Jos vain papit ja poliitikot osaavat lukea, silloin kansa on aivan liian helposti johdateltavissa. Yleinen lukutaito ja “kansakoulu” ovat myrkkyä diktaattoreille.
• Käytännössä tehty laupeudentyö, sairaanhoito ja yhteiskunnan perusasioiden (koulut, kaivot, tiet, ulkohuussit) kehittäminen antavat esimerkin pyyteettömästä toisen hyväksi toimimisesta.
• Lisäksi kansan arvojen tulisi muuttua. Jos ylin ihanne on päästä paratiisiin räjähteillä ja vihollisen ruumiinosilla vauhditettuna, silloin rauhaa ei lähestytä – päinvastoin loitotaan. Tilalle tulee saada oppi anteeksiantamisen hyvää tekevästä voimasta yhteisölle. – Vanhanaikaista, mutta todistetun tehokasta!

Rauhallista ja tiedostavaa uutta vuotta blogini lukijoille!

Kaksi viikkoa nettipimennossa

Tietokoneeni emolevy vikaantui viikko ennen joulua. Sonera ja Fujitsu hoitivat takuuhuollon kohtuullisen nopeasti joulun pyhistä huolimatta. - Aika ilman tietokonetta ja nettiyhteyttä oli piinaavan mielenkiintoinen.

Pystyin hyvin pitämään yhteyttä lähimpiin ihmisiini puhelimella, mutta välillä soittaminen tuntui pikkuasioissa turhan “järeältä” välineeltä.

Olin tehnyt netin kautta lahjatilauksen. Järjestelmä kyllä viesti netin kautta toimituksen tilasta, mutta minun olisi pitänyt mennä internet-kioskiin lukemaan noita viestejä. Liian vaivalloista. Tyydyin odottelemaan ja jännäämään aikataulua.

Jouluna lähes kaikilla kaupoilla ja laitoksilla oli poikkeukselliset aukioloajat. Ne olisivat olleet netissä helposti saatavilla. Samoin kuin reseptit, osoitteet, laulujen sanat…

Ja pankkiasiat. Minulla ei ollut kahteen viikkoon tarkkaa tietoa tilini tilasta, paitsi silloin kun jonottelin automaatille katsomaan saldoani. Niin hankalaa. Laskujen maksamisen jätin suosiolla odottamaan koneen palaamista kotiin.

Minulle blogini kirjoittamisesta on tullut tärkeä itseilmaisun henkireikä. Tunsin itseni aika kädettömäksi. Puhumattakaan rajoittuneisuudestani kommentoida muiden höyrypäiden blogeja ja kommentteja. Vaimoni joutui kuuntelemaan kaikki kuumat vuodatukseni. 

Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin. Netittömyys oli osa joulurauhaa, varsinkin joulun jälkeen. Lisäksi omien nettiriippuvuuksien tiedostaminen voi olla muutoksen siemen – ehkä joitain asioita voi tehdä paremminkin.