Hän antoi tilaa uudelle. Vaikka Raimo oli insinööri, silti hän palkkasi ryhmäänsä enemmistöksi ei-insinöörejä. Siis, ei vain yhtä, vaan useamman. Näin me humanistit saimme tukea toisiltamme hyvin teknisessä ja perinteisessä ympäristössä.
Hän loi uuden odotuksen ja oppimisen ilmapiirin. Hän istui työpöytämme ääreen kuuntelemaan uusia ajatuksia, kyseli ja kommentoi ja aivan ilmeisesti halusi oppia koko ajan uutta.
Hän luotti uusiin alaisiinsa. Ei hän tyrmännyt kokemuksellaan märkäkorvien lennokkaita ajatuksia, vaan hän ensin kuunteli ja sitten pikkuhiljaa kaivoi niistä sopivia aiheita käyttöön. Samalla hän tasapainotti uusien ajatuksien ja kokemuksen suhdetta.
Tarvittaessa Raimo asettui myös tukemaan alaisiaan, vaikka se joskus saattoi aiheuttaa hänen omaan työhönsä ristiriitoja.
Viimeisenä piirtenä ehkä hänen paras ominaisuutensa. Raimolla oli tapana kokouksiensa jälkeen tulla istuskelemaan huoneeseemme ja kertoilla välittömät uutiset sekä tunnelmat. Hän jakoi tuoretta suodattamatonta tietoa. Se johti avoimeen pohdintaan ja kommentointiin noista aiheista. Uudet tehtävät alkoivat viritä mielessä ennenkuin niitä oli edes annettu tehtäväksi. Hän sai meidän kriittiset kommenttimme ennen kotiin lähtöään ja me huomaamatta sitouduimme uusiin tehtäviin ja näköaloihin.
Kaikki tämä tapahtui paljon ennen sosiaalisen median keksimistä. Management by adidas, henkilökohtainen herkkyys kuunnella ja oppia sekä taito jakaa tietoa loivat sellaisen työilmapiirin, että sitä sopii kadehtia useimmilla nykyisillä työpaikoilla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti