Investointi on johdon järeimpiä, strategisia työkaluja. Silti käsite tuntuu olevan usein käsittämätön. Oletan, että osaltaan kirjanpito-osasto ja kontrollerit ovat onnistuneet kurriuttamaan investoinnista laskentateknisen sekä operatiivisen ja samalla johtamiselle vieraan.
Yleisin (suppea) käsitys on, että investointi merkitsee pääoman sijoittamista aineellisiin tuotannontekijöihin.
Tuo määritelmä on suunnilleen ajoilta, jolloin kasattiin T-Fordia.
Investointi on:
- voimavarojen suuntaamista kohteeseen, josta
- odotetaan tulevaisuudessa hyötyä ja johon
- liittyy tulevaisuudelle tyypillistä epävarmuutta.
Investointi siis merkitsee voimavarojen ottamista pois jostain kohteesta ja niiden suuntaamista uuteen kohteeseen. Samaan aikaan ei voi sekä syödä että säästää. Lisäksi investointi, ilman hyötyodotuksia on hölmöyttä ja puolestaan investointi, johon ei liity epävarmuutta, on illuusio.
Investointien rajaaminen aineellisiin on nykyaikana tiukkojen ja laajojen silmälappujen käyttämistä.
Suurin osa merkittävistä investoinneista kohdistuu (huomaamatta?) aineettomiin kohteisiin, kuten kansallisien tai kansainvälisten brandien rakentamiseen, tuotelanseerauksiin, yhteiskunnallisuuteen, organisaatiomuutoksiin jne. Koska kirjanpito-osasto ei kykene rajaamaan niiden tuloja ja kustannuksia, niitä ei seurata investointina.
Seuraus on, että johto ei tiedä merkittävimpien investointien nettohyötyjä. En ole aivan varma, haluavatko he aina sitä, mutta strategioiden menestyksellisen toteuttamisen kannalta tuollainen valvontamekanismi pitäisi olla aina olemassa. Muuten voimavaroja hukataan investointien nimissä turhaan touhuiluun ja sillä ei pärjää nykyisessä eikä tulevassa toimintaympäristössä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti