Suomen hallitus myöntyi lähes sadan miljardin lainatakuisiin Irlannille, kun kaikki muutkin niin tekivät. Kaikki muutkin maat halusivat näin rauhoitella markkinoita.
Joukossa tyhmyys tiivistyy.
Kansallisille valtioille ja niiden veronmaksajille rauhalliset markkinat ovat totta kai hyvä ja tavoiteltava asia. Miksi kritisoin noin hyvää pyrkimystä? Ongelma on, että kansallisvaltiot sortuvat edelleenkin lievittämään seurauksia – ei vaikuttamaan ongelman todellisiin syihin.
Anonyymi globaali finanssisektori sekä tietyt pankit hyötyvät kriiseistä – ja ne hyötyvät erityisen paljon kriiseistä silloin, kun finanssisektorille kuuluvat riskit maksatetaan veronmaksajilla. Pankkien kannattaa ehdottomasti jatkaa rahoituskuplien kasvattamista ja kriiseillä rahastamista, sillä EU:n harrastama “markkinoiden rauhoittaminen” on vahva viesti pankeille:
Jatkakaa vain jäsenvaltioiden ryöstämistä! Kyllä EU-kansalaiset vielä kykenevät maksamaan voittonne. Ettehän vain siirry muualle ryöstämään muiden maiden kansalaisia.
EU:n väitetään rauhoittaneen Euroopan markkinat vuosikymmeneksi. Todellisuudessa tuona ajanjaksona EU alueelle pumpattiin epärealistisen alhaisella korolla ja puutteellisilla vakuuksilla massiivinen määrä lainarahaa. Kun kaikki kasvaa, jaettavaa riittää kaikille ja kaikki ovat niin tyytyväisiä.
Velalla vivuttu hyvinvointi oli hartaasti toivottu illuusio. Sitä haluttiin nähdä niin kiihkeästi, että suljettiin silmät realiteeteilta.
Tämä lumo puri koko poliittiseen eliittiin – sekä kokoomuksessa että sosiaalidemokraateissa. Nyt tuo kupla on puhjennut.
Jos olettaisin, että Kataisella olisi vielä tuntoaistia jäljellä, säälisin häntä. Katainen lähti rinta pystyssä Brysseliin vaatimaan Irlannin lainalle kunnon vakuuksia ja Irlannin yritysverotuksen kohtuullistamista. Katainen palasi Brysselistä jonkin sortin häntä koipien välissä. Hänelle näytettiin kriisissä Suomen todellinen kaapin paikka. Pienen maan valtionvarainministeri (Katainen) tai pääministeri (Lipponen) kelpaa isoisten kiilapojaksi silloin kun isoisille niin sopii.
EU ei ole demokraattinen yhteisö. Se ei myöskään ole solidaarinen tai muuten yhteistä hyvää etsivä yhteisö.
EU (sen edeltäjä) perustettiin aikoinaan hoitelemaan Saksan, Ranskan, Espanjan ja Italian maatalouden ylituotanto-ongelma. Nämä maat tarvitsivat laajemman “vapaan” markkinan, johon ne dumppaisivat ylituotantonsa. Tästä syystä kansalliset tulli- ja kauppamuurit piti saada nurin rytinällä. Tämä on syynä siihenkin, miksi EU:hun hyväksyttiin hyvin kyseenalaisia jäseniä, jopa hyväksyen valheelliset lähtötiedot. Tämä missio on edelleenkin voimissaan.
EU:n toinen missio liittyy pääomien vapaaseen liikkumiseen. EU on kritiikittömästi ja hampaattomasti ei vain suostunut, vaan tarjoutunut pankkien kyytipojaksi. Kreikalta, Irlannilta, Portugalilta, Espanjalta, Italialta ei voi vaatia vakuuksia tai muutakaan pankkeja rajoittavaa, koska siitä kärsisivät saksalaiset ja ranskalaiset suurpankit.
Suomalaisten alhaiset asuntolainojen korot ovat kuin lapselle annettu huvitutti. Sitä voi lutkuttaa, mutta siitä ei tule maitoa.
Asuntolainasta ei tarvitse maksaa reaalisesti oikeaa korkeampaa korkoa, kunhan vain maksetaan “markkinoita rauhoitettaessa” verovaroilla suurpankkien suurvoitot. Todellinen veronmaksajan lasku on jälkimmäisellä tavalla monin kerroin suurempi.
Uudella EU:lla luvattiin kansalle rauhaa ja rakkautta. EU:n jäseniä piti yhdistää yhteiset arvot. Se taisi toteutua. Yhteisiksi arvoiksi vain osoittautui solidaarisuuden sijaan Neuvostoliiton tapaan ahneus ja itsekkyys. Vain naivisti ajattelevat kansallisuudet (Suomi?) elävät vielä idealismissa. Tai ainakin näiden maiden poliittinen eliitti?
Vielä kymmenen vuotta sitten kansallistunteesta puhuminen leimattiin fasismiksi tai vakavia markkinahäiriöitä aiheuttavaksi protektionismiksi.
Entä nyt, kun Saksa, Ranska, Italia ja koko muu isojen tyttöjen ja poikien kerho avoimesti hoitelee kansallisia etujaan?
Olisiko aika vaihtaa ruusunpunaiset silmälasit tuskanpunaisiin?
