Rauhanturvaaminen ja rauhankumppanuus? Hyvin positiivisia sanoja, joiden arvolatausta on vaikea alkaa kritisoimaan. Ehkä siksi juuri nuo termit on otettu käyttöön. Erityisen sopivia ne ovat meillä Suomessa, jossa olemme julistautuneet “rauhanturvaamisen suurvallaksi”.
Mitäs todellisuudessa on noiden sanojen takana? Ja mihin meitä ohjataan noilla positiivisilla sanoilla?
Rauhanturvaamisessa ei turvata rauhaa. Siinä rauhanturvaajat asettuvat joko kahden rintaman väliin ehkäisemään avoimen tulituksen tai sitten asettuvat tarkkailija-asemiin katseella seuraamaan hajanaisempaa tulitusta sekä väistelemään harhaan ajautuneita ammuksia. Viime aikoina sotivat osapuolet ovat myös oppineet käyttämään hyväkseen rauhanturvaajia propagandasodassaan. Rauhanturvaajista on tullut tahtoen tai tahtomattaan sodan osapuolia.
Asetelma muuttuu vielä kyseenalaisemmaksi, kun miettii, mihin kohteisiin rauhanturvaajia lähetetään tai ei lähetetä. Millaisia kohteen valintakriteerejä YK:n Turvallisuusneuvosto käyttää? Eikö se olekaan tasapuolinen, objektiivinen elin? - In your dreams!
Rauhankumppanuudessa on kyse yhteisestä sotarintamasta. Rauhankumppanuudessa sitoudutaan sotarintamaan, joka ehkä tuo rauhan kohteeseen. Taustalla on märkä päiväuni siitä, että diktaattorin syrjäyttäminen maasta antaa tilaa uinuvalle länsimäiselle demokratialle. Näin ei käynyt entisessä Jugoslaviassa, ei Irakissa eikä Afganistanissa. Aseteknologialla toteutettu vallan vaihto ei luo kestävää ratkaisua, koska rauhaan ei voi pakottaa. Jos kansat ja heimot vihaavat toisiaan, ne voidaan hetkeksi pakottaa aselepoon, mutta aselähetys ei tuo koskaan kestävää rauhaa.
Suomelta rauhankumppanina odotetaan, että se hiljaisesti hyväksyy Amerikan ja sen liittolaisten moukaripolitiikan. Korvauksena vaikenemisesta tai lievennetystä kritiikistä Suomi saa tieto-taitoa uusimmasta aseteknologiasta. Tällainen asetelma vallitsi myös YYA-sopimuksen vallitessa.
Nato-jäsenyys ei muuttaisi asetelmassa mitään muuta kuin viholliset. Sen jälkeen NATOn viholliset olisivat myös Suomen vihollisia. Mikä olisi otollisempi kohde terroristeille, kuin kyyhkyjen koti, Suomi. No, totta – onhan Ruotsi vielä meitäkin naiivimpi.
Paljastan taas vanhanaikaisuuteni. En usko täsmäpommeihin rauhan lähettiläinä.
“Aselähetyksen” sijaan uskon enemmän kirkkojen ja hyväntekeväisyysjärjestöjen tekemään lähetystyöhön.
- Jos rauhaa todella halutaan edistää, kansoille pitää mahdollistaa ensin lukutaito. Jos vain papit ja poliitikot osaavat lukea, silloin kansa on aivan liian helposti johdateltavissa. Yleinen lukutaito ja “kansakoulu” ovat myrkkyä diktaattoreille.
- Käytännössä tehty laupeudentyö, sairaanhoito ja yhteiskunnan perusasioiden (koulut, kaivot, tiet, ulkohuussit) kehittäminen antavat esimerkin pyyteettömästä toisen hyväksi toimimisesta.
- Lisäksi kansan arvojen tulisi muuttua. Jos ylin ihanne on päästä paratiisiin räjähteillä ja vihollisen ruumiinosilla vauhditettuna, silloin rauhaa ei lähestytä – päinvastoin loitotaan. Tilalle tulee saada oppi anteeksiantamisen hyvää tekevästä voimasta yhteisölle. – Vanhanaikaista, mutta todistetun tehokasta!
Rauhallista ja tiedostavaa uutta vuotta blogini lukijoille!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti