Kauppalehti yhtyi joukkoon ihmettelemään Suomen putoamista teknologian kehittämisen eturintamasta. Putoamiseen on varmasti syynsä. Itselleni tulee mieleen ainakin kaksi seikkaa.
Kun Sonera vielä oli valtion yhtiö, sen insinöörit tekivät aktiivisesti yhteistyötä Nokian kanssa. Molemmissa yhtiöissä oli saman koulutuksen saaneita lahjakkaita insinöörejä. Pienen maan etu – on helppo ymmärtää toista saman proffan opetuslasta. Yhteistyössä ei mietitty voitonjakoa, vaan kumpikin organisaatio koetti kehittää toimialan tulevaisuutta. Molemmilla riitti usko siihen, että siitä hyötyisivät kehittäjien lisäksi myös asiakkaat.
Kumpaankin organisaatioon oli tunku lahjakkaista kehittäjistä. Palkaksi riitti kohtuullinen palkka; kunhan vain oli hyvät olosuhteet kehittää. Kehitysinsinööri sai orgasmin, kun nimi näkyi korkeakoulun julkaisuissa tai jos hän sai teknologiafriikkien kehityspalkinnon. Organisaation ei tarvinnut gurujaan kehua: ulkoinen tunnustus antoi suunnittelulle siivet.
Tuo auvoinen yhteistyön periodi loppui viimeistään pörssiin menoon. Organisaatioilta loppui maltti odottaa tulevaisuuden optioita. Epävirallinen yhteistyö muuttui kaupalliseksi partneruudeksi ja jonkin asteiseksi kilpailuasetelmaksi. Metasuunnittelusta luovuttiin ja keskityttiin vain nopeisiin kaupallisiin sovelluksiin. Gurut turhautuivat ja lähtivät paremmille markkinoille.
Lyhytnäköinen kaupallisuus on ainakin yksi syy teknologian kärjestä putoamiseen.
Suomi on hyvä kasvattamaan prosessi- ja koneinsinöörejä. Teknologinen etevämmyys on merkinnyt uusia toimivia laitteita. Niin kauan, kun markkinoilla toimi tuotepusku, niin kauan “paremmille” laitteille riitti kysyntää. Nyt pitäisi ymmärtää asiakkaiden muuttuvia tarpeita ja olla hyvä markkinoimaan ja luomaan tyhjästä brandeja. Siihen suomalainen korkeakoululaitos ei osaa vielä insinöörejä valmentaa.
Toinen syy lieneekin siirtyminen raudasta sisältöön ja samalla asiakaslähtöiseen suunnitteluun.
Koululaitosta on vuosikymmeniä viritelty koneinsinööriputkeen. Matematiikkaa on ylikorostettu ja taideaineita karsittu. Luovat aineet ja liikunta on koettu “epätehokkaiksi” – soveltuen vain vapaaehtoisaineiksi. Maailmalla ei enää oikein pärjää putkiaivoilla. Monipuolisuus olisi aikaan sopiva etu. Rohkaisevaa on nähdä, että ei koululaitos ole kaikkea luovuutta onnistunut kitkemään. Siitä on osoitukset esimerkiksi maailmalla menestyneet muusikot ja pelien rakentajat.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti