Kuten kumpikin lukijani on saattanut huomata, en ole kirjoittanut sivulleni pitkään aikaan. Syynä on yrittäjäksi heittäytyminen. Olemme vaimoni kanssa olleet yrittäjiä noin puoli vuotta. Mielenkiintoinen kokemus! Suosittelen kaikille - kokeilkaa yrittäjän elämää edes vähän aikaa. Vertaan sitä aamuisin harrastamaamme avanto-uintiin. Siinä ei ole mitään järkeä, mutta useimmiten siitä tulee hyvä olo jälkeenpäin.
Yrittäjän vapaa-aika
Joku väitti, että yrittäjän on vaikea erottaa vapaa-aikaa työstä. Minusta se on helppoa: vapaapäivinä ei oteta juoksuaskelia.Vaikka päivät ovat pitkiä, silti voi kesken päivän käydä sohvalle pitkälleen ja ottaa vartin nokoset. Oman elämän pomo - ei hassumpaa.
En ymmärrä. miten joku voi selvitä yksin yrittäjyydestä. Työtä on hirvittävästi. Oman liikeidean pyörittäminen vie kaiken ajan. Sen jälkeen pitää löytää voimat ja aika laatia kaikki viranomaisten vaatima. Suurin osa viranomaistyöstä on ihan järkevää, paitsi - se on niin työlästä, että koko ajan joutuu repimään aikaa sen tekemiseen. Valitettavasti löytyy myös hyvin paperinmakuista viranomaisohjausta. Pitää laatia huippudokumentti, jota kukaan ei sen koommin lue eikä valvo. Terveen järjen perusteella asiat hoituisivat joskus yksinkertaisemmin.
Parasta yrittämisessä
Parasta yrittäjyydessä ovat asiakkaat. Tässä yrityksessä olen pitkälti vaimoni osaamisen ja sisukkuuden siivellä. Silti nautin siitä, kun asiakas tulee kertomaan, että hän on tyytyväinen ja suosittelee meitä muillekin. Sellainen päivä oli tänään.
Nostan hattua
En ole koskaan ollut yrittäjiä vastaan, mutta nyt omien lyhyiden kokemuksien jälkeen hämmästelen ja ihailen yrittäjiä. Siinä ei pääse helpolla, tuntipalkka on ainakin näin alussa alle kaikien minimien ja osaamista täytyy löytyä laidasta laitaan. Joko opit tai sitten itket ja opit. Jokatapauksessa aikamoinen kehitysprässi. Tällaista tyytyväisyyttä sai harvoin kokea palkkatyössä.