Nyt pahat ihmiset maapallolla vapiskaa! Ruotsalaisetkin ovat halukkaita osallistumaan Gaddafin kaatajaisiin!
Tuossa ruotsalaisten reaktiossa on monta mietittävää seikkaa.
Ensinnäkin, Ruotsi on tullut varsin hyvin käytännössä toimeen pahiksien kanssa. Toisessa maailmansodassa Ruotsi oli "puolueeton", mutta se ei estänyt kannattamasta rotuoppia ja hyötymästä natsien liiketoimista. Jos yksittäiset ruotsalaiset eivät olisi tehneet oikeita sankaritekoja, maan nettosaldo sodasta olisi ollut aika surkea.
Samoin, Ruotsi on ollut aktiivinen korruption tuomitsija kansainvälisessä kaupassa. Kuinka ollakaan, yksi toisensa jälkeen ruotsalaisista suuryrityksistä kärähtää lahjuksien antamisesta. Mooses on Mooses, mutta business on business.
Ei liene liian hätäistä tuomita ruotsalaisia kaksinaamaisuudesta?
Toiseksi, Ruotsi on tottunut siihen, että joku toinen sotii heidän puolestaan. Suomalaisten kannalta ikävää, että juuri Suomi on usein saanut tämän kunnian. Tulevaisuudessa Natoon kuuluvat Norja ja Tanska suojaavat kaksi sivua ja itsenäinen Suomi kolmannen.
Miksi vauras Ruotsi tuhlaisi hyvinvoinnistaan armeijaan? Siivellä pääsee halvemmalla!
Ruotsalaisten ajoituksen tajua täytyy ihailla. Ruotsi lähtee tuomitsijoiden porukkaan silloin, kun diktaattorin kaatuminen on varmaa. Miksi riskeerata markkina-aluetta ja kotimaan turvallisuutta ennenaikaisesti? Jos kerran diktaattori joka tapauksessa kaatuu, miksi ei kannattaisi saman tien todennäköisiä seuraajia.
Samoin Gaddafin kaatamiseen kannattaa lähettää Ruotsin ilmavoimien ylpeys, JAS-hävittäjät.
Jos ne sattuvat pysymään ilmassa ja tulemaan ehjinä maahan, siinä on hyvä kaupallinen demonstraatio mahdollisille ostajille. Jos joku koneista tippuu, sotaan liittyy aina riskejä.
Sosiaalidemokratian kehtona ja tasapäistämisen generaattorina Ruotsi tietysti inhoaa diktaattoreita. Ei ruotsalaisella ole mitään keskitettyä henkilövaltaa vastaan, mutta sen vastapainona kansalle pitää tarjota näennäinen vaikuttamisen vapaus. Kaikesta pitää keskustella ja kaikkia pitää kuunnella, ennenkuin valitut henkilöt tekevät omat päätöksensä.
Vain moukka näyttää, haisee ja maistuu diktaattorilta!
Vaikka Ruotsia on aina hauska ruotia, takana on kyllä suurempikin kysymys - tai oikeastaan kaksi kysymystä:
- Kun lähdetään diktaattoria kaatamaan, mitä vastustetaan? ja
- Kun diktaattoria kaadetaan, minkä puolesta taistellaan?
Diktaattori on ilmeisesti itse valinnut roolinsa pahuuden henkilöitymänä? Hän edustaa itsekästä, itsekeskeistä,omaa hyötyä tavoittelevaa aggressiota. Tuollainen rooli valitettavan usein mahdollistaa nopean valtaan nousun ja kohtalaisen pitkän valtakauden. Jossain vaiheessa diktaattorin oma yhteisö ja naapurit kyllästyvät öykkäriin ja vaihtavat hänet. Tietysti omaa etuaan ja mukavuuttaan ajatellen.
Huomattavasti vaikeampi kysymys on: "Minkä puolesta ruotsalainen taistelee?"
Ruotsalainen ei ole moraalisella ristiretkellä. Hän on viemässä Gaddafin alaisille suvaitsevuutta. Suvaitsevuus kattaa kaiken muun, paitsi Gaddafin opin. Ruotsalainen haluaa myös, että Libyassa olisi elämä yhtä "lagom och lätt" kuin Ruotsissa. Ei enää tulisi ikäviä, aggresiivisia iltauutisia SVT:stä. Lisäksi naisten pitäisi ehdottomasti saada ruotsalainen tasa-arvo. Kuinka ilman sellaista voi elää? Ei myöskään haittaisi, jos Gaddafin seuraaja ostaisi Boforsin tykkejä tai ruotsalaisia panssarivaunuja venäläisten romujen sijaan.
Mehän emme ole laskelmoivia, kaupallisia ja pinnallisia ruotsalaisia - emmehän?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti