Hiihtolomareissun aikana kuulin, että tyttäreni ystävä oli lähdössä Afganistaniin puolustamaan rauhaa. Vaikka itse nuoruudessani suunnittelin YK-joukkoihin lähtemistä – siihen aikaan kohde oli Kypros – ajatus Afganistaniin lähdöstä ei tuntunut hyvältä. Ymmärrän kyllä nuoren miehen seikkailunhalun. Se kuuluu ja pitääkin kuulua ikään.
Hyvin sujuessaan nuoruuden seikkailut antavat hyvän peilin, suhteuttamisen kohteen normaalille elämälle.
Kautta vuosien aina välillä joku on kuollut rauhanturvaamistehtävissä. Kyseessä on yleensä ollut jonkin sortin vahinko. Rauhanturvaajat sotivien osapuolten välissä ovat enemmän tai vähemmän vahingossa jääneet kirjaimellisesti kahden tulen väliin. Noissa olosuhteissa suomalaisten hyvä harkintakyky, koulutus ja varustukset ovat minimoineet vahinkoja.
Nyt suomalaiset sotilaat eivät ole puolueettomina turvaamassa rauhaa, vaan sodan osapuolina.
Jos olet sodan osapuolena, olet myös vihollisen tähtäimessä harkitun tappamisen kohteena. Suojaksi ei riitä korrekti käytös, rauhallisuus, eikä enää hyvät suojavarusteetkaan. Tienvarsipommi tulee läpi suojauksien ja vammauttaa sekä tappaa.
Kuulun niihin, jotka eivät ymmärrä suomalaisten osallistumista Afganistanin sotaan. Liian moni kysymys jää ilman kunnon vastausta:
- Minkä puolesta ja mitä vastaan Afganistanissa taistellaan?
- Miten tuo sota saadaan loppumaan, edes teoriassa?
- Kuka hyötyy Afganistanin sodasta sotateollisuuden lisäksi?
- Miten Suomi hyötyy mukanaolosta tuossa sodassa? tai kuka suomalaisista hyötyy meidän osallistumisestamme?
- Miten sotatoimiin osallistuminen sopii Suomen aikaisempaan neutraaliin rauhanturvaajan rooliin?
Näyttää siltä, että Suomen kansan yläpuolella olevat “superpolitiikot” käyttävät Afganistanin sotaan osallistumista pelimerkkinä Natoon pääsemiseksi.
He ilmeisesti uskovat, että kritiikitön osallistuminen amerikkalaisten seikkailuihin maailmalla on portti pääsystä Amerikan turvakainaloon. Todellisuudessa suomalaiset pääsevät pysyvästi vain ensiasteelle, rauhankumppanina tienvarsipommien maaliksi.
Kuinka kauan poliitikkojen annetaan uhrata suomalaisia nuoria tuon absurdin (mielettömän) pelin pelinappuloina?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti