Kovin on mennyt yksinkertaiseksi maailman meno. Egyptin kansa ja ympäröivä maailma vaatii Mubarakia eroamaan, jotta saadaan demokratia tilalle.
Samalla retoriikalla käsiteltiin aikoinaan Irakin Husseinin ja Afganistanin talebanien jälkeistä tulevaisuutta. Harva oli uskaltanut ennustaa, että edessä on pitkä ja verinen polku, joka ei oikeastaan johda mihinkään. Sisäiset ryhmittymät taistelevat vallasta ja ovat valmiita kähinöidessään uhraamaan koko kansan hyvinvoinnin. “Kannettu demokratia” – tarkoitan amerikkalaista versiota siitä – ei ole pysynyt kaivossa.
Olin 80-90-lukujen vaihteen Albaniassa projektissa. Maa eli yksinvaltiaana kuolleen Enver Hoxhan jälkeistä aikaa. Kansa oli sitä mieltä, että hallitus on mätä ja siksi heillä on vaikeata. He olivat “rakastetun” johtajan kuoleman jälkeen särkeneet koulut ja tuhonneet viinitarhat. Kun kerran halutaan vanhasta eroon, pistetään vanhat systeemit täysin päreiksi. Tuhoaminen sujui sutjakkaasti, mutta kymmenet vuodet eivät riittänyt ikkunoiden korjaamiseen ja viinituotannon elvyttämiseen. Hallitus on edelleen mätä ja syyllinen kansan pahaan oloon.
Samoihin aikoihin olin vieraillut Virossa. He harjoittelivat itsenäisyyttä Neuvostoliiton diktatuurin jälkeen. Mieleeni jäi sikäläisen kollegan sanat: “Meillä on nyt vaikeata, mutta jos teemme ahkerasti työtä, meillä on tulevaisuudessa helpompaa.” Näin on myös käynyt.
Useimmat Afrikan maat ovat eläneet vain diktaattorin aikaa. Ei heillä ole suurta tiedostettua demokratian kaipuuta.
Heitä suututtaa liian kalliiksi käyneen perusruoan hinta ja jos siitä tai muusta perusasiasta valittaa, joutuu vankilaan tai pääsee jopa hengestään. Eli he kaipaavat ruokaa ja urputtamisen vapautta.
Länsimainen demokratia ei ole syntynyt tyhjästä. Se on ollut tuhansien vuosien prosessi. Siinä on yhdistynyt kristilliset arvot ja valistuksen ihanteet. Näiden arvojen ja ihanteiden jakaminen kansan kesken on edellyttänyt yleistä lukutaitoa ja laajaa kansan opettamista.
Kansakoulujen opettajat ovat sankarillisimpia demokratian puolesta taistelijoita.
Mubarakin jälkeen tulee uusi diktaattori. Keskustelua käydään vain siitä, ammentaako uusi johtaja “demokratiansa” Amerikasta, Venäjältä, arabiliittoumasta, islamisteilta tai vaikkapa Kiinasta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti