Liikennevirasto viisaudessaan on ehdottamassa uuden valtionyhtiön perustamista liikenteenohjauksen hoitajaksi. Perusteluna esitetään, että tämä olisi kilpailun kannalta reilu menettely.
Taas askel suuntaan, jossa kilpailu voi hyvin, mutta asiakkaat kärsivät ja maksavat viulut.
Olisi luullut, että kaksi lumista talvea olisi opettanut kovakalloisempiakin siitä, että VR:n pilkkominen kahteen yhtiöön on heikentänyt kokonaisuuden hallintaa ja sitä kautta pudottanut palvelutasoa. Alaansa huonosti tunteva liikenneministeri on ollut mukana tekemässä rautatieverkkoihin liittyviä investointien leikkauksia ja jälkeenpäin sitten silmiään pyöritellen ihmettelee, että olisikos sillä joku vaikutus junien aikataulussa pysymiseen.
Onko rouva liikenneministeristä tullut alaistensa virkamiesten tahdoton ja tiedoton sätkynukke?
Ilmeisesti kokonaisuus ei vielä ole tarpeeksi sekaisin, kun suunnitellaan vielä kolmannen “poikkitieteellisen” valtionyhtiön perustamista hämmentämään soppaa. Näin maksimoidaan valtionyhtiöissä toimivien hallintoihmisten työ ja
saadaan palvelutaso niin huonoksi, että kansa alkaa kaivata “kilpailua” korjaamaan laatua.
Usko kilpailun hyviin vaikutuksiin näyttää nykyisin olevan niin vahva, että se syrjäyttää terveen järjen mennen tullen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti