keskiviikko 29. syyskuuta 2010

Tyhjän maksumiehet

Olen lukenut vähän ajan sisään useamman elinkeinoelämän edustajan varoittavan, ettei liialla valvonnalla tukahdutettaisi uutta kasvua. “Olisi todella ajattelematonta horjuttaa viriävää talouskasvua säätelyn ylilyönneillä”. Näin lausui OP-Pohjolan pääjohtaja Reijo Karhinen.

Voinhan sen noinkin nähdä, mutta:

  • Viimeisin finanssikriisi ei johtunut julkisen sääntelyn runsaudesta, vaan vapaan markkinatalouden itsesäätelyn täydellisestä epäonnistumisesta.
  • Kansallisvaltiot joutuvat laskemaan kansalaisten elintasoa, jotta EU-tason ja globaalisti toimivien pääomapelurien taskuunsa keräämät voitot saadaan maksettua. Tämä hidastaa tai jopa ehkäisee reaalisen kasvun alkamisen.
  • Juuri koettu talouden lama -  sen syvyys – johtui taloudesta, johon oli pumpattu perusteetonta ilmaa. Kasvu oli nopeaa, pääomat liikkuivat ja syntyi illuusio, että kansalaisilla ja valtioilla oli varaa tehdä asioita, joihin heillä ei ollut oikeasti varaa.

Elinkeinoelämä voi perustellusti alkaa moittia julkisen sääntelyn runsautta heti, kun se on osoittanut kykenevänsä toimivaan, vastuulliseen itsesäätelyyn.

Siihen asti julkista säätelyä kannattaa lisätä. Näin rajoitetaan hiukan monien rahojen siirtyminen harvoille. Sehän juuri tapahtuu “ilmaa-pumpatussa-taloudessa” ja perusteettomassa kasvuhuumassa. Elinkeinoelämän olisi syytä naulata kokoushuoneen seinälle taulu, jossa lukee:

Ei vapautta ilman vastuuta!

Liikanen totesi eilen televisiossa, että kestää kolme vuotta nykykasvuvauhdilla päästä lamaa edeltävään tilaan. Hänen mukaansa rakenteita pitää muuttaa, jotta olemme valmiit kohtaamaan seuraavan kriisin. Eli olisimme (veronmaksajat) valmiit maksamaan seuraavan mällikän, jonka aiheuttaa toimimaton EU-systeemi.

Siteeraan usein ja mielelläni Lutheria: Erehtyminen on inhimillistä, mutta erehdyksen jatkaminen perkeleellistä!

Jos me tavalliset tallaajat keräämme valtioille kolme vuotta rahaa kriisivaraksi, te vastuulliset päättäjät voisitte edes yrittää vaikuttaa EU:n ja globaalin rahatalouden rakenteisiin, jotta emme taas joutuisi tyhjän maksumiehiksi.

Ei kommentteja: