Tuollainen poikkeusihminen on helppo kuitata passiivisesti sanomalla häntä neroksi.
Neroushan tunnetusti ei tartu flunssaviruksen tavoin tavalliseen tallaajaan.
Ehkä kuitenkin voisimme oppia jotakin häneltä.
- Da Vinci ei pitänyt itseään tiedemiehenä. Koska hänellä ei ollut muodollista soveltuvaa koulutusta, myöskään aikalaiset eivät pitäneet häntä tiedemiehenä. Hän ei osannut asettua tiedemaailman hyväksymään valmiiksi pureskeltuun pilttuuseen. Itseoppineena, kaikesta kiinnostuneena hänelle kehittyi poikkeuksellisen monipuoliset tiedot.
- Hän oli myyntihenkinen taiteilija. Da Vinci esitteli keksintönsä kuvina. Tunnetusti kuvia ymmärretään helpommin kuin esimerkiksi tieteellistä tekstiä. Koska hänen ideansa ymmärrettiin, niistä innostuttiin ja Leonardo sai niiden rakentamiseen rahoituksen.
- Leonardo ei pelännyt epäonnistumisia. Suurin osa (?) hänen keksinnöistään joko jäi toteutumatta hänen elinaikanaan tai sitten ei toiminut ollenkaan. Silti onnistumisiensa vuoksi hänet on nostettu nerojen kastiin.
- Hän oli verkottuja vuosisatoja ennen tuon termin keksimistä. Hänellä oli poikkeuksellisen vilkas ja laaja kirjeenvaihto erilaisten osaajien kanssa. Hän tuskin chattaili – pikemminkin hänen lajinsa oli knowledge sharing.
- Huomattava osa da Vincin keksinnöistä palveli sotatoimia. Hänen keksinnöillään oli käytännöllinen todellinen tarve. Huonot keksinnöt karsiutuivat nopeasti sotatantereilla unholaan ja hyvät keksinnöt nousivat kunnian kukkuloille. Palautemekanismi toimi mutkattomasti kuin tykin piippu. Sotamenestys oli osa da Vincin brandin rakennusta.
Tuliko mieleen jotakin, jota voisi soveltaa tähän päivään?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti