EU:n ja rahaliiton (euron) piti tuoda Eurooppaan taloudellisesti ja poliittisesti vakaat olot. No, uskokoon ken haluaa. Käytännön kokemukset eivät rohkaise tuohon uskoon.Kuluneet vuodet ovat osoittaneet, että Eurooppa on erilaisten ja itsenäisten valtioiden kooste. Kooste, jolla on hyvin vähän yhteistä. Taloudellisen vakauden sijaan tulikin itse aiheutettu kriisi. Koska liima puuttuu, paketti hajoaa. Pakettia jää taas kaipaamaan joukko poliitikkoja, joiden urakehitys, ystäväpiiri tms sitä edellyttää. R.I.P.
Vielä löytyy "eturivin poliitikkoja", jotka kertovat EU:n ansioksi alhaisen korkotason. Suosittelen noille älypäille kansantalouden peruskurssia. EU:n mukanaan tuoma alhainen korkotaso kiihdytti kasvua - kyllä. Siksi, että alhainen korkotaso rohkaisi sijoittamaan huonosti tai olemattomasti tuottavin kohteisiin. Sellainen investointipolitiikka on pakkasella housuun lorottamista. Lämmittää hetken, mutta jälkeenpäin tulee vilu. Alhaisesta korkotasosta hyötyi lähinnä puolirikolliset tai täysrikolliset pelurit. Nämä investoivat, rahastivat ja siirtyivät Bahamalle viettämään "eläkepäiviä". Pitkäjänteisemmät investoinnit olisivat ehkä antaneet EU:lle onnistumisen mahdollisuuden. Sitä mahdollisuutta ei käytetty hyväksi.
Entä tavallinen "alhaisesta korkotasosta" nauttiva asuntovelallinen kansalainen. Pankin perimä korko oli alhainen, mutta valtio joutui tukemaan ongelmiin joutuneita valtioita ja kannattamattomia pankkeja verovaroin.
Alhainen korko + Suomen valtion valtioiden ja pankkien tuki verovaroista = korkoa korko!
Ei ole ilmaisia lounaita. Ne ovat hämäystä. Samaan kategoriaan kuuluu EU:n alhainen korkotaso. Tunnen myötähäpeää jokaisen suomalaisen poliitikon kohdalla, joka kehuu EU:n saavutuksista ainoata ja suurinta = alhaista korkotasoa. Sitä tarvittiin ainoastaan luomaan illuusio EU:n toimimisesta.
perjantai 20. heinäkuuta 2012
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)