Toimittajia ja parittajia

Stefan Wallin kritisoi kolumnissaan (TS 27.4.2011) poliittisten toimittajien toimintaa vaalitenteissä. Olen tällä kertaa Wallinin kanssa täysin samaa mieltä. Toimittajalla oli innokas yritys tehdä näistä historiallisista vaaleista mahdollisimman latteat ja sisällöttömät. Onneksi heidän ammattitaitonsa ei tähän riittänyt.

Vielä minun nuoruudessani - kauan sitten - korostettiin toimittajien objektiivisuutta ja heidän vastuutaan paneutua aiheisiin tavallista lukijaa syvällisemmin ja laajemmin. Toimittajilta sopi vielä silloin odottaa monimutkaisten asioiden selkeyttämistä ja syiden ja seurauksien paljastamista. Samoin toimittajilta sopi odottaa valtavirrasta poikkeavia, keskustelua rikastuttavia avauksia. - Entä nyt? Tässä viisi (5) nykytoimittajien luonnehdintaa:

1. Toimittajat ratsastavat enemmistön (tai kuvitellun enemmistön) aallonharjalla.

Koska enemmistö edustaa myös enemmistöä katselijoissa, kuuntelijoissa ja lukijoissa, mainostajista puhumattakaan, heitä pitää silittää myötäkarvaa. Enemmistön ajattelu esitetään kritiikittä ja siitä poikkeavat mielipiteet ovat populisointia. Koska enemmistöä on niin paljon, he eivät voi olla väärässä?!?

Miljoonat kärpäset eivät voi olla väärässä, lehmänlanta on hyvää!

2. Toimittajat keskittyvät seurauksiin ja unohtavat syyt

Niinhän valtaosa lukijoistakin tekee. Miksi vaivata lyhytjänteisiä katselijoita historioilla? Parempi vain miettiä vakauspaketin onnistumista sen sijaan, että mietittäisiin, miksi kriisiin ajauduttiin ja miten se vältettäisiin ensi kerralla. Tai miksi Israel iski jälleen. Palstatilaa säästetään, kun ei kerrota, että palestiinalaisterroristit tekivät ensin aseellisen hyökkäyksen kouluun tai päiväkotiin. Tai suomalaisiin kouluihin pitäisi saada lähiruokaa, vaikka EU:n hankintasäännökset kieltävät kotimaisen ruoan suosimisen.

3. Toimittajat kaivavat uutisesta aina negatiivisen puolen

Hyvät uutiset eivät ylitä uutiskynnystä. Paitsi, jos Iltalehdessä pätevöitynyt toimittaja löytää siitä pienenkin negatiivisen seikan (epäilyskin riittää), josta saadaan uutiselle mehevä, myyvä negatiivinen otsikko. Oikein pätevä toimittaja ei tarvitse edes faktuaalista epäilyä: kaikkeahan voi epäillä! Mustamaalaaminen on toimittajien joukossa siksikin suosittua, että siitä jää harvoin kiinni. Julkisen sanan neuvosto muodostuu toimittajista, jotka eivät hauku omiaan ja jos korjauskehoitus tulee, se printataan pienellä jonnekin sisäsivuille, josta sitä ei kukaan huomaa.

4. Toimittajat keskittyvät ulkoiseen

Toimittajia kiinnostaa enemmän poliitikkojen vaatekaapin sisältö kuin mitä poliitikko esimerkiksi ajattelee vanhusten omaishoidosta. Soini se on niin nokkela velikulta. Mitä hän mahtoikaan sanoa? Tai Lisääkö Urpilaisen pukeutuminen tai Kiviniemen hiustyyli hänen uskottavuuttaan? Uskottavuutta kaikkitietävän median silmissä - vai?

5. Toimittajat demonisoivat ja luovat enkeleitä

Euron ulkopuolelle jättäytyminen (Ruotsin esimerkki) olisi taloudellinen katastrofi, kun taas Ruotsin esimerkin seuraamattomuus Libyan sodassa jättää Suomen kaikkien merkittävien ympyröiden ulkopuolelle. Samoin persujen vaalivoitto - neljänneksi suurin puolue - mustaa Suomen mainetta.

Pienempiäkin demonisoituja juttuja löytyy. Ulkomainen ruoka on nyt pahaa ja vaarallista kun taas lähiruoka ja luomu puolestaan on kritiikittömästi hyvää. Samoin aikaisemmin kehuttu kouluruoka on muuttunut median avustuksella lisäaineiden ja muiden myrkkyjen pesäksi ja lasten terveyden tuhoajaksi.

Ei tarvitse olla kummoinen fakiiri, nähdäkseen syyn toimittajien käytökseen. Lehteä tai ohjelmaa pitää myydä. Koska enemmistöllä on eniten rahaa, sitä pitää miellyttää ja koska enemmistö ei ole poliittisesti aktiivista, sille pitää tarjota hömppää. Medianhan pitää tarjota sitä, mitä asiakkaat haluavat tai mitä kuvitellaan sen haluavan tai mitä halutaan sen haluavan tai mitä on halpa ja nopea tuottaa?

Muistuu mieleen tarina 90-luvun pankkikriisin ajoilta. Päiväkodin täti kysyi päiväkotiin tulevalta Matilta, mitä hänen isä tekee työkseen. Matti vastasi vähän punastellen, että hän on parittaja. Täti ei sillä kerralla kysynyt enempää. Pikku-Matin päiväkotikaveri kyseli Matilta ihmeissään, "onko isäsi oikeasti parittaja?" "Ei ole, mutta en iljennyt sanoa, että hän on pankinjohtaja."

En olisi näinä aikoina kovin ammattiylpeä toimittajuudestani. Toimittajan pitää huorata objektiivisuutensa ja ajattelun vapautensa myynnin ja markkinoinnin - rahan - takia.

Politiikot ovat herättelemässä (persujen perässä) "politiikka takaisin poliitikoille" -liikettä.

Olisikohan toimittajienkin aika aloittaa kapina syövän lailla leviävää iltapäivälehti-journalismia vastaan ja palauttaa toimittajien ammattitaito ja ammattikunnia?

Nykylinja aliarvioi lukijoita ja katselijoita!