Tiedotteen murusia

Pidän pienen latautumistauon artikkelien kanssa. Noin viikon päästä jatkan jutusteluja.

Olen ollut vieraskynänä hyvejohtajuuden sivuilla. Kirjoitin, mitä eroa on hyveellä. Voisit osallistua asian pohdintaan?

http://www.hyvejohtajuus.fi/3138/mita-eroa-on-hyveella

Kotisivullani on tässä kuussa käynyt noin kaksi kertaa enemmän vierailijoita kuin aikaisempina kuukausina. Edelleenkin näyttää investointien hallinta kiinnostavan. Olisi mukavaa, jos joku kertoisi, mikä kiinnostaa ja mistä on samaa / eri mieltä. Aiheesta voisi kertoa aika paljon enemmänkin.

Tyhjän maksumiehet

Olen lukenut vähän ajan sisään useamman elinkeinoelämän edustajan varoittavan, ettei liialla valvonnalla tukahdutettaisi uutta kasvua. “Olisi todella ajattelematonta horjuttaa viriävää talouskasvua säätelyn ylilyönneillä”. Näin lausui OP-Pohjolan pääjohtaja Reijo Karhinen.

Voinhan sen noinkin nähdä, mutta:

• Viimeisin finanssikriisi ei johtunut julkisen sääntelyn runsaudesta, vaan vapaan markkinatalouden itsesäätelyn täydellisestä epäonnistumisesta.
• Kansallisvaltiot joutuvat laskemaan kansalaisten elintasoa, jotta EU-tason ja globaalisti toimivien pääomapelurien taskuunsa keräämät voitot saadaan maksettua. Tämä hidastaa tai jopa ehkäisee reaalisen kasvun alkamisen.
• Juuri koettu talouden lama -  sen syvyys – johtui taloudesta, johon oli pumpattu perusteetonta ilmaa. Kasvu oli nopeaa, pääomat liikkuivat ja syntyi illuusio, että kansalaisilla ja valtioilla oli varaa tehdä asioita, joihin heillä ei ollut oikeasti varaa.

Elinkeinoelämä voi perustellusti alkaa moittia julkisen sääntelyn runsautta heti, kun se on osoittanut kykenevänsä toimivaan, vastuulliseen itsesäätelyyn.

Siihen asti julkista säätelyä kannattaa lisätä. Näin rajoitetaan hiukan monien rahojen siirtyminen harvoille. Sehän juuri tapahtuu “ilmaa-pumpatussa-taloudessa” ja perusteettomassa kasvuhuumassa. Elinkeinoelämän olisi syytä naulata kokoushuoneen seinälle taulu, jossa lukee:

Ei vapautta ilman vastuuta!

Liikanen totesi eilen televisiossa, että kestää kolme vuotta nykykasvuvauhdilla päästä lamaa edeltävään tilaan. Hänen mukaansa rakenteita pitää muuttaa, jotta olemme valmiit kohtaamaan seuraavan kriisin. Eli olisimme (veronmaksajat) valmiit maksamaan seuraavan mällikän, jonka aiheuttaa toimimaton EU-systeemi.

Siteeraan usein ja mielelläni Lutheria: Erehtyminen on inhimillistä, mutta erehdyksen jatkaminen perkeleellistä!

Jos me tavalliset tallaajat keräämme valtioille kolme vuotta rahaa kriisivaraksi, te vastuulliset päättäjät voisitte edes yrittää vaikuttaa EU:n ja globaalin rahatalouden rakenteisiin, jotta emme taas joutuisi tyhjän maksumiehiksi.

Tervettä menoa tuloskortille

Kun katsot tuloskorttiasi, kuinka suuri osuus tavoitteista on sellaisia, että itse voit niihin suoraan omilla valtuuksillasi vaikuttaa?

Sopiiko esimerkiksi sairauspoissaolojen minimointi nollaan tulospalkkion perusteeksi? Ajatus houkuttelee, sillä sairauspoissaolot ovat työnantajalle merkittävä kustannuserä. Syntyneestä säästöstä olisi ihan mielekästä antaa osa henkilöstölle. Menettely tuntuisi erityisen houkuttelevalta Ruotsissa, jossa henkilöstö pitää sairauspoissaolopäiviä normaalina palkallisena vapaana.

Ruotsissa  diskuteerataan vakavalla naamalla, kuinka monta sairaslomapäivää sinulla on vielä käyttämättä.  -Sairasta menoa!

En suosittele kuitenkaan kenellekään sairaslomapäivien nollaamista tulostavoitteeksi. Perusteluja ovat ainakin seuraavat:

• Jos työntekijä on niin epämoraalinen, että hän väärinkäyttää sairaslomia, hän tuskin korjaa käytöstään tulostavoitteilla?
• Jos työntekijä tulee urheasti sairaana työmaalle, hän voi tartuttaa useamman työtoverinsa ja sairauden negatiiviset vaikutukset ovat suuremmat kuin jos hän olisi jäänyt kotiin toipumaan.
• Jos työntekijä sairastuu johonkin krooniseen vakavaan sairauteen, hän yleensä ei voi siihen mitenkään vaikuttaa.

Pidän erikoisen paljon Pekkaniskan tyylistä. Siellä saatetaan jakaa bonuksia myös noista pitämättömistä sairaslomapäivista?, mutta se olennainen hyvä juttu siellä on, että työnantaja motivoi monin tavoin henkilöstöä elämään terveesti.

Ei siis välttämään tai piilottelemaan sairauksia, vaan elämään terveesti.

Johtaja näyttää esimerkkiä terveistä elämäntavoista, antaa työaikaa liikuntaharrastuksille ja palkitsee tupakoinnista luopumisesta yms. Pekka Niska on omilla aivoillaan toimeen tuleva, virkistävä poikkeus pörssi-broileri-johtajien harmaassa joukossa. Hänen esimerkkinsä soisi laajenevan muihinkin organisaatioihin.

Onko ulkoistuksien hallinta kohtuutonta?

Luottamushenkilö pyysi Jyväskylässä nähdä kaikki ulkoistussopimukset. Kaupunginjohtaja kertoi radiossa, että kyseinen pyyntö on kohtuuton. Kohtuuton tarkoittaa liian työläs. Jos ajattelisin, että entinen kotikyläni, Jyväskylä, olisi jotenkin surkea poikkeus ulkoistuksien hallinnassa, olisin jo unohtanut tuon uutisen.

Päinvastoin – uskon, että Jyväskylän kaupunki on mallikas esimerkki yleisestä tavasta hallinnoida huonosti ulkoistuksia.

Ulkoistuksiinhan pyritään kustannussäästösyistä. Jostain syystä ulkoistuksesta on tullut muotitapa saada nopeita, mutta näennäisiä vuosineljännessäästöjä aikaiseksi. Suorittavan työn yksikkökustannuksia saadaan ainakin vähäksi aikaa painettua alas. Mitä taas yleisesti ei tajuta tai ei haluta nähdä on yleisten hallinnollisien kulujen kasvu. Mitä jää näkemättä?

• Kukin itsenäinen tulosyksikkö neuvottelee oman ulkoistussopimuksensa. Kukin sopimus voi olla järkevä, mutta niiden keskinäiset ristiriidat voivat syödä nettohyödyn kokonaan.
• Kun organisaatiota muutetaan vanhan yksikön ulkoistussopimus ei siirry automaattisesti uudelle erilaiselle yksikölle. Samoin, jos sopimus ei ole järjestelmissä, alkuperäinen sopimus voi mennä silppuriin vastuuhenkilön vaihtaessa firmaa. Sitten vain hattu kourassa kysymään toimittajalta, että mikäs se meidän sopimus olikaan.
• Sopimuskumppanin strategia voi muuttua. Synergisestä partnerista voi tullakin verisin kilpailija. Tämä tietysti yllättäen, koska ulkoisen organisaation “ajatuksista” ei voi tietää etukäteen.
• Sopimuksessa ei ole mahdollista sopia kaikkien mahdollisien tulevaisuuden tilojen seuraamuksista. Tämän takia sopimus sitoo jatkovuosille sopimusjuristien työtä. Nämähän ovat tunnetusti hyvin halpaa väkeä.
• Laadun ja riskien hallinta yli organisaation rajojen on vaikeaa tai lähes mahdotonta.  Kun BP valittaa alihankkijoidensa aiheuttaneen Meksikonlahden öljyturman, vastuu ei suinkaan siirry alihankkijoille.

Tämä lyhyt lista ei tietysti peilaa mitenkään todellisuutta? Eihän?

Ulkoistuksilla saaduista suorittavan työn kustannussäästöistä pitää vähentää yleiskulujen kasvu. Sopimukset pitää olla yhdessä rekisterissä, jota myös päivitetään aktiivisesti. Sopimusjuristien työ pitää kohdistaa ko. ulkoistussopimuksille. Samoin vaikeutunut ja kasvanut laadunvalvonta sekä riskien hallinta. Vielä organisaation yrityssuunnittelun pitää hallita toimittajan toiminta yhtä hyvin kuin oman organisaatioiden toiminta. Muuten joku vedättää, mukamas yllättäen.

Jos ulkoistuksien aiheuttamat kustannukset laitetaan rehellisesti (läpinäkyvästi) syntyneiden suorittavan työn kustannussäästöjen rinnalle, moni case alkaa näyttää käsittämättömältä.

Olen jo vuosia väittänyt perustellusti, että sisäistys (insourcing) tuo enemmän ja kestävämpiä kustannussäästöjä kuin ulkoistus (outsourcing).

PS. Olen myös viime aikoina useasti ihmetellyt, missä on tilintarkastajien ammattitaito, –etiikka ja –vastuu. Miten tällaisetkin selkeästi kokonaisuudelle vahingolliset menettelyt hyväksytään?

Johan on markkinat

EU:n perusarvoihin kuuluu jäsenvaltioiden kansalaisten vapaa liikkuminen maasta toiseen. Taustalla lienee ollut elinkeinoelämän tarve saada kilpailukykyisiä työntekijöitä mahdollisimman vaivattomasti – ja edullisesti. Minulla ei ole virallista tietoa työvoiman liikkumisen aktivoitumisesta. Se voi toimia tai sitten ei. Muistaakseni kukaan ei ole sitä julkisesti kehunut tai moittinut.

Sen sijaan on selvää, että tätä “perusarvoa” ovat onnistuneesti hyväksikäyttäneet sekä huume- että ihmiskauppiaat.

Vapaan markkinatalouden oppien mukaisesti rikolliset hakeutuvat markkinoille, joilla huumeilla ja prostituutiolla saa parhaan tuoton sijoitetulle pääomalle. Rikolliset hyötyvät ja jäsenvaltiot koettavat ratkaista ongelmaa lisäämällä poliisille resursseja.

Näyttää myös siltä, että eräät jäsenvaltioistaan käyttävät vapaata liikkumista ei-toivotun kansalaismateriaalin dumppaamiseen johonkin toiseen jäsenvaltioon.

Taas markkinavoimat toimivat. Köyhät ja syrjityt kansalaiset hakeutuvat maahan, jossa he saavat parhaat sosiaaliedut tai ainakin paremmat kuin kotimaassaan. Mikään jäsenvaltio ei voi pitkään toimia koko EU:n sosiaalitoimistona. Siinä ei ole kyse epäinhimillisyydestä eikä haluttomuudesta, vaan oikeudenmukaisuudesta ja resurssien riittävyydestä.

Emun (ja euron) perusarvoihin taas kuuluu pääomien esteetön liikkuminen jäsenvaltiosta toiseen. Taustalla lienee taas ollut elinkeinoelämän tarve minimoida transaktiokustannuksia sekä maksimoida pääoman tuotto. Tämä lienee toteutunut, mutta

kontrolloimattomien pääomaliikkeiden seuraus ei ollutkaan euroalueen vakaus ja parempi kilpailukyky, vaan historian suurin velanotto ja finanssikriisi.

Muistatteko? Vielä vähän aikaa sitten julistettiin kansallisvaltioiden olevan kohta historiaa ja että EU:ssa ei ajatella kansallisia etuja. Suomalainen poliitikko muuttui EU:n komissaariksi nimityksen saatuaan. Tuo ajattelutapa alkaa olla jo historiaa. Samoin kuin muutkin romanttiset, mutta epärealistiset EU-ideologiat ja -arvot. 

Monikansallinen liiketoiminta kerää hyötynsä rajattomista markkinoista. Laskut maksaa kansallisvaltioiden veronmaksajat.

Minun tuloni, mutta meidän menomme.

Laskiko Pöyry paremmin kuin VTT?

Vastaus on: molemmat laskivat ihan hyvin. Kyllä kummallakin organisaatiolla riittää päteviä tutkijoita.

Kun jotain tutkitaan, olennaista ei todellakaan ole, onko laskettu oikein. Olennaista on, mitä tutkimukseen ja laskelmaan on syötetty. Vanha viisaus pätee edelleen: jos syötät roskaa sisään, saat roskaa ulos. Tulos voi olla akateemisesti ja matemaattisesti muotoiltu siisti paketti, mutta silti roskaa.

Olennaisin seikka on tutkittavan kohteen ja aineiston rajaus.

• Mitä ongelmaa tai asiaa alun perin haluttiin tutkia? Jos et tätä tiedä tai ymmärrä, et osaa arvioida saatuja tuloksiakaan.
• Mitä vaikutuksia otetaan mukaan? Selvitetäänkö vai välittömät (suorat) vaikutukset vai yritetäänkö selvittää myös välillisiä (epäsuoria) vaikutuksia. Ottamalla jotain mukaan ja jättämällä aineistosta jotain pois, tuloksista saadaan ihan mitä halutaan.
• Kuinka pitkää ajanjaksoa tarkastellaan? Tutkitaanko lähitulevaisuutta (3-5 vuotta), onko kyseessä pitkän tähtäyksen tutkimus (5-15 vuotta) vai koetetaanko tutkia sukupolven kestävää vaikutusta tai jonkun teknologian elinkaaren mittaista vaikutusta? Lienee selvää, että ajanjakson pidentäminen tekee tutkimuksesta epävarmemman.

Toiseksi olennaisin seikka tutkimuksessa on epävarmuuksien käsittely. Riskienhallinta on tässä yhteydessä helposti harhaan johtava käsite.

• Mistä tutkimukseen vaikuttavasta seikasta ollaan epävarmoja ja kuinka epävarmoja? Aika, jolloin tutkimuksien riskit kyettiin (luultiin kyettävän) esittämään todennäköisyyksin, alkaa olla takanapäin. Epävarmuus vaihtelee mahdollisista skenaarioista täydelliseen epävarmuuteen muuttujan kehityksestä.
• Mikä on tuloksiin kriittisimmin vaikuttava tekijä ja kuinka epävarmoja sen suhteen ollaan? Enää ei ole rationaalista koettaa määritellä mitä riskeistä tiedetään. Tärkeämpää on tietää, kuinka vähän kriittisistä muuttujista tiedetään. Se mahdollistaa oppimisen.

Seuraavan kerran, kun teille esitellään tutkimustulosta tai investointilaskelmaa (tutkimushan sekin on), kysykää niiden desimaalipyöristysten sijaan, miten tutkimus on rajattu ja mistä asioista ollaan epävarmoja.

Jos haluat olla vielä “tärpempi”, käy lukaisemassa kotisivultani löytyvä (ilmainen) investointien hallinnan pikaopas.

Vika onkin tieteen tekijöissä

Ainakin mieleltäni “ikuisena opiskelijana” haluan osallistua myös keskusteluun opintojen nopeuttamisesta. Valtakunnan pessimisti, Sailashan haluaisi saada opiskelijat aikataulukuriin opintotukia leikkaamalla.

Jos vanhemmilla on varaa ja he ovat anteliaita, silloin opiskelijalla on mahdollisuus viettää opiskelijan laatuaikaa ja opinnot venyvät. Tähän kasvavaan opiskelijaryhmään opintotukien nipistäminen ei vaikuttaisi ollenkaan.

Jos vanhemmilta ei tule sponssia, silloin opiskelijan on pakko ottaa raskaita ja huonosti palkattuja töitä. Tämä ei varmaankaan nopeuta opiskeluja, mutta toisaalta antaa kallisarvoisia työkokemuksia. Toki opiskelija voi luottotietojen sen salliessa ottaa opintolainaa, joka kuitenkin on joskus maksettava takaisin.

Opintotuen leikkaukset eivät nopeuta kenenkään opiskeluja, vaan ainoastaan nopeuttavat “säätyerojen” kehittymistä.

Ratkaisu opintojen nopeuttamiseen täytyy löytyy jostain muualta. Oma kokemukseni on, että suomalainen korkeakouluopetus on hyvin korkeatasoinen – ehkä kuitenkin vähän moniselitteisesti. Aika usein moititaan professorien huonoja pedagogisia valmiuksia.

Proffat näyttävät esimerkillään, kuinka hautautumalla tutkijankammioon voi löytää yhä syvempää tietoa yhä vähämerkityksellisemmästä asiasta.

Innostavaan ja laaja-alaisen ajatteluun haastavaan opetukseen törmää harvemmin. On aika selvä yhteys innostuksen, motivaation ja suoritustulosten välillä. Toisaalta tylsälläkin opetuksella on pystytty täyttämään tiukat tutkintovaatimukset. Oletko kuullut seuraavaa toteamusta:

Suomalaisen maisterin tutkinnossa on saman verran tieteellistä sisältöä kuin amerikkalaisessa tohtorin tutkinnossa.

Käytännön kokemukseni vahvistavat tuota heittoa.

Omaan aktiiviseen opiskeluaikaani osui yksi tutkinnon keventämishanke. Sen lopputulos ei ollut virtaviivaistettu tai kevennetty tutkinto (opiskelijan kannalta), vaan päinvastoin proffat pääsivät lataamaan tutkintoihin uutta sisältöä. Kukin tieteen tekijä halusi korostaa juuri oman aineensa tärkeyttä ja sen tieteellistä sisältöä. Seuraus oli, että kokonaisuus muuttui raskaammaksi.

Perusmaisterin tutkinnon keventäminen olisi järkevin ja oikeudenmukaisin tapa nopeuttaa opiskelijoiden siirtymistä työelämään. Vähempikin tieteellinen viisaus riittäisi käytännön työelämään siirtyvälle nuorelle. Teoriasta kiinnostuneet ja lahjakkaat voisivat jatkaa lisensiaatti- ja tohtoriputkissaan. Näin sanon minä, joka mukaan mikään ei ole niin käytännöllistä kuin hyvä teoria.

Mistä vain löytyisi ne viisaat, jotka osaisivat ja uskaltaisivat keventää perustutkintoa?

Pörssille paremmat suitset

Pörssin alkuperäinen motiivi oli tuoda rahoitusmarkkinoille riskipääomaa.

Jos yksi sijoittaja rahoittaa hyvin epävarmaa hanketta, silloin mahdollinen epäonnistuminen voi pahimmillaan kaataa tuon sijoittajan. Jos sijoittajia on tuhansia tai jopa miljoonia, silloin mahdollinen kupin kaatuminen ei kaada sijoittajaa, vaan yksittäisen sijoittajan riski on kohtuullinen.

Tämä pörssin logiikka on minusta puhtaasti hyödyllinen. Ilman pörssin mahdollistamaa riskin hajauttamista sijoittajat olisivat varovaisempia ja moni hyvä innovaatio jäisi kokeilematta tai moni lupaava yritys perustamatta.

Sijoittajariskin hajauttaminen liiketoimintaa aloitettaessa tuo lisäarvoa yhteisölle; sekä yritykselle, sijoittajille että asiakkaille.

Entä jos näennäisesti kasvuyritys on pörssissä? Yritys, joka ei tuota innovaatioita, vaan kloonaa vanhoja ideoitaan (tuotteitaan, palveluitaan, prosessejaan) uusilla markkinoilla, ei tuota innovaatioita. Sen liikevaihdon volyymi kasvaa, mutta sisältö ei enää parane. Esimerkiksi suomalaisia (ehkä) kiinnostaa eurooppalaisen sähköpörssin vaikutus kuluttamamme sähkön hintaan? Mitä asiakas (kuluttaja) saa vastineeksi hinnan korotukselle? Ei mitään!

Nyt kyse ei ole innovaatioiden riskirahoituksesta, vaan vanhan lehmän lypsämisestä kuiviin. Sijoittaja saa kasvavan osuuden jo olevasta arvosta.

Sijoittaja odottaa saavansa lähes riskitöntä tuottoa sijoitukselleen. Kvartaalitalouden mukaisesti toimitusjohtajan pitää irtisanoa riittävästi henkilöstöä varmistaakseen sijoittajien turvallisen osinkovirran. Ellei toimitusjohtaja tähän suostu, hänet vaihdetaan. Menettely ei tuota lisäarvoa, vaan siirtää jo syntynyttä arvoa ko. yrityksen osakkeisiin sijoittaneille. Ainoa riskien hallinnan instrumentti on henkilöstö ja maksajaksi joutuu asiakkaat.

Alkuperäinen pörssin idea on jo aika ohut!

Entä, kun pörssissä pelataan osakkeiden johdannaisilla, optioilla ja futuureilla?

Nämä ovat mielestäni puhtaita pörssin loisia.

Ne tarvitsevat pörssiä vain imeäkseen voittoja muiden tuottamasta arvosta. Itse ne eivät osallistu arvon muodostukseen. Jokainen organisaatio, joka maksaa bonuksia sijoittajille niiden johdannaisien myynnin perusteella, osallistuu arvon epäoikeudenmukaiseen jakamiseen ja ne vain vaikeuttavat pörssin toimintaa.

Nykypörssiä ohjaa yhteisölle haitallinen ahneus. Sitä pitää sekä valvoa että ohjata!

Muutosjohtaja vai saneeraaja?

Aikoinaan rakennuksilla sanottiin, että on kirveitä ja miehiä ja sitten on kirvesmiehiä. Samoin työurani varrella on ollut:

• muuttajia, jotka eivät osanneet johtaa,
• johtajia, jotka eivät osanneet muuttaa ja
• jopa muutama hyvä muutosjohtajakin.

Ensimmäiseen kategoriaan kuuluu “muutosjohtajat”, joilta lobotomia-leikkauksella on poistettu tunne-elämä. Nämä “kokeneet saneeraajat” tulevat uusine esikuntineen organisaation johtoon ja runnovat parissa vuodessa tilinpäätösluvut siedettäviksi. Temppu tehdään mekaanisella organisaation mylläämisellä ja jakamalla kaikkien uusien yksiköiden esimiehille ahtaat tulosraamit. – Hajota ja hallitse! Esimiehet joutuvat pakon edessä irtisanomaan myös tarpeelliseksi näkemiään resursseja. Elleivät he toimi näin, he itse saavat potkut. Saneerauksen jälkeen:

• lyhyen tähtäyksen tulos on kunnossa, mutta
• toimintaprosessit on saatu sekaisin,
• avainhenkilöt ovat ylikuormitettuja,
• toiminnan laatu on romahtanut ja
• tulevaisuuden arvon kasvattamiselta on syöty kaikki eväät.

Tässä vaiheessa “kokenut saneeraaja” siirtyy pelastamaan seuraavaa organisaatiota.

Lienee selvä, että tällaiset teurastajat eivät ole hyviä muutosjohtajia.

Entä toinen kategoria: johtajat, jotka eivät osaa muuttaa. Muun muassa Suomen paperiteollisuuden lähihistoriasta löytyy joukko johtajia, jotka ovat kieltäytyneet näkemästä toimialan muutostarpeet.  Poliitikkojen tuella (mm. devalvaatioilla ja energiaratkaisuilla) sellun tuotantoa tekohengitettiin vuodesta toiseen. Nyt, kun toimialan rakennemuutosta ei kyetä enää lykkäämään kauemmaksi, äkkivääriä saneerauksia tehdään - vieläkin verhoutuen laman taakse.

Jos muutosjohtaja herää liian myöhään muutokseen, hän on menettänyt monia positiivisia kehittämisen mahdollisuuksia.

Tähän toiseen kategoriaan kuuluu myös yleisemmin ne johtajat, jotka eivät kykene irtautumaan hierarkkisesta, rajoittavasta ja mekaanisesta tulosjohtamisesta vaikka toimintaympäristön muutokset sitä edellyttäisivät.

Muutoksen laiminlyönti on laiminlyönti, vaikka niin tekisi useimmat kollegat.

Entäs kolmas kategoria, hyvät muutosjohtajat? Muistan 80-luvun alkupuolelta Pekka Vennamon vierailut sen aikaisessa työpaikassani. Hän kertoi porukalle, että näistä syistä teistä suunnilleen joka kolmas joudutaan irtisanomaan. Pekka Vennamo ei ollut järin karismaattinen, mutta muutosjohtaja hän oli. Pekka tuli SMP:n hengessä kentälle kertomaan muutoksen, kertoi muutoksesta ymmärrettävällä kielellä, perusteli muutoksen selkeästi ymmärrettävillä faktoilla sekä kertoi, mitä konkreettista tulee tapahtumaan lähiaikoina. Vennamo onnistui viestinnässään niin hyvin, että hämmentynyt yleisö antoi lopuksi Pekalle aplodit.

Kiitos, että tulit kertomaan meille irtisanomisistamme!

Viimeisellä esimiehellänikin oli hyvän muutosjohtajan ominaisuuksia. Lassin lähtökohta oli, että nykyinen toiminta pitää hallita niin hyvin, että jos johto päättää muuttaa jotakin, sitä voidaan alkaa välittömästi toteuttamaan. Tämän takia meillä oli aina toimintasuunnitelmat ja tuloskeskustelut päivitettyinä. Lassi myös keskustelutti ryhmäänsä jatkuvasti tulevaisuudesta: millainen tulevaisuus voi olla ja miten se voi muuttaa omaa työtämme. Kun muutostarve oli tosiasia, Lassin työkalupakista löytyi lisää hyviä käytäntöjä. Hän mm. jauhoi kyllästymiseen asti samaa viestiä, samoja kalvoja, jopa samoja vitsejä. Tämä sitkeä yhden yksinkertaisen asian toisto vei sanoman perille.

Aika yleisesti hyvään muutosjohtajaan liitetään hyvät viestintätaidot. Hyvä viestijä osaa asettua viestin vastaanottajan asemaan. Tämä taas mahdollistaa oikean sanojen valinnan. Hän osaa kertoa sen, mitä vastaanottajan tarvitsee kuulla, ei siis sitä, mitä johtaja niin mielellään kertoisi.

Hyvän viestinnän toinen puoli on, että muutosjohtaja osaa myös kuunnella.

Ei kaikki pulinan ja muutosvastarinta ole asiatonta. Päinvastoin: huono johtaminen synnyttää hyvää (rationaalista) muutosvastarintaa.

Öljykatastrofin ruumiinavausta

BP:n öljykatastrofista Meksikon lahdella voi vetää useampia riskien hallintaan liittyviä johtopäätöksiä.

Kun aikoinaan BP:lle on annettu öljynporauslupa, tiedostettiinko silloin tällainen katastrofi? Tuskin, sillä investointipäätöksiä tehtäessä yleensä keskitytään vain kohtuullisten yksittäisten riskien mukaiseen tulevaisuuteen ja silloin suljetaan silmät “worst case” skenaarioilta. Tämän takia vastuu “pahimmasta tulemasta” jää hämäräksi. Rationaalisesti toimittaessa BP:ltä olisi veloitettu heti porausta alettaessa riskilisä, jolla olisi kartutettu vararahastoa mahdollisia mälliköitä varten.

Investointipäätöksen kohtuullistaminen hämärtää vastuuta poikkeuksellisen vaikeista ajoista sekä jättää yhteiskunnan katastrofien maksumieheksi.

Katastrofin jälkeen alkaa selittely, että tapaus oli useamman onnettoman asian yhteensattuma. Ikään kuin olisi järkevää olettaa, että riskit realisoituvat siististi yksi kerrallaan ja peräkkäin? - Tähän epärationaaliseen oletukseen riskienhallinnan kirjallisuus ja kurssitus lähes täysin perustuu.

Oikeassa maailmassa riskien portfoliot (toisistaan riippuvaisten  riskien kokonaisuudet) kaatavat organisaatioita. Näiden organisaatioiden toiminnan kannalta olennaisten portfolioiden löytäminen ja hallinta edellyttävät kokonaisvaltaista toiminnan ymmärtämistä.

Ehkä sen takia se halutaan jättää kokonaan tekemättä?

Toinen jälki-itkun aihe on alihankkijoiden syyttely. Emme me, vaan nuo alihankkijat sörssivät poraustornin turvallisuuden.  Kuinka herkästi unohtuukaan, että voit ulkoistaa prosessin osan ja siihen liittyvän toimintavastuun, mutta asiakkaan silmissä kannat vastuun koko prosessista. Vastuuta riskien hallinnasta ja riskien realisoitumisesta et voi ulkoistaa. Hiukan voit lievittää tuskaasi keräämällä käteistä alihankintasopimuksen sanktioiden perusteella – edellyttäen, että alihankkija ei ole mennyt konkurssiin.

Ulkoistus ja alihankkijoiden käyttö eivät helpota riskien hallintaasi – pain vastoin ne kohottavat riskitasoasi.

Öljyturma on hyvä huono esimerkki siitä, että vanhat vakiintuneet riskien hallinnan opit eivät toimi enää nykymaailmassa.

ERM:stä höpöttäminen ei vie asioita eteenpäin, ellet ymmärrä, miten detaljeista saadaan syntymään olennainen kokonaiskuva - reaalimaailmassa.

Juniori seniorin esimiehenä

Tämä alkaa olla Suomessa aika yleinen asetelma.

Meillä arvostetaan koulutusta enemmän kuin kokemusta.

Muistan hyvin oman työurani alkuajat. Ensimmäisten viikkojen jälkeen olin vakuuttunut, että minä olen fiksu ja ja nuo työelämässä pitempään nyhjänneet eivät tiedä mitään. Kului muutama kuukausi ja törmäsin lukuisiin käytännön ongelmiin. Puseroon ui tunne, että minä en tiedä mitään ja nuo töissä pitkään olleet konkarit osaavat kaiken. Kun muutama vuosi oli kulunut, asetelma oli tasapainottunut: huomasin, että minulla edelleenkin oli joitain vahvoja koulutuksesta omaksuttuja taitoja ja toisaalta noilla vanhoilla konkareilla oli sellaista kokemuksellista selkeäjärkisyyttä, joka itseltäni puuttui.

Minusta on hyvä ja luonnollista, että nuoret tuovat organisaatioon uusia tuulia. He ovat koulusta imuroineet uusimmat opit ja heitä ei rasita vanhojen huonojen oppien haamut. Nuorten kuuluu olla innokkaita ja idealistisia. Jos taas nuo nuoret hirvet sortuvat ylimielisyyteen, silloin organisaatio menettää paljon.

Nuori, fiksu johtaja. Tässä muutama vinkki, mitä välttää seniorien esimiehenä:

• Sinun ei tarvitse puhua hidastellen eikä kovemmalla äänellä vanhemmille työntekijöille
• Kaikkia vierasperäisiä sanoja ei tarvitse kääntää suomeksi
• Oman professorin kehuminen ei vakuuta senioreja, varsinkaan, jos ko. proffat eivät ole olleet päivääkään työelämässä
• Työpäiviesi pituudella kehuminen ei tee vaikutusta, jos et ole sen tehokkaampi kuin normaalia työpäivää tekevä seniori.

Nuori, fiksu johtaja. Tässä muutama vinkki, joita voisit käyttää seniorien esimiehenä:

• Kun aloitat (sinulle uutta) strategista hanketta, voisit kysyä senioreilta, onko jotain samankaltaista tapahtunut organisaation historiassa. Mikä niissä on usein mennyt pieleen ja mikä on ollut onnistumisien taustalla?
• Kun sinulla on laaja, monimutkainen ongelma ratkaistavanasi, pyydä senioria jäsentelemään se – etsimään olennaiset ratkaisut.
• Kun suunnittelemasi muutos sotkee monen sidosryhmän elämää, kysy senioreilta, kuinka asia tulisi näille sidosryhmille esittää. Miten muutos etenisi helpoiten tässä organisaatiokulttuurissa?

Hullut vie taloa eteenpäin ja viisaat yrittää pitää sen pystyssä! Tuon vanhan viisauden voisi soveltaa tämän artikkelin aiheeseen: nuoret kehittävät organisaatiota eteenpäin ja seniorit yrittävät pitää sen silti toimivana.

Sääli, miten huonosti suomalaisissa organisaatioissa osataan hyödyntää organisaation oppimista ja senioreille kertyvää kokemusta. Tosiasia on, että nuorelle esimiehelle uusi ja ainutlaatuinen kehityshanke on tapahtunut seniorin työuralla monta kertaa (eri nimikkeillä tosin).

Vain hölmö tekee virheitä, joita kokemuksen perusteella voisi helposti välttää ja vain hölmö jättää käyttämättä viisauden, joka organisaatioon on jo ehtinyt kerääntyä.

Vieras kieli - pakko vai mahdollisuus?

Huomasin, että pääministeri Kiviniemen selvittyä hyvin saksankielellä valtiovierailullaan, tunsin myötäylpeyttä. Olen ns. “pitkän saksan” lukija ja vielä 70-luvulla puhuin sujuvaa saksaa.

Kuulun niihin, jotka hehkuttavat vieraiden kielten ja kulttuurien osaamisen hyödyllisyyttä. Pienen maan kansalaisena en pärjää äidinkielelläni, vaan minun on hyvä opetella muitakin kieliä.

Opettelin kohtuullisen englannin kielen taitoni vasta aikuisiällä ja yksi harvoja asioita, joita harmittelen elämässäni, on myöhäinen herääminen englannin kielen opetteluun. “Bad english”, vain sattuu olemaan nykymaailman latina. Sitä osataan lähes joka puolella maailmaa – edes kohtuullisesti.

Tästä voi tehdä sen rationaalisen johtopäätöksen, että pienen maan koululaitoksen kannattaa opettaa lapsille ensimmäisenä vieraana kielenä kieli, joka on mahdollisimman yleinen ja hyödyllinen työkäytössä.

Näin saadaan mahdollisimman laaja vieraan kielen hyöty mahdollisimman monelle. Eikös tämä ole demokraattinen periaate?

Toinen kansainvälisissä työsuhteissani oppimani  viisaus oli: “neuvottele kielellä, joka ei ole kummankaan osapuolen äidinkieli”. Jos erehdyin neuvottelemaan kouluruotsillani ruotsalaisten kanssa, leimauduin tyhmemmäksi kuin olin, vain kielitaitoni vuoksi. Jäin auttamatta alakynteen neuvotteluissa.

Tästä voi tehdä toisen johtopäätöksen. Standardi, molemmille neuvotteluosapuolille yhteinen vieras kieli  vähentää kielen aiheuttamia häiriöitä viestinnässä ja tasapuolistaa neuvottelua.

Sen jälkeen, kun koululaitos (rationaalisesti) alkaa kouluttaa ensimmäiseksi vieraaksi kieleksi englantia, on aika miettiä seuraavan vieraan kielen valintaa. Jos jatketaan rationaalista ajattelua, toinen vieras kieli olisi joko venäjä, saksa, ranska tai espanja. Näillä kielialueilla arvostetaan suuresti kansallisen kielen osaamista. Ruotsi puuttuu tästä joukosta? Syy on selvä: ruotsalaiset osaavat englantia suomalaisiakin paremmin. Heille ruotsin kielen osaamattomuutesi ei ole mikään ongelma.

Tähän loppuu blogini rationaalinen osuus. Seuraavaksi pari kannanottoa “pakkoruotsista” käytävään keskusteluun.

Entä perustuslain määrittelemä kaksikielisyys? Tähän pitää vastata kysymyksellä. Onko suomenruotsalaisten kielisuojalla suurempi perustuslaillinen turva kuin valtion itsenäisyydellä (EU), presidentin valtaoikeuksilla (EU) tai itsenäisellä rahapolitiikalla (EMU, EURO)? - Perustuslakia muutetaan silloin tällöin ympäristön kehityksen sitä vaatiessa.

Entä ruotsalaisten tai ruotsinkielisten hyvät teot historiassa? En väheksy ruotsinkielisten merkitystä Suomen historiassa enkä nykypäivässä. Heidän panoksensa on ollut merkittävä. Se ei kuitenkaan oikeuta ylivertaisia etuuksia valtaväestöön nähden tulevaisuudessa.

Entä Skandinavia merkittävänä markkina-alueena? Ne yritykset, joilla on toimintaa Skandinaviassa, saavat kyllä rekrytoitua riittävästi kieltä osaavia vapaaehtoisuuden pohjaltakin. Ellei tähän usko, silloin olettaa suomalaisten olevan tyhmiä. Suomalaisten suhde Venäjään on ollut sotien vuoksi traumaattinen, mutta silti venäjän kielen harrastus kasvaa koko ajan. Ellette usko, ajakaa motaria Helsingistä Imatralle.

Onko suomalaisille haittaa siitä, että ne oppivat ruotsia? Taas on pakko tehdä vastakysymyksiä: onko viiden prosentin ruotsinkieliselle vähemmistölle haittaa , jos he oppivat suomen kielen? Onko vähemmistön edut jostain syystä arvokkaampia kuin enemmistön?