Tunnen itseni välillä hyvin tyhmäksi koettaessani ymmärtää poliitikkojen puheita ja tekoja.
Noin puoli vuotta sitten valtionvarainministeri Katainen piti Kreikan kriisin yhteydessä vakuuksista puhumista populismina. Nyt hän on itse ehdottamassa niitä Irlannin kriisin yhteydessä.
Olenko oikeassa? Populismissa on tärkeää, kuka sanoo, ei mitä sanoo?
Minua huolestuttaa myös Kataisen puhe vakuuksien tarpeesta. Tähän asti pankkien aiheuttamat miljardikulut on sälytetty veronmaksajien maksettavaksi.
Onko tilanne todella niin huono? Eikö meillä veronmaksajilla ole todellakaan enää varaa maksaa pankkien törsäilyjä?
En myöskään ymmärrä syitä ja seurauksia. Jos minä ryöstän kirkkopuiston nakkikioskista 100€, saan isot sakot tai joudun vankeuteen.
Jos taas pankit ryöstävät kansallisvaltiosta 100 miljardia €, niitä pitää rauhoitella, ettei talous häiriintyisi? Mikäs olisi se vielä pahempi vaihtoehto?
Ensin pankit pumppaavat systemaattisesti markkinoihin ilmaa – Suomeen (pohjolan Japani), Kreikkaan, Islantiin ja viimeksi Irlantiin (Kelttien kotka, vai miten se meni), rahastavat sisällyksettömällä arvonnousulla ja sitten EU:n, IMF:n ja Euroopan keskuspankin asiantuntijat toteavat, että ongelma on julkisen sektorin suuruus. Kansalaisen tulee tinkiä saamistaan palveluista ja maksaa lisää veroa.
Tyhmä kun olen, kuvittelin että julkisella sektorilla olisi rahaa näihin hyvinvointipalveluihin, jollei pankit olisi muiluttaneet niitä yksityisiin, harvoihin taskuihin?
EU:n ja Emu:n piti rauhoittaa (pienen Suomenkin) asemaa finanssimarkkinoilla.
Näinkös siinä kävi? Vai annettiinko spekulanteille käteen avoin shekki?
EU:n uroteot 2000-luvun finanssimarkkinoilla on yhtä ohut kirja kuin Italian armeijan uroteot toisessa maailmansodassa. Paljon puhetta ja ideologista uhoa – lopputulos pelkkiä raunioita.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti