Mission? Possible?

Tästä artikkelista näyttää muotoutuvan tietokilpailu:

Kuka kaipaa Euroopan Unionille vahvaa johtajaa?

Vastaus on helppo. Tietysti Suomen politiikan "grand old rhinoceros (sarvikuono)", Paavo Lipponen. Hän elättelee vielä kuvitelmaa, että jos hänestä olisi tullut Euroopan Unionin presidentti, silloin Euroopassa vallitsisi kuri, järjestys ja Paavon karisman ympärille luontaisesti kerääntyvä hyvinvointi.

Todella hämmästyttävää, että Kokoomuksen oikealta ohittava Lipponen ei kelvannut Euroopalle?!? Hänhän olisi jättänyt paavinkin katveeseensa?

Mitä eroa on Paavolla?

Vastaus on taas helppo. Paavo Väyrynen jakaa Paavo Lipposen suuruudenhullun ja egoistisen maailmankuvan. Eli, ei mitään eroa. Tai ehkä se pieni ero, että Lipposen vision mukaan EU:sta tulisi hyvä hänen johdossaan. Väyryselle tulee tällä kohdin hämmästyttävä uskon puute.

Mikä on Euroopan Unionin missio?

Vastaus tähän kysymykseen riippuu viikonpäivästä. Sunnuntaina missio on Euroopan kansojen lähentyminen, yhteisten arvojen vaaliminen ja rauhan turvaaminen.

Arkipäivisin missio on suurimpien jäsenvaltioiden etujen ajaminen lähinnä kotimarkkina-aluetta laajentamalla. Kalenterissa on yksi (1) pyhäpäivä ja kuusi (6) arkipäivää.

Mitkä ovat Euroopan Unionin yhteiset arvot?

Tämäkin vastaus riippuu viikonpäivästä: sunnuntaisin arvoista löytyy kansalaisten samanarvoisuus, työvoiman vapaa liikkuvuus ja ympäristön suojelu.

Arkipäivisin arvoista päällimmäisin on kunkin (suuren) jäsenvaltion oma taloudellinen etu eli tärkein arvo on saada suurille perustajajäsenille hyviä siirtomaita = entisiä neukkusateliitteja (ml. Suomi), joihin voi dumpata "keskusvaltioiden" maatalouden ylijäämän. Yhteisiin EU-arvoihin kuuluu myös suurten jäsenmaiden investointipankkien riskien vyöryttäminen veronmaksajille.

Kenellä kieroutuneella, voisi olla jotain kriittistä sanottavaa näihin jaloihin arvoihin?

Kuka johtaa Euroopan Unionia?

EU:lle valittiin juuri presidentti ja ulkoministeri. Valintaprosessi oli onnistunut: kummallekaan henkilölle ei siunaantunut prosessissa valtaa. He saavat puhua kauniita ja merkityksettömiä julkisuudessa.

EU-parlamentti ottaa topakasti osaa vähemmän merkityksellisiin asioihin. Parlamentit jäsenet saavat vähintäänkin tarpeeksi palkkaa tekemästään työstä. Taputukset heille!

Todelliset kannanotot tulevat Sarkozylta ja Merkeliltä. Todellisissa hallitsijoissa olisi mukana myös Italian Berlusconi, ellei hän olisi sekaantunut alushousuissaan ja asettunut maallisen lainsäädännön yläpuolelle. Espanjakin on saanut huomata, että lainan antajalla on enemmän valtaa kuin lainan vastaanottajalla.

Mitkä ovat Euroopan Unionin johtamisen pelisäännöt?

Vastaus on taas ihan helppo. Papereihin kirjatut periaatteet "joustavat" silloin, kun suurten jäsenvaltioiden etu sitä vaatii. Alkuperäisessä asiakirjassa (siinä, jolla houkuteltiin uusia hyväuskoisia jäseniä) väitettiin, että kukin jäsenvaltio huolehtii taloudestaan. Heti sen jälkeen, kun Saksan, Ranskan ja Britannian pankkien saatavat ongelmamaissa tulivat riskaabeleiksi, sääntöjä alettiin soveltaa. Uuden säännön mukaan kaikkien jäsenmaiden pitää olla yhteisvastuullisia, tukea yhteistä Euroopan perhettä, yms demagokista propagandaa.

Millä uusista sovelletuista säännöistä poikkeavia jäseniä ohjataan?

Eli, jos Suomi ei kiltisti suostu maksamaan suhteettoman suurta osuutta kustannuksista sääntöjä polkien, Suomi saa jatkossa kärsiä muissa neuvotteluissa. Eli ainoa toimiva pelisääntö on suurten miellyttäminen, ruskeakielisyys, pe***en nuoleminen.

Suurten harrastama manipulointi, pelottelu ja kiristys näyttää olevan yleisesti hyväksyttävää ja arvojen mukaista?

EU- ja EURO-uskovaiset väittävät, että irtisanoutuminen merkitsisi Euroopan ulkopuolelle asettumista. Olisiko kyseessä oikeasti hyvinvoinnin lasku?