Standardien loitontama sosiaalinen vastuu

Vielä parikymmentä vuotta sitten yrityksen yhteiskuntavastuulla tarkoitettiin, kuinka vastuullinen osallistuja se oli omalla paikkakunnallaan ja omassa maassaan. Työntekijöitä pidettiin esimerkiksi koulutuksessa ja huoltotöissä huonojen aikojen ylitse, koska paikkakunnalla ei ollut heille vaihtoehtoisia töitä. Samoin lähellä eläkeikää olevia ei hevin irtisanottu, vaan heille haluttiin suoda kunniallinen uran päätös eläkejuhlien kera. Tästä poikkeavia yrityksiä pidettiin kapitalistisina tai muuten vain moralittomina.

Nyt sosiaalinen vastuu on globaali. Yritys ei saa sekaantua lahjontaan, lapsityövoiman käyttöön, lapsipornoon, luonnon saastuttamiseen jne. Rikkeen mittareiksi on nostettu uusia normeja: kansainvälisiä standardeja ja indikaattoreita. Sosiaalisesti vastuuntuntoinen yritys saa hyvät arvosanat vain näillä mittareilla mitattuna.

En ole näitä kansainvälisiä standardeja vastaan. Niillä ainakin yritetään ajaa ihan oikeita asioita. Ongelmaksi nousee näkökulmien kaventuminen ja etääntyminen:

• Jos jotain sosiaalisen vastuun osa-aluetta ei mitata, se ei kuulu vastuuseen ollenkaan ja
• Jos sosiaalinen vastuu määritellään näiden kansainvälisten mittareiden pohjalta, yrityksen ei enää kannata panostaa lähiyhteisöihin

Näin tapahtuukin. Sosiaalisesta vastuusta on tullut pieni suhteellisen helposti hoidettava tekninen seikka yrityksen imagossa. Jos paikkakunnan leipähammas (parhaiten työllistävä tehdas) aiotaan sulkea, se suljetaan pahemmin miettimättä sen seurauksia työntekijöille tai paikkakunnalle. Samoin eläkekelloaan odottavalle lähetetään irtisanomisilmoitus sähköpostilla. - Sosiaalinen vastuu jätetään valtion, kunnan ja yksilöiden hoidettavaksi.

Kuten monta kertaa olen todennut, olen vanhanaikainen. Kaipaan moraalia yritystoimintaan. Lait ja standardit eivät siihen ohjaa.