Wirtaa Wanhasta Dynamosta

Euro-kriisin aidasta ja sen seipäistä

2011-08-19T09:43:00.001+03:00

Kaikkitietävä hutkiva journalismi on taas osoittanut tasonsa syyttelemällä Suomea euron kriisiyttämisestä.

Missähän yliopistossa tällaista näköalattomuutta opetetaan?

Jos euro-kriisiä tutkii epämuodikkaasti molemmat silmät auki, voi törmätä esimerkiksi tällaiseen konnaketjuun:

Kreikka huijasi täyttävänsä emu-kriteerit. Talouden tilastoja manipuloitiin sen verran raskaasti, että Kreikka pääsi "sivistysvaltioiden" joukkoon.

Varmaankin Kreikan hakemuksen liitteet syynättiin, mutta tarkastajat olivat joko tyhmiä tai tuhmia. Näin jälkikäteen arvioituna ilmeisesti molempia.

Investointipankkiirit alkoivat ylilainoittaa Kreikkaa. Jos ne eivät kyennneet huomaamaan hakijan faktojen ja antiikin tarujen sekoittumista, investointipankkiirit olivat joko ammattitaidottomia tai sitten vastuuttomia. Ilmeisesti molempia. Voitot olivat huikeita ja riskit olemattomia, koska ne oli delegoitu veronmaksajille.

Kun Suomea (siis "tyhmää" Suomen kansaa) houkuteltiin rahaliiton jäseneksi, silloin korostettiin, että kukin jäsenvaltio vastaa vain omasta taloudestaan ilman yhteisvastuuta. Tämä peruslinjaus vahvistettiin Maastrichtin sopimuksessa. Kun Saksan, Ranskan ja Britannian investointipankit uhkasivat saada riskit syliinsä, silloin isot ja oikeasti vallan ytimessä olevat valtiot (Saksa ja Ranska) pyyhkivät Maastrichtin paperilla peräpäänsä ja alkoivat saarnata yhteisvastuullisuuden jaloa aatetta.

Viimeinen lenkki konnaketjussa liittyy niskalenkkiin markkinavoimista - anteeksi markkinavoimien niskalenkkiin EU.sta. Kun nyt eri puolilla Europpaa veronmaksajat alkavat kyllästyä markkinavoimien häikäilemättömään rahastukseen, nyt tarvitaan liittovaltiota turvaamaan investointipankkiirien riskien hallinta.

EU:hun on jo vuosia liitetty demokratiavaje. Demikratiavajehan on suomeksi jonkinasteista diktatuuria, harvainvaltaa eikä sillä ole mitään tekemistä demokratian kanssa. Nyt halutaan tiivistää demokratiavajetta liittovaltioksi. Yllättäen olen samaa mieltä Nalle Wahlroosin kanssa, joka totesi, "Olen tässä Soinin linjoilla. Federalismi on hirvittävä uhka Euroopalle ja Suomelle."

Nyt olisi aika torjua mellakoita Suomessa

2011-08-11T15:26:00.001+03:00

Olin parikymmentä vuotta sitten projektitöissä Papua Uudessa Guineassa. Sikäläisten pääkaupunkia, Port Moresbyä, sanottiin yhdeksi maailman vaarallisimmista. Kupletin juoneen kuului, että aina vaalien alla poliitikot lupasivat köyhälle kansalle parempaa elämää kaupungissa - kunhan vain äänestäisivät häntä. Vaalit tuli, poliitikko pääsi parlamenttiin ja väki tuli kaupunkiin, mutta köyhän kansan asema kaupungissa vain paheni. Sama väki, joka tuli toimeen kotikylässään omavaraisesti viljellen ja metsästämällä, oli kaupungissä täysin yhteiskunnan varassa. Seurauksena oli rikollisuuden huippuluvut. Ihmishenki ryöstöjen yhteydessä oli halpa.

Jotain samaa on tapahtunut Britanniassakin. Laillisia ja laittomia siirtolaisia virtaa Britanniaan silmissä paremman elämän odotukset. Koska heitä on liikaa, kaikki eivät saa työtä. Eivät edes sitä kaikkein huonointa orjatyötä, jota vain pintaa kiillottanut sääty-yhteiskunta harvoille tarjoaa.

Odotuksien ja niiden toteutumisen välillä on suunnaton kuilu.

Tilannetta ei paranna thatcherismin hedelmät. Kahdenkymmenen vuoden ajan Britanniassa on kasvatettu tuloeroja. Sitä on yritetty Suomessakin, mutta onneksi täkäläinen eriarvoistaminen on vielä starttikuopissaan. Se on jo tullut selväksi, että tuloerojen kasvu heikentää yhteiskunnan vakautta.

Rikkaiden hyvinvoinnille tulee merkittävä lisälasku yhteiskuntarauhan pettäessä.

Poliisi on sika ja fasisti, jos se yrittää estää nuorisoa varastamasta, polttamasta autoja ja heittelemästä palomiehiä polttopulloilla. - Auktoriteettikasvatus näyttää menneen täydellisesti pieleen. Jos nuoren moraalin mukaan hän saa pidäkkeettä tehdä muille, mitä hänelle sattuu mieleen juolahtamaan, hän on asettunut yhteisön normien ulkopuolelle. Sellaisen ei myöskään pitäisi odottaa saavansa jotain hyvää yhteisöltä.

Jos uskoisin evoluutioon, tällainen egosentrinen nuori asettuisi kehitysvaiheeseen, joka olisi reilusti ennen apinan putkahtamista.

Olisi rauhoittavaa ajatella, että mellakat tapahtuvat siellä kaukana. Valitettavasti thatcherismi on edelleenkin muotia myös Suomessa. Ennen niin tasa-arvoinen, tasapäinen ja tasapainoinen Suomi on hiljalleen kampeutumassa kasvavien tuloerojen ja eriarvoisuuden maaksi. Jänitteet kasvavat. Samoin narsismiin sairastunut nykynuori ei tunnusta itsensä rinnalle tai yläpuolelle muita auktoriteetteja. Pidäkkeet höltyvät. Kehitys on hidasta, mutta todellista.

Viisas poliitikko puuttuisi kehityksen ennen kuin mellakat puhkeavat kaduilla.

Haja-ajatuksia liian vaikeasta aiheesta

2011-07-28T10:05:00.001+03:00

Taas kerran joutuu ymmärtämättä ihmettelemään, miksi päältäpäin normaalin oloinen nuori mies ryhtyy kalman enkeliksi. Mikä saa surmaamaan tunteettomasti massoittain ventovieraita ihmisiä?

Kommentattorit presidenttiä myöten ovat osittaneet äärioikeiston suuntaan. Olen siitä samaa mieltä, että sekä äärioikealla että äärivasemmalla kuin myös äärikeskellä ja ääriviheriöllä esiintyy ilmiöitä, jotka eivät rakenna yhteiskuntaa. Sananvapauden nimissä kylvetään hitaasti vaikuttavia ajatusmyrkkyjä ihmisten mieliin. Samanlaista myrkyn kylvöä tehdään väkivaltaisten tietokonepelien avulla. Näiden ylenmääräisten "vapauksien" sijaan alkaa jo kaivata vähemmän itsekeskeistä ja vastuullisempaa asennetta. Ääriliike muuttuu ääriliikkeeksi siloin, kun se hylkää yhteiset pelisäännöt ja alkaa ottaa omia tarkoitusperiään palvelevia "erioikeuksia".

Tällaista "ääri-ilmiötä" on turhaa yrittää sijoittaa poliittiselle asteikolle, sillä niiden kannattajat ovat astuneet politiikan ulkopuolelle.

Minusta Breivikista ei tee äärioikeistolaista se, että hän on lainaillut poliittista höpinää sieltä täältä. Jostain syystä näillä murhanhimoisilla yksilöillä on halu kehittää toimintansa ympärille ideologia. Ilmeisesti hatarampikin ideologia kelpaa etäänyttämään raaat teot omasta sisäisestä ahdistuksesta.

Muistan joskus kuulleeni terrorismin määritelmän. Terrorismi on vahvasti jotakin vastaan, mutta se ei oikeastaan ole minkään puolella. Tai ainakin olisi rakentavimpiakin tapoja edistää ajamaansa asiaa. Terroristi keskittyy vain kostamaan ja tuhoamaan.

Minusta on oikeusmurha ja rikokseen yllyttäminen kutsua terroristeja vapaustaistelijoiksi, mellakoitsijoita mielenosoittajiksi jne.

Norjan verilöylyn yhteydessä käytiin taas keskustelua kristinuskon tai islamin väkivaltaisuudesta. Näiden molempien uskontojen kirjoitettua oppia voi tulkita älyllisesti monella tavalla, mutta silmät eivät valehtele. Kun suomalainen tai norjalainen kristitty tekee veriteon, kansa lähtee kaduille osoittamaan myötäsuruaan ja vastustusta moiselle julmuudelle. Vastaavasti useamman kuin kerran muslimimaissa kansa on kerääntynyt kaduille riemuitsemaan terroriteon jälkeen.

Toivottavasti suomalaiset poliitikot tekevät päivitettyjä johtopäätöksiä poliisin resurssien suhteen.

Rikosten määrä ei vähene, kun poliiseja vähennetään vaikka emävalhetilasto niin väittäisikin.

Roskapostia taivaaseen

2011-07-12T10:10:00.000+03:00

Turun arkkihiippakunnan jumalanpalveluselämän hiippakuntasihteeri (hieno titteli!) sekä jumalanpalvelus- ja musiikkitoimikunnan puheenjohtaja (toinen hieno titteli!) ovat lähettäneet hiippakunnan kirkkoherroille ohjeen - "kyse on muodollisesta suosituksesta, ei säännöstä", jossa Turun arkkihiippakunnan piispojen puolesta toivotaan jatkossa rukoiltavan koko nimellä.

Onkohan ohjeen laatijoilla ollut huoli, että rukous voisi taivaassa mennä väärään osoitteeseen?

Tosi harmi, jos taivaassa esirukouksen hyöty ohjattaisiin piispan sijasta jollekin taviaiselle.

"Kirje toimii myös muistutuksena siitä, että piispoja on hyvä huomioida esirukouksessa". Tämä lienee kirjeen laatijoiden mielessä olevan hyvin linjassa Jeesuksen tavan kanssa - rukoilla arjessa tavallisten, siis vähäväkisten puolesta.

Tulee väistämättä mieleen, että kirkolla on joko tiedostettu tai tiedostamaton halu tehdä itsestään naurettava. Voi olla, että joku seurakuntalainen saa kiksejä tällaisesta muotojen ja rituaalien loputtomasta hienosäädöstä. Minusta asetetelma muistuttaa köyhtynyttä loistoauton omistajaa, joka sitkeästi vahaa autoaan, vaikka ulosottomiehet olivat vieneet siitä moottorin.

Pelkään pahoin, että esirukoukset inhimillisen organisaation ja sen elitistisen johdon puolesta menevät taivaassa roskapostikansioon.

Jäävuoren kylmä huippu - Mika Myllylä

2011-07-06T09:11:00.001+03:00

Mika Myllylä on kuollut 41 vuotiaana ja nyt mietitään oliko hän sankari vai lurjus.

Näin käsitellään asiaa yksilökeskeisessä kulttuurissa.

Yksilöön tuijottaminen on kätevä tapa rajata asioita ja ongelmia. Näin voi esimerkiksi sulkea silmänsä tosiasialta, että kilpaurheilu on muuttunut liiketoiminnaksi tai jopa teollisuuden haaraksi. Liiketoiminta tarvitsee menestyviä tuotteita menestyäkseen. Tämä kaupallinen paine saa moraalin ja etiikan rajat rytisemään. Moraalin sijaan tulee hyvä liikemiestapa.

Hiihtoliitto tarvitsi menestystä saadakseen toiminnalleen rahoitusta. Yleisesti tiedettiin, että voittamiseen ei enää riittänyt lahjakkuus, vaan siihen tarvittiin kemiaa. Tällaisessa ilmapiirissä hiihtoliidon johdon oli helppo sulkea silmät urheilijoiden ainekokeiluilta. Jos ne toivat menestystä, kaikki (urheilija, hiihtoliitto, sponsorit, Suomen kansa) hyötyivät, jos taas käry kävi, urheilija (yksilö) oli mokannut. Jos taas hiihtoliiton johto olis halunnut estää dopingin laajan käytön, se olisi kyllä kyennyt sen tekemään. Mutta oli tyyntä, koska ei saanut tuulla.

Mika Myllylällä oli halu voittaa. Hän teki sen eteen poikkeuksellisen paljon työtä. Inhimillistä, vaikka ei hyväksyttävää oli, että hän lopulta turvautui kemialliseen teholisään. Ellei häntä ympäröivä koneisto olisi sitä jotenkin sallinut, Mika Myllylä saattaisi olla vielä hengissä. Ehkä ei niin legendaarisena hiihtäjänä, muttä pidettynä, herkkänä ja reiluna miehenä.

Mika Myllylä ei ollut poikkeuksellinen lurjus tai moraaliton ihminen. Hän omaksui yhteisönsä kylmät ja sairaat arvot.

Hänen kohtalonsa oli olla töissä jääkylmässä huippu-urheilu-busineksessa.

Olisikohan aika katsoa jäävuoren huipulta alaspäin. Jos sieltä vaikka löytyisi muitakin konnia?

Kääntyile haudassa Suomi Soffa!

2011-06-18T13:07:00.000+03:00

Ostimme Maskun Suomi Soffasta vuodesohvan pari vuotta sitten. Ihan klassisesti menimme tarjouksen perässä kauppaan. Mieluinen tarjoussohva löytyi, mutta sen päällyskangas oli tylsä. Pienen harkinnan jälkeen ostimme sohvan paremmalla kankaalla varustettuna. Myyjän mukaan kangas oli erittäin korkealuokkaista kotimaista materiaalia. Tämä pieni muutos kolminkertaisti sohvan hinnan.

Nyt kahden vuoden päästä kyseinen kauppa v...ttaa.

Tuo korkealaatuinen, kotimainen kangas haalistuu silmissä. Ei siis kovassa käytössä tai auringonpaisteessa, vaan puolivarjoisessa vähäkäyttöisessä huoneessa. Arvioni mukaan vuodessa kuvio on kokonaan haalistunut ja sohvan peittona on tasainen vaalea beige. Tämä olisi normaalitapauksessa reklamaation paikka. Yritys on kuitenkin ehtinyt mennä konkurssiin. Omat kokemukset herättelevät miettimään yrityksen moraalia ja sen osallisuutta firman kupin kääntymiseen.

Samalla kun Suomi Soffa härskisti valehteli sohvaa myydessään Suomi Soffa teki hallaa kotimaisuudelle.

Tällaiset yritykset virtsaavat naapurin housunpuntille.

Ministeriys - tukirangattoman hommaa?

2011-06-17T09:32:00.001+03:00

Hallitus valmistunee tämän päivän aikana. Millainen asetelma hallituksen jäsenyys on yksittäiselle ministerille?

Ministerin posti kiinnostaa. Se on poliitikon märkä päiväuni ja eräänlainen loppusijoituspaikka. Päästäkseen ministeriksi on inhimillistä tinkiä omista periaatteista. Kunka paljon on valmis tinkimään, se riippuu pyrkyryyden motivaation voimasta ja kyseisen henkilön moraalin määrästä.

Ministerin toimia rajoittaa sovittu hallitusohjelma. Parhaimmillaan hallitusohjelma tuo toimintaan selkeyttä ja ennustettavuutta, huonoimmillaan se sitoo muuttuneisiin olosuhteisiin sopimattomiin päätöksiin.

Ministerin toimintaa ohjaa myös hänen oman puolueensa ohjelma. Silloin kun hallituksen ja puolueen ohjelmat ovat ristiriidassa, ministeri joutuu arpomaan tulevaisuuttaan: luottaako jatkopestiin ministerinä vai pitääkö laskeutua takaisin äänestäjien armon varaan.

Viime vuosina ministeriä on myös sitonut Suomen EU-politiikka. Tuolle sidokselle on annettu monta määrettä. Toinen puhuu johdonmukaisesta pyrkimyksestä vallan ytimiin päättämään yhteisistä asioista, toinen mantraa vastuullisuutta Euroopan yhteisistä asioista. Tämä vastuullisuus käytännössä on tarkoittanut Suomen kansallisten etujen (= vastuullisten kansalaisten, veronmaksajien) unohtamista tai jopa polkemista EU:n ja euroalueen yhteisen hyvän (= vastuuttomien, moraalittomien, itsekkäiden jäsenvaltioiden) eduksi. Uskon, että tyhmimmilläkin poliitikoilla on jo herännyt järjen valo siitä, että kyseisellä hötöllä ei ole kestävää tulevaisuutta.

Onhan siinä yhdelle ihmiselle (ministerille) paljon rajoitteita. Mahtaako ministerillä olla vielä tunto siitä, että hän henkilökohtaisesti vaikuttaa asioihin, vai onko hän täysin muiden heiluttelema marionetti? Ilmeisesti muodollinen korkea status kompensoi pitkälle oman persoonan menettämisen tuskaa?

Joka tapauksessa näyttää siltä, että moraalinen selkäranka tai selkeä oma tahto ei ole eduksi ministerin postissa.

Maaseutu jää oppositioon

2011-06-16T09:44:00.001+03:00

Suomi saanee piakkoin uuden hallituksen. Uskon, että pitkälti vanha meno - se, jota vastaan köyhä kansa protestoi vaaleissa - jatkuu entisellään. Oppositiosta tulee varmastikin Soinin poppoon ansiosta värikkäämpi, mutta tuskin entistä oppositiota tehokkaampi.

Tuloerojen kasvu jatkuu,

Suomea kytketään yhä tiukemmin yhä horjuvampaan EU:iin sekä

sen myötä suomalaiset veronmaksajat joutuvat yhä useammin kaivamaan rahapussiaan lepyttääkseen rahauhreilla hermostunutta, tyytymätöntä, epävakaata kansainvälistä finanssijumalaa.

Tämä on siis sitä vanhan jatkumoa. Uuden hallituksen myötä tullee myös ihan uusi merkittävä negatiivinen kehitys.

Keskustan ja Perussuomalaisten lisäksi oppositioon joutuu koko Suomen maaseutu.

Kokoomusta, City-vihreitä ja demareita yhdistää yksi yhteinen piirre. Ne ovat omaksuneet amerikkalaisen ultra-kapitalistisen keskittämisen mallin. Tämän mallin mukaan kansallisia voimavaroja ei pidä hajoittaa, vaan ne pitää keskittää muutamaan harvaan, vahvaan keskukseen. Kokoomuksella linjan valinta on ideologinen, vihreät kuvittelevat (vielä) tekevänsä eco-teon pakkaamalla kaikki tiukkoihin taajamiin ja demareiden kannattajat perinteisesti ovat olleet suurilta teollisuuspaikkakunnilta.

Suomessa ei koskaan pidä väheksyä puoluepolitiikan voimaa. Kokoomuksen ja demareiden intoa niputtaa kuntia suuremmiksi kokonaisuuksiksi selittää hyvin kunnissa vallitsevat voimasuhteet. Pienissä maaseutukunnissa valta on useimmiten keskustalla. Kun kuntaliitoksella nämä pienet kunnat saadaan kerättyä isomman demari- tai kokoomusvetoisen keskuskunnan ympärille, voimasuhteet keikahtavat. Tämähän ei ole ensisijainen motiivi - eihän?

Helsinki-keskeisyyttä, kuntaliitoksia ja kaiken mahdollisen keskittämistä suurempiin yksiköihin perustellaan tehokkuudella ja tuhmimmat jopa ympäristösyillä.

- Nämä höpsöimmät vihreät eivät osaa lukea kuin bensamittaria.

Yhä enemmän on käytettävissä käytännön kokemuksia tuosta keskittämisellä haetusta tuottavuuden noususta. Se on jäänyt odottamaan itseään. Usein vaikutus on ollut jopa päinvastainen. Huonon tuottavuuskehityksen lisäksi kansalaisten eriarvoisuus on lisääntynyt ja ihmiset vieraantuvat yhteisöstään. Seurauksena on eriasteista syrjäytymistä, jonka seurauksia näkyy sekä työkkärin, sossun että poliisin luukuilla.

Teoria näyttää toimivuutensa niin kauan kuin pidetään silmät kiinni reaalimaailman seurauksilta.

Suomen etu on ollut ja tulee olemaan koko maan tasapuolinen kehittäminen.Maaseudun Helsingin ja muiden isompien kaupunkien ulkopuolella tulee olla muutakin kuin hyväosaisten huvila- ja eräretkeilyalue.

Muista: Ensin kivi ja sitten laasti

2011-06-14T09:42:00.001+03:00

Liisa Jaakonsaari ja Ville Itälä haikailivat tämän aamun Turun Sanomissa EU:n liittovaltion perään.

Mikä yhdistää kahdesta erilaisesta poliittisesta taustasta lähtevää poliitikkoa tässä asiassa?

Koska kumpikaan poliitikoista ei kuulu perhetuttuihini, joudun turvautumaan mielikuviin. Liisa Jaakonsaari lienee marssinut Neuvostoliiton ja maailmanrauhan puolesta? Nimeenomaan tässä järjestyksessä. Samaan idealismiin kuului Neuvostoliiton kauppasuhteet hyvän, tasapainoisen talouden kulmakivenä. Mielenkiintoinen analogia Neuvostoliiton ja EU:n välillä?

Ville Itälän ideologiaan on kuulunut vapaan markkinatalouden puolustaminen - yhtä kritiikittömästi, kuin Jaakonsaari on puolustanut neukkuja, EU:ta ja Lipposta. Itälän profiili nousi vain hetkeksi, kun kotimaan kokoomusveljet "ylensivät" hänet EU:n ympyröihin motiivina pienemmän häriön metodi.

Näyttää siltä, että alentunut realiteettien taju yhdistyneenä kritiikittömään uskoon rakenteiden voimaan yhdistää näitä liittovaltiota halajavia.

Tämähän on yritysmaailmasta tuttua. Vähän ennen kuin yritys menee konkurssiin, johto muuttaa organisaatiota ja "vahvistaa" rakenteita. Näillä mystisillä tempuilla halutaan luoda illuusio, että organisaatio voisi onnistua ilman yhteistä strategiaa ilman yhteisiä arvoja ja niistä johdettuja normeja ja sanktioita.

Olin aikoinani muurarin opissa. Hänen neuvojensa mukaan muuraaminen on helppoa:" ensin kivi ja sitten laasti". Jos tästä säännöstä poikkeaa, rakennus ei tule kestämään. Huonokin rakenne voi toimia, jos sitä sitovat laastina yhteen aidosti yhteinen (epäitsekäs?) tavoite ja arvot, kuten moraali ja normien noudattamisen halu. Hyväkään rakenne ei kestä niiden puutetta.

Pelottelulla, uhkailulla ja pakolla voidaan saada hetkellinen yhtenäisyys, mutta se sidos purkautuu aina - onneksi!

Palautetaan luottamus päiväuniin?

2011-06-01T09:36:00.001+03:00

Talous- ja valtioviisaat kehoittavat otsa rypyssä palauttamaan luottamus markkinoihin. Mistäs tässä oikein on kyse?

Luottamuksen palauttaminen noin yleisemmin tarkoittaa:

Huomiotta jääneiden tosiasioiden esittämistä,

Kokonaiskuvan neutraalia tasapainottamista ja

Puheiden ja tekojen yhdensuuntaistamista.

Luottamus edellyttää reaalista, vakaata pohjaa, yhteistä näkemysta tulevasta ja johdonmukaista toimintaa.

Nykyinen kansainvälinen pääomajärjestelmä perustuu kasvuun tai oikeammin kasvun odotuksiin. Kasvuodotukset ovat irtaantuneet reaalitaloudesta, sen konkretian kahleista.Tämän takia esimerkiksi yrityksien osakkeiden arvo saattaa olla moninkertainen kuin niiden raalinen omaisuuden arvo. Samoin kansallisvaltio saattaa tuhlata markkinoilla moninkertaisesti yli oman arvonsa.

Odotukset ovat puhdasta spekulaatiota, haaveilua, unelmointia tai häikäilemätöntä manipulointia.

Kun poliitikko huoli äänessään varoittaa keikuttamasta venettä, heiluttelemasta herkkää talouden tasapainoa, hän esittää hartaan toiveen, että uskoisit samaan illuusioon, kuin miljoonat muut. Jos uskot tuon pankkiirin märän päiväunen, saat palkkioksi vähän aikaa illusionaarisen kasvun tuottamaa hyvinvointia halpakorkoisen lainan muodossa ja poliitikoilla riittää jaettavaksi hyvinvointia kaikille tahoille.

Kaikki unet loppuvat aikanaan.

Koska tuolla kasvulla ei ole ollut reaalista pohjaa, pienikin häiriö säikäyttää pörssianalyytikot, investointipankkiirit ja tavalliset sijoittajat. Tässä järjestyksessä sijoittajat kiirehtivät kanilauman tavoin löytämään pääomalleen jotain turvallisempaa kohdetta. Ammattitaitoisimmat spekulantit käärivät rahaa sekä sijoittamisen että sijoituspaon aikana. Tyypillisesti tavallinen sijoittaja (kuin myös työntekijät ja veronmaksajat) maksaa tuon hauskan seuraleikin kustannukset.

Pohjimmiltaan poliitikot haluavat sinun uskovan tuohon illuusioon, koska se tekee heidän elämänsä helpommaksi. Höttöön perustuva kasvu antaa poliitikolle jaettavaa. Sitten kun kupla puhkeaa, samainen poiitikko tulee taskuillesi leikkauslistojensa kanssa.

Raha ei katoa. Se vain vaihtaa taskua.

"Näköalattomuuden palkinto"

2011-05-29T16:21:00.000+03:00

Väestörakenne on muuttumassa. Ikäluokat pienenevät ja jatkossa työvoimaa on vähemmän.

Pitäisikö olla huolissaan?

Samanaikaisesti kun väestörakenne muuttuu,

Lähes kymmenen prosenttia (8-10%) väestöstä on jatkuvasti työttömänä

Suorittavan työn tarve laskee reipasta vauhtia (esimerkiksi paperiteollisuudessa) ja

Työnantajat harrastavat häikäilemätöntä ikärasismia pukaten 45 vuotiaita ja vanhempia työttömiksi ja eläkeputkiin.

Virallisen poliittisen lituargian mukaan olemme menossa kohti kriisiä - vakavaa työvoimapulaa. Jos olisin nuorempi ja märkäkorvaisempi, saattaisin uskoakin tuon, mutta jo 80-luvulla maalailtiin samaa peikkoa seinälle. Siis noin 30 vuotta sitten! Ymmärtääkseni tuo pelottelu oli silloin yhtä perusteetonta kuin tämä nykyinenkin.

Pelottelulla halutaan saada aikaiseksi tiettyjä muutoksia. Ehkä halutuin muutos on työeläkeiän nostaminen. Eikös ole epärationaalista korottaa eläkeikää, kun yhä harvempi sen edes saavuttaa: yhä useampi jää ennen aikojaan työkyvytömyyseläkkeelle?

Rationaalisuus tai epärationaalisuus riippuu siitä, kenen silmin pyrkimystä katselee tai millaisia motiiveja tuon pyrkimyksen takana näkee.

Jos motiivina olisi pelkkä huoli työvoimapulasta, silloin pyrkimys eläkeiän nostamiseen olisi absurdi (mieletön).

Eläkeiän nosto ei kompensoi työkyvyttömien määrän kasvua,

Se ei pysäytä ikärasismia,

Se ei myöskään vähennä työttömien määrää.

Se ainoastaan alentaa työnantajan työeläkekustannuksia!

Kuten olemme viime vuosikymmeninä nähneet, älykäs, vastuuntuntoinen ja pitkäjänteinen johtaminen on muuttunut mekaaniseksi, lyhytjänteiseksi kustannusten karsimiseksi. Korkea työttömyys merkitsee halpaa työvoimaa. JOS työttömyysprosentti laskisi, se merkitsisi työvoimakustannusten nousua. JOS vanhempien työntekijöiden diskriminoinnista luovuttaisiin, se merkitsisi kehittämisen kannalta arvokaan osaamisen ja sosiaalisen pääomaan pysymistä organisaatiossa, mutta samalla se nostaisi keskimääräisiä palkkakustannuksia.

Jos Suomessa jaettaisiin vuotuinen "Näköalattomuuden palkinto", sitä ei pitäisi antaa ydinvoimaloiden suunnittelijoille, vaan niille omistajille (pörssimekanismille), jotka pakottavat johtamaan organisaatioita niiden arvoa syöden. Sen sijaan, että johto hyödyntäisi organisaationsa osaamista ja kokemusta, johto luopuu siitä saadakseen tilalle helpommin johdettavia halpoja märkäkorvia, joilla on vakuuttavat eväspaperit, mutta todelliset eväät vielä puuttuvat.

Huoli työvoiman riittävyydestä onkin vain halvan tykinruoan puutetta.

Pienen Suomen tulisi vaalia osaamistaan ja sosiaalista pääomaansa. Tavallisiin prosessitöihin ja palvelualoille löytyy aina työvoimaa vaikkapa mamuista, mutta Suomen kilpailukyky on riippuvainen erinomaisesta peruskoulutuksesta sekä luovuudesta, joka voi hyvin, jos osaamista ja kokemusta (sosiaalista pääomaa) osataan vaalia.

Milloin lopetetaan palkitsemasta johtoa tuon pääoman tuhoamisesta?

Ihanien naisten tasa-arvosta

2011-05-27T08:52:00.000+03:00

Tasa-arvovaltuutettu teki esityksen, että naisten pitäisi saada hyvitystä kadettikoulun cooper-testeissä. Hänen mukaansa kompensatio on paikallaan - oikeudenmukaista - koska naiset ovat fyysisesti heikompia.

En nyt sano, että tässä olisi kyseessä poikkeuksellisen älykäs esitys - pikemminkin tämä on hyvin linjassa aikaisempien ulostulojen kanssa. Tätä esitystä voisi täydentää parilla linjakkaalla ja tuoreella jatkoesityksellä:

Sodassa naisia pitäisi ampua vähän pehmeämmillä luodeilla ja

Pakoon juostessa heille pitäisi antaa vähän etumatkaa.

Ihanien, rakkaiden naisten tasa-arvo on niin hieno ja arvokas asia, että sitä ei pitäisi latistaa tasa-arvovaltuutetun peukaloitavaksi!

Haloo puhelinmyynti!

2011-05-25T09:44:00.003+03:00

Taas soi puhelin ja Tele Finlandin puhelinmyyjä yritti myydä palvelujaan. Näin siitä huolimatta, että eilen olin jo ilmaissut, että en ole kiinnostunut.

Joku aika sitten Plus TV:n myyjä soitti ja kertoi, että olin voittanut jonkin palkinnon. Osoittautui, että palkinto oli aivan normaali ilmainen kokeiluaika. Samainen myyjä valehteli kokeilun lopettamisen ehdoista. Onneksi pääsin kohtuullisella työllä irti tuosta "kokeilusta".

Noista ja muista kokemuksista olen oppinut puhelinmyynnistä, että:

En pidä valehtelusta

En pidä hämäyksistä

Enkä pidä häikäilemättömästä tyrkyttämisestä.

Oppiminen minun kohdallani johtaa käyttäytymisen muutoksiin. Kun uusi puhelinmyyntiyrittäjä puskee langoille, ilmoitan ensimmäiseksi, että

En koskaan osta mitään puhelinmyynnin kautta!

Koska kyseinen myyjä on koulutettu olemaan välittämättä asiakkaan pyristelyistä, hän sitkeästi puhuu päälle ja jatkaa tunkemistaan. Minusta ei ole syytä olla yhtään kohteliaampi kuin toinen osapuoli, joten

Suljen puhelimen hänen korvaansa!

Kolmas johtopäätös tästä prosessista on myös noiden puhelinmyyntiä käyttävien firmojen boikotointi. En osta Tele Finlandilta, Saunalahdelta, Plus TV:ltä, lehtifirmoilta, pillerin pyörittäjiltä yms. myöskään muuten mitään, jos vain voin sen välttää.

Noilla firmoilla ei voi olla kaikki kunnossa, kun turvautuvat kyseenalaisiin myyntikeinoihin.

Kolme pikkusievää

2011-05-24T10:04:00.001+03:00

Aikamoinen meteli syntyi jääkiekkomestareiden humaloinnista. Ei kuulema ollut idoleille sopivaa käytöstä. Kukas nuo tikulla kumilevyä tökkivät uroot oli kohottanut idoleiksi?

Pikkurilli pystyssä kuohuviiniä siemailevat fiksut nuoret miehet harrastavat balettia - ei lätkää.

Joukko vanhempia haluaa muuttaa Pallivahan (Turussa) koulun nimen joksikin ihan muuksi. Ilmeisesti koulun nimi on herättänyt noissa kukkahatuissa epämieluisia mielikuvia. Prosesi kielii sekä tekosiveydestä, että näköalattomuudesta. Pallihan on tarkoittanut seudulla kivenlohkaretta.

Nyt vielä puuttuu, että pallittomat päättäjät taipuvat noiden harvojen puusilmien tahtoon.

Halvat, varastossa vaarattomat, puolustukseen tarkoitetut (moraalittomat) maamiinat piti poistaa, jotta tilalle voitiin ja voidaan ostaa kalliit (moraaliset?) Nato-yhteensopivat järjestelmät. Sen jälkeen, kun armeijamme on Nato-yhteensopiva, sen itsenäisyys voidaan säästösyistä romuttaa.

Mistä noita sotahulluja, Natoon hinkuvia kypäräpäitä oikein sikiää?

Johtamisen kriisin syy - kriisijohtaminen?

2011-05-20T09:34:00.001+03:00

Kohta jo kymmenen vuotta on puhuttu ja kirjoitettu johtamisen kriisistä:

Ylin johto on irtaantunut operatiivisesta toiminnasta,

tulosjohtamisesta on tullut mekaaninen rituaali ja

johdon palkitseminen on noussut tasolle, jota ei voi järkisyin perustella.

Johtamisesta on tullut riskitöntä rahastamista muun henkilöstön kustannuksella.

Yleensä ongelma on ratkaistavissa, jos löydetään oikea ongelma. Onko johtamisen kriisin syynä:

Johdon tyhmyys ja ammattitaidottomuus,

Johdon itsekkyys ja ahneus, vai

Olosuhteiden ylivoimainen hallitsemattomuus?

En näe merkkejä siitä, että johtajat olisivat viime vuosikymmenillä tyhmistyneet. Kyllä heillä edelleenkin olisi ammattitaito kunnolliseen johtamiseen. En myöskään usko ylimmän johdon totaaliseen muuttumiseen itsekkääksi ja ahneeksi. Onhan näyttöä siitä, että johtoa motivoi monet asiat enemmän kuin isot bonukset.

Todellisen johtamisen kriisin syy on omistajien lyhytjänteisyys ja ahneus.

Pörssin piti olla yrityksille hyödyllinen renki keräten pääomia organisaation riskipitoiseen kasvuun. Tämä onnistui vain osin, sillä tällä hetkellä yliyksinkertainen pörssin logiikka odottaa kvarttaaleittain jatkuvaa odotuksien ylittämistä. Näitä jatkuvia odotuksien ylityksiä lietsoo apinalauma, jota kutsutaan pörssianalyytikoiksi ja mediaksi. Ainoa kasvu, jota pörssi tukee, on anonyymien sijoittajien osinkojen ja osakkeiden hintojen kasvu. Tämä pyritään vielä saavuttamaan riskittömästi.

Hyvästä rengistä (pörssistä) on tullut surkea isäntä.

Omistajien (sijoittajien) lyhytjänteiset, kohtuuttomat odotukset pakottavat yrityksien johdon kriisijohtamiseen. Vuosien mittaiset, organisaation arvoa todella kasvattavat kehittämishankkeet pitää kuitata markkina-analyytikkojen alylliselle tasolle soveltuvilla latteuksilla, joita kutsutaan myös strategioiksi. Todellisia strategioiden tuloksia ei valvo tai murehdi kukaan.

Komeat, odotuksia herättävät puheet ovat tärkeämpiä kuin todelliset strategiset aikaansaanokset.

Kriisijohtamisessa korostuu selviytyminen tästä hetkestä. Henkilöstö ei voi osaamisellaan osallistua suunnitteluun tai älykkääseen toimeenpanoon. Henkilöstön rooliksi jää suhtautua ymmärtäväisesti jatkuviin lomautus- ja irtisanomislistoihin, joilla syödään tulevaisuuden kehittämisen eväät. Meneekö energiasi tulipalojen sammuttamiseen vai syttymättömien talojen rakentamiseen?

Olisiko aika hypätä ulos jatkuvan kriisijohtamisen hedelmättömästä hetteiköstä?

IMF pistää miettimään

2011-05-18T14:05:00.000+03:00

IMF:n pääjohtaja ei jäänyt New Yorkissa kiinni housut kintuissa, vaan ihan ilman niitä. Uutisten mukaan kyseinen johtaja ryntäsi suihkun virkistämänä hotellisiivoojan kimppuun ihan ilkosillaan. Olisi luullut, että tuollaisen organisaation johtoon olisi valittu henkilö, jolla olisi paremmat suostuttelutaidot, jottei tarvitsisi raukkapikkuisen turvautua raiskaukseen. Toki hän itse ja ranskalaisten enemmistö on sitä mieltä, että Strauss-Kahnen on jäänyt salaliiton uhriksi. Tuo johtopäätös on ilmeinen.

Miehelle, jolla järki on pakannut jalkojen väliin, jokainen nainen on kavala yritys saattaa miespolo ensin sänkyyn ja sitten salaliiton uhriksi.

Olen huomannut, että suuri osa ihmisistä pitää IMF:ä jonkinlaisena avustusjärjestönä YK:n tai Punaisen Ristin tapaan. Eipä voisi paljoa enempää mennä tuntuma pieleen. IMF edistää vain kansainvälisen kaupan ja rahoituksen etuja.

Käydyssä EU-rahoituspakettineuvottelussa Suomen kansaa rauhoiteltiin IMF:n suurella panoksella (Portugalin) tukipaketissa. Onhan tuokin osatotuus, mutta osatotuutena esitettynä harhaanjohtava. Kansallisvaltio Portugali on sopeutunut hyvin huonosti kansainväliseen kauppaan. Se on imuroinut kritiikittä saatavilla olevan halvan rahoituksen, sijoittanut sen huonosti tuottaviin kohteisiin ja nyt kiukuttelee, ettei heitä kiltisti auteta.

EU on halukas edelleenkin pitämään piikkiä auki Portugalille, koska se haluaa säilyttää uskottavuuskuplaansa vielä vähän aikaa.

IMF:n motiivina lainan taustalla on saada kansallisvaltio polvilleen, yksityistettyä julkinen sektori sekä avattua markkinat kontrollittomalle maailmankaupalle. Toki siitäkin joku hyötyy, mutta yhä harvempi ja yhä enemmän. Tästä toimintatavasta löytyy historian näyttöjä.

Vai olisiko niin, että IMF:n pääjohtaja vain ilmaisi organisaationsa toimintakulttuuria? Suoraa toimintaa, oma etu mielessä?

Lätkäjoukkue ja mätä omena

2011-05-18T10:38:00.005+03:00

Suomen jääkiekkojoukkue korosti päivästä toiseen joukkueena pelaamisen merkitystä. Tämä oppi näkyi sekä haastatteluissa että pelikentällä. Mediaseksikkäimmätkin pelaajat halusivat osoittaa kunniaa pelitovereille ja kokonaisuudelle. - Lopputulos oli historiallinen:

sekä yksilöt loistivat että joukkue menestyi!

Mikäs valmentajan panos tässä oli? Aikaisemmista valmentajista poiketen (?) Jukka Jalonen korosti pelirohkeutta. Pelissä tulee tehtyä virheitä, mutta niitä ei pidä jäädä märehtimään. Sitkeä uurastaminen omalla toimintatavalla ja luottamus sen aikanaan tuomaan menestykseen on tärkeämpää kuin töpeksijöiden hetkellinen kurittaminen.

Minusta nuo opit olivat kuin hyvästä johtamisen käsikirjasta.

Erinomaisesti toimivassa organisaatiossa:

* Yhteisö on yksilöä tärkeämpi, mutta samalla toimiva yhteisö antaa yksilölle mahdollisuuden menestykseen.
* Yksilö ei tee töitä itsensä korostamiseksi. Yksilöt eivät kilpaile keskenään, vaan yhteisö kilpailee yhteispelillä ulkopuolisten kanssa.
* Yksilöt kunnioittavat ja luottavat toisiinsa. Tämä pätee sekä kolleegoihin että johtajiin.
* Virheiden pelko on vaarallisempaa kuin virheiden tekeminen.
* Jos joku tekee virheitä, muut tulevat "paikkaamaan" ilman moralisointia.
* Yhteisöllä on pitkäjänteinen tahto menestykseen. Sen eteen ollaan valmiita tekemään paljon työtä.

Yhteispeliä ei ole olemassa ilman luottamusta ja luottamusta ei synny ilman keskinäistä kunnioitusta.

Minua jaksaa hämmästyttää yksittäisten työntekijöiden merkitys työyhteisön toimivuudelle ja viihtyvyydelle. Vaikkapa sihteeri, joka tulee päivittäin hyväntuulisena ja energisenä töihin, antaa hyvän startin koko porukalle. Tai esimies, joka uskaltaa avoimesti myöntää alaisilleen virheitään luo keskinäistä luottamusta ja arvostusta.

Valitettavasti päinvastaisia esimerkkejä on vähintään yhtä paljon:

HÄN tulee töihin naama mutrussa valitellen omia kiireitään,
HÄN moittii jatkuvasti toisia siitä, että
HÄNTÄ ei ole otettu tarpeeksi huomioon yhteisössä, vaikka
HÄN on kaikkia muita pätevämpi. Samoin
HÄN huomaa poliisin silmin muiden virheet ja moittii esimiehiään, työtovereitaan ja alaisiaan julkisesti, mutta
HÄN itse on aina valmis selittämään oman laiminlyönnit parhain päin. Lisäksi
HÄN on valmis mustamaalaamaan koko yhteisön, jos HÄN arvelee saavansa siitä henkilökohtaista hyötyä.

Kotipsykologin käsikirjani mukaan tällaisella yksilöllä on takanaan jo omasta kodista alkanut prosessi. Hän on kaivannut rakkautta, mutta jäänyt ilman sitä. Rakkautta vaille jäänyt henkilö toivoo saavansa edes kunnioitusta. Jos hän ei saa rakkautta eikä kunnioitusta, hän yrittää saada muut edes pelkäämään itseään. Huonokin reaktio on parempi kuin ei reaktiota ollenkaan.

Tällainen yksilö, joka tuo työmaalle henkilökohtaiset ongelmansa, on kuin mätä omena korissa.

Yksi ei-rakentavasti käyttäytyvä työntekijä voi pilata koko yhteisön ilmapiirin ja yhteistyön edellytykset (kunnioituksen & luottamuksen). Organisaatiolla on nykysäännöin liian vähän pelivälineitä puuttua tällaisen yhteisöä ruostuttavan työntekijän hoitamiseen. Rationaalista puhetta hän ei halua ymmärtää ja sopivia pykäliä ei löydy näin "inhimillisiin" tapauksiin.

Voi vain sietää ja odottaa "primadonnan" poistumista näyttämöltä.

Etusi olisi korkeampi korko!

2011-05-16T11:36:00.000+03:00

Lainojen korosta käytävä keskustelu on ollut varsin asiatonta. Korko on latistunut politiikan välineeksi ja faktat on korvattu tunteella - lähinnä pelottelulla.

Tässä ensin muutama tosiasia korko-käsitteestä:

Rahan lainaus perustuu vapaaehtoisuuteen. Ketään ei pakoteta lainaamaan rahaa (paitsi ehkä EU:ssa!?!).

Rahaa (pääomia) on rajallinen määrä eli sen käyttökohteiden välillä joutuu tekemään valintoja.

Lainan antamisen motiivina on siitä saatava taloudellinen hyöty. Lainan antaja etsii kohteita, joista hän saa mahdollisimman korkean hyödyn (koron).

Lainan ottamisen motiivina on potentiaalinen tuottoisa toiminta ja toisaalta oman pääoman puute.

Pääoman lainaaja antaa osan toiminnallaan saamasta hyödystä koron muodossa pääoman sijoittajalle.

Lainakohteiden valinta "pankkiirille" olisi helppoa, jos hänellä olisi täydellinen tieto kaikisto vaihtoehtoisista lainakohteista. Koska tällaista täydellistä tietoa ei ole, lainaamiseen (sijoittamiseen) sisältyy yleensä aina riski. Ainoastaan valtioiden antamat velkakirjat (obligaatiot) katsotaan riskivapaiksi. Siksi niiden korkoprosentti on niin alhainen.

EU:n ja EMU:n suurimpana hyötynä on esitetty alhainen ja vakaa korkotaso. Mihin tuo vakaus ja alhainen korkotaso on perustunut? Kun miettii korko-käsitteen sisältöä, silloin mahdollisia rationaalisia selityksiä löytyy kolme:

Sijoitettaville pääomille on näköpiirissä vain vähän hyvin tuottavia sijoituskohteita ja samalla

Pääomia on yltäkyllin (yli kysynnän) saatavilla? tai

Investointeihin ei sisälly merkittävää riskiä?

Kuinkas on? Mikä noista perusteluista sinusta on totta? Tässä minun teoriani:

Euroopan Unionilla on ollut niin suuri tarve saada aikaan kasvuun perustuva menestystarina, että se on sulkenut silmänsä investointeihin liittyviltä riskeiltä.

Euroopan keskuspankki on houkutellut maanosaan pääomia epärealistisen alhaisella korkotasolla. Tätä "riskistä pestyä" korkomenettelyä vielä tehostettiin pitämällä sijoitustoimintaan liittyvä valvonta joko kevyenä, olemattomana tai jopa harhaanjohtavana. Investoinipankkeja helliteltiin ylenpalttisesti. Valtiot / poliitikot sijoittivat sydämensä kyllyyydestä myös tuottamattomiin ja hulluihin kohteisiin. Markkinoiden rauhoittamiseksi kansantalouden tilastoja jopa väärennettiin. Asetelma näytti alussa hyvältä, koska markkinoille kylvettyä halpaa rahaa näytti riittävän kaikkien taskuihin. Asunto- ja kulutusluottojen korot pysyivät ennätysalhaisina ja kansalaisilla oli ennätyshyvä olo.

Ilmiö muistuttaa housuihin virtsaamista pakkasessa. Vähän aikaa on ihan lämmintä, mutta sitten tulee tosi kylmä.

Sen jälkeen kun EU:n, EKP:n ja kansallisten hallitusten vaalima sijoituskupla puhkesi ja oli pakko kohdata vastuuttoman ja tyhmän politiikan seuraukset, EU alkoi kriisinhallintaoperaationsa. Kriisivaltioihin alettiin pumpata - EU:n sääntöjen vastaisesti - riskivapaata julkista rahaa. Menettelyllä ei pelastettu eikä pelasteta kriisivaltioita eikä pankkijärjestelmää. Valtiot saivat vähän tekohengitystä ja investointipankit ehtivät kotiuttaa voittonsa ja normalisoida riskinsä.

Operaatioiden perimmäinen motiivi on EU:n uskottavuuden säilyttämisyritys.

Vaatisi EU:n johtajilta aikamoisesti kanttia tunnustaa, että he investointipankkeja suosivalla uhkapelillä johtivat Euroopan kriisiin. Alkuvuosien kasvun tuoma hyvinvointi olikin hartaisiin toiveisiin perustuva illuusio, jota seurasi krapulanaomainen romahdus. EU-kansalaisille on markinoitu porkkanana alhaista asuntolainan korkoa. No sekin raha on säästynyt nyt pankkikriisin rahoitukseen.

Realistinen riskin huomioiva markkinakorko olisi totta kai nykytasoa korkeampi. Tällainen läpinäkyvä menettely olisi kuitenkin tavalliselle veronmaksajalle sekä oikeudenmukaisempi että kustannuksiltaan halvempi nykykähmyilyyn verrattuna.

Etusi olisi korkeampi, realistinen, läpinäkyvä korko!

Tietohallintojohtajatko tyhmiä?

2011-05-14T13:41:00.000+03:00

Kun joku halutaan tutkia ja ymmärtää oikein kunnolla, silloin asialle laitetaan tutkimuslaitos. Nyt Earnst & Young on tutkinut tietohallinnon valmiuksia vastata tulevaisuuden haasteita.

"IT:n merkitys liiketoiminnan tavoitteiden saavuttamisessa kasvaa jatkuvasti. Uudet tavat johtaa myyntiä, asiakkuuksia, toimitusketjua ja muita liiketoiminnan prosesseja sekä liiketoimintatietoa, riskejä ja laatua vaativat IT:ltä tehokkaampaa yhteistyötä liiketoiminnan kanssa, uutta kyvykkyytä ja kokonaisvaltaista ajattelua. Ernst & Young tutki liiketoiminnan vaatimuksia IT:lle haastattelemalla noin 900 CIO:ta maailmanlaajuisesti ja 15 merkittävän yrityksen CIO:ta Suomesta.

Tutkimus paljastaa yritysten hallituksien ja johdon näkemykset tietohallinnon keskeisistä painopisteistä ja kehittämiskohteista liiketoiminnan menestyksen aikaansaamiseksi. Vain 15 % haastatelluista on sitä mieltä, että IT:llä on hyvät valmiudet vastata tulevaisuuden haasteisiin."

Tutkimuksen tulos on murhaava. Se on myös erittäin harhaanjohtava!

En epäile tutkimuksen tuloksia, mutta tutkimusongelman valinta on joko tyhmä tai sitten tarkoitushakuinen. Tässä muutama pointti tarkistaa tutkimusmetodeja ja tuloksien tulkintaa:

Kumpi on primaari, kumpi on driveri (ohjaa kehitystä)? Johtaminen vai sitä tukeva tietohallinto?

Voiko tietohallinnolla olla selkeämpi kuva tulevaisuuden haasteista kuin johdolla? Pitäisikö olla ja millä perusteella?

Voiko yhteistoiminta tarkoittaa muuta kuin molempien osapuolten tarpeiden ja mahdollisuuksien ymmärtämistä? Jos IT:n pitää ymmärtää liiketoimintaa, pitäisikö liiketoiminnankin ymmärtää edes tietohallinnon realiteettien alkeet?

Jos 90 prosenttia tietohallinnon haasteista liittyy olevien ongelmien ratkaisuun - syntyneet ostoista, myynneistä ja ulkoistuksista - miten jäljelle jääneelle 10 prosentilla voi hoitaa tulevaisuuden?

jos johto ohjaa tietohallintoa kvarttaaleittain ja vaatii tietohallinnolta vain kustannussäästöjä, miten tietohallinto voi kehittää pitkäjänteisesti valmiuksia tulevaisuutta varten?

Johtaminenhan on latistunut viime vuosikymmeninä taylorismiksi. Johtoa palkitaan vain kustannusten leikkauksista. Bonus tulee myös silloin, kun säästö syö tulevaisuuden eväitä. En muista virkaurani ajalta (yli 30 vuotta) jaksoa, jolloin tulevaisuuden näköalat olisivat olleet näin vähämerkityksellisiä johtamisessa. Johdon strateginen näkemys on joko piilossa, hämärä tai se puuttuu kokonaan. Osa organisaatiosta ei sitä kaipaakaan, mutta tietohallinnon kehittäminen on pitkäjänteistä touhua.

Vain täydellinen ääliö tai vastuuton henkilö voi esittää tietohallinnon vastaavan joustavasti kvarttaalipohjalta heitettyihin johdon tarpeisiin.

Tehokas tietohallinnon kehittäminen perustuu johdonmukaiseen ja aikaa vievään (vuosia!!!) prosessien kehittämiseen. Liiketoiminnalla tai vain toiminnalla tulee olla kristallinkirkas näkemystulevien vuosien toiminnan tarpeista. Vain tällöin prosesseja (toimintatapoja) voi kehittää ja vain tällöin tietohallinto voi tehokkaasti tukea uusia, paremmiksi viritettyjä toimintatapoja.

Työurani aikana arvostin Earnst & Youngin konsultteja siitä, että he silloin edes yrittivät ajatella omilla aivoillaan. Nyt näyttää siltä, että E&Y haluaa sekaantua muiden kansainvälisten konsulttitoimistojen harmaaseen massaan - en tarkoita aivomassaa.

Tuhmia vai tyhmiä Hiihtoliitossa?

2011-05-12T15:36:00.000+03:00

Hiihtoliiton "terävin kärki" on oikeudessa vastaamassa sanomisiensa totuudellisuudesta edellisessä oikeusistunnossa.

JOS hiihtoliiton johto on valehdellut, he ovat olleet enemmän tai vähemmän aktiivisesti olleet:

parantamassa hiihtäjien tuloksia kemialla, jopa hiihtäjien tietämättä, tahtomatta ja heidän terveytensä riskeeraten,

huijaamassa hiihtourheilun sponsoreita, jotka jopa tuohon aikaan - jostain syystä - lisäsivät sponsorointisopimukseen "puhtoisuuspykälän",

huijaamassa hiihtourheilua seuraavaa tavallista kansaa sekä

antaneet kasvavalle urheilijapolvelle todella kyseenalaisen esimerkin.

JOS hiihtoliiton johto ei ole ollut tietoinen systemaattisesta dopingin käytöstä

kavereiden on täytynyt olla sekä tyhmiä että sokeita ja

heidän on täytynyt olla täysin kykenemättömiä näkemään, mitä heidän edustamallaan urheilun sektorilla tapahtui.

Ihan tavallinen tallaaja oli tietoinen noihin aikoihin laajasta dopingin käytöstä. Esimerkiksi, millä muulla pystyi selittämään espanjalaisten voitot perinteisissä hiihtolajeissa?

En tiedä, kumpaa arvostan vähemmän - dopingin käyttäjiä vai valehtelijoita? Ehkä jälkimmäisiä!

Mission? Possible?

2011-05-11T11:33:00.002+03:00

Tästä artikkelista näyttää muotoutuvan tietokilpailu:

Kuka kaipaa Euroopan Unionille vahvaa johtajaa?

Vastaus on helppo. Tietysti Suomen politiikan "grand old rhinoceros (sarvikuono)", Paavo Lipponen. Hän elättelee vielä kuvitelmaa, että jos hänestä olisi tullut Euroopan Unionin presidentti, silloin Euroopassa vallitsisi kuri, järjestys ja Paavon karisman ympärille luontaisesti kerääntyvä hyvinvointi.

Todella hämmästyttävää, että Kokoomuksen oikealta ohittava Lipponen ei kelvannut Euroopalle?!? Hänhän olisi jättänyt paavinkin katveeseensa?

Mitä eroa on Paavolla?

Vastaus on taas helppo. Paavo Väyrynen jakaa Paavo Lipposen suuruudenhullun ja egoistisen maailmankuvan. Eli, ei mitään eroa. Tai ehkä se pieni ero, että Lipposen vision mukaan EU:sta tulisi hyvä hänen johdossaan. Väyryselle tulee tällä kohdin hämmästyttävä uskon puute.

Mikä on Euroopan Unionin missio?

Vastaus tähän kysymykseen riippuu viikonpäivästä. Sunnuntaina missio on Euroopan kansojen lähentyminen, yhteisten arvojen vaaliminen ja rauhan turvaaminen.

Arkipäivisin missio on suurimpien jäsenvaltioiden etujen ajaminen lähinnä kotimarkkina-aluetta laajentamalla. Kalenterissa on yksi (1) pyhäpäivä ja kuusi (6) arkipäivää.

Mitkä ovat Euroopan Unionin yhteiset arvot?

Tämäkin vastaus riippuu viikonpäivästä: sunnuntaisin arvoista löytyy kansalaisten samanarvoisuus, työvoiman vapaa liikkuvuus ja ympäristön suojelu.

Arkipäivisin arvoista päällimmäisin on kunkin (suuren) jäsenvaltion oma taloudellinen etu eli tärkein arvo on saada suurille perustajajäsenille hyviä siirtomaita = entisiä neukkusateliitteja (ml. Suomi), joihin voi dumpata "keskusvaltioiden" maatalouden ylijäämän. Yhteisiin EU-arvoihin kuuluu myös suurten jäsenmaiden investointipankkien riskien vyöryttäminen veronmaksajille.

Kenellä kieroutuneella, voisi olla jotain kriittistä sanottavaa näihin jaloihin arvoihin?

Kuka johtaa Euroopan Unionia?

EU:lle valittiin juuri presidentti ja ulkoministeri. Valintaprosessi oli onnistunut: kummallekaan henkilölle ei siunaantunut prosessissa valtaa. He saavat puhua kauniita ja merkityksettömiä julkisuudessa.

EU-parlamentti ottaa topakasti osaa vähemmän merkityksellisiin asioihin. Parlamentit jäsenet saavat vähintäänkin tarpeeksi palkkaa tekemästään työstä. Taputukset heille!

Todelliset kannanotot tulevat Sarkozylta ja Merkeliltä. Todellisissa hallitsijoissa olisi mukana myös Italian Berlusconi, ellei hän olisi sekaantunut alushousuissaan ja asettunut maallisen lainsäädännön yläpuolelle. Espanjakin on saanut huomata, että lainan antajalla on enemmän valtaa kuin lainan vastaanottajalla.

Mitkä ovat Euroopan Unionin johtamisen pelisäännöt?

Vastaus on taas ihan helppo. Papereihin kirjatut periaatteet "joustavat" silloin, kun suurten jäsenvaltioiden etu sitä vaatii. Alkuperäisessä asiakirjassa (siinä, jolla houkuteltiin uusia hyväuskoisia jäseniä) väitettiin, että kukin jäsenvaltio huolehtii taloudestaan. Heti sen jälkeen, kun Saksan, Ranskan ja Britannian pankkien saatavat ongelmamaissa tulivat riskaabeleiksi, sääntöjä alettiin soveltaa. Uuden säännön mukaan kaikkien jäsenmaiden pitää olla yhteisvastuullisia, tukea yhteistä Euroopan perhettä, yms demagokista propagandaa.

Millä uusista sovelletuista säännöistä poikkeavia jäseniä ohjataan?

Eli, jos Suomi ei kiltisti suostu maksamaan suhteettoman suurta osuutta kustannuksista sääntöjä polkien, Suomi saa jatkossa kärsiä muissa neuvotteluissa. Eli ainoa toimiva pelisääntö on suurten miellyttäminen, ruskeakielisyys, pe***en nuoleminen.

Suurten harrastama manipulointi, pelottelu ja kiristys näyttää olevan yleisesti hyväksyttävää ja arvojen mukaista?

EU- ja EURO-uskovaiset väittävät, että irtisanoutuminen merkitsisi Euroopan ulkopuolelle asettumista. Olisiko kyseessä oikeasti hyvinvoinnin lasku?

Rikollisten kansanedustajat?

2011-05-09T09:39:00.002+03:00

En muista minkään puolueen tai yhdenkään kansanedustajaehdokkaan missään vaaleissa luvanneen puolustaa rikolllisten etuja. Tästä huolimatta rikollisten "oikeusturva" ja oikeuskäytännöt näyttävät kehittyvän kohisten heitä hyödyttävään suuntaan.

Jos puolustaudut amatöörimäisesti kotiisi tunkeutuvaa ammattimaista murtovarasta vastaan, todennäköisesti sinä saat syytteen tarpeettomasta väkivaltaisuudesta ja kotiin tunkeutuja selviää nimellisellä tuomiolla.

Näpistelystä saa sakkoa, mutta jos et pysty niitä maksamaan, sakot eivät sotke sinun päivärutiineihisi kuuluvia bensa-tai myymälävarkauksia.

Talousrikoksista huomattava osa jätetään tutkimatta resurssipulan vuoksi. Julkishallintoa saneerataan, "järkiperäistetään", jolloin ei niitä poliiseja joka paikkaan riitä.

Voin kaikessa rauhassa suunnitella ja harjoitella aseellista ryöstöä. Sehän ei ole lainlaatijan tarkoittamaan tekemistä?!?, vaan suunnittelua.

Poliisin peitetoiminta pitää paljastaa oikeudessa, jotta rikolliset saavat reilut mahdollisuudet pistää poliisille hanttiin.

Schengenin sopimuksen suurin hyötyjä oli rikollisuus. Aktiivisesta rajavalvonnasta luopuminen merkitsi kansainväliselle rikollisuudelle avoimien ovien päivää.

Kuinkas tällainen jumalaton, tavallisen ihmisen oikeustajua loukkaava meno on mahdollista?

Silloin kun "neukkula" oli vielä voimissaan, lakitieteellisessa opetettiin (Suomessakin), että rikollisparka on kelvottoman kapitalistisen yhteiskunnan uhri. Häntä pitää auttaa ja ymmärtää. Samalla opetettiin, että omistaminen oli rikos työtätekevää luokkaa kohtaan. Tarkistamattoman tiedon mukaan, korkeimman oikeuden tuomareista huomattava osa on tällaisen vasemmistolaisen oikeustajun sisäistäneitä tuomareita. Jäljen perusteella tuota olisi helppo uskoa.

Jostain syystä rikollisen vastuu alkaa kohta olla legendan luokkaa.

Yhteiskunnan hoitamiseen on pesiytynyt syöpä, jota myös kutsutaan tulosvastuuksi. Tulosvastuu yhteiskunnallisissa tehtävissä tarkoittaa monisyisen ja merkittävän palvelutehtävän latistamista yliyksinkertaiseksi, vääristäväksi tilastotiedoksi. Jos miedot huumeet vapautetaan, rikoksia on vähemmän, tilastot kaunistuvat ja lisää poliiseja voidaan "järkiperäistää".

Kun autovarkaus muutettiin rikoksesta luvattomaksi käyttönotoksi, tilasto kaunistui, mutta yhteiskunnan hyvinvointi laski.

Entä lakien laatijoiden moraali? Rikollisjärjestöt ovat EU:n suurin, merkittävin lobbausryhmä. Niillä on rahaa ja myös joustavat keinot vaikuttaa lakia valmisteleviin poliitikkoihin. Olisi naivia olettaa, että kansallisten tai EU-tason edustajien moraali olisi niin korkea, ettei rikolliset pääsisi vaikuttamaan.

Mitä suurempi yhteisö, sitä hämärämmäksi jää huonojen lakien vaikutus oikeaan elämään.

Alan teititellä kastematoja

2011-05-05T08:47:00.001+03:00

Saman aikaisesti, kun osa ihmisistä käyttäytyy viettiensä ja vaistojensa paiskomana yhä eläimellisemmin, saman aikaisesti osa ihmisistä inhimillistää eläimiä. Mitäs olette mieltä oheisesta artikkelista?

Lemmikki-sanan käyttö loukkaa koiria, kissoja ja muita ihmisten kotieläimiä. Lemmikkien sijaan tulisi puhua ”kumppanieläimistä” ja omistajien sijaan ”ihmishoitajista”.

Huoli lemmikkien loukkaantumisesta esitettiin uudessa akateemisessa julkaisussa nimeltä Journal of Animal Ethics.

Ensimmäisessä numerossa brittijulkaisu tuomitsee myös ilmaisut ”critters”, elukat sekä ”beast” eli peto, kertoo Orangenews.

Jopa villieläimiin viittaavaa sanaa ”wildlife” pidetään huonona, koska se viittaa sivistymättömyyteen. Kirjoittajien mukaan alentavat ilmaisut voivat edesauttaa eläinten huonoa kohtelua.

Lehden koonnut Oxfordin eläinetiikan keskuksen johtaja, professori Andrew Linzey toivoo lisäksi, että sanonnoista kuten ”viekas kuin kettu” ja ”syö kuin porsas” päästäisiin eroon.

Mistähän nuo professorit ammentavat äärettömän viisautensa?

Ajattelin aloittaa oman parannuksen tekoni puutarhasta: alan teititellä kastematoja!

Kolmen sortin aamukattaus

2011-05-03T08:39:00.003+03:00

Bin Laden on nyt kuollut

En voi sanoa surevani hänen poismenoaan, mutta en myöskään ymmärrä kaduilla juhlivia väkijoukkoja. Ehkä ajattelisin toisin, jos omaisiani olisi kuollut hänen suunnittelemissa terroristi-iskuissa? Nyt tuo surman juhliminen tuntuu barbaariselta. Mieleen tulee villin lännen lynkkajaiset.

Moitteet siitä, että hänet haudattiin väärin, kuulostavat absurdeilta. Bin Laden ei takertunut muotoseikkoihin haudatessaan siviilejä raunioihin.

Vihreiden virhearviot

Vihreät selittävät vaalitappiotaan liian vähällä vihreydellä. Se olisi varmaan vihreiden toivoma syy, mutta tuskin se todellinen. Tässä muutama realistisempi ehdokas:

Vihreä liike oli pitkään ainoa protestipuolue pönäkkään vanhaan kabinettipolitiikkaan kyllästyneille. Nyt protestipuolueita löytyy useampiakin ja vihreiden protesti on laimentunut lähes täysin.

Lähes kaikki puolueet ovat jo sovinnaisen vihreitä ja perustelevat vihreytensä alkuperäisiä viheriöitä paremmin.

Ympäristöasioiden sijaan hallituskautena esille nousi kyseenalaisia tasa-arvo-, maahanmuuttaja- sekä lakialoitteita, jotka eivät istuneet kansan oikeustajuun. Näiden aloitteiden muuttuminen lakitekstiksi vei vihreiltä reilusti kannattusta.

Vihreät olivat pitkään sateenkaarikansan lähes ainoa puolustaja. Nyt arvoliberaaleiksi ovat julistautuneet lähes kaikki puolueet.

Tällä menolla vihreä liike säilyttää kannatuksensa Helsingissä, jossa akateemisesti pitkälle koulutettu nainen juo mocca lattea luomuviinerin kera Esplanadin kahvilassa ja pohtii keinoja joukkoliikenteen saamista pakolliseksi kehä kolmen sekä sisä- että ulkopuolella. Kahvilan ulkopuolella kerjäävälle romaanille hän eu-humaanisti antaa 70 senttiä.

Kaasuiskijöille kasvun mahdollisuus

Vähän aikaa sitten kolme älytöntä nuorta hyökkäsi kaasuaseilla homomarssijoiden kimpuun. Vaikka en oikein ymmärrä, mitä ylpeiltävää homoudessa (tai heteroisuudessa) on, silti väkivaltainen hyökkäys on aina tuomittavaa.

Minusta noille nuorille sopisi rangaistukseksi yhteiskuntapalvelu. He voisivat toimia vaikkapa tarjoilijoina jossain homobaarissa. Siinä olisi rangaistusta, opetusta ja pelotetta samassa paketissa. Vihreät lainlaatijat - saatte vapaasti kopioida ideaani.

Kirkon tyhjät kannet

2011-04-29T08:39:00.001+03:00

Turku-radiossa seurakunta lupasi, että tässä miesten ryhmässä ei lyödä Raamatulla päähän.

Ei luulisi tyhjien kansien läpsäyksen niin kauheasti pelottavan?

Kirkon ja Raamatun suhteessa näyttää olevan paljon uskomuksia, luuloja ja väärää tietoa.

Mahdatko yllättyä, kun kerron, että se virallinen Raamattu, jota näytetään kasteen yhteydessä ja jota jaetaan vihkipareille, on oikeasti juutalaisten historia sekä juutalaisuuden oppikirja. On historiallinen fakta, että Jeesus oli juutalainen rabbi ja hänen seuraajansa (Raamatun aikaan) eivät liittyneet kristilliseen kirkkoon, vaan juutalaiseen Messiaaseen uskovaan seurakuntaan.

Messiaanisia juutalaisia alettiin kutsua kristityiksi Raamatun ajan jälkeen. Kristitty on kreikkalainen käännös messiaaseen uskovasta. Aikana jolloin Rooman keisari poliittisista syistä näki hyväksi tehdä kristinuskosta valtion uskonnon, tapahtui paljon muitakin käännöksiä, mm. juhlapäiviksi valittiin valtakunnassa tutuksi tulleet pakanalliset juhlapäivät osittain sisältöineen. Tätä ympäristöön mukautumista on jatkanut "lahjakkaasti" katolinen kirkko, joka yleensä on hyväksynyt oppiinsa kaikki muut variaatiot, paitsi paavin erehtymättömyyden loukkaukset.

Taivaan enkelit varmaan riemuitsevat tästä hengellisestä linjakkuudesta.

Noista Rooman vallan ajoista alkaen kristillisen kirkon historia on ollut myös surullinen antisemitismin historia. Kirkko on nähnyt paljon vaivaa kitkeäkseen opetuksesta, sakramenteista ja hengellisistä juhlista kaiken juutalaisuuteen viittaavan. Sen tilalle on pikku hiljaa rakennettu "kirkon hengellinen perintö".

Raamatun juutalaisuuden kitkemisen lisäksi raamatun opit kappale kappaleelta ja lause lauseelta on otettu tieteellisen tutkimuksen kohteeksi. Tieteellisellä tutkimuksella on huomattava osa Raamatun sisällöstä osoitettu "tieteellisesti kestämättömäksi". Kun Raamatusta poistetaan kaikki tieteen perusteella hylätty, lopputulos on kuin edam juusto - täynnä reikiä.

Näin kirkko toimii, vaikka kukaan ei ole osoittanut, että tieteen metodit soveltuisivat Raamatun tutkimiseen tai ainakaan sen kyseenalaistamiseen.

Sen jälkeen, kun Raamatusta on poistettu häiritsevä juutalaisuus ja häiritsevä epätieteellisyys, lopun kirkko alistaa maallisen lainsäädännön armoille. Jos maallinen laki on ristiriidassa Raamatun kanssa, silloin Raamatun tulkintaa pitää muuttaa.

Tämän "siivoamisprosessin" jälkeen Raamatusta on jäljellä vain tyhjät kannet.

Kirkko tarjoaa Raamatun tyhjiksi jääneiden kansien väliin kreikkalaiseen filosofiaan perustuvaa yleishumanismia kutsuen sitä kirkon perinnöksi. Jostain syystä tällä kohtaa kirkkoa ajaa sammutetuin lyhdyin: se ei koskaan täsmennä, mitä tuo perintö tarkoittaa.

Suomessa kirkon jäseniä taitaa vieläkin olla noin 80 prosenttia kansasta. Tästä kristikansasta vain murto-osa (ehkä 5 - 10 prosenttia) pitää Raamattua (sen alkuperäistä sisältöä) auktoriteettinaan. Tämä epäkiitollinen osa jää lahkoille ja herätysliikkeille.

Olisikohan kirkon jo aika kirkastaa lyhtynsä ja kertoa jäsenilleen, mihin se Raamatun sijasta oikeasti uskoo? Ihan kuluttajansuojan hengessä?

Kun nyt kirkko on ryhtynyt aktiiviseksi toimijaksi sosiaalipalvelujen tuottajien markkinoille.

Toimittajia ja parittajia

2011-04-28T10:20:00.001+03:00

Stefan Wallin kritisoi kolumnissaan (TS 27.4.2011) poliittisten toimittajien toimintaa vaalitenteissä. Olen tällä kertaa Wallinin kanssa täysin samaa mieltä. Toimittajalla oli innokas yritys tehdä näistä historiallisista vaaleista mahdollisimman latteat ja sisällöttömät. Onneksi heidän ammattitaitonsa ei tähän riittänyt.

Vielä minun nuoruudessani - kauan sitten - korostettiin toimittajien objektiivisuutta ja heidän vastuutaan paneutua aiheisiin tavallista lukijaa syvällisemmin ja laajemmin. Toimittajilta sopi vielä silloin odottaa monimutkaisten asioiden selkeyttämistä ja syiden ja seurauksien paljastamista. Samoin toimittajilta sopi odottaa valtavirrasta poikkeavia, keskustelua rikastuttavia avauksia. - Entä nyt? Tässä viisi (5) nykytoimittajien luonnehdintaa:

1. Toimittajat ratsastavat enemmistön (tai kuvitellun enemmistön) aallonharjalla.

Koska enemmistö edustaa myös enemmistöä katselijoissa, kuuntelijoissa ja lukijoissa, mainostajista puhumattakaan, heitä pitää silittää myötäkarvaa. Enemmistön ajattelu esitetään kritiikittä ja siitä poikkeavat mielipiteet ovat populisointia. Koska enemmistöä on niin paljon, he eivät voi olla väärässä?!?

Miljoonat kärpäset eivät voi olla väärässä, lehmänlanta on hyvää!

2. Toimittajat keskittyvät seurauksiin ja unohtavat syyt

Niinhän valtaosa lukijoistakin tekee. Miksi vaivata lyhytjänteisiä katselijoita historioilla? Parempi vain miettiä vakauspaketin onnistumista sen sijaan, että mietittäisiin, miksi kriisiin ajauduttiin ja miten se vältettäisiin ensi kerralla. Tai miksi Israel iski jälleen. Palstatilaa säästetään, kun ei kerrota, että palestiinalaisterroristit tekivät ensin aseellisen hyökkäyksen kouluun tai päiväkotiin. Tai suomalaisiin kouluihin pitäisi saada lähiruokaa, vaikka EU:n hankintasäännökset kieltävät kotimaisen ruoan suosimisen.

3. Toimittajat kaivavat uutisesta aina negatiivisen puolen

Hyvät uutiset eivät ylitä uutiskynnystä. Paitsi, jos Iltalehdessä pätevöitynyt toimittaja löytää siitä pienenkin negatiivisen seikan (epäilyskin riittää), josta saadaan uutiselle mehevä, myyvä negatiivinen otsikko. Oikein pätevä toimittaja ei tarvitse edes faktuaalista epäilyä: kaikkeahan voi epäillä! Mustamaalaaminen on toimittajien joukossa siksikin suosittua, että siitä jää harvoin kiinni. Julkisen sanan neuvosto muodostuu toimittajista, jotka eivät hauku omiaan ja jos korjauskehoitus tulee, se printataan pienellä jonnekin sisäsivuille, josta sitä ei kukaan huomaa.

4. Toimittajat keskittyvät ulkoiseen

Toimittajia kiinnostaa enemmän poliitikkojen vaatekaapin sisältö kuin mitä poliitikko esimerkiksi ajattelee vanhusten omaishoidosta. Soini se on niin nokkela velikulta. Mitä hän mahtoikaan sanoa? Tai Lisääkö Urpilaisen pukeutuminen tai Kiviniemen hiustyyli hänen uskottavuuttaan? Uskottavuutta kaikkitietävän median silmissä - vai?

5. Toimittajat demonisoivat ja luovat enkeleitä

Euron ulkopuolelle jättäytyminen (Ruotsin esimerkki) olisi taloudellinen katastrofi, kun taas Ruotsin esimerkin seuraamattomuus Libyan sodassa jättää Suomen kaikkien merkittävien ympyröiden ulkopuolelle. Samoin persujen vaalivoitto - neljänneksi suurin puolue - mustaa Suomen mainetta.

Pienempiäkin demonisoituja juttuja löytyy. Ulkomainen ruoka on nyt pahaa ja vaarallista kun taas lähiruoka ja luomu puolestaan on kritiikittömästi hyvää. Samoin aikaisemmin kehuttu kouluruoka on muuttunut median avustuksella lisäaineiden ja muiden myrkkyjen pesäksi ja lasten terveyden tuhoajaksi.

Ei tarvitse olla kummoinen fakiiri, nähdäkseen syyn toimittajien käytökseen. Lehteä tai ohjelmaa pitää myydä. Koska enemmistöllä on eniten rahaa, sitä pitää miellyttää ja koska enemmistö ei ole poliittisesti aktiivista, sille pitää tarjota hömppää. Medianhan pitää tarjota sitä, mitä asiakkaat haluavat tai mitä kuvitellaan sen haluavan tai mitä halutaan sen haluavan tai mitä on halpa ja nopea tuottaa?

Muistuu mieleen tarina 90-luvun pankkikriisin ajoilta. Päiväkodin täti kysyi päiväkotiin tulevalta Matilta, mitä hänen isä tekee työkseen. Matti vastasi vähän punastellen, että hän on parittaja. Täti ei sillä kerralla kysynyt enempää. Pikku-Matin päiväkotikaveri kyseli Matilta ihmeissään, "onko isäsi oikeasti parittaja?" "Ei ole, mutta en iljennyt sanoa, että hän on pankinjohtaja."

En olisi näinä aikoina kovin ammattiylpeä toimittajuudestani. Toimittajan pitää huorata objektiivisuutensa ja ajattelun vapautensa myynnin ja markkinoinnin - rahan - takia.

Politiikot ovat herättelemässä (persujen perässä) "politiikka takaisin poliitikoille" -liikettä.

Olisikohan toimittajienkin aika aloittaa kapina syövän lailla leviävää iltapäivälehti-journalismia vastaan ja palauttaa toimittajien ammattitaito ja ammattikunnia?

Nykylinja aliarvioi lukijoita ja katselijoita!

Itsekästä kehitysapua

2011-04-26T08:37:00.001+03:00

Useimmilla lienee se käsitys, että kehitysapua annetaan köyhille kansoille hyvästä sydämestä - epäitsekkäästi. Kyllä sitäkin tapahtuu, mutta ... pari muistoa historiasta - ei niin kovin kaukaa.

Suomesta vietiin Afrikkaan kehitysapuna nelivetovalmetteja. Nämä traktorit olivat markkinoiden parhaitten joukossa tuohon aikaan. Laitteiden ympärille kehkeytyi massiivinen vienti- ja koulutusprojekti. Kun traktorit saatiin käyntiin, peltoa kääntyi mahtavaa vauhtia. Siitä otettiin valokuvat kehitysavun positiiviseen historiaan, jolla tietysti perusteltiin uusia mahtavia kehitysapuprojekteja.

Sen sijaan jätettiin kertomatta, että nuo kyseiset nelivetotraktorit olivat niin painavia, että ne pakkasivat pellot käyttökelvottomiksi. Lisäksi varaosien ja huolto-osaamisen puutteiden takia traktorit pysähtyivät ensimmäiseen vikaan. Sen jälkeen Afrikan luonto otti omansa. Hienot ja tietysti kalliit traktorit ruostuivat ongelmajätteenä pellon pientareella.

Nokia ja Ericsson ihan hyvän hyvyyttään osallistuivat kehitysapuprojekteihin, joilla parannettiin silloin muodissa olevan Afrikan telekommunikaatio-oloja. Viimeisintä huutoa olevat keskukset pystytettiin aavikolle. Henkilökunta koulutettiin mittavasti ymmärtämään keskusten hienouksia ja pitämään niistä huolta. Näille keskuksille kävi lähes samoin kuin traktoreille - hiekkaa rattaisiin ja käynti seis.

Kuka hyötyi näistä kehitysapuprojekteista? Todellisen hyödyn korjasi laitevalmistaja.

Kuinkas siinä niin pääsi käymään? Poliitikoilla ei ollut aitoa huolta kohdemaan kehityksestä. Ajatuksissa lähempänä oli oman maan teollisuuden tukeminen ja kilpailukyvyn lisääminen. - Ei se mikään huono motiivi ole.

Tuntuu vain falskilta, kun se kätketään hyväntekeväisyyden valepukuun.

Tällainen tekopyhyys rehoittaa muun muassa siitä syystä, että kehitysapu kuuluu tabujen joukkoon. Siitä saa keskustella tasan niin kauan, kun malttaa olla kritisoimatta mitään epäkohtaa. Paras keskustelun avaus kehitysapupiireissä on määrärahojen jatkuva kasvattaminen.

Se on jaloa, mutta myös tyhmää!

Nyt jo on riittävästi näyttöä siitä, että halvat, kohdemaan oloihin sopeutetut ratkaisut toimivat paremmin, kuin pönäkät, isolla rahalla ja massiivisilla ohjelmilla ajetut kehitysapuprojektit.

Indonesiaan lähetettiin kahdeksan modernia keskoskaappia. Kolme vuotta myöhemmin nuo kaapit olivat käyttökelvottomia. Tuossa kohteessa ratkaisu oli autonosista rakennetut keskoskaapit. Samoin nelivetovalmettien sijaan afrikkalaisten pelloille vietiin kevyitä vinssillä vedettäviä auroja. Johan toimi.

Kannatan lämpimästi kehitysapua. Minusta sitä saa ja pitääkin tehdä myös itsekkäistä motiiveista, koska toisen auttaminen tulee aikanaan myös omaksi hyväksi. Tätä ei saisi kehitysapuromantikkojen antaa sotkea. Aiheeseen sopii avoin ja kriittinen keskustelu motiiveista ja toimivista keinoista.

Sen sijaan suurten yrityksien voitontavoittelu istuu sovittamattoman huonosti kehitysapuympyröihin.

Historiallinen oikeusmurha

2011-04-23T11:45:00.001+03:00

Hän puhui kansan ymmärtämällä kielellä. Hänen opetuksensa radikaalin muutoksen tarpeellisuudesta ja sen tuomasta hyvästä sai älyköt pitämään hulluna ja vallanpitäjät populistisena kansan kiihoittajana. Hänen toiminnastaan etsittiin syytettävää ja hänen puheitaan testattiin, jotta hänet saataisiin kiinni laittomuuksista.

Hän ei ollut Timo Soini, vaan Jeesus Nasaretilainen.

Jeesusta vastaan esitettyjä syytöksiä ei koskaan saatu näytettyä toteen. Silti hänet raahattiin sekä hengellisen että maallisen tuomioistuimen eteen ja Rooman maaherra tuomitsi hänet ristiinnaulittavaksi.

Reilut kaksituhatta vuotta juutalaisia on syytetty Jeesuksen murhaajiksi. Valitettavan usea on myös uskonut tuon täysin perättömän tuomion. Tuo väärinymmärrys on erityisen valitettava, koska sillä on perusteltu miljoonien juutalaisten joukkomurhia.

Jeesuksen aikaista Palestiinaa hallitsi Rooma. Juutalaiset oli alistettu raa'alla sotilasmahdilla eikä juutalaisilla tuohon aikaan ollut oikeutta tuomita ketään kuolemaan. Tuomion julisti roomalainen maaherra, koska hän halusi nujertaa häiriötekijän - mahdollisen kapinan johtajan. Hän sai päätökseensä näennäistä tukea juutalaiselta papistolta. Tässä voi hyvin puhua poliittisesta päätöksenteosta.

Ristiinnaulitseminen oli roomalaisten sotilaiden barbaarinen mestaustapa. Sillä haluttiin levittää kauhua vallattujen kansojen joukossa. Jeesuksen vangitsivat sekä naulasivat ristiin roomalaiset sotilaat ja Jeesuksen kyljen puhkaisi romalainen sotilas.

Syyttömän Jeesuksen murhasivat roomalaiset.

Ei liene sattumaa, että Rooman valtion suojeluksessa syntynyt ja muotoutunut katolinen kirkko on ollut eturintamassa syyttämässä juutalaisia Jeesuksen surmasta. Ei ole ensimmäinen kerta maailman historiassa, kun oma syyllisyys halutaan kumota uhrien niskaan.

Valitettavaa on, että tuota oikeusmurhaa on jatkottu vuosituhansia ja siihen näyttää tulevan yhä uusia nyansseja.

Askel ulos yhden totuuden diktatuurista

2011-04-21T09:06:00.001+03:00

Katselimme eduskuntavaalit netin kautta Amsterdamissa hotellihuoneessa. Onneksi katsoimme, sillä näillä vaaleilla oli pitkästä aikaa viihdearvoa. En ihmetellyt perussuomalaisten vaalivoittoa. Persuille kanavoitui se kritiikki, jota omassa "vanhassa" puolueessa ei saanut esittää. Kulttuurissamme on jotain outoa, demokratialle vierasta vaihtoehdottomuutta, koska esille mahtuu vain yksi totuus ja muu ajattelu on hölmöä populismia.

Tällainen malli on tyypillistä diktatuureille.

Jostain syystä suomalainen toimittajakunta haluaa miellyttää vallitsevaa ajattelua ja istuvaa johtoa. Politiikan vahtikoirana itseään pitävä media on kyllä politiikan sylikoira. Pienellä rapsutuksella uutisiin tulee vain "vastuullista poliittista tekstiä" ja talouden lainalaisuuksien ymmärtämistä. Tarvittaessa media (esimerkiksi HS) järjestää valtapuolueita tukevia gallup-tuloksiakin.

Jos joku vielä muistaa, EU:hun meno sai vain niukan puoltolauseen kansanäänestyksessä. Tuo hiukan yli 50% äänistä ei tarkoittanut silloinkaan, että yli puolet kansasta olisi ollut EU:hun liittymisen kannalla. Se tarkoitti, että noin puolet niistä, joilla oli valmis kanta asiaan, kannatti sitä. Todellisuudessa Euroopan Unionin liittyminen tapahtui noin 30 prosentin kannatuksella. Sen jälkeen, kun käytännössä on osoittautunut, että EU:n hieno idologia ja arvot ovat paperia ja että EU on valmis poikkeamaan yhteisistä säännöistä, silloin kun se suuremmille jäsenmaille sopii, lopullekin Suomen kansasta on alkanut kristallisoitua oma kanta.

Koska kriittisyys on populismia vanhoissa puolueissa, kansa äänesti jaloillaan ja siirtyi perussuomalaisiin.

En pelkää persujen vaalivoiton jälkeistä elämää Suomessa. Onhan perussuomalaiset vasta kolmanneksi suurin puolue. On todella kokoomuksen ja demarien aliarviointia hehkuttaa persujen uhkaa. Ottaen vielä huomioon, että Soinin johtaman puolue käyttäytyy maltillisesti eikä suvaitse rasismia yms hörhöilyä.

Minua vaalituloksessa pelottaa kokoomuksen vaalivoitto.

Haluaako Suomen kansa todellakin jatkaa jo Lipposen aikana aloitetettua Thatcherismin linjaa, jolla vauraita hyysätään uskossa, että kyllä sieltä sitten valuu hyvinvointia köyhemmillekin. Missään päin maailmaa, tämä teoria ei ole osoittautunut todeksi. Sen sijaan on näkynyt selvästi tuloerojen kasvu ja eriarvoistuminen.

Eilen tutkija sanoi televisiossa, että politiikka on palannut politiikkaan. Hyvä niin.

Poliitikkojen saappaissa on nähty jo liikaa vastuusta ryppyotsaisia kamreereja.

Mustista joutsenista riskien hallinnassa

2011-04-14T08:36:00.000+03:00

Kävimme vähän aikaa sitten elokuvissa katsomassa Mustan Joutsenen (Black Swan). Se teki aikamoisen vaikutuksen. En ole kauhuleffojen ystävä, mutta tässä kauhuefekteillä oli luonnollinen syy ja rooli. Ihmismielen hajoaminen on rajua hommaa. Ei edes Hollywood ollut onnistunut tekemään siitä falskia. Suosittelen!

Kolme vuotta sitten teimme häämatkan Uuteen Seelantiin. Siellä Hobittilan mailla näimme luonnossa oikeita mustia joutsenia. Linnut olivat kauniissa luonnossa ja päivä oli keväinen, mutta silti niistä jäi häivähdys tuonelan virrasta.

Eurooppalaiset uskoivat pitkään, että mustia jotsenia ei ole olemassakaan. Vasta aktiivisempi retkeily Australiaan (ehkä myös Uuteen Seelantiin) paljasti noiden mystisten lintujen olemassaolon.

Riskien hallinnan kannalta mustilla joutsenilla on oma tärkeä opetuksensa. Yleinen mielipide - demokraattisesti äänestetty näkemys riskeistä - voi perustuakin luulotietoon. Kovin usein riskien ns. analysointi kohdistuu sovinnaisiin ja itsestään selviin seikkoihin. Ne ovat myös epävarmuuksia, joihin organisaatio on jo hyvin varautunut.

Mustat joutsenet - riskit, joihin ei olla varauduttu ja joita ei uskota olevan olemassakaan - aiheuttavat epämiellyttäviä yllätyksiä ja kaatavat firmoja. Silloin ei ohuet selitykset riskin yllätyksellisyydestä lohduta. Jos kerran riskien hallintaan tuhlataan resursseja, eikös se kannattaisi saman tien tehdä kunnolla. Asiaan paneutuminen ja kurinalainen mielikuvituksen käyttö eivät vie tylsää byrokraattista kokoustamista enempää aikaa.

Mitkä saattaisivat olla sinun organisaatiosi mustat joutsenet? Mitkä ovat ne riskit, joita et halua uskoa mahdollisiksi?

Anarkia ei ole demokratiaa

2011-04-12T14:05:00.001+03:00

Mari Kiviniemen vaalimainoksia oli korvattu väärennöksellä, jossa väitettiin Kiviniemen kannattavan eläinten kärsimyksiä. Radiotoimittaja kysyi tutkijalta - tutkijathan tunnetusti tietävät kaiken - mitä mieltä hän on tällaisesta toiminnasta. Kuulema demokratiaan mahtuu kaikenlaista. - Haloo tutkija!

Anarkia ei kuulu demokratiaan!

Kaduilla riehuvat, autoja polttavat ja kadun varsien liikkeitä ryöstävät huligaanit vetoavat mielipiteen vapauteen sekä turhaumaan. Ehkä ymmärtäisin noiden adhd teinien toimintaa vähäsen, jossa kyseinen maa olisi diktatuuri, mutta kun näyttämönä on myös Ruotsi tai Suomi,

joissa lapseltakin demokraattisesti kysytään, haluatko, että vaihdan kakkavaippasi?

Nämä mellakoitsijat haukkuvat omaisuutta suojelevia poliiseja natseiksi. Jos nämä älypäät lukisivat ensimmäisen kirjansa, harrastuksen voisi aloittaa kansallissosialistien historiasta. Siellä kerrotaan, kuinka sikaniskat natsit mellakoivat kaduilla särkien ja ryöstäen muiden omaisuutta. Helläkin oli älyn ja moraalin korvikkeena ideologia.

Piratismin kannattajat haluavat sosialisoida äänitteet ja elokuvat, koska heillä on vähemmän rahaa kuin tuottajilla. Nämä nykyajan Robin Hoodit haluavat ryöstää rikkaammilta - ei antaakseen saalista köyhille, vaan itselleen. Piratismikin halutaan ymmärtää demokratiaksi.

Jos julisteita töhrivät, kettutarhoja ja kettuja tärvelevät aktivistit, piratistit ja kaduilla mellakoivat rikolliset ovat demokratian asialla, silloin nykyinen yhteiskunta on anarkinen.

Eihän vain demokratiaan verhoutuneen ideologian takaa löydy iso oma napa. Minä ajattelen näin. Minä tiedän kaiken. Minä saan tehdä mitä minua huvittaa. Minua ei saa määräillä!

Kansalaistottelemattomuuteen voi turvautua vain silloin, kun kaikki lailliset keinot on loppuunkäytetty ja jos voi olla varma, että lain rikkominen ei johda anarkiaan.

Nyt hulikoinnista on tehty halpa konsti saada huomiota.

Media tietysti kiittää ja pokkaa ja noteeraa kaiken lakien rikkomisen. Mediakin vetoaa demokratiaan ja sanan vapauteen.

Taivaassa ei anneta aplodeja ripille

2011-04-11T08:46:00.002+03:00

Vanhoillislestadiolaisilla puhkesi mätäpaise. Herätyslikkeen oli pakko tunnustaa, että liikkeen piirissä oli hyväksikäytetty lapsia pitkään ja ainakin osa hyväksikäytöistä oli ns. julkisia salaisuuksia. Vanhoillislestadiolaiset on pieni herätysliike. Paljon suurempia mätäpaiseita on löytynyt valtavassa katolisessa kirkossa.

Pedofiileista osa oli saarnamiehiä ja pappeja. Syynä hyväksikäytön jatkumiseen oli käsitys ripistä. Pedofiilit tunnustivat syntinsä yksityisessä ripissä, he saivat pahat tekonsa anteeksi ja he saivat luvan jatkaa "parannuksen tekoaan" ilman seuraamuksia. Tunnetusti pedofiilit paranevat vain harvoin. Parantumattomat jatkoivat auktoriteettiasemansa väärinkäyttöä ja tuhosivat haavoittuvaisia lapsia.

Olen sitä mieltä, että taivaassa ei suinkaan taputeta käsiä tällaiselle menettelylle.

Useimmat meistä tietävät, kuinka vapauttavalta tuntuu tunnustaa jollekin pahat tekonsa. Kalvava syyllisyys vie voimavaroja ja kääntää näkökulman syylliseen itseensä. Pahan teon tunnustaminen vapauttaa voimavaroja nähdä oma teko muiden silmin ja myös antaa voimaa korjata tehtyjä virheitä. Tunnustamisen hyvät seuraukset on tunnustettu sekä hengellisessä että psykologisessa maailmassa.

Ripistä on muodostunut tuon hienon prosessin irvikuva.

Ripillä rikkonut yksilö saa vapautuksen teostaan ja hänen annetaan jatkaa "kilvoitteluaan" yksin. Ripittäytyjä ei joudu vastuuseen teostaan eikä hänen pahojen tekojensa kohteita edes ajatella. Joskus ripillä suojataan myös ihmisten rakenteita, kuten katolista kirkkoa tai jotain herätysliikettä. Menettely on julma sekä ripittäytyjän että rikoksen kohteen kannalta.

Ripittäytyjä, joka anteeksisaamisen jälkeen jatkaa hyväksikäyttöään, ei suinkaan ole matkalla taivaaseen, vaan siihen toiseen paikkaan. Luther - monessa asiassa kyseenalainenkin auktoriteetti - sanoi osuvasti, että erehtyminen on inhimillistä, erehdyksen jatkaminen perkeleellistä. Lapsiin sekaantujista Raamattu ohjeistaa vielä suorasukaisemmin: parempi olisi laittaa heille myllynkivi kaulaan ja upottaa meren syvyyksiin.

Raamatun opetuksissa on aina yksi punainen lanka: vastuullinen elämän suojelu. Elämän suojelu ei ole yksilölaji.

Tarkoituksena ei ole päästää yksilöä pälkähästä, vaan hoitaa yhteisöä. Ripissä julistettu anteeksianto ei merkitse vapautumista vastuusta. Pahan teon maalliset seuraukset tulee kantaa ja myös koettaa lievittää pahan teon seurauksia.

Hengellisten liikkeiden olisi hyvä miettiä sisällään, suojelevatko he rippikäsityksellään elämän sijasta saarnamiestä tai oppinsa ja liikkkensä uskottavuutta . Samoin olisi syytä miettiä seksuaaliopetuksen toimivuutta.

Tiesitkö, että katolisen kirkon selibaattioppiin löytyy hyvin maallinen peruste? Jos pappi ei mene naimisiin, hänellä ei ole perillisiä. Katolista kirkkoa ei häiritse pappien äpärät niin kauan kuin niistä ei puhuta ja pappien perinnöt kotiutuvat hyvin rikkaan kirkon holveihin.

Johtoryhmä vai johtajien ryhmä

2011-04-08T10:04:00.000+03:00

Olen lähes koko työurani työstänyt materiaalia johtoryhmän jäsenille esitettäväksi tuossa mystisessä johtoryhmässä. Olen myös lukuisia kertoja ollut itse asioiden esittelijänä. Näistä kokemuksista on muodostunut osittain selkeä ja osittain hyvin hämmentävä kokonaiskuva.

Tavallinen kielikuva: "Viedään tämä asia johtoryhmän päätettäväksi". Useimpien organisaatioiden työjärjestyksessä lukee, että toimitusjohtaja tms. päättää asioista ja häntä avustaa päätöksenteossa johtoryhmä. Taustalla on ajatus, että johtoryhmässä tasapainotetaan keskenään ristiriitaisia pyrkimyksiä ja samalla laajempi joukko huomaa paremmin toiminnan rajoitteet. Toimivassa johtoryhmässä kaikki jäsenet tuovat panoksensa päätöksentekoon ja myös aidosti sitoutuvat päätöksiin.

Valitettavan usein päätösesityksen tuonti johtoryhmään on pelkkä muodollisuus. Esityksen läpimeno on varmistettu etukäteen keittiön kautta.

Vahva, itsevaltainen johtaja käyttää johtajien ryhmäänsä vain oman tahtonsa mukaisena kumileimasimena. Mahtaa olla turhauttava työympäristö kaikille muille, paitsi ryhmän vetäjälle.

Toinen vahva uskomus on, että johtoryhmässä käydään päätöksien yhteydessä strategista pohdintaa organisaation tilasta. Usein johtoryhmän agendan täyttää pakolliset, operatiiviset päätökset. Kullekin päätösesityksen käsittelylle on amerikkalaisittain annettu 5-15 minuuttia aikaa. Tuota hektistä päätösrytmiä vielä virheellisesti pidetään tehokkuutena. Tuossa ajassa kukaan ei ehdi asiaan perehtyä eikä kukaan voi käydä syvällistä asiakeskustelua aiheesta. Joskus päätösesityksen on saanut etukäteen käyttöönsä ja siihen on voinut tutustua kaikessa rauhassa kotona, mutta se ei helpota aktiivisen keskustelun puutteeseen. Tällaisessa johtoryhmässä ratkaisevaa on, kuka esittää, ei mitä esitetään. Päätöksien laatu perustuu luottamukseen henkilöiden osaamisesta, moraalista, näkemyksistä jne.

Strategisten näkemyksien yhteensovittaminen hoidetaan (kuvitellaan hoidetun) abstrakteilla paperistrategioilla ja bonuksilla.

Millaisia jäseniä johtoryhmään valitaan? Jos johtoryhmän puheenjohtaja (toimitus- tai toiminnanjohtaja tms.) pääsee itse valitsemaan, hänellä on käytettävissään kaksi ääripään kriteeriä tai niiden yhdistelmä.

Esimerkiksi Barak Obama valitsi omaan "hoviinsa" jäseniä, jotka olivat hänen kanssaan eri mieltä. Hän ajatteli saavansa eniten hyötyä ryhmästä, jossa perustellusti ajateltiin asioista erilailla kuin hän itse.

Tällaisella johtajalla on munaa.

Hänellä on tervettä itseluottamusta ja aito halu johtaa parhaan mahdollisen tiedon perusteella. Hän ei tarvitse selkärangan alapään nuolioita.

Toinen tapa johtoryhmän muodostamiseen löytyy(?) pörssiyhtiöistä. Siellä toimitusjohtajan vaihto tarkoittaa yleensä myös johtoryhmän muiden jäsenten vaihtoa. Valitettavan usein valintakriteeri näyttää olevan lojaalisuus uudelle toimitusjohtajalle, ei paras asiantuntemus tai itsenäinen ajattelu. Minusta johtoryhmän jäsenten tulisi olla ensisijaisesti lojaaleja johtamalleen organisaatiolle, ei sen johtajalle.

Johtamisen pitäisi tuoda arvon lisää koko organisaatiolle, ei vain joillekin valituille "valioyksilöille".

Toimittajien tragikomiikkaa

2011-04-06T12:29:00.002+03:00

Vuosituhannen mielenkiintoisemmat vaalit lähestyvät, tai ainakin vaalit lähestyvät!

Perussuomalaisten nousu lähelle kolmen vanhan ison puolueen suosiota olisi luullut olevat toimittajille mielenkiintoinen lähtökohta vaaalien ja niiden taustojen pohdintaan. Pienellä toimittajien myötävaikutuksella alhaiseksi valunut äänestysprosentti olisi voinut olla paljon korkeampi. Äänestysaktiivisuushan on yksi harvoista toimivan demokratian tunnusluvuista.

Kuinkas toimittajat sitten reagoivat?

Toimittajat ovat suhtautuneet persujen vaaliennusteisiin kuin pörssikurssiin.

Nyt persujen kannatus nousee, se nousee vieläkin, nyt se on ennätyksellisen korkea, kuinkahan kauan tätä nousua riittää? - Sama alhainen ÄÖ kuin pörssianalyytikolla. Seurataan, mitä tapahtuu ja ollaan täydellisen tietämättömiä, miksi jotain tapahtuu.

Entä jos toimittajat olisivat yrittäneet käyttää älykkyyttään? Tiedän, että heille ei siitä makseta.

Vain negatiiviset uutiset ja itsestäänselvyydet myyvät mediassa. Politiikan toimittajille riittää, että he "värikkäässä" vaalikeskustelussa toistavat jo vuoden aikana läpikalutut kysymykset ja kommentit. Kaiken taustalla paistaa toimittajien samaistuminen globaalin talouden, talouskasvun ja EU:n tosiuskovaisiin. Koska vallitsevaa totuutta ei voi epäillä, kaikkea sen kritiikkiä pitää vähätellä ja huomio pitää siirtää asioista henkilöihin. Soini se on niin leikkisä mies! Joskus kauan sitten toimittajia koulutettiin objektiivisuuteen ja miettimään vaihtoehtoisia totuuksia. Kuten sanoin, siitä on kauan.

Entä jos politiikan toimittajat olisivat hetkeksi vaalikeskustelussa heittäytyneet leikkiin mukaan, ja epäilleet, että "keisarilla ei ole vaatteita"?

Uskon, että keskustelu olisi ollut elävämpää kuin nykyisissä TV 1:n ja MTV 3:n näännyttävissä tragikoomisissa poliittisissa vaalinalushartausohjelmissa.

Paras vaaliohjelma toistaiseksi - ei superhyvä sekään - tuli neloselta. Krisse grillasi puoluejohtoa huumorin keinoin.

Tuli taas todistettua, että tahaton komiikka (poliittiset toimittajat) jää aina kakkoseksi ammattitaitoiselle humoristille (Krisse ja kumppanit)!

Usko tai älä

2011-04-04T09:58:00.002+03:00

Vähän aikaa sitten uutisoitiin tutkijan tulleen siihen tulokseen, että olemme menossa kohti uskonnottomuuden aikaa. Tätä on povattu reilut sata vuotta valistuksen filosofeista ja luonnontieteiden läpimurrosta alkaen.

Kehitys on kyllä päinvastainen: uusia uskontoja kehittyy koko ajan.

Tässä muutama esimerkki:

Ihmisuskonnossa usko Jumalaan (tai jumaliin) on nähty lapsellisena, mutta usko ihmisen kehittymiseen, viisastumiseen ja moraaliseen kasvuun on taas ollut "rationaalista" uskomista. Näin siitä huolimatta, että empiiristä evidenssiä (arkielämän todisteita) tuosta ihmisen positiivisesta kehittymisestä ei oikein ole. Halki vuosituhanten ihminen (lajina) on käyttäytynyt yhtä tuohoavasti huolimatta uuden tiedon tulvasta.

Tiedeuskonnossa uskotaan kyettävän selittämään kaiken teorioilla ja tutkimuksilla. Tiedouskovaisilta unohtuu, että tiede, teoriat ja tutkimushypoteesit ovat todellisen elämän yksinkertaistuksia ja että ne perustuvat uskomuksiin (oletuksiin). Tutkimuksilla löydetään se, mitä lähdettiin etsimään. Se on uskon vahvistuksen väline. Et löydä, mitä et tutki, koska olet rajannut yllätykset pois lähtöolettamuksilla.

Suvaitsevaisuususkonnossa uskotaan kaiken sallimisen tekevän ihmisistä onnellisia. Suvaitsevaisuususkonto toimii parhaiten puolisokeiden romantikkojen parissa. Jos sulkee silmänsä sekä syiltä, että seurauksilta, voi olla niin suvaitsevainen. Suvaitsevaisuuden taustaehtona on yleensä: saa tehdä, mitä tahansa, kunhan ei aiheuta sillä muille vahinkoa. Tämä tiukka suvaitsemattomuutta tihkuva ehto rajaa suvaitsemisen ulkopuolelle suurimman osan siitä moskasta, jonka suhteen haluttiin olla suvaitsevainen.

Markkinavoimauskontoon ovat hurahtaneet ennen muita yritysjohtajat ja poliitikot. Luonnonkansat aikoinaan kävivät kumartamassa tulivuoria ja samalla tuli heitettyä kraateriin sopiva ihmisuhri. Nyt poliitikot näkevät paljon vaivaa lepytelläkseen mystisiä markkinavoimia. Kun suora palvonta ei tunnu riittävän, turvaudutaan ihmisuhreihin = veronmaksajiin.

Eurouskonnossa uskotaan yhteisen valuutan tuovan meille tasaisen taloudellisen kehityksen. Tämä uskonto oli alkuvuodet lähes uskottava. Silloin investointipankkien avustuksella markkinoille pumpattiin ilmaa, katteettomia lainoja, keinotekoisen kasvun buustaamiseksi. Vähän aikaa näytti siltä, että hyvää riittää jaettavaksi kaikille - kunnes haavekupla puhkesi. Vain vahvimmat euro-uskovaiset edelleen odottavat tulevaa euro-alueen talouden vakautta. Toisaalla poliitikot näkevät hirvittävästi vaivaa vanhojen ja tulevien seuraamuksien lieventämiseksi, koska syihin ei uskalleta tai haluta puuttua. Taitava selviää tilanteista, joihin viisas ei joutuisi ollenkaan!

Kasvu-uskonnossa taivasta lähinnä ovat ne maat, jotka saavat aikaan nopeinta kasvua. Kasvua nopeutetaan mm. kuluttamalla farkut jo tehtaassa tai asentamalla laitteisiin siru, joka rikkoo laitteen määräajan jälkeen. Samoin kasvua nopeutetaan riistämällä kehitysmaita. Tietysti niitä pitää samalla liturgisesti moittia lapsityövoiman käytöstä, ihmisoikeuksien rajoituksista ja ympäristön saastuttamisesta. Edelleen keinotekoisen alhaiset korot vauhdittavat kasvua. Korko on alhainen, koska siitä puuttuu todellisen riskin lisä. Näin voi menetellä, koska veronmaksaja maksaa tuon riskilisän muuta kautta. Kyllä kasvusta aina joku hyötyy, mutta moni myös köyhtyy.

Liittoutumisuskonnon jäsenet uskovat paikan Turvallisuusneuvostossa, jäsenyyden EU:ssa ja Natossa takaavan meille taivaspaikan. Sen jälkeen olemme osa "isoja" ja paha ei enää sen jälkeen pääse kiusaamaan. Liittoutumisuskovaiset unohtavat tosiasian, joka yleensä opitaan jo päiväkodissa: jos yhdelle kumarrat, toiselle pyllistät. Liittoumissa saa "ystävien" lisäksi todellisia vihollisia.

Ytimiinpääsyuskonnon edustajista tulee heti mieleen Paavo Lipponen. Hänellä oli vahva usko siihen, että kuulumalla "sopivaan seuraan" ja pääsemällä yhteiskuvaan suurten maiden johtajien kanssa, hän olisi kokoaan merkittävämpi poliitikko. Väyrynen ei taida olla ainoa Paavo, jonka suhteellisuustaju heittää? Tiedoksi niille, jotka pelkäävät Suomen marginalisoitumista. Suomi on marginaalinen maa sekä Euroopassa, että myös maailman mittakaavassa. Suomi otetaan mukaan isoisten pallopeliin vain silloin, kun siitä on isoisille hyötyä.

Näiden esimerkkien valossa uutinen uskonnottomuuden ajan tulosta vaikuttaa joko liioittelulta tai suorastaan mätäkuun jutulta. Uskon kohteet ovat vain vaihtuneet.

Oma uskoni on niin heiveröinen, että sillä ei pärjää näissä uususkonnoissa. Siellä tarvitaan todellisia uskon sankareita. Liturgiassa heitä kutsutaan esimerkiksi "vastuullisiksi poliitikoiksi".

In vino veritas

2011-04-01T13:34:00.000+03:00

Turussa on nyt (tietääkseni) kolme ravintolaa, joiden liikeidea perustuu viinille: esikoisravintola Viinille, vastikää auennut E. Ekblom sekä kohta aukeava Pinella. Toki muitakin ravintoloita löytyy, joilla on omaa maahantuontia ja hyvät viinipuitteet.

Olimme E. Ekblomin avajaisissa viime maanantaina. Vaikka avajaiset ovat aina poikkeustilaisuus, silti aistin, että tämä ravintola ei ole pönäkkä. Samoin tyypillinen alkujännittely tuntui puuttuvan. Henkilökunta ei nikotellut kysyttäessä - päinvastoin, vastaukset tulivat ammattitaidolla ja sopivalla itseluottamuksella.

E. Ekblom on avattu tiloihin, joiden juuret ulottuvat kauas. Jos oikein muistan, apteekkari Ekblom peusti liikkkeensä tuohon tilaan 1845. Paikan historia henkii sopivasti siistityistä seinistä, lattioista ja katosta. Sisääntuloaulan lattia oli aikoinaan kadun pohjaa. Historia on oiva keino differoida ravintolaa: historiaa ei voi kopioida. Lisäksi meillä suomalaisilla tuntuu olevan lyhyen historiamme vuoksi lähes pohjaton kiinnostus omiin juurimme. E. Ekblomin ei tarvitse ujostella minkään paikan kanssa Suomessa.

Kävelyetäisyydellä on kolme viiniin erikoistunutta ravintolaa. Ensimmäinen ajatus on tietysti, että lieköhän kilpailu pilaa markkinat? Taitaa kuitenkin olla juuri päinvastoin. Jos nämä ravintolat vaalivat erilaisuuttaan, ne antavat viinistä kiinnostuneille asiakkaille hyviä, mielenkiintoisia vaihtoehtoja. Yksi viiniravintola olisi aika orpona. Kolme sellaista kouluttaa asiakkaita kevyelle yksilöproofille tai sitten istumaan ystäväpiirillä iltaa hyvien viinien ja naposteltavien kera.

Turku on hyvä paikka elää!

Murhaisitko, jos saisit luvan

2011-03-30T09:47:00.002+03:00

Ulkopoliittisen instituutin tutkija Charly Salonius-Pasternak, ihmetteli, miksi Suomi ei ole mukana Gaddafin kaatamisessa. "Miksi Suomi ei ole mukana, kun YK on valtuuttanut operaation?" Ilmeisesti vaalien alla mikään puolue ei uskalla olla viemässä Suomea sotatilaan." "Jos vaalit on esteenä länsiliittoumaan liittymiselle, menettely on kyynistä."

Joku poliitikoista ihmetteli, että miksi emme mene mukaan, kun meillä on kerran valmiit nopean toiminnan joukot. "Olisi tehottomuutta jättää nuo joukot käyttämättä". - Minusta armeija on tehokkaimmillaan juuri silloin, kun sitä ei tarvitse käyttää.

Mistä näitä sotahulluja oikein sikiää?

Vänrikki nappula, Charly, on ilmeisesti saanut sotakokemuksensa kirjoista ja videopeleistä. Videopeleissä vihollinen tuhotaan tai eliminoidaan. Niissä ei tehdä murhia. Sama illuusio on kuulema hävittäjälentäjillä. He vain painavat nappulaa ja kohta kohteessa pössähtää. Veri ja tuska ei tule omalle iholle.

Liekö amerikkalaisten Afganistanissa käymään sotaan osallistuminen alentanut sotaan lähtemisen kynnystä?

Historiassa Suomi on sotinut sekä ruotsalaisten että venäläisten puolesta, mutta pakosta. Nyt kuumakallet haluavat niin kovasti isoisten kaveriksi (Nato), että ovat valmiita vapaaehtoisesti uhraamaan suomalaisten sotilaiden (ei tietysti omiaan) henkiä puolustaessaan Libyan siviilejä.

Montako kuollutta suomalaista sotilasta tarvitaan lunastamaan paikka Turvallisuusneuvostossa?

Eikö tuollainen pyrkyryys ole muka kyynistä? Nämä kuumakallet myös unohtavat, että isoisilla on yleensä aina muut kuin humanitääriset syyt mielessä sotaan käydessään. Kenen intressejä puolustaisit, kun sotisit länsiliittouman riveissä? Gaddafia vastaan, mutta minkä puolesta?

Tiedoksi Charlylle:

Sodassa murhataan ihmisiä

Sota ei ole humanitääristä toimintaa

Sodalla ei hankita kavereita, vaan vihollisia

Sotilaallisissa liitoissa kaikki ovat tasa-arvoisia, tosin isot ovat reilusti tasa-arvoisempia

YK:n valtuutus ei muuta murhaa muuksi

Sota ei tuo rauhaa

Voisikohan joku Ulkopoliittisen instituutin tutkijoista tehdä näistä aiheista vaikka sivugradun?

Suomen rooli - ennen Afganistania - oli osallistuminen rauhan turvaamiseen ja humanitääriseen toimintaan. Linja oli viisas. Se on sopinut pienelle ja puolueettomuuteen pyrkivälle valtiolle.

Olemme saavuttaneet paljon enemmän hyvää mainetta rauhanturvaoperaatioistamme kuin rauhankumppanuuden myötä tulleista sotaleikeistä.

Mainettaan paremmat ja pahemmat

2011-03-29T09:16:00.002+03:00

Stereotypioiden (karkeiden yleistyksien) mukaan valtion ja kuntien töissä henkilöstö on laiskaa, tyhmää ja näköalatonta.

Olen itse ollut työssä virastossa, valtion liikelaitoksessa, julkisessa osakeyhtiössä, Nasdaq-listatussa pörssiyhtiössä kuin myös tukholmalaisessa pörssiyhtiössä. Eli perspektiivissä löytyy!

Olen lyhyessä ajassa ollut tekemisissä sekä kuntien että valtion aluehallinnon henkilöstön kanssa. Nämä tuoreet kokemukset ovat vahvistaneet aikaisempia näkemyksiäni.

Minusta vallitsevat stereotypiat vahvistavat yrityksessä toimivien ylemmyydentunnetta - ilman rationaalisia perusteita!

En ole nähnyt kunnon todisteita julkisen sektorin henkilöstön laiskuudesta. Jos sitä joskus on ollut, sitä tuskin enää löytyy yksityistä sektoria enempää.

Olen nähnyt yksityisissä yrityksissä, johtajia, esimiehiä ja asiantuntijoita, joita voi hyvin määritellä laiskoiksi. Lounaan jälkeen saattoi ottaa nokoset vaikka julkisella paikalla ja aina oli aikaa golf-kisaan, jänismetsälle, business-lounaille, Lapin kehittämisseminaareihin yms. kolleegojen kanssa. Pelkkää kalenteria lukien nuokin henkilöt elivät hektistä elämää.

Vastaavasti olen nähnyt, kuinka julkisen sektorin henkilöstö tekee pitkää päivää - niin pitkää, että he jäävät ilman korvausta ylimäräisistä tunneista. Peruspalkkakaan ei ole niin hyvä, että se edellyttäisi extra-tunteja!

He jäävät ilman jopa ahkeruuteen kuuluvaa sosiaalista arvostusta, koska he ovat töissä kunnalla tai valtiolla.

Tyhmiä löytyy tasan yhtä paljon yksityisistä organisaatioista kuin myös julkisista organisaatoista.

Tämä tarkoittaa myös, että fiksuja, oivaltavia, ymmärtäviä on myös yhtä paljon.

Eli ahkeruus ja järjen valo ei erota yksityisen ja julkisen sektorin työntekijöitä.

Minusta ensimmäinen ero näiden kahden sektorin välillä löytyy näköaloista. Yksityisellä sektorilla - varsinkin, jos on ajauduttu pörssin armoille - työntekijä ajattelee vain omaa uraansa, jota pönkitetään henkilökohtaisella tulossopimuksella. Teen vain omat tavoitteeni, juuri niin kauan kuin saan siitä henkilökohtaista hyötyä. Näin siitä huolimatta, että kokonaisuus kärsii liian henkilökohtaisista tavoitteista.

Julkiselta puolelta löytyy edelleen niitä, jotka ovat valmiita jopa "uhraamaan" jotakin, jotta yhteinen hyvä, kokonaisuus toimisi.

Heitä ei vielä ohjata tiukoilla yksilöllisillä tavoitteilla, eikä heitä vielä palkita siitä, että he unohtavat kokonaisuuden merkityksen ja pitkäjänteisen toiminnan.

Eli ahkeruus ja ymmärrys ovat suurinpiirtein samalla tasolla sekä julkisella että yksityisellä sektorilla. Näköalattomuudessa yksityinen sektori alkaa olla aika nollilla. Siellä ei enää yhteisöllisyydestä välitetä. Vahvimmat yksilöt kyllä selviävät.

Mistä sitten tulee kuntien ja valtion byrokraattinen leima? Syy on kyllä aivan ilmeinen.

Ministeriöiden ohjaus on aivan hanurista. Ehkä sillä on ideologisia pyrkimyksiä - en tiedä.

Kun ministeriössä ei enää ymmärretä, mitä kentällä tapahtuu, tavoitteet yksinkertaistetaan. Tavoitteiksi tulee tavoitteiden sijasta rajoitteet: henkilöstönmäärää pitää leikata näin paljon (kahden lähtevän tilalle yksi uusi) ja rahaa saatte vain edellisvuoden verran.

Tässä ei muka ole kyse saneerauksesta? Mistä sitten?

Mitä järkeä on lisätä tehtäviä samalla kun ottaa resursseja pois? Seurauksena ei ole toiminnan tehostuminen, vaan julkisten palvelujen laadun romahtaminen. Tästä seuraa maksukykyisten palvelun tarvitsijoiden siirtymisen yksityiselle puolelle ja tietysti palvelujen tarjoajat seuraavat kysyntää. Esimerkiksi julkinen terveydenhoito kärsii resurssipulasta, jonka vuoksi ko. palveluja ulkoistetaan ja yksityistetään. Lääkäri tienaa enemmän ja maksukykyiset saavat parempaa palvelua. Tätäkö halutttiin?

Toinen järjettömyys liittyy ohjeiden määrään. Yksityinen yritys (varsinkin pörssisellainen) ei kykene noudattamaan kaikkia ulkoisia (julkishallinnon antamia) eikä sisäisiä ohjeitaan. Se se noudattaisi business pysähtyisi totaalisesti. Yrityksissä hyväksytään hiljaisesti, että ohjeita voi kyllä lukea, mutta ei niitä tarvitse noudattaa.

Yksityisellä puolella kunkin päätöksentekijän henkilökohtaisella vastuulla on etsiä ohjeiden "noudattamattomuusrajaa", eli raja, jonka jälkeen tulee merkittäviä henkilökohtaisia sanktioita.

Julkisella puolella virkamiehet joutuvat virkavirheen uhalla noudattamaan kaikkia ohjeitä ja määräyksiä. Siellä realisoituu poliitikoista (eduskunnasta) vyöryvä näköalattomuus. Uuteen ongelmaan laaditaan uusi ohje. Nyt jo ollaan tilanteessa, että ohjeita on niin paljon, että paikallinen päätöksenteko takkuaa - syntyy byrokratiaa.

Syynä ei suinkaan ole paikallinen virkamies: hän on mainettaan parempi, vaan hänelle vaatimuksia asettava ministerö ja ministeriölle vaateita asettava poliitikko. Näiden takapirujen vaikutukset jäävät jostain syystä aina keskustelujen ulkopuolelle. Yksityisen sektorin tehokkuuden ihannointi on ideologia - ei fakta.

Äänestä!

Vapise paha - Ruotsi tulee!

2011-03-23T08:40:00.002+02:00

Nyt pahat ihmiset maapallolla vapiskaa! Ruotsalaisetkin ovat halukkaita osallistumaan Gaddafin kaatajaisiin!

Tuossa ruotsalaisten reaktiossa on monta mietittävää seikkaa.

Ensinnäkin, Ruotsi on tullut varsin hyvin käytännössä toimeen pahiksien kanssa. Toisessa maailmansodassa Ruotsi oli "puolueeton", mutta se ei estänyt kannattamasta rotuoppia ja hyötymästä natsien liiketoimista. Jos yksittäiset ruotsalaiset eivät olisi tehneet oikeita sankaritekoja, maan nettosaldo sodasta olisi ollut aika surkea.

Samoin, Ruotsi on ollut aktiivinen korruption tuomitsija kansainvälisessä kaupassa. Kuinka ollakaan, yksi toisensa jälkeen ruotsalaisista suuryrityksistä kärähtää lahjuksien antamisesta. Mooses on Mooses, mutta business on business.

Ei liene liian hätäistä tuomita ruotsalaisia kaksinaamaisuudesta?

Toiseksi, Ruotsi on tottunut siihen, että joku toinen sotii heidän puolestaan. Suomalaisten kannalta ikävää, että juuri Suomi on usein saanut tämän kunnian. Tulevaisuudessa Natoon kuuluvat Norja ja Tanska suojaavat kaksi sivua ja itsenäinen Suomi kolmannen.

Miksi vauras Ruotsi tuhlaisi hyvinvoinnistaan armeijaan? Siivellä pääsee halvemmalla!

Ruotsalaisten ajoituksen tajua täytyy ihailla. Ruotsi lähtee tuomitsijoiden porukkaan silloin, kun diktaattorin kaatuminen on varmaa. Miksi riskeerata markkina-aluetta ja kotimaan turvallisuutta ennenaikaisesti? Jos kerran diktaattori joka tapauksessa kaatuu, miksi ei kannattaisi saman tien todennäköisiä seuraajia.

Samoin Gaddafin kaatamiseen kannattaa lähettää Ruotsin ilmavoimien ylpeys, JAS-hävittäjät.

Jos ne sattuvat pysymään ilmassa ja tulemaan ehjinä maahan, siinä on hyvä kaupallinen demonstraatio mahdollisille ostajille. Jos joku koneista tippuu, sotaan liittyy aina riskejä.

Sosiaalidemokratian kehtona ja tasapäistämisen generaattorina Ruotsi tietysti inhoaa diktaattoreita. Ei ruotsalaisella ole mitään keskitettyä henkilövaltaa vastaan, mutta sen vastapainona kansalle pitää tarjota näennäinen vaikuttamisen vapaus. Kaikesta pitää keskustella ja kaikkia pitää kuunnella, ennenkuin valitut henkilöt tekevät omat päätöksensä.

Vain moukka näyttää, haisee ja maistuu diktaattorilta!

Vaikka Ruotsia on aina hauska ruotia, takana on kyllä suurempikin kysymys - tai oikeastaan kaksi kysymystä:

Kun lähdetään diktaattoria kaatamaan, mitä vastustetaan? ja
Kun diktaattoria kaadetaan, minkä puolesta taistellaan?

Diktaattori on ilmeisesti itse valinnut roolinsa pahuuden henkilöitymänä? Hän edustaa itsekästä, itsekeskeistä,omaa hyötyä tavoittelevaa aggressiota. Tuollainen rooli valitettavan usein mahdollistaa nopean valtaan nousun ja kohtalaisen pitkän valtakauden. Jossain vaiheessa diktaattorin oma yhteisö ja naapurit kyllästyvät öykkäriin ja vaihtavat hänet. Tietysti omaa etuaan ja mukavuuttaan ajatellen.

Huomattavasti vaikeampi kysymys on: "Minkä puolesta ruotsalainen taistelee?"

Ruotsalainen ei ole moraalisella ristiretkellä. Hän on viemässä Gaddafin alaisille suvaitsevuutta. Suvaitsevuus kattaa kaiken muun, paitsi Gaddafin opin. Ruotsalainen haluaa myös, että Libyassa olisi elämä yhtä "lagom och lätt" kuin Ruotsissa. Ei enää tulisi ikäviä, aggresiivisia iltauutisia SVT:stä. Lisäksi naisten pitäisi ehdottomasti saada ruotsalainen tasa-arvo. Kuinka ilman sellaista voi elää? Ei myöskään haittaisi, jos Gaddafin seuraaja ostaisi Boforsin tykkejä tai ruotsalaisia panssarivaunuja venäläisten romujen sijaan.

Mehän emme ole laskelmoivia, kaupallisia ja pinnallisia ruotsalaisia - emmehän?

Ei pieniä rooleja - vain pieniä näyttelijöitä

2011-03-22T07:30:00.001+02:00

Eilisen tiedon mukaan suurin osa suomalaisista ei tiedä, mitkä puolueet ovat hallituksessa. Kumpiko on kyseessä:

Kansan tyhmyys vai poliitikkojen saamattomuus?

Millä poliitikot ovat ansainneet alhaisen arvostuksensa? Ovathan poliitikot tehneet kaikkensa miellyttääkseen äänestäjiään. He ovat avanneet vaatekaappinsa, heidän vaalirahoituksensa on pengottu perinpohjin ja heillä on bloginsa, jossa he yksimielisesti kertovat kuinka hyviä he ovat. Poliittista suuntausta ja mielipidettäkin on vaihdettu aina seuraaviin vaaleihin sopivaksi. Eikö tälle kansalle mikään kelpaa?

Anteeksi sananvalintani, mutta kun se on niin osuva. Poliitikot sortuvat perseen nuolemiseen!

EU politiikassa kaikki kaikessa on pääsy vallan ytimiin. Käytännössä se tarkoittaa, että Lipponen, Vanhanen, Katainen pääsivät samaan "luokkakuvaan" isompien ja merkittävämpien valtamaiden (Saksa, Ranska, Englanti) kanssa. Oliko heillä noissa vallan ytimissä sananvaltaa? Miksi olisi ollut?

Pientä, kilttiä nettomaksajaa tarvitaan vain isoisten päätöksien kiilapojaksi.

Jos olisi näyttöä siitä, että suomalaiset poliitikot olisivat edes yrittäneet ajaneet EU:ssa suomalaisten etua, arvostus voisi olla toisenlainen. Yrityksestä on luovuttu epärelistisena. Tilalle on omaksuttu höttöinen ideologia yhdestä, yhteisestä Euroopasta. Miksi muut EU-valtiot eivät usko tuohon sumutukseen? Ehkä puheissa, mutta ei käytännön toimissa.

Poliitikkojen ainoa EU-valttikortti tällä hetkellä on alhainen asuntolainojen korkotaso. Jos siihen muka koskettaisiin, kasvu pysähtyisi ja sehän olisi poliitikon katastrofi. Alhainen korkotaso ja kasvu on saatu useamman syklin ajan aikaiseksi puhaltamalla ilmaa mm. asuntojen rahoitukseen. Kasvu on perustunut lähinnä pankkiireja ja investointipankkeja suosivaan "epärealismiin". Kun kaikkia tekijöitä ja riskejä ei oteta huomioon korkotasossa, kasvu kiihtyy. Kanilaumaa muistuttava pörssi kiihdyttää epärealistista kasvua. Kasvava tuotanto taas tuottaa nopeasti rikki menevää konetta kaatopaikoille tai sitten asumiskelvottomia asuntoja. Tästä hyötyvät tietysti pankkiirit. Kun kupla puhkeaa, siitä hyötyvät taas pankkiirit, koska viulut maksaa veronmaksajat poliitikkojen avustuksella.

Poliitikkojen itse valitsemana tehtävänä on rauhoittaa markkinat ja saada kansalaiset rauhallisesti maksamaan muiden aiheuttamat kulut ml. pankkiirien bonukset.

Samoin USA-vetoista Natoa halutaan mielistellä rauhankumppanuudella, armeijan kaluston sovittamisella Naton tarpeisiin, suomalaisten sotilaiden lähettämisellä Afganistaniin sotimaan amerikkalaisten sotaa ja kohta me suomalaiset kelpaamme pommittamaan libyalaisia - siinä roolissa, ettei kaikki rapa mene "isojen" valtioiden piikkiin.

Kaikki tämä, jotta Nato suhtautuisi suopeasti Suomeen - tai vain sen johtaviin poliitikkoihin.

Kotimaassa (myös laajemminkin) poliitikot ovat suostuneet vapaaehtoisesti kansainvälisen talouden juoksupojiksi. Koska markkinavoimille ei voi mitään, niitä pitää lepyttää! Lepyttäminen tapahtuu parhaiten siirtämällä kansalaisten etuja yrityksille. Suomen kilpailukyky tarkoittaa sitä, että yrityksien elämä tehdään mahdollisimman helpoksi (kansalaisten kustannuksella) ja odotetaan sitten, että hyvinvointia joskus valuu myös kansalaisille. Näinhän ei käy. Miksi kävisi? Jos markkinavoimilla on kaikki valta, miksi ne jakaisivat vallalla keräämäänsä hyötyä?

Hollannissa on vapautettu huumepolitiikkaa. Syynä ei suinkaan ollut usko vapaan huumepolitiikan hyötyihin, vaan tappion myöntäminen. Hollannin resurssit eivät enää riittäneet huumerikollisten kurissa pitämiseen. Vapauttamisessa tehtiin pakosta hyve. Jotkut piirit vielä kuvittelevat, että siinä olisi huumepolitiikan mallimaa myös Suomelle.

Romantiikka on hieno asia ihmissuhteissa. Politiikassa se johtaa katastrofeihin.

Suomalaiset poliitikot ovat luovuttaneet vastuutaan ja päätöksentekovaltaansa "isommille toimijoille". Turha kuvitella, että siitä seuraisi arvostus. Sivuroolin esittäjä saa aina pienemmät aplodit, varsinkin jos roolin näyttelee epäuskottavasti.

Vihreät tunnusluvut voivat hyvin?

2011-03-20T18:02:00.000+02:00

Tänään taas tankatessani autoani päivittelin vihreän elämisen vaikeutta. Valmistajan mukaan autoni kyllä kestäisi 95E10 menoveden. Se ei ole ongelma. Ensimmäinen pieni ongelma tulee hinnanerosta E10:n ja E5:n välillä. E10:tä kuluu sen verran enemmän, että rahaa ajatellen kannattaa ostaa mukamas kalliimpaa E5:tä. Jos olisin varma ympäristöhyödyistä, ostaisin etanolibensaa vaikka hiukan kalliimmalla hinnalla. Mutta ...

VTT tutki asiaa ja sen mukaan ei ole ollenkaan varmaa, että enemmän etanolia sisältävä bensa olisi kokonaisuuden kannalta ympäristöystävällisempää. Etanolin valmistus ja kuljetus rasittavat myös luontoa. Kun lähdetään sutta karkuun, tuleekin karhu vastaan. Sen lisäksi, että ympäristövaikutukset ovat kyseenalaiset, etanolin valmistus myös nostaa ruoan hintaa ja sitä kautta pahentaa köyhempien kansojen nälänhätää.

Onko eettistä suojella luontoa ihmisten kustannuksella? Kuulostaa sellaiselta vihreydeltä, joka viihtyy elintasoltaan korkeissa maissa?

Viikolla luin artikkelin, jossa perussyyksi etanolibensan valmistukselle löytyi amerikkalaisten maissinviljelijöiden ylituotanto-ongelma. Jonnekin se maissi piti laittaa, ja valmistamalla siitä polttoainetta, siitä saatiin myös dollareita. Sivutuotteena - ehkä yllätyksenä - nousikin kaikkien elintarvikkeiden hinnat, josta taas kaikki kehittyneet maat hyötyivät.

Etanolihöyryissä EU antoi sitten direktiivinsä, joilla se vaatii jäsenmaita sakon uhalla käyttämään tietyn määrän etanolibensaa. Liekö EU ymmärtäväinen amerikkalaisten maissinviljelijöiden ylituotanto-ongelmille, koska koko EU:n syntyhistoria perustuu Euroopan keskusvaltioiden (Saksa, Ranska, Italia ja Espanja) maatalouden huomattavaan ylijäämään? Piti saada rajat nurin, että saatiin rekkaliikenne naapurimaihin rullaamaan.

Kuinka poliitikko onnistuukaan vesittämään aidon huolen ympäristön tilasta ja muuttamaan sen kyseenalaiseksi businekseksi? Tai päinvastoin muuttamaan kyseenalaisen busineksen huoleksi ympäristöstä?

Jos ja kun vihreä liike kavennetaan puutteellisten tunnuslukujen valvomiseksi, silloin älykkäät liikemiehet kiertävät ne mennen tullen. Seurauksena ei ole parempi uusi maailma, vaan ihan uusia merkittäviä sosiaalisia ongelmia.

Tällä menolla tunnusluvut voivat ehkä hyvin - samaa ei voi sanoa ihmisten tilasta.

Puurot ja vellit sekaisin

2011-03-18T10:29:00.001+02:00

Koulukeittäjän poikana olen mielenkiinnolla seurannut virinnyttä keskustelua kouluruoan laadusta. Hyvin positiivista asiassa on vanhempien aktiivisuus. Tässä maassa jokainen ryhmä tarvitsee innokkaan puolestapuhujan. Sekin on positiivista, että ihmiset ovat heränneet miettimään ruoan terveellisyyttä. Muuten keskustelu onkin ollut aikamoista sekoilua.

Vähän aikaa sitten, kun oltiin ajamassa alas Suomen maataloutta, silloin ajateltiin yleisesti, että mehän voimme tuoda halvalla kaikki elintarvikkeet muista EU- maista. Motiiviksi silloin riitti, että loppuupahan maajusseilta tukiaiset! No, EU:n mukana luvattu ruoan halpeneminen on jo aikaa sulanut pois. Sen sijaan keski-eurooppalaisen suurmaatalouden ylituotanto on parkkeerannut pysyvästi markettien hyllyille. Ulkonäkö on yleensä hyvä, mutta maku jotain sinne päin ja droppejahan ne vaatii, pitkät kuskaukset.

Olisikohan aika taas alkaa tukea kunnolla niitä lähiviljelijöitä?

Lisäainetietoisuus on johtanut näköalattomaan musta-valkoisuuteen. Uskotko todellakin, että ruoka ilman mitään lisäaineita, olisi hyvää ja terveellistä? Kaikki lisäaineet eivät ole samasta tuutista. Osa lisäaineista on luonnontuotteita, eikä niistä aiheudu käyttäjilleen ongelmia. Sen sijaan osa kemiallisesti tuotetuista lisäaineista on oikeasti epäilyttäviä. Jos vielä yksittäinen lisäaine olisikin pieniriskinen, mutta kun näistä laaditaan koktaili, kuka hallitsee sivuvaikutukset.

Eli kaikki lisäaineet eivät ole samanlaisia myrkkyjä.

Jos kaikki lisäaineet poistettaisiin, silloin elintarvikkeet pitäisi hakea marketin sijasta torilta. Kyllä se ruoan säilyminen on aika tärkeä kriteeri. Toki ei leivän tarvitse kestää pilaantumatta keittiön pöydällä viikkokaupalla.

Oletko valmis noutamaan ruokasi päivittäin torilta?

Keskustelupalstoilla vastustetaan kiivaasti suuria laitoskeittiöitä. Ymmärrän kyllä, että Saarioisten fresbee-pizzoja valmistava tehdas on epäilyttävä. Heillä ei ole ravitsemukseen liittyviä vaateita. Kunhan eines on halpa, määräyksien mukainen - siis ei ylitä myrkkynormeja- ja kunhan se tuottaa voittoa. Vanhuksille, koululaisille tai päiväkotilapsille ruokaa tekevä laitoskeittiö joutuu taas tarkkaan laskemaan kalorit, vitamiinit ja lisäaineet. Edelleen heidän käyttämänsä einekset ja puolivalmisteet eivät ole ostettu City-Marketin tiskeiltä. Kyseessä ei ole samat valmisteet. Kysykää ravintoloista, kuinka paljon he käyttävät eineksiä ja puolivalmisteita?

Kävelykenkä ja saapas ovat molemmat kenkiä, mutta ei ne silti ole samanlaisia?

Koululaiset ovat fiksuja ja teräviä - suurin osa. Kun koululainen lähtee porukan kanssa nurkan taakse kokikselle ja tupakalle, hän ei kehu kouluruokaa, vaan haukkuu sen paskaksi. Muutenhan hänen käytöksensä olisi tyhmää. Joskus puu ei ole kaukana pudottamastaan omenasta ja vanhemmat uskovat lastaan kritiikittä.

Kukaan ei halua leimautua tyhmäksi - ei edes koululainen kotonaan!

Olen tunnetusti EU:n ja monikansallisten konsernien kritisoija. Ne ovat oikeasti liian isoja hallittavaksi. Silti paikallinen, kunnallinen keskuskeittiö voi tuottaa myös parempilaatuista ja tasalaatuisempaa ruokaa kuin kymmenet paikalliset keittiöt. Keskitetyssä tratkaisussa voidaan rakentaa helpommin toimivat tilat sekä rekrytoida osaavin henkilöstö, josta tunnetusti on pulaa. Olisiko syytä tutkia ennen hutkimista?

Mihin perustuu uskomus, että pieni on aina kaunista?

Jostain syystä nimenomaan naiset peräävät nyt kouluihin ja päiväkoteihin kotiruokaa. Kuinka moni noista äideistä kävi töissä ja jakeli kotona lapsille eineksiä? Miksi kouluissa pitäisi olla kotiruokaa kun kyseessä on laitos. Suomessa päiväkodeissa ja kouluissa ruoka tarjotaan ilmaiseksi. Se on myös niin hyvää, että menettelyä käydään ulkomailta ihailemassa ja kopioimassa.

Kotiruoka on impivaaralaista tuohivirsutunnelmaa. Aterioitsijat istuvat hymyillen ja sopuisasti jutellen pöydän ympärillä - kuin suuri, yhteinen, onnellinen perhe. Ruoka on pelkkää luomua lähiruokaa ilman lisäaineita. Tietysti koululainen saa vielä valita mieliruokansa (pizza, jauhelihakastike tai lasagne) a la carte listalta.

Minun lapseni ansaitsee tämän!

Kriittisyys hyvä - yltiöromanttiset mielikuvat sotkevat järkevää päätöksentekoa.

Se pistää miettimään

2011-03-16T09:18:00.001+02:00

Kun ydinvoimalat alkoivat Japanissa pössähdellä, ensimmäinen ajatus oli, että ei Suomessa ole kunnon maanjäristyksiä eikä tsunameja. Tämä lienee luonnontieteellinen totuus?

Meillä ei myöskään sovelleta venäläisiä väljiä toleransseja koskien ydinvoimaloiden teknistä tasoa tai ihmisten (työntekijöiden, naapureiden, kansalaisten jne) turvallisuutta. Tämäkin lienee totta edelleen?

Vähän kyllä pisti miettimään, kun viimeistä ydinvoimalaa valittiin rakentamaan ranskalainen yritys, jonka aikaisemman aikaansaannokset eivät oikein täyttäneet positiivisia kriteerejä. Halpahan se tarjous oli. Ehkä kyseisen yrityksen hallituksen puheenjohtaja ja toimitusjohtaja olivat etukäteen käyneet ripittäytymässä papille ja nollanneet syntisaldonsa?

Neil Armstrong kertoi ennen kuulentoa, että hänellä on hyvin turvallinen olo raketissa, joka oli rakennettu miljoonasta osasta - kaikki valittu halvimman tarjouksen perusteella!

Luin juuri artikkelin, jossa todettiin, että terroristien hyökkäys matkustajakoneella tai öljytankkerin räjähtäminen lähialueilla saattaisi aiheutta huomattavia vaaroja Suomenkin ydinvoimaloille.

Kukaan ei ilmeisesti ole vielä keksinyt reseptiä torjumaan terroristien uhkia? Heidän luulisi olevan helpompaa kylvää Suomeen vaikka bakteereja. Siinä ei välttämättä itse edes kuolisi tai ainakin se olisi halvempi tapa kuolla ja tappaa. Kustannustehokkuuttahan kaikki arvostavat!

Toisaalta, jos emme ole Naton jäseniä, miksi terroristit hyökkäisivät Suomeen?

Öljytankkerien - taas halvimman tarjouksen perusteella hankittujen - risteily lähivesillämme on todellinen riski. Jos ne panamalaiset rotiskot räjähtävät, silloin tapahtuu muutakin ikävää kuin mahdollinen ydinvoimalaonnettomuus.

Toisaalta, perimmäinen syy on älytön kustannustehokkuus. Kuka pakottaa ostamaan sekundaa öljynkuljetuskalustoa halvalla?

Kannatan lämpimästi kansalaisaktiivisuutta ja näkyvää reagointia tällaisiin ideologisiin asioihin. On hyvä, että päätöksentekijöitä pakotetaan miettimään perusteitaan paremmin. Sanan- ja ilmaisunvapaus lienevät demokratian parhaita puolia.

Mutta näköalattomuus voi koskea myös mielenosoittajia.

On totta, että ydinvoimaloihin liittyy hallitsemattomuutta. Jos jotain tapahtuu, se tapahtuu yllättäen ja seurauksia voi katsella televisiosta on-line. On myös totta, että hiili-, vesi-, tuuli- ja öljy/kaasuenergiaan liittyy seurauksia, joita ei hallita. Ne vain tapahtuvat niin paljon hitaammin, että niiltä voi sulkea silmät. Ydinvoiman totaalinen kieltäminen ei johda hyvään tulevaisuuteen.

BB:tä tuijottava sukupolvi on tottunut yliyksinkertaisiin ilmiöihin ja niiden ratkaisuihin. Niille ydinvoimaloiden sulkeminen riittäisi?

Illuusio muutoksen hallinnasta

2011-03-14T08:44:00.000+02:00

Ihmisellä on tarve kokea turvallisuutta. Mikä tahansa muutos suistaa vanhoilta, tutuilta, turvallisilta raiteilta kohti tuntematonta ja pelottavaa. Näin siitä huolimatta, että muutos olisi järkisyillä hyvin perusteltu ja pitemmällä aikavälillä hyödyllinen tai ehkä jopa välttämätön.

Konsulttien myymät muutoksenhallinnan opit luovat illuusion muutoksen hallinnasta.

Jos toimit näin, muutosprojektisi käyttäytyy näin ja simsalabim! Sinulla on täysi kontrolli siitä, mitä tapahtuu ja voit luotsata muutoksen haluamaasi maaliin. Alkuinnostus tapahtuu ihan oikeaan aikaan ja muutosvastarinta syntyy aivan odotetusti. Lopulta alkuperäisen idean hämärryttyä ja ihmisten väsyttyä projektiin, osallistujille kelpaa laihempikin lopputulos. Kunhan vain päästään maaliin. Onneksi olkoon! Olet juuri johtanyt menestyksekkäästi muutosprojektin!

Tähän useat johtajat tyytyvät - näennäiseen kontrollin tunteeseen turbulenssin keskellä.

Näennäisen hallinnan tunteen varjoon jää todellisten aikaansaannosten vajavaisuus ja yleinen epätyytyväisyys muutokseen. Saavutukset eivät todellakaan olleet nähdyn vaivan arvoisia. Ainoastaan epävarmuutta huonosti sietävä johtaja on tyytyväinen. Tietysti hän saa bonuksensa aikataulun ja budjetin alittamisesta. Aikaansaannoksiahan ei voida yksikäsitteisesti mitata, joten ne jätetään palkitsemisjärjestelmän ulkopuolelle.

Hyvä, epävarmuutta sietävä muutosjohtaja tietää, että muutosta ei voi hallita.

Merkittävä muutos on niin monimutkainen, että kukaan ei voi etukäteen valita kaikkia relevantteja toteutusmisvaihtoehtoa ja valmistautua niihin. Siihen ei yksinkertaisesti äly, aika ja voimavarat riitä.

Hyvällä muutosjohtajalla on kolme työkalua: innostus, suunnittelu ja delegointi.

Hyvä muutosjohtaja luo lopputulokseen liittyvää innostusta. Jos muutos on hyvin perusteltu, tottakai siihen kannattaa pyrkiä! Ilman innostusta ja motivaatiota, energiat loppuvat kesken, porukka väsyy ja antaa periksi. Aito innostus tarttuu. Vastaavasti koetapa tartuttaa ihmisiin "kustannustietoutta", "kilpailukyvyn parantamista" ja "tulojen ja menojen tasapainoa". Onneksi kamreerihenkisyys on tarttuva tauti vain valtakunnan poliitikkojen tasolla.

Hyvä muutosjohtaja saa tiiminsä suunnittelemaan. Mitä pitäisi tehdä tai miten pitäisi toimia, kun käy näin?

Suunnitelmista on hyötyä silloin, kun asiat eivät etene suunnitellusti!

Muutoksen suunnittelu luo muutosvalmiuksia. Jos etukäteen on mietitty muutokseen liittyvien erilaisten näkökulmien ja sidosryhmien käyttäytymistä ja niihin reagoimista, silloin muutoksen johtajilla on paremman edellytykset kohdata väistämättömät haasteet.

Koko organisaation tai ainakin koko muutosta johtavan tiimin tulisi nähdä tavoitetilan sisältö ja tärkeys suurinpiirtein samalla tavalla. Samoin heillä pitäisi olla lähes sama ymmärrys siitä, mitä pitäisi, voisi tai saisi tehdä ongelmien tullessa vastaan. Tämä mahdollistaa päätöksenteon delegoinnin niille henkilöille, jotka aidosti tarvitsevat käytännön päätöksentekovaltuuksia.

Jos näillä kolmella työkalulla varustettu organisaatio törmää muutoksessaan yllätyksiin ja takapotkuihin, silloin se on valmiimpi reagoimaan niihin 1) tutkimalla vastoinkäymisiä, 2) oppimalla ja 3) reagoimalla nopeasti, joustavasti ja itsenäisesti.

Teinien temmellys eduskunnassa

2011-03-11T10:55:00.001+02:00

Pääministeri Kiviniemen huolimattomasti heittämästä epäisänmaallisuusväitteestä nousi aikamoinen härdelli, joka ei taida olla vieläkään ohi. Oppositio, SDP etunenässä, koetti lypsää epäisänmaallisuudesta viimeisenkin hyötytipan. Armoa ei annettu vaika Kiviniemi oli jo taipunut siltaan.

Minusta oppositio ei hyötynyt tuosta näytelmästä. Se osoitti, mistä politiikassa nykyisin on kyse.

Keskustelu käydään omasta kunniasta, äänestäjien kannalta toisarvoisista asioista tavoilla, jotka muistuttavat teinien juonia.

Onneksi olkoon SDP! Olette osaltanne onnistunut laskemaan taas pykälän politiikan arvostusta.

Liekö kohtuuton toive ja odotus, että politiikassa kilpailtaisiin asiaosaamisella? En kaipaa sukkahousu- tai lautakasaotsikoita. Kaipaan hyvää argumentointia ja rakentavaa väittelyä. Olisi tosi mukavaa, että muutkin kuin perussuomalaiset uskaltaisivat olla omaa mieltään ja puolustaa sitä tunteella.

Uskon, että poliitikkojen arvostuskin nousisi järkevimpien puheiden ja todellisten ideologioiden myötä. Markkinatalous on ollut aasi, jolla aasit ovat ratsastaneet eduskuntaan, mutta toivon, että tuo masentava vaihe alkaisi olla jo ohi.

Hyvää yötä–paljon pimeyttä!

2011-03-10T08:09:00.000+02:00

Viime vuosituhannen puolella kävin vanhempieni kanssa Sortavalassa katsomassa äitini syntymätalon kivijalkaa. Mitään muuta siitä ei ollut enää jäljellä.

Tuon retken aikana paikalliset oppaat kertoivat tarinoita neuvostovallan vaikutuksista sortavalalaisten arkeen. Hirsitaloista mätäni alimmat varvit, kun Moskovasta ei saatu kylään kirvestä. Kansa oli aliravittu, mutta väki ei voinut poimia metsästä mustikoita, kun Moskovasta ei vielä ollut tullut poimintalupaa.

Silloin ajattelin, että ei mikään systeemi ikinä voi olla noin tyhmä. Valitettavasti olin väärässä.

Neukkuvaltio kaatui mahdottomuuksiinsa. Olisi voinut kuvitella, että Neuvostoliiton kaatamiseen osallistunut Eurooppa olisi oppinut jotain toisten virheistä, mutta ei!

Tasa-arvon nimissä EU-kielsi partureiden hinnoittelemasta mies- ja naisasiakkaita erilailla. Seuraus oli, että miesten parturimaksut nousivat. Edelleen EU-kielsi ihmis - ja tasa-arvon nimissä vakuutuksien erilaistamisen sukupuolen perusteella. Vakuutustilastojen mukaan miehet ovat tapaturma- ja sairausalttiimpia ja he myös kuolevat nuorempina. EU:n direktiivi merkitsee sitä, että vakuutuksien keskihinta nousee ja naiset pääsevät maksamaan tästä “parantuneesta tasa-arvostaan”.

Onko kansalliset tasa-arvotunarit siirretty EU-tasolle aiheuttamasta suurempaa paikallista harmia? Taisi tulla erehdys! Jos tykkiä ei sidota kiinni kunnolla seurauksena on, että tykin takana tapahtuu yhtä paljon tuhoa kuin ammunnan kohteessa (loose cannon).

Jos sinänsä hyvää ideologiaa ajetaan tasolla, jolta käytännön seurauksia ei enää kyetä näkemään tai arvioimaan, silloin ideologialle tulee kallis lasku.

Suomi ei vastaanottanut koululaisille hedelmäavustusta EU:lta 900 000€ kouluvuotta kohti, koska tuo rahasumma olisi uponnut byrokratian kustannuksiin. Samoin maitotukea ei voi ottaa kouluissa vastaan, koska se on niin työlästä.

Ihmisiltä on tainnut hämärtyä, että tuo EU-raha on Suomen valtion kassasta EU:n kassaan siirrettyä rahaa. Suomalaiset poliitikot olivat sitä mieltä, että he eivät itse kykene päättämään noiden rahojen käytöstä, vaan että siihen tarvitaan Brysselin viisautta.

Vaikka välillä olen samaa mieltä suomalaisten poliitikkojen tyhmyydestä, silti vallansiirto Brysseliin oli hätävarjelun liioittelua.

Kun Taka-Hikiän nuorisoseuran talon kunnostukseen anotaan Suomen sinne lahjoittamaa EU-rahaa, anomuksen tekijät ja hakemuksia tarkastavat käyttäytyvät kuin kesäteatterin farssissa. Valitettavasti kyseessä on tosi-TV.

Jos suomalaiset maidontuottajat, viranomaiset ja kuluttajat selviäisivät vähemmällä valvonnalla rehellisen kansanluonteen ja perinteiden vuoksi, EU byrokratia ei voi käsitellä eri maita yksilöllisesti. Valvonnan taso perustuu kreikkalaiseen ja italialaiseen “liikemiestapaan”. Laskun maksaa solidaarisesti ryhdikkäämpi suomalainen.

Jos joku asia tässä maailmassa on kunnolla todistettu, niin se on keskusjohtoisuuden huono toimiminen.

Miksi sitä ajetaan kuin käärmettä pyssyyn? Keskusjohtoisuuden toinen nimi on totalitarismi. Demokratiavajeen totuudellisempi nimi on diktatuuri. Miten “yksilöllinen eurooppalainen” väen väkisin haluaa rutistaa itsestään anonyymin, huonosti toimivan koneiston rattaan? Eikö historiasta voi oppia jotakin?

Muutaman vuoden päästä, kun EU on hajonnut ja kuopattu, poliitikot pyörittelevät silmiään ja ihmettelevät, kuinkas ei satuttukaan huomaamaan EU:n puutteita ajoissa. Tai itse asiassa, sitä mieltä minäkin aina olin – mitäs mieltä siitä kannattaisikaan olla?

Lainaviisautta

2011-03-07T09:09:00.000+02:00

Sunnuntain 6.3.2011 Turun Sanomissa Alakerta-artikkelissa Kimmo Alajoutsijärvi, Oulun yliopiston taloustieteellisen tiedekunnan dekaani, kirjoitteli siteerattavan hyviä ajatuksia.

Alajoutsijärvi analysoi artikkelissaan Lehman Brothers’ n konkurssin opetuksia.

Lehman Brothersia johti Richard Fuld. Hän oli ollut loistava asiantuntija /treidaaja), josta tuli organisaatiolleen toxic boss eli myrkyllinen johtaja. Myrkyllisyys perustui öykkärimäiseen ja narsistiseen käytökseen. Hän ei antanut alaisilleen juuri minkäänlaista arvoa. Kun konkurssin jälkeen Fuld joutui kongressin kuultavaksi, hän sai vielä lisänimen “not my fault” Fuld.

Fuld kaihtoi vastuuta, mutta niin tuntui tekevän koko organisaatio. Negatiiviset teot ja niiden seuraukset olivat kyllä organisaatiossa tiedossa, mutta niihin ei puututtu tai niitä jopa peiteltiin. Suurin syy tähän oli moraalikadon lisäksi käytetty bonus-systeemi.

Kannustejärjestelmä oli hyvin bonus-painotteinen. Bonuksilla kannustettiin riskinottoa ja lyhyen tähtäyksen (kuukausien) voittoihin. Riskien realisoitumisesta ei rangaistu.

Näihin kannustejärjestelmiin liittyi lainojen arvopaperistaminen, jolla laina paketoitiin heti rahaksi muutettavaksi omaisuudeksi. Finanssiprosessi irtosi reaalitaloudesta. Seurauksena oli huikea kupla.

Erikoisesti pidän Alajoutsijärven loppukaneetista:

“Keskimäärin ja varsinkin pitkällä aikavälillä ihmiset ja organisaatiot tuppaavat käyttäytymään niin kuin niiden kannustejärjestelmät suosittavat. Jos kannustejärjestelmä ruokkii moraalikatoa, yritys on tuhon oma ennemmin tai myöhemmin.”

Poikkeuksellisesti olen referoinut alkuperäistä artikkelia lähes sanatarkasti. Syynä voisi olla esimerkiksi se, että löydän näitä ajatuksia myös aikaisemmista artikkeleistani.

Miksi parhaat käytännöt eivät käy kaupaksi?

2011-03-03T09:45:00.000+02:00

Useimmat työelämään osallistuneet ovat törmänneet ajatukseen parhaiden käytäntöjen (best practice) nimeämiseen ja niiden kopioimiseen. Menettely on tärkeä osa laatujohtamisen filosofiaa.

Edelliselle työnantajalle kehittämämme riskienhallinnan metodologia oli useamman ulkopuolisen arvioijan mielestä best practice globaalisti toimialallamme. Mitäs se merkitsi? Emme saaneet saavutuksestamme palkankorotusta. Yrityksen sisällä menestystä tuskin huomattiin. Vieraita kyllä kävi kahvia juomassa ja tutustumassa menettelyihimme, mutta emme montakaan kertaa kuulleet, että joku tutustujista olisi ottanut parhaita käytäntöjämme omaan käyttöönsä.

Miksi parhaat käytännöt eivät käyneet kaupaksi?

Ensimmäinen mieleen tuleva syy on edelläkävijyys. Olimme muita organisaatioita muutaman vuoden kehityksessä edellä. Muut organisaatiot eivät olleet vielä edes tajunneet, että heidän menettelynsä on vanhanaikainen ja huonosti toimiva uusissa olosuhteissa.

Toinen syy voisi olla heikko itsetunto. Asiantuntijalle on kova paikka todeta, että tuon toisen organisaation asiantuntijat olivatkin fiksumpia.

Kolmas syy voisi olla muutospaineen puute. Ihmiset rakastavat rutiineja. Jos ei ole muutospaineita, silloin ei ole muutoshalujakaan. Oma systeemi tuntuu parhaalta mahdolliselta.

Neljäs, ehkä se tärkein syy, lienee kuitenkin parhaiden menettelyjen kopioinnin vaikeus. Helppo copy – paste onnistuu vain, jos kohdeorganisaatio on täsmälleen samanlainen kuin organisaatio, josta best practice prosessi kopioidaan. Tämä tarkoittaa sitä, että molemmilla organisaatioilla tulee olla sama strateginen suunta, samanlainen resurssiyhdistelmä, sama osaamisen yhdistelmä ja taso, samanlaiset arvot ja normit sekä yleisemmin samanlainen organisaatiokulttuuri.

Kuten Urpo Jalava viisaasti totesi, best practice on vasta teoria. Se on käytännöstä pelkistetty teoria, jota joudutaan kopioidessa soveltamaan.

Tämä on hyvä muistaa. Olisi mukavaa ja edullista saapastella parhaiden käytäntöjen karkkikauppaan ja kopioida itselle kaikki mielenkiintoiset herkut ilman suurempaa vaivannäköä.

Todellisuudessa best practice on vasta keskustelun ja soveltamisen lähtökohta.

Parhaimmillaan hyvä sellainen.

Sotilaiden uhraaminen pitää loppua

2011-03-02T10:49:00.000+02:00

Hiihtolomareissun aikana kuulin, että tyttäreni ystävä oli lähdössä Afganistaniin puolustamaan rauhaa. Vaikka itse nuoruudessani suunnittelin YK-joukkoihin lähtemistä – siihen aikaan kohde oli Kypros – ajatus Afganistaniin lähdöstä ei tuntunut hyvältä. Ymmärrän kyllä nuoren miehen seikkailunhalun. Se kuuluu ja pitääkin kuulua ikään.

Hyvin sujuessaan nuoruuden seikkailut antavat hyvän peilin, suhteuttamisen kohteen normaalille elämälle.

Kautta vuosien aina välillä joku on kuollut rauhanturvaamistehtävissä. Kyseessä on yleensä ollut jonkin sortin vahinko. Rauhanturvaajat sotivien osapuolten välissä ovat enemmän tai vähemmän vahingossa jääneet kirjaimellisesti kahden tulen väliin. Noissa olosuhteissa suomalaisten hyvä harkintakyky, koulutus ja varustukset ovat minimoineet vahinkoja.

Nyt suomalaiset sotilaat eivät ole puolueettomina turvaamassa rauhaa, vaan sodan osapuolina.

Jos olet sodan osapuolena, olet myös vihollisen tähtäimessä harkitun tappamisen kohteena. Suojaksi ei riitä korrekti käytös, rauhallisuus, eikä enää hyvät suojavarusteetkaan. Tienvarsipommi tulee läpi suojauksien ja vammauttaa sekä tappaa.

Kuulun niihin, jotka eivät ymmärrä suomalaisten osallistumista Afganistanin sotaan. Liian moni kysymys jää ilman kunnon vastausta:

Minkä puolesta ja mitä vastaan Afganistanissa taistellaan?
Miten tuo sota saadaan loppumaan, edes teoriassa?
Kuka hyötyy Afganistanin sodasta sotateollisuuden lisäksi?
Miten Suomi hyötyy mukanaolosta tuossa sodassa? tai kuka suomalaisista hyötyy meidän osallistumisestamme?
Miten sotatoimiin osallistuminen sopii Suomen aikaisempaan neutraaliin rauhanturvaajan rooliin?

Näyttää siltä, että Suomen kansan yläpuolella olevat “superpolitiikot” käyttävät Afganistanin sotaan osallistumista pelimerkkinä Natoon pääsemiseksi.

He ilmeisesti uskovat, että kritiikitön osallistuminen amerikkalaisten seikkailuihin maailmalla on portti pääsystä Amerikan turvakainaloon. Todellisuudessa suomalaiset pääsevät pysyvästi vain ensiasteelle, rauhankumppanina tienvarsipommien maaliksi.

Kuinka kauan poliitikkojen annetaan uhrata suomalaisia nuoria tuon absurdin (mielettömän) pelin pelinappuloina?

They have lost their balls

2011-02-24T09:38:00.000+02:00

Olin kauan sitten keskusteluenglannin kurssilla. Opettaja kysyi mielipidettäni ammattijärjestöjen sen hetkisestä tilasta. Tarkoitukseni oli vastata, että liitoilta on pallo hukassa, mutta ajattelua nopeammin sanoin, että “they have lost their balls”.

Olen edelleenkin sitä mieltä, että asiasisältö oli ihan oikea, mutta amerikkalaisen naisopettajan ilmeestä ymmärsin, että taisi tulla hänelle turhan vahva ilmaisu.

Tällä viikolla uutisoitiin, että saksalainen telakka voitti laivatilauksen. Syy kuulema oli, että telakka oli laman aikana panostanut laman aikana telakan varusteluun ja että henkilöstö oli alentanut palkkaansa. Nyt saksalaisella telakalla menee lujaa ja turkulaisella telakalla huonosti.

Paperiteollisuudessa järjestöt huolehtivat siitä, että kansakoulupohjainen paperimies pääsi sellua keittämällä insinöörin palkoille. Omaa neuvotteluvoimaa vahvisti satamien ahtaajat tukilakoillaan. Jos palkat eivät nousseet, satamat suljettiin ja kansantalous sakkasi. No, palkat nousivat ja ylimääräinen lasku maksatettiin kansalle devalvaatioilla. Tämän kehityskaaren alapäätä eletään nyt. Paperitehtaat siirtyvät halpojen kustannusten maihin.

Arvostan ammattiyhdistysten työtä aina 1950 – 60-luvuille asti. Silloin liikkeellä oli vielä olemassa hyväksyttävä ideologia. Liitot pitivät heikkojen puolia sekä kaikkien työntekijöiden puolta työnantajaa vastaan että heikompien työntekijöiden asemaa muun joukon seassa.

Ammattiyhdistysten historialliset saavutukset ovat merkittäviä. Niitä ei edes kommunismi onnistunut romuttamaan.

Tilanne muuttui 70-90 luvuilla, kun alettiin jakaa niukkuuden sijasta hyvinvointia. Ideologia vaihtui saavutettujen etujen puolustamiseen. Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että työnantaja sai irtisanoa vapaasti osan henkilöstöstä, kunhan jäljellejäävien pottia vähän kasvatettiin. Heikot heitettiin laivasta ja vahvat saivat vähän lisää liksaa.

Markkinatalouden kovat arvot pesiytyivät ammattijärjestöihin.

Tässä vaiheessa demarit siirtyivät porvaripuolueeksi. Heistä tuli noviisiaikaansa eläviä kokoomuslaisia.

Liitot kopioivat markkinataloudesta myös suuruuden ekonomian. Jäsenten etujen ajamisen sijasta suuret pomot keskittyvät liittojen ja järjestöjen konsolidointiin – niputtamiseen suuremmiksi liitoiksi. Ammattipomoja ei häiritse se seikka, että näin heille kertyy lisää henkilökohtaista valtaa ja näkyvyyttä. Mihin nämä suuret liitot ovat käyttäneet mahtiaan? Silloin tällöin pidetään suurella metelillä ja draamalla lakko, jonka hyödyt jopa lyhyellä tähtäyksellä ovat kyseenalaiset.

Suurta teatteria, jonka laskun maksaa työntekijät – miksei myös työnantajat.

Olen urani aikana tavannut ammattiyhdistysihmisiä, joilla on edelleenkin säilynyt ideologia ja yritys ajaa jäsenten etuja. Terveisiä esimerkiksi Taru-Maria Solakivelle. Toisaalta yhä useammin törmää häikäilemättömiin, valtapelejä pelaaviin pomoihin. Näille on ominaista, että ko. henkilö ponnahtaa aina pintaan, tapahtui organisaatiolle ja jäsenistölle mitä tahansa. Tälle löytyisi uimiseen liittyvä osuva vertaus – mutta olkoon nyt.

Ammattiliitot tarvitsisivat vallankumouksen. Ne tarvitsisivat johtoonsa henkilöitä, joilla olisi hyvät liikkeenjohdon taidot, mutta ei sen arvoja.

Ydinkysymys on ensin organisaation arvon vaaliminen ja sen kehittäminen ja sitten syntyneen lisäarvon oikeudenmukainen jakaminen.

Liikkeenjohdon arvon kasvattamista pitää valvoa ja vaatia. Järjestöt eivät saisi hyväksyä loputonta organisaation arvon syömistä ja jakamista omistajille. Kuvitelma siitä, että jos investoijia hellitään ja jos yrityksellä menee paremmin ja paremmin, se automaattisesti toisi lisää hyvinvointia, on tarua. Riittävä osuus syntyneestä arvosta pitää kanavoida organisaation tulevaisuuden rakentamiseen.

Hyvä liikkeenjohtaja ammattijärjestön johdossa tajuaa myös, milloin vanhaa tilaa, saavutettuja etuja ei ole enää järkevä suojata, vaan kannattaa kiinnittää huomio tulevaisuuden mahdollisuuksiin.

Kommarihenkinen bunkkerin rakentaminen paperikoneen taakse on lyhytnäköistä taktikointia, sillä maailma muuttuu.

Hyvät maan tavat kunniaan

2011-02-23T08:24:00.001+02:00

Kuinka sattuikin, että vaalirahakohun keskushenkilöksi valikoitui virkamiesmäinen Vanhanen? Häntä epätodennäköisempää rahoituslusmuilijaa on vaikea kuvitella.

Oliko tarkoitus alunperinkin, että kansalle annettiin hallinnon puhtoisuutta puolustava spektaakkeli?

Ainoa riski puhtoisuusprosessissa liittyi Sasiin, joka on yleensä onnistunut suhmuroimaan jokaisen hankkeen, mihin on ryhtynyt.

Vähemmälle huomiolle jäi Nuorisosäätiön tapa jakaa rahaa kansanedustajille. Sääntöjen ulkopuolelle ajauduttua Enronin yhteydessä aikoinaan puhuttiin kirjanpidon harmaasta alueesta, liikkeenjohdon gurut taas puhuvat luovasta kirjanpidosta. Ei tarvitse olla suuri asiantuntija huomatakseen, että Nuorisosäätiön maksuja ja tilien käyttöä on ohjannut halu häivyttää kassavirtojen todellisia tarkoitusperiä sekä peittää väärinkäytökset tarkastajilta.

Tätä pettämistä puolustellaan välillä maan tavalla.

Kuinka voi muodostua maan tapa, joka on ristiriidassa lakien, asetuksien ja moraalin kanssa? Riittääkö tapa tekosyyksi jatkaa toimintaa tai väistää vastuuta?

Toinen jo pikku hiljaa tuoksuva kasa alkaa olla tilintarkastuskäytäntö. Näyttää ilmeiseltä, että se ei nykymenettelyin kykene paljastamaan väärinkäytöksiä. Tilintarkastuskertomuksessa mainitaan yleensä, että tarkastus on tehty tarkoituksenmukaisella tarkkuudella. Se tarkoittaa, että tilintarkastus ei ole tullut kohdeorganisaatiolle liian kalliiksi eikä se ole liikaa sotkenut kohdeorganisaation normaalityötä.

Olisiko aika palauttaa tilintarkastus sille tasolle, että tarkastuksen jälkeen voisi luottaa asioiden olevan kunnossa? Vaikka se vähän maksaisikin?

Toinen vatsahappojani nostava maan tapa liittyy ammattiyhdistyksien tapaan jakaa puoluetukea sdp:lle. Mikael Jugner puolusteli menettelyä eilen radiossa kehuen sitä muistaakseni hienoksi tavaksi. Ällöttävää! Ei todellakaan kaikki ammattiyhdistyksien jäsenet ole sdp-läisiä. Pakko tunnustaa, olen ollut aikoinani hyvin naivi. En tiennyt tai tiedostanut vuosikymmeniin tällaista menettelyä. Jos olisin sen hoksannut, olisin välittömästi siirtänyt maksuni neutraaliin työttömyyskassaan.

Ihmettelen, miten menettely voidaan muodollisestikaan hyväksyä, sillä ay-jäsenmaksut nauttivat verovapautta?

Miten yhden puolueen tuki voi olla verovapaata?

Kohti sitä pienempää utopiaa

2011-02-20T16:28:00.000+02:00

Singaporen kaupunkivaltiossa käyneet muistavat katujen, kauppojen, hotellien ja käymälöiden siisteyden. Kaikki on puhdasta ja siistiä – isojen sakkojen uhalla. Turisteille kerrotaan “hauska” yksityiskohta siisteyspoliiseista. Jos WC:n jättää vetämättä, voi saada sakot.

Singapore on saarivaltio, jossa viisi miljoonaa ihmistä asuu hyvin pienellä alueella. Yhteiskunnan toimivuus edellyttää tiukkoja sääntöjä, joiden noudattaminen taas vaatii tiukkaa kontrollia. Valvontakameroita on ilmeisesti kaikkialla.

Moottoriteillä on tietullit. Niitä ei tarvitse maksaa teiden porteilla, koska jokaisessa autossa on älykortti. Kätevää. Älykortin perusteella autojen teiden ja parkkialueiden käyttö on Systeemin kontrollissa. Samoin kun kuljettajan liikkuminen – reitit ja ajankohdat.

Suurin osa kansasta tekee työtä valtion yhtiöissä ja asuu valtion omistamissa asunnoissa. Työntekijän vastuu saattaa olla joskus äärimmäinen. Noin kymmenen vuotta sitten Singaporen lentokentällä sattui tuhoisa lento-onnettomuus. Syyllisiksi osoittautuneet lentäjät saivat rangaistuksensa: heidät teloitettiin.

Kansalaisilla ei ole valtiota, vaan valtio omistaa kansalaisensa. Singaporelaisilla ei ole kansalaisoikeuksia, mutta heillä on velvollisuuksia yrityksien työntekijöiden tapaan.

Singaporen kilpailukykyä kadehditaan laajasti. Sehän on liberaalin talouspolitiikan edustajien märkä päiväuni. Kansalaiset tekevät kiltisti työtään eivätkä sorru pullikoimaan tai vaatimaan oikeuksiaan.

Oletko huomannut, että meidänkin “valtionhoitajapuolueemme” ovat alkaneet puhua lähes puhtaasti yrityksien ja konsernien terminologialla. Heidän ykkösmurheensa on markkinavoimien lepyttäminen. Heitä kiinnostaa kilpailukykymme ja kuinka investoijat näkevät Suomen – onko se tarpeeksi kiinnostava investointikohde. Kiinnostavuus tarkoittaa mahdollisimman helppoa, riskitöntä, nopeaa ja suurta nettovoittoa sijoittajalle.

Taustalla on “hyvinvointiteoria”, jonka mukaan yrityksien saavutettua suuria voittoja, siitä valuu hyvinvointia myös köyhemmille ja heikommille.

Hyvä teoria, jota empiirinen evidenssi = arkielämä vetelee kovin korville.

Yrityksien supervoitot eivät ole valuneet mihinkään. Seurauksena on ollut aina ja yksiselitteisesti tuloerojen kasvu. Enää ei ole tärkeää, miten lapset, vanhukset tai köyhät pärjäävät. Nyt on tärkeä miettiä, miten heidän aiheuttamansa kustannusrasite saadaan minimoitua kilpailukyvyn nimissä, jotta “vahvat” saisivat yhä kasvavan osuuden hyvinvoinnista.

Persujen kasvava kannatus ilmaisee kaipausta – ei takaisin Kekkosen keisari-aikaan – vaan takaisin kansallisvaltioon, jossa jokaisella kansalaisella oli itseisarvo.

Globaalin talouden kannattajat väittävät tätä utopiaksi. Minusta se on pienempi utopia, kuin toimivat kansainväliset markkinat.

Tyhmät kiertoon

2011-02-11T10:06:00.000+02:00

Tuskin kukaan meistä on päässyt valitsemaan esimiestään, useimmat meistä eivät ole päässeet vaikuttamaan työtovereidensa valintaan ja usein saamme alaisemmekin ilman omaa sananvaltaa – esimerkiksi perintönä. Varmaankin näistä syistä työyhteisöömme aina välillä eksyy tosi tyhmiä ihmisiä.

Tyhmän määritelmä: Henkilö ajattelee ja toimii erilailla kuin minä tai me.

Nyt komppaan entistä esimiestäni, Lassia. Hänen mukaansa tyhmiä on kahta lajia. 1) Tyhmiä ja laiskoja sekä 2) tyhmiä ja ahkeria.

Jos työtoveri on tyhmä ja laiska, hänestä ei ole kovin paljoa harmia. Hänet voi hienovaraisesti eristää kaikesta merkittävästä tekemisestä. Ongelmia aiheuttavat tyhmät ja energiset. Jos heillä sattuu vielä olemaan terrierin sitkeys – SILLOIN työyhteisö kärsii. Ei siinä kylliksi, että kyseinen henkilö ei kykene tuottavaan työhön.

Sen lisäksi hän vaatii parivartion vahtimaan hänen liikkeellelähtöyrityksiään ja sammuttelemaan jo syttyneitä roihuja.

Herra varjele, jos tuollainen tyyppi on esimiesasemassa.

Organisaatio on aika voimaton puuttumaan tilanteeseen, tai ainakin suomalaisessa yrityskulttuurissa tilanne on kiusallinen ja kiusallisuudessaan pitkäkestoinen. Varsinkin esimiesten kasvoja suojellaan tuskaisen kauan.

Minusta jokaisessa organisaatiossa tulisi olla valmius siirtää työntekijöitä joustavasti sekä ylös-alas-suunnassa kuin myös sivuttain uusiin tehtäviin.

Uskon, että organisaatiossa on oikeasti hyvin vähän tyhmiä tai huonoja työntekijöitä.

Sen sijaan varsin suuri joukko on väärän laisessa positiossa. Joko he ovat nousseet pätemättömyytensä tasolle tai sitten esimies on joutunut asiantuntijaksi tai sitten hyvä asiantuntija on pilattu esimiehen rutiineilla.

Rutiininomainen henkilön kierrättäminen, kunnes hän on löytänyt optimaalinen paikkansa – siihen elämäntilanteeseen – olisi hyvä rutiini.

Tässä suhteessa ammattijärjestöt sortuvat jäykistelemään ja “suojelemaan” jäseniään tehtävien vaihdolta silloinkin, kun se olisi työntekijän ja koko yhteisen ilmeinen etu. Tietystikään siirrot eivät saa olla mielivaltaisia.

Haudan ryöstäjät

2011-02-09T09:35:00.000+02:00

Kun yritys valmistautuu listautumaan pörssiin, pieni “sisäpiiri” varmistaa ja vastaa siitä, että julkaistava yksityiskohtainen tieto yrityksestä on pelisääntöjen mukaista. Varmistuksen tehneen ryhmän jäsenten nimet julkaistaan sanomalehdessä ilmoituksessa, jota kutsutaan hautakiveksi. Yleensä nämä jäsenet saavat lisäksi kaappinsa päälle tyylitellyn hautakiven.

En löytänyt menettelyn taustaa; milloin ensimmäinen hautakivi on julkaistu tai jaettu, mutta …

kun seuraa nykyistä pörssielämää, hautakivi tuo menoon omaa sattuvaa synkkää symboliikkaansa.

Samat yritykset, jotka lähivuosina ovat tehneet tuloksena luopumalla resursseista, luopumalla kehittämisestä, luopumalla tulevaisuudesta, jakavat nyt omistajilleen ennätysosinkoja.

Kehittämisen eväät palautetaan sijoittajille, koska johtajat eivät enää osaa muuta kuin saneerata.

Luopuminen on kovaa työtä. Peruspalkan lisäksi johtajille jaetaan joko hyviä tai erittäin hyviä bonuksia. - Tämä viimeinen sanonta tulee ruotsalaisilta.

Pörssin idea oli kerätä yrityksien kehittämistä varten riskin ottoon halukkaita sijoittajia. Kollektiivisella riskinotolla uskottiin yrityksen kykenevän kehittymään pitkäjänteisesti arvoa luovalla tavalla. Tuosta uudesta arvosta uskottiin riittävän jaettavaa sekä sijoittajille että organisaation omaan käyttöön.

Nyt sijoittajat odottavat riskitöntä huomattavaa voittoa ja nopeasti.

Johtajille jää keinoksi irtisanoa ihmisiä, myydä tytäryhtiöitä, lopettaa kaikki pitkäjänteinen kehitystyö, laiminlyödä laatu ja palvelu ja valitella kun tuotteet eivät enää mene kaupaksi. Siihen tietysti auttaa saneeraus. Sijoittajan riski on siirretty henkilöstön kannettavaksi.

Tällaista yrityksen arvoa tuhoavaa toimintaa voi hyvin kutsua haudan ryöstöksi.

Tulevaisuudessa ihmetellään, miten tällainen menettely on sallittu 2000-luvulla.

Mitä diktatuurin jälkeen?

2011-02-07T10:32:00.000+02:00

Kovin on mennyt yksinkertaiseksi maailman meno. Egyptin kansa ja ympäröivä maailma vaatii Mubarakia eroamaan, jotta saadaan demokratia tilalle.

Samalla retoriikalla käsiteltiin aikoinaan Irakin Husseinin ja Afganistanin talebanien jälkeistä tulevaisuutta. Harva oli uskaltanut ennustaa, että edessä on pitkä ja verinen polku, joka ei oikeastaan johda mihinkään. Sisäiset ryhmittymät taistelevat vallasta ja ovat valmiita kähinöidessään uhraamaan koko kansan hyvinvoinnin. “Kannettu demokratia” – tarkoitan amerikkalaista versiota siitä – ei ole pysynyt kaivossa.

Olin 80-90-lukujen vaihteen Albaniassa projektissa. Maa eli yksinvaltiaana kuolleen Enver Hoxhan jälkeistä aikaa. Kansa oli sitä mieltä, että hallitus on mätä ja siksi heillä on vaikeata. He olivat “rakastetun” johtajan kuoleman jälkeen särkeneet koulut ja tuhonneet viinitarhat. Kun kerran halutaan vanhasta eroon, pistetään vanhat systeemit täysin päreiksi. Tuhoaminen sujui sutjakkaasti, mutta kymmenet vuodet eivät riittänyt ikkunoiden korjaamiseen ja viinituotannon elvyttämiseen. Hallitus on edelleen mätä ja syyllinen kansan pahaan oloon.

Samoihin aikoihin olin vieraillut Virossa. He harjoittelivat itsenäisyyttä Neuvostoliiton diktatuurin jälkeen. Mieleeni jäi sikäläisen kollegan sanat: “Meillä on nyt vaikeata, mutta jos teemme ahkerasti työtä, meillä on tulevaisuudessa helpompaa.” Näin on myös käynyt.

Useimmat Afrikan maat ovat eläneet vain diktaattorin aikaa. Ei heillä ole suurta tiedostettua demokratian kaipuuta.

Heitä suututtaa liian kalliiksi käyneen perusruoan hinta ja jos siitä tai muusta perusasiasta valittaa, joutuu vankilaan tai pääsee jopa hengestään. Eli he kaipaavat ruokaa ja urputtamisen vapautta.

Länsimainen demokratia ei ole syntynyt tyhjästä. Se on ollut tuhansien vuosien prosessi. Siinä on yhdistynyt kristilliset arvot ja valistuksen ihanteet. Näiden arvojen ja ihanteiden jakaminen kansan kesken on edellyttänyt yleistä lukutaitoa ja laajaa kansan opettamista.

Kansakoulujen opettajat ovat sankarillisimpia demokratian puolesta taistelijoita.

Mubarakin jälkeen tulee uusi diktaattori. Keskustelua käydään vain siitä, ammentaako uusi johtaja “demokratiansa” Amerikasta, Venäjältä, arabiliittoumasta, islamisteilta tai vaikkapa Kiinasta.

Johtaja kertoo (lähes) aina parhaan vitsin

2011-02-04T08:21:00.000+02:00

Kuulin tuon väitteen noin kolmekymmentä vuotta sitten. Kummasti arkityöelämä on osoittanut sen paikkansa pitäväksi.

Ryhmädynamiikkaan ilmeisesti kuuluu luonnostaan tietty määrä halua miellyttää lauman johtajaa – ihan missä tahansa ryhmässä. Mitä riippuvaisempi olet ryhmän johtajasta sitä tärkeämpää sinun on miellyttää häntä, tai ainakin olla herättämättä epämiellyttäviä tunteita.

Nykyisin on lähes vakiomenettely, että uusi toimitusjohtaja erottaa vanhat johtajat ja perustaa oman johtoryhmänsä. On ymmärrettävää, että haluaa ympärilleen kyvykkääksi tietämiään yksilöitä, joiden uskoo sitoutuvan yhteisiin päämääriin.

Pahimmillaan tällainen menettely voi johtaa suurelle pomolle lojaaliin ryhmään, joka myötäilee kaikkia hänen ajatuksiaan ja sulkee silmänsä organisaation arvoa tuhoaville toimille.

Vanha kansa sanoo tällaisia ryhmän jäseniä p…..n nuolijoiksi. No, kovasta työstä maksetaan kova palkka. Suut pysyvät supussa hyvien bonuksien voimalla.

Liian myötämielinen tukiryhmä luo illuusioita. Voi käydä niin kuin K-kaupan johtajalle, joka on ilmeisesti pitänyt itseään hyvänäkin vitsiniekkana.

Usein tähän syndroomaan liittyy usko omaan suureen viehätysvoimaan ja super-älykkyyteen.

Obama teki esimerkillisesti kootessaan omaa tukiryhmäänsä. Hän halusi siihen jäseniä, jotka olivat hänen kanssaan eri mieltä asioista. Näin hän uskoi saavansa monipuolisempaa tietoa omien näkemyksiensä tueksi. Ehkä tuollainen menettely pitäisi jalatkin maassa.

Sääliksi käy Matti Halmesmäkeä. Hän halusi ilmeisen vilpittömästi osoittaa ihailuaan naiselliselle pääministerille. Yritys oli vähän kömpelö ja tyylitön. Siitä hyvästä Matti parka joutui paheksuvien naisien jyräämäksi.

Onneksi ankea telaketjufeminismi ei vielä ole vientituote.

Jo naapurimaista löytyy naisia, jotka uskaltavat olla naisia työssäkin ja heitä on lupa puhutella naisina – ei “munattomina miehinä”.

i-sukupolvi on erilainen

2011-02-02T09:40:00.000+02:00

I-sukupolvella tarkoitetaan useampaa vuoden 1979 jälkeen syntynyttä sukupolvea. Yhteistä heille on, että he ovat sopeutuneet hyvin tähän muuttuvaan maailmaan, jota leimaa internet ja matkaviestimet. Heille Facebook, YouTube ja Twitter ovat elämäntapa.

Väitän, että i-sukupolvi ei tyydy vain haastamaan nykyistä tulosjohtamista. Se muuttaa johtamisen täysin.

i-sukupolvi on tottunut hankkimaan ja prosessoimaan tietoa globaalisti. Johdolla ei enää ole paremman ja ylemmän tiedon monopolia.
Koska usko ylempään tietoon on horjunut, i-sukupolvi alistuu huonosti auktoriteetteihin. Organisaatiossa hän ei enää ole pelkkä johdon asettamien tavoitteiden toteuttaja, vaan hänellä on oma tahto ja näkemys asioista.
Samoin työhön liittyvät viralliset, mekaaniset rajat aiheuttavat ristiriitoja. Miksi i-sukupolven edustaja ei voisi viestiä kilpailijan palveluksessa olevan kaverinsa kanssa, miksi hän ei voisi tulla töihin yöaikaan tai miksi hänen ylipäätään pitäisi lähteä kotisohvalta liikkeelle, kun hänella on super-laajakaista? Miksi pitäisi tulla joka päivä töihin, kun ei aina huvita?
Sosiaalinen media monine välineineen mahdollistaa helpon ajatuksien vaihdon laajojen verkostojen kanssa. Samoin hän voi kuulua useampaan sosiaaliseen yhteisöön. Suuri ero verrattuna hänen isoisänsä, joka kävi kirkonkylän sahalla töissä, tapasi vapaa-aikanaan työkavereitaan ja laittoi – jos rahat riitti – lapset herrain kouluun oppiin.
i-sukupolvi on syntynyt aineellisen hyvinvoinnin keskelle. Raha ei enää ole ainoa toimintaa aktivoiva ajuri. Sen tilalle on tulossa itsensä toteuttaminen. i-sukupolven edustaja haluaa viihtyä työssään ja kokea vaikuttavansa asioihin.
i-sukupolven edustajat ovat tottuneet saamaan aineelliset asiat itsestään selvinä ja he ovat tottuneet saamaan lähes aina tahtonsa läpi. Jos näin ei käy, i-sukupolven edustaja turhautuu ja vaihtaa työpaikkaa. Työntekijät eivät enää ole arkaa ja oloihinsa sopeutuvaa karjaa.
i-sukupolvi on tottunut keräämään ja käsittelemään tietoa nopeasti. Tästä seuraa, että he tekevät myös johtopäätöksiä nopeasti ja itsenäisesti. He eivät malta odottaa vuosittain tapahtuvaa epämääräistä tuloskeskustelua, jossa heille vyörytetään uusi hajuton, mauton ja väritön palanen organisaation tulostavoitteista. i-sukupolven edustaja on malttamaton ja haluaa reagoida välittömästi. “Just do it!”

Odotan mielenkiinnolla uudenlaisen johtamisen organisaatioita, joissa i-sukupolven tietämyksen määrä, muutosnopeus ja –halukkuus sekä vaikuttamisen halu osataan ottaa käyttöön.

Sellaista organisaatiota ei enää johtajat johda.

Lisää ongelmia VR:lle ja sen asiakkaille

2011-01-31T08:21:00.000+02:00

Liikennevirasto viisaudessaan on ehdottamassa uuden valtionyhtiön perustamista liikenteenohjauksen hoitajaksi. Perusteluna esitetään, että tämä olisi kilpailun kannalta reilu menettely.

Taas askel suuntaan, jossa kilpailu voi hyvin, mutta asiakkaat kärsivät ja maksavat viulut.

Olisi luullut, että kaksi lumista talvea olisi opettanut kovakalloisempiakin siitä, että VR:n pilkkominen kahteen yhtiöön on heikentänyt kokonaisuuden hallintaa ja sitä kautta pudottanut palvelutasoa. Alaansa huonosti tunteva liikenneministeri on ollut mukana tekemässä rautatieverkkoihin liittyviä investointien leikkauksia ja jälkeenpäin sitten silmiään pyöritellen ihmettelee, että olisikos sillä joku vaikutus junien aikataulussa pysymiseen.

Onko rouva liikenneministeristä tullut alaistensa virkamiesten tahdoton ja tiedoton sätkynukke?

Ilmeisesti kokonaisuus ei vielä ole tarpeeksi sekaisin, kun suunnitellaan vielä kolmannen “poikkitieteellisen” valtionyhtiön perustamista hämmentämään soppaa. Näin maksimoidaan valtionyhtiöissä toimivien hallintoihmisten työ ja

saadaan palvelutaso niin huonoksi, että kansa alkaa kaivata “kilpailua” korjaamaan laatua.

Usko kilpailun hyviin vaikutuksiin näyttää nykyisin olevan niin vahva, että se syrjäyttää terveen järjen mennen tullen.

Sarjassani Euroopan sivistysvaltiot–Sveitsi

2011-01-30T10:29:00.001+02:00

En malta ensin olla palaamatta sarjani ensimmäiseen Euroopan sivistysvaltioon, Italiaan. Siellä on ongelma, että Berlusconelle ei löydy tarpeeksi tasokasta haastajaa. Mitä tämä kertoo maan tilasta?

Suomalaisen koulutusputken läpäisseenä minulla on ollut kuva Sveitsistä Euroopan nukkekotina.

Kaikki on siellä siistiä, kaikki on kaunista ja kilttiä. Valtio on itsenäinen ja sitoutumaton. Lisäksi Sveitsillä menee taloudellisesti kohtuullisen hyvin. Kaikki olisikin ihanteellista ilman pankki- ja talletussuojaa. Mitä kielteistä ahdas mieli voi löytää pankkisuojasta?

Sveitsin vauraus perustuu maantieteellisten etujen lisäksi poikkeukselliseen pankkimenettelyyn. Sveitsin pankkiin tallettajien identiteetti salataan. Sitä ei kerrota viranomaisillekaan eikä ylipäänsä kerrota, ketkä pankin asiakkaina ovat.

Sveitsin pankkeihin talletuksiaan ovat tehneet mm. natsit. He kärräsivät sinne valtavasti Euroopasta ryöstämäänsä juutalaisten omaisuutta. Tuo omaisuus odottelee siellä vieläkin entisten sotarikollisten tai heidän jälkeläistensä visiittiä pankkilokeroilla.

Samoin näiden pankkien arvostettuna asiakkaana on vieraillut köyhän kansan esitaistelija ja siinä touhussa yhdeksi maailman rikkaimmaksi mieheksi kohonnut Jasser Arafat. Hän varmaankin arvosti pankin korrektiutta olla kysymättä, eihän nuo varat vain ole huumekaupoista tai kansalle tarkoitetuista EU-tukiaisista?

Samoin Sveitsin pankin asiakkaina ovat pyörineet maailman eri kolkilta sittemmin karkotetut diktaattorit, jotka olivat vapauttaneet kansansa liian omistamisen murheista.

Viime aikoina on ollut puhetta veritimanteista. Paheksutaan orjatyövoimalla kaivettujen timanttien kauppaa. Kuinkas on unohtunut keskustelu Sveitsin pankin “veritalletuksista”. Millä voidaan perustella noiden pankkien hyötyvän rikollisesta ja monin tavoin epämoraalisesta toiminnasta? Onko Sveitsin pankeille annettu lupa asettua kansainvälisten lakien yläpuolelle?

Koska poliitikot ja media eivät halua koskea ongelmaan, silloin voidaan olettaa, että ne itse hyötyvät tavalla tai toisella asetelman nykytilasta.

Ei korppi korpin silmää noki.

Läpinäkyvyydestä parveen

2011-01-27T10:36:00.000+02:00

Olen tainnut useammassakin blogissani perustella “läpinäkyvän” toiminnan hyötyjä. Transparenttius tarkoittaa päätöksien perusteiden kunnollista esittämistä; mitä päätöshetkellä ajateltiin, pelättiin, toivottiin ja uskottiin.

Kun päätöksen perusteistä käydään avoin keskustelu, perusteet dokumentoidaan huolella ja perusteiden kestävyyttä todellisessa elämässä seurataan, silloin organisaatio voi oppia ja sen avulla tehdä jatkossa parempia päätöksiä. Poliittiset, perusteiltaan “piilotetut” tai näennäiset perusteet eivät tätä mahdollista.

Monimutkaisessa ja nopeasti muuttuvassa maailmassa organisaation kyky monitoroida, oppia ja reagoida nopeasti on hengissä säilymisen ehto.

Lisäksi päätöksenteon läpinäkyvyys on osa päätöksentekijän oikeusturvaa. Tulevaisuutta miettiessä lauma (esimerkiksi johtoryhmä) näkee vain ruusunpunaisia mahdollisuuksia. Päätöksen mentyä pahasti mieleen lauma kertookin koko idean olleen toimitusjohtajan “päähänpinttymä”. - Laumassa otetaan vastaan mielellään osa kunniasta, mutta oma vastuu epäonnistumisista haihtuu helposti.

Uskon, että lähes poikkeuksetta organisaatiot hyötyisivät läpinäkyvyyden lisäämisestä.

Jostain syystä transparenttiuden käsite on liitetty yleensä vain suurempiin, strategisiin päätöksiin. Ehkä taustalla on käytännön realiteetti: esihistoriallisilla välineillä ei kyetty jakamaan kaikista päätöksistä riittävästi tietoa ja piti keskittyä tärkeimpiin kohteisiin.

Nyt välineet mahdollistaisivat laajemmankin läpinäkyvyyden.

Ajatellaanpa lääkärien ja sairaanhoitajien ryhmää, joka tekee suurta leikkausta. Kaikki osallistujat tietävät lähtökohtatilanteen ja toivotun lopputuloksen. Heillä on selkeät roolit, joihin sisältyy omat vastuut ja tehtävät. Kukin ryhmän jäsen tekee omat havaintonsa leikkauksen etenemisestä ja reagoi itsenäisesti oman roolinsa puitteissa leikkauksen kehittymiseen. Jos tapahtuu jotain odottamatonta, ryhmän jäsenet inspiroivat uuden toimintamallin. Siihen ei tarvita monimutkaista tuloskeskusteluprosessia.

Tällaista toimintaa sanotaan holoptiiviseksi. Ryhmän jäsenillä on kollektiivinen mieli. Nykyiset mediat mahdollistaisivat holoptisen toiminnan tavallisemmissakin toiminnoissa, kuten esimerkiksi tuotesuunnittelussa ja asiakaspalvelussa.

Pahin este tällaiselle toiminnalle on tulosjohtamisella luodut rosteriset siilot, bunkkerit ja silmälaput.

Akateemisessa maailmassa holoptiseen toimintaan liitetään uusi ryhmärakenne, parvi. Itselleni parvesta tuli ensin mieleen parveke, joka ei ole haluttu assosiaatio. Ajattele mieluummin kalaparvea.

Yksilöt voivat itsenäisesti liittyä parveen ja poistua siitä, jos parvi ei miellytä. Parvi etsii soveltuvat menetelmät ja teknologiat kokeilemalla ja hylkäämällä toimimattomat.

Tällaista tapahtuu jo. Esimerkiksi eräät menestyksekkäät yritykset ovat luoneet nettiin tuotekehitysympäristöjä, joihin voi liittyä omien työntekijöiden lisäksi asiakkaat, partnerit tai vaikkapa kilpailijoiden työntekijät. Yhteisö houkuttelee aiheesta, ongelmasta, haasteesta kiinnostuneita yksilöitä ilman muuta palkintoa kuin onnistumisen ja löytämisen riemu.

Mielenkiintoista nähdä, milloin murtumaton muuri sortuu. En tarkoita Berliinin muuria enkä rautaesiriippua, koska ne ovat jo sortuneet. Tarkoitan tulosjohtamisen mekaanista, yhteisöä köyhdyttävää ja arvon muodostusta hidastavaa toimintamallia.

Johtajathan ovat viisaita eikä heidän tarvitse oppia mitään uutta, mutta johtajien ympärillä pyörii asiantuntijoita ja muita tyhjäntoimittajia, joilla olisi aikaa miettiä, mitä voisi tarkoittaa holoptinen toiminta, parvimainen rakenne ja solmutyöskentely.

Lisää näistä mielenkiintoisista käsitteistä löytyy esimerkiksi sivustosta avoin.org ja hakusanalla parvimainen rakenne.

Aamun avauksia

2011-01-26T07:54:00.000+02:00

Aamun lehti sai taas aivopuoliskot värisemään – ei pelkästään ihastuksesta.

Ateistit ry:n puheenjohtaja Jouni Luukkainen syyttää kantelussaan oikeusasiamiehelle turkulaiskouluja perustuslain vastaisista päivänavauksista. Opetustoimen johtaja Timo Jalonen oli erehtynyt lausumaan, että ei yhden virren laulaminen tee koulun päivänavauksesta uskonnollista.

Suomessa noin 80 prosenttia väestöstä kuuluu johonkin kristilliseen yhteisöön. Tarkoittaako perustuslain uskonnonvapauspykälä sitä, että tämä huomattava enemmistö ei saa laulaa virttä koulun aamunavauksissa? Eikös siinä olisi kyse vähemmistödiktatuurista?
Milloin Suomi on muuttunut uskonnonvapausmaasta uskonnottomuuden vapausmaaksi? Pieni katsastus historiaan, esimerkiksi uskonnottoman Neuvostoliiton moraalisiin riemuvoittoihin, voisi avata silmiä hiipivän linjan siunauksellisuudesta?

Ateisti Jouni Luukkaisella on kova usko virren voimaan. Paljon suurempi kuin niin sanotuilla uskovaisilla. Nimimerkki: kokemusta molemmista leireistä.

Kun keskusteltiin lapsilisien leikkaamisesta hyvätuloisilta, silloin todettiin, että lapsilisä ei ole tuloeroja tasoittava elementti, vaan sillä tasoitetaan nimenomaan lapsien aiheuttamia lisäkuluja. Nyt on huomattu, että yhteiskunnan köyhimmiltä, toimentulotukea nauttivilta, lähinnä yksinhuoltajilta, lapsilisät leikattiin jo kymmenen vuotta sitten.

Näköjään Suomessa sovelletaan lakia eri lailla rikkaisiin ja köyhiin?

Vaalit ovat ihmeellinen asia. Nyt vaalien alla kaikki puolueet ovat kiirehtineet julistamaan, että vähävaraisten pitää saada lapsilisänsä.

Poliitikot vielä ilkeävät ihmetellä, miksi heidän arvostuksensa on niin alhaalla.

Viimeisempänä, mutta ei vähäisempänä uutisena Perussuomalaisten viimeinen kannatusennuste. Se on virhemarginaali huomioiden samaa tasoa SDP:n kanssa. Kuinkahan kauan “vanhojen” puolueiden pomoilta kuluu aikaa tajuta, että kyseessä ei ole Soinin hyvät puhujan lahjat, vaan jokaisessa puolueessa kytenyt EU-vastaisuus. Kun siitä ei saanut puhua oman puolueen sisällä, se kanavoituu nyt persuihin.

EU:hun huijattu kansa ei enää palaa kritiikittömään rooliinsa.

Asiakaspalvelun Jurassic Park

2011-01-24T09:27:00.000+02:00

Välillä tulee mieleen, että Suomi on asiakaspalvelussa vielä Jurassic Park. Päältäpäin toiminta on modernia ja toimivaa, mutta sitten törmää käsittämättömyyksiin, jotka eivät kuuluisi tälle vuosituhannelle.

Varasin vajaa vuosi sitten aikaa autolleni vuosihuoltoa Turun Magneetista. Heidän sivuillaan luvataan:

“eService on internetpohjainen eHuolto varausjärjestelmä. Kirjautuminen on helppoa ja näet heti vapaat huoltoajat varauskalenterista. Syötettyäsi yhteystietosi ja autontiedot kerran, seuraavilla kerroilla tietosi ovat valmiina ja varauksen teko on vaivatonta, sekä nopeaa.”

Olen tottunut käyttämään nettipalveluja ja toki halusin välttää puhelimessa jonottamisen, joten varasin ajan netistä. Kun kirjattuna “vapaana” aikana tulin huoltoon, siellä pyöriteltiin silmiä – ei mitään varausta järjestelmässä. Taisi olla juhlapyhän aatto ja en millään olisi voinut jäädä odottamaan jonoon mahdollista uutta lotto-aikaa. Asiakaspalvelija totesi, että järjestelmässä on ollut silloin tällöin häiriöitä. Ei pahoitteluja! Opin kerrasta. En enää hoida asioitani kyseisen autoliikkeen järjestelmillä Jos en olisi saanut seuraavilla kerroilla parempaa “manuaalipalvelua”, olisin vaihtanut autoliikettä. – Onneksi sain.

Toinenkin outo palvelukokemus sattui autoliikkeen kanssa. Sain kaksi kertaa puhelimeeni tekstiviestillä kyselyn Delta auto Turusta, olenko tyytyväinen autoni huoltoon. Muuten ystävällistä kysyä palautetta, mutta kun olin myynyt kyseisestä liikkeestä ostetun autoni jo kauan sitten. Ilmeisesti autokauppiaan ydinosaamiseen ei kuulu tietojärjestelmät – tai sitten asiakkaalla ei ole niin väliä. Riittää, että nettisivuilla on moderni lupaus palvelusta, vaikka se ei sitten kunnolla toimisikaan.

Vastasin uteliaisuuttani tänä aamuna Soneran laajakaista-asiakkaille suunnattuun asiakastyytyväisyyskyselyyn. Pitkäaikaisena kanta-asiakkaana minulla ei oikein ole vertailukohtia entisen työnantajani kyselyille eli en tiedä, onko se tyypillinen, parempi tai huonompi kuin muiden operaattoreiden. Joka tapauksessa asiakastyytyväisyyteni laskee joka kerta, kun erehdyn vastaamaan tuohon kyselyyn. Kysymykset on muotoiltu niin, että vastaukset antavat tietoa Soneran tuotekehittelijöille tai perusteita tuote- ja myyntiyksiköiden tulospalkkioille. Jos olen johonkin tyytyväinen, sen ilmaiseminen on helppoa noihin kysymyksiin vastaamalla. Mutta kun minua sapettaa Soneran todella huono netin kautta tapahtuva asiakaspalvelu! Siihen palautteen antaminen on ollut aina vaikeaa ja näyttää olevan sitä edelleen. Jää tunne, että se aihe ei kiinnosta ja että kysymykset ovat manipuloivia.

Kaikki dinosaurukset ovat kuolleet. Sitä toivoisi noille huonosti toimiville, asiakasepäystävällisille järjestelmille ja kysely-, varaus- ja tiedotusautomaateille.

Ärsyttäviä kirjoja

2011-01-21T10:03:00.000+02:00

Ostin kirja-alennusmyynnistä Kuinka humpuuki valloitti maailman (Francis Wheen). En tietysti yhdy kaikkeen kirjan esittämään, mutta kyllä se pisti miettimään. Esimerkiksi, kuinka hyvinvointi jää valumatta rikkailta köyhemmille, vaikka näin vakuutellaan.

Jo pari vuotta sitten ostin Tukholman lentokentältä Naomi Klainin The Shock Doctrine. Tämä kirja ei ole yhtä hyvä kuin hänen brandeistä kertova, mutta kyllä tässäkin ajatusta on. Kuinka katastrofien “säikäyttämät” ihmiset ovat valmiit sillä hetkellä omaksumaan muuten torjumiaan vapaan markkinatalouden pelisääntöjä.

Vanhempi kirja – en tiedä, onko sitä julkaistu suomeksi – on The Dilbert Principle (Scott Adams). Kirjassa irvaillaan johtamisen naurettavuuksilla. En tiedä, itkeä vai nauraa, mutta todellisuus tuntuu olevan vielä naurettavampi.

Vielä yksi kirja, joka herätti poikkeuksellisen paljon mietteitä: Unspeak (Steven Poole). Alaotsikko on “Words are Eapons”. Kuinka sananvalinnoilla saadaan alkuperäinen ajatus muuttumaan toiseksi – yleensä positiivisemmaksi ja hyväksyttävämmäksi.

Näiden kirjojen lukeminen voi viedä päiväunet, mutta ehkä on hyvä elää muutama päivä ilman niitä.

Uusi pikaopas valmistunut

2011-01-19T13:21:00.000+02:00

Julkaisin kotisivullani hetki sitten uuden pikaoppaan. Aiheena on Dynaaminen toiminnan suunnittelu.

Se ei kilpaile kirjoissa ja netissä olevien ihan hyvien suunnitteluohjeiden kanssa. Koetan täydentää noita ohjeita tuomalla esiin kokemukseni perusteella tärkeitä seikkoja. Niiden ymmärtäminen auttaa laatimaan sisällöllisestikin hyvän toimintasuunnitelman.

Taas kerran jään odottamaan aktiivista kommentointia.

PS Lisäsin kotisivulleni toivomuksen:

Jos koette saavanne taloudellista hyötyä pikaoppaistani, ohjatkaa osa hyödystä Mannerheimin lastensuojeluliitolle.

Italia–entinen sivistysvaltio

2011-01-18T07:29:00.000+02:00

On huolestuttavaa seurata Berlusconin tragikoomista ankanmarssia vuodesta toiseen. Ei minua huolestuta hänen nais- tai pikemminkin tyttöseikkailunsa.

Silvio on Hugh Hefnerin tavoin peniksensä mittainen mies.

Minua huolestuttaa hänen kykynsä haalia media-monopoli sekä vaikutusvalta, jolla hän saa lainsäädännön taipumaan itseään suosivaksi. Suomessakin on asetuksia ja lakeja koetettu pyöristää milloin Kekkosen ja milloin Halosen mukaiseksi. Onneksi asiasta käytävä julkinen keskustelu on kaitsenut säätäjiä riittävästi ja olemme välttyneet ylilyönneiltä. Periaatteessa Suomenkin Hesari-keskeinen media olisi voinut mahdollistaa pahemman tuleman.

Kuinka EU suhtautuu Berlusconiin? Hänhän on yhteisen eurooppalaisen arvopohjan mukainen huippujohtaja ja tervetullut hymyilemään EU:n ytimen luokkakuvissa.

Jotakin tämä kertoo Euroopan yhteisistä arvoista.

Luulisi, että aikaisemmin sivistysvaltiona pidetystä Italiasta löytyisi rohkeutta, moraalia ja voimaa estää moiset elkeet. Olen luullut, että lukutaitoinen kansa ei taivu helposti diktatuuriin, mutta ilmeisesti olen erehtynyt. Joko rahalla, huveilla tai pelolla on saatu kansa tukemaan yhden miehen hyötyä kokonaisuuden kustannuksella.

Mekanismi olisi valmis esimerkiksi Mussolinin seuraajalle.

Moraalin puutostauti voi olla tappava

2011-01-14T11:20:00.001+02:00

Millaisia maailman laajuisia riskejä sinulle tulee mieleen? Itse lainaan riskilistan World Economic Forum:lta.

Forum esittää kaksi pitkälle pelkistettyä ja toisiaan leikkaavaa riskiä:

Taloudelliset epäsuhteet maiden sisällä ja maiden välillä ja
globaalin “hallinnon” eli globaalien instituutioiden, sopimuksien ja verkostojen epäonnistuminen.

Globalisaatio on edistänyt talouden kasvua jo sukupolven ajan. Se on kutistanut ja muokannut maailmaa toisenlaiseksi lisäten maiden välisiä yhteyksiä ja riippuvuuksia. Odotus oli, että kaikki hyötyvät globalisaation tuomasta hyvinvoinnista, mutta näyttää siltä, että vähemmistö saa suhteettoman suuren osan tuosta hyödystä.

World Economic Forum on edelleen määritellyt kolme riskien painopistettä, joissa epävarmuus on lisääntynyt:

Epävarmuus, joka liittyy makrotalouden epätasapainoon. Jännite vaurauttaan kasvattavien kehitysmaiden ja ylivelkaantuneiden kehittyneiden maiden välillä näkyy valuuttojen voimakkaana heilahteluna, finanssikriiseinä ja omaisuuden arvojen romahtamisina. Globaalit korjaavat toimenpiteet tyssäävät kansallisvaltioiden erilaisiin intresseihin.
Epävarmuus, joka liittyy laittomaan ja harmaaseen talouteen. Tämänkin sektorin hallinta näyttää lähes ylivoimaiselta. Joka tapauksessa se aiheuttaa valtavia kustannuksia laillisille rakenteille.
Epävarmuus, joka liittyy veteen-ruokaan-energiaan. Veden, ruoan ja energian kysynnän ennustetaan kasvavan 30-50% kahden seuraavan vuosikymmenen aikana. Nuo luonnonvarat ovat maantieteellisesti epätasaisesti jakautuneet kuten myös odotettu väestön kasvu. Lisäksi luonnonvarojen hallinta on yhä keskitetympää. Miten onnistuu näiden perusasioiden oikeudenmukainen jako?

Tuohon World Economic Forum:n riskien määrittelyyn on helppo yhtyä. Kehitys tuohon suuntaan on ilmeinen, jos vain kestää pitää silmänsä auki.

Noille riskeille on jotain yhteistä. Niin sanottu vapaa markkinatalous ei näyttöjen perusteella kykene tasapainottamaan tilannetta. Kilpailu ei kykene korjaamaan hyvinvoinnin valumista harvojen hyväksi. Koska talouden mekanismit eivät kykene vaadittavaan korjausliikkeeseen, tarvitaan markkinoiden ohjailua.

Tähän asti globaalit instituutiot ja sopimukset ovat onnistuneet huonosti. Niin tapahtuu jatkossakin, ellei löydy yhteistä arvopohjaa yhteistyölle. Jos jatkossakin kansallinen tai korporaatiohyöty ajavat yhteisen edun yli, tilanne vain pahenee.

Maailmassa ei vallitsekaan veden, ruoan ja energian puute. Kyseessä on moraalin puutostauti. Siihen voi kuolla.

Mersujen maahantuojalle

2011-01-12T16:16:00.001+02:00

Tekisi mieli kysyä mersujen maahantuojalta, onko heidän autoissaan esiintynyt poikkeuksellisen paljon vilkkuvikoja. Tuolla liikenteessä ajellessa kiinnittää huomiota, että Mersujen, Bemarien ja osan Volvoista vilkut aivan ilmeisesti ovat rikki. Tyypillisesti tuon merkkiset autot vaihtavat kaistaa vilkkua käyttämättä ja kääntyvät risteyksissä niin kuin muita autoja ei olisi liikenteessä olemassakaan.

Ymmärrän kyllä, että vanhalla karvanopin koristellulla Toyotalla hurjasteleva märkäkorva on piittaamaton liikennesäännöistä, mutta mersu viestii sen omistajalla olevan rahaa ja sosiaalista asemaa. Eihän asemaa ja varallisuutta kykene keräämään olemalla itsekeskeinen öykkäri? Eihän?

Valoa politiikan tutkijoille

2011-01-11T10:42:00.000+02:00

Politiikan tutkijat (miksei muutkin viisaat) ihmettelevät kuorossa perussuomalaisten hyvää ja pitkään jatkunutta menestystä vaaliennusteissa. Syiksi hyvään menestykseen on tarjottu kahta seikkaa:

Timo Soini osaa puhua populistisesti kansan kielellä ja
Perussuomalaisilla ei ole kiinteää ohjelmaa

Jos tämä on parasta, mihin politiikan tutkijat pystyvät, he ovat ilmeisesti samalla tasolla kuin pörssianalyytikot.

Tutkimuksen mukaan marakatit ennustavat pörssikurssien kehitystä yhtä luotettavasti kuin koulutetut ja hyvin palkatut analyytikot.

Tulee mieleen vanha tarina miehestä, joka oli hauskan illan jälkeen tulossa kotiinsa. Hän hukkasi avaimensa ja epätoivoissaan pyöri lyhtypylvään ympärillä sitä etsien. Ohikulkeva auttavainen sielu halusi auttaa ja kysyi: “Tähänkö avaimesi pudotit”. “En, vaan tuonne parin metrin päähän, mutta siellä on liian pimeää etsiä!”.

Kun politiikan tutkija korostaa puheen ulkoasua ratkaisevana tekijänä, hän samalla ilmaisee uskonsa siihen, että politiikan sisältö ei merkitse mitään?

Tutkijat etsivät gallup-menestyksen syitä omalta mukavuusalueeltaan. He poissulkevat sen mahdollisuuden, että huomattava osa Suomen kansasta kokee tulleensa huijatuksi Euroopan Unioniin ja sen Euro-politiikkaan. He eivät myöskään ymmärrä “vastuullisten poliitikkojen” viestiä siitä, että kasvottomia markkinavoimia pitää vain lepytellä milloin vieraiden valtioiden tukemisella, milloin menoleikkauksilla ja milloin verojen korotuksilla. Aikoinaan kauniiksi maalailtu yhteinen Euro-alueen hyvinvointi onkin muuttunut pahoinvoinniksi ja vahvempien Euro-valtioiden etujen maksumiehen rooliksi.

Kansan tervettä järkeä (sisällön ymmärtämistä) aliarvioidaan raskaasti.

Entä politiikan tutkijoiden väite siitä, että Perussuomalaisilla ei ole ohjelmaa? Perussuomalaisten ja eräiden muidenkin pienpuolueiden viesti ja linja on ollut sama jo vuosia. Ne eivät ole muuttaneet ideologiaansa ja ohjelmaansa galluppien tai hallitusaseman mukaan. Suuret vanhat puolueet taas muuttavat ajatuksiaan vuosineljänneksittäin. Tai viimeistään silloin, kun hallituksesta tipahtaa oppositioon. Nyt nämä valtapuolueet, jotka yrittivät miellyttää kaikkia, kokevat uskottavuuskriisiä.

Suomalainen edelleenkin arvostaa suoraselkäisyyttä ja linjan pitämistä, silloinkin kun se ei miellytä enemmistöä.

Mauno Koiviston väitetään saaneen kannatusta pessimismillään ja menoleikkauksillaan. Tätä en usko. Syynä oli Koiviston rohkeus ajatella omilla aivoillaan piittaamatta häilyvästä yleisestä mielipiteestä. Hän otti tietoisen riskin, että hänen ajatuksiaan ei hyväksytä. Tällaista riskinottokykyä löytyy myös Timo Soinilta.

Toivoisin, että Perussuomalaisten kannatus realisoituisi vanhojen puolueiden moraalin ja ideologioiden tarkistuksena.

Olisi yleisemminkin syytä palata miettimään Suomen kansan hyvinvointia ja millaisella ideologialla sitä edistetään. Jos puolueet eivät ota riskiä esittää poikkeavaa politiikkaa, ne eivät myöskään erotu.

Suurin demokratian riski on riskitön puolueen ohjelma.

Turhauttavaa tuomarointia

2011-01-09T16:24:00.000+02:00

Raastuvanoikeus hylkäsi syytteet netissä tehdystä tappo- ja tuhotyöuhkaukset, koska uhkauksien tekijä oli kirjoittaessaan niitä kovin turhautunut.

Oikeuden viesti oli, että jos olen turhautunut, silloin voin esittää ministereille ja kansanedustajille tappouhkauksia!

Tappouhkaukset siis tuomitaan vain silloin, kun niiden esittäjä on tasapainoisessa tilassa – ehkä jopa hyvällä tuulella?! Anteeksi vain oikeuslaitoksen edustajat, mutta tuollainen toiminta tekee teistä pellejä ja laskee edustamanne laitoksen arvovaltaa.

Huom! Olen lievästi turhautunut.

Olen aikaisemminkin ihmetellyt turhautumisen mukanaan tuomaa lisenssiä tehdä pahojaan. Turhautunut koululainen saa haistatella opettajaansa, mutta opettaja tietysti ei voi vastata samalla mitalla. Jos neuvotteluihin haluton, mutta turhautunut pakolainen kiikuttaa itsemurhapommin kouluun tai lastentarhaan, siihen suhtaudutaan paljon ymmärtäväisemmin kuin jos samaisen ryhmän pommitehdas tuhotaan sotilaallisella täsmäiskulla. Jälkimmäinen on mielivaltaista voiman käyttöä?

Keittiöpsykologin kirjastosta löytyi ilmiölle seuraava selitys. Turhautuminen on lapsen reaktio. Yleensä lapselta vie aikansa oppia, että hän ei saa kaikkea mitä haluaa. Pettymyksiä seuraa raivonpuuska, joka menee yleensä vaurioitta ohi. Kyky oppia kestämään pettymyksiä on eräs tärkeimmistä aikuisuuden mittareista. Tuo taito opitaan, jos aikuiset ovat käsitelleet omat turhaumansa ja kestävät lapsen hetkelliset kiukuttelut. Vapaan kasvatuksen putkessa eläneet tuomarit eivät ilmeisestikään ole tätä tehneet.

Turhautuminen ei alenna vastuuta omista teoista. Eihän päihtymyskään sitä tee!

Vanhasen ja Kataisen kannalta tappouhkaus on yhtä vakava, esitti sen joku leikillään, tosissaan tai leikisti turhautuneena.

Nyt (vasemmistolaisuuden perinteiden mukaisesti) ymmärretään vain rikoksesta syytettyä. Vuosikymmeniä jatkettu opetus siitä, että rikollinen on yhteiskunnan uhri, kantaa hedelmää.

Rikoksen tekijää pyritään ymmärtämään ja pesemään vastuusta ja samalla rikoksen uhri unohdetaan.

– Turhauttavaa!

Lupa olla noudattamatta ohjeita

2011-01-07T10:25:00.000+02:00

Kuulostaako otsikko anarkiselta? Ei suinkaan, se on tavallisen organisaation arkipäivää.

Yhteiskuntamme, joka perustuu pitkälti erikoistumiseen, onnistuu tuottamaan käsittämättömän määrän yksityiskohtaisia ohjeita, määräyksiä, lakeja, sopimuksia yms ohjaamaan yrityksien toimintaa. Tämän ulkoisen puolen lisäksi organisaatio itse laatii vision, mission, toiminta-ajatuksen, strategian, avainalueet, päämäärät, tavoitteet, toimintapolitiikat, brandin, it-arkkitehtuurin jne, jne.

Jos organisaatio erehtyisi noudattamaan kaikkia näitä ohjeita kirjaimellisesti ja yhtä aikaa, seurauksena ei olisi tehokas kurinalainen toiminta, vaan kaaos.

Tuo ohjeiden viidakko on täynnä ristiriitaisuuksia, käsittämättömyyksiä sekä käytännön mahdottomuuksia.

Kuka sitten päättää, mitä ohjetta pitää noudattaa ja kuinka kirjaimellisesti? Koska kaikki ohjeet on laadittu noudatettaviksi, kukaan ei voi toisen puolesta sanoa, että “älä nyt niin tosissasi noudata johdon tai lainsäätäjän oikkuja”.

Ohjeiden soveltamisen vastuu jää yksilölle.

Jos esimerkiksi tilintarkastajat (tosi teoreettinen esimerkki) käräyttäisivät jonkun ohjeiden vastaisesta toiminnasta, siitä tehtäisiin muistio, käsiteltäisiin pari kertaa johtoryhmässä ja sen jälkeen toiminta jatkuisi entiseen malliin.

Tällainen epävirallinen lupa harkita normeja omin kriteerein aiheuttaa ainakin seuraavia ongelmia:

Ohjeiden ohjausvoima on hyvin huono. Ne koetaan enemmän typeränä rasitteena kuin rationaalisena toiminnan koordinointina ja integrointina.
Ohjeiden laadintaan ja valvontaan käytetty työaika on hukkaan heitetty resurssi eli tuhlausta.
Organisaatio toimii yhä vähemmän kokonaisuutena. Siellä vallitsee yksilöiden mielivalta ja “poliittiset pelurit” kaappaavat vallan. Ohjeiden sijasta seurataan näiden “viidakon lain” noudattajien tapoja.

Suosittelen jokaiselle organisaatiolle päätoimittajan nimeämistä. Päätoimittaja tutkisi päätoimenaan ulkoa vastaanotettuja ohjeita sekä sisäistä tuotosta ja yksinkertaistaisi, selkeyttäisi ja korjaisi ristiriitoja ohjeista. Viestinnällisesti teho nousisi huimasti.

Ongelmaksi tietysti nousisi nuo “viidakon lain” noudattajat, joiden mielivalta tulisi julkiseksi.

Onko näin päässyt tapahtumaan?

2011-01-05T09:29:00.000+02:00

Suurin osa hienoista strategioista ei koskaan toteudu – ainakaan toivotulla tavalla. Usein ratkaisun siemenet löytyvät jäsentämällä ongelmaa.

Erottuuko viestisi?

Onko käyttämäsi konsultti muotoillut tämän saman strategian kymmenessä maassa lähes saman muotoisena? Onko organisaatiosi juristi päässyt tarkistamaan strategioiden korrektiuden? Onko pörssianalyytikkojen kommentit vaikuttaneet strategioidesi muotoiluun? Jos näin on päässyt tapahtumaan, strategiasi on yhtä erottuva kuin halpatiskin grillimakkara.

Kenelle viestisi on suunnattu?

Oletko kertonut strategiassasi kaiken, mikä on sinulle tärkeää? Jos näin on päässyt tapahtumaan, silloin viestin vastaanottaja tuskin on saanut tietoa, jota hän olisi tarvinnut: olet alitajuisesti suunnannut viestin itsellesi tai johtoryhmällesi. Voi myös olla, että olet noussut organisaatiosi toiminnan yläpuolelle – menettänyt yhteyden toimintaan?

Oletko viestinyt strategiasi sijoittajille (omistajille)? Jos näin on päässyt tapahtumaan, silloin ei pidä ihmetellä, että strategia ei toteudu. Omistaja tai sijoittajat eivät toteuta strategiaa. He vain asettavat omia odotuksiaan tulokselle.

Onko viestisi ymmärrettävä?

Strategia merkitsee muutosta. Muutokseen vaaditaan monen sidosryhmän osallistumista. Sama strategia tulee kääntää ymmärrettäväksi sijoittajien lisäksi henkilöstölle (sisäinen viesti), asiakkaille (palveluviesti), partnereille (yhteistoimintaviesti) ja julkiselle vallalla (sosiaalinen viesti). Haaste onkin kertoa sama strategia monella tavalla, käyttäen kohderyhmän käsitteitä ja ymmärtäen kohderyhmän tila juuri nyt. Tähän ei kvartaalitalouteen keskittynyt johto tai konsultti kykene.

Onko viestisi realistinen?

Onko strategiasi haasteet ylittäneet organisaatiosi mahdollisuudet? Jos on pääsyt käymään, että organisaatiollasi ei ole voimavaroja, jos sen toimintatavat (prosessit) eivät taivu strategioiden mukaiseksi, jos organisaatiosi kulttuuri kerta kaikkiaan ehkäisee moisen strategian toteuttamisen, silloin strategia ei tyssäänny muutosvastarintaan. Silloin strategia on ollut lähtökohdiltaan kelvoton toteutettavaksi.

Onko viestisi haastava?

Onko kontrolleri laatinut strategian ilmiasun? Onko strategian pääviesti, että organisaatio pyrkii tuottamaan omistajille lisäarvoa, tai pääoman kiertonopeutta parannetaan tai strategiana on parantaa organisaation kustannuskilpailukykyä. Jos näin onnettomasti on sattunut käymään, silloin ei pidä ihmetellä, että henkilöstö ei ryntää sydämellä toteuttamaan strategiaa.

Taloudelliset tekijät strategiassa toimivat lobotomian tavoin: tunne irrotetaan elävästä elämästä. Siihen ei kykene samaistumaan insinöörikään.

Tai, onko strategiasi pääviesti, että olemme hiukan yläpuolella Euroopan keskiarvoa. Tällainen lagom och lätt – haaste sopii ruotsalaisille, mutta tuskin muille, inhimillisille olioille.

“Aselähetys” vai rauhan edistäminen?

2011-01-03T09:28:00.001+02:00

Rauhanturvaaminen ja rauhankumppanuus? Hyvin positiivisia sanoja, joiden arvolatausta on vaikea alkaa kritisoimaan. Ehkä siksi juuri nuo termit on otettu käyttöön. Erityisen sopivia ne ovat meillä Suomessa, jossa olemme julistautuneet “rauhanturvaamisen suurvallaksi”.

Mitäs todellisuudessa on noiden sanojen takana? Ja mihin meitä ohjataan noilla positiivisilla sanoilla?

Rauhanturvaamisessa ei turvata rauhaa. Siinä rauhanturvaajat asettuvat joko kahden rintaman väliin ehkäisemään avoimen tulituksen tai sitten asettuvat tarkkailija-asemiin katseella seuraamaan hajanaisempaa tulitusta sekä väistelemään harhaan ajautuneita ammuksia. Viime aikoina sotivat osapuolet ovat myös oppineet käyttämään hyväkseen rauhanturvaajia propagandasodassaan. Rauhanturvaajista on tullut tahtoen tai tahtomattaan sodan osapuolia.

Asetelma muuttuu vielä kyseenalaisemmaksi, kun miettii, mihin kohteisiin rauhanturvaajia lähetetään tai ei lähetetä. Millaisia kohteen valintakriteerejä YK:n Turvallisuusneuvosto käyttää? Eikö se olekaan tasapuolinen, objektiivinen elin? - In your dreams!

Rauhankumppanuudessa on kyse yhteisestä sotarintamasta. Rauhankumppanuudessa sitoudutaan sotarintamaan, joka ehkä tuo rauhan kohteeseen. Taustalla on märkä päiväuni siitä, että diktaattorin syrjäyttäminen maasta antaa tilaa uinuvalle länsimäiselle demokratialle. Näin ei käynyt entisessä Jugoslaviassa, ei Irakissa eikä Afganistanissa. Aseteknologialla toteutettu vallan vaihto ei luo kestävää ratkaisua, koska rauhaan ei voi pakottaa. Jos kansat ja heimot vihaavat toisiaan, ne voidaan hetkeksi pakottaa aselepoon, mutta aselähetys ei tuo koskaan kestävää rauhaa.

Suomelta rauhankumppanina odotetaan, että se hiljaisesti hyväksyy Amerikan ja sen liittolaisten moukaripolitiikan. Korvauksena vaikenemisesta tai lievennetystä kritiikistä Suomi saa tieto-taitoa uusimmasta aseteknologiasta. Tällainen asetelma vallitsi myös YYA-sopimuksen vallitessa.

Nato-jäsenyys ei muuttaisi asetelmassa mitään muuta kuin viholliset. Sen jälkeen NATOn viholliset olisivat myös Suomen vihollisia. Mikä olisi otollisempi kohde terroristeille, kuin kyyhkyjen koti, Suomi. No, totta – onhan Ruotsi vielä meitäkin naiivimpi.

Paljastan taas vanhanaikaisuuteni. En usko täsmäpommeihin rauhan lähettiläinä.

“Aselähetyksen” sijaan uskon enemmän kirkkojen ja hyväntekeväisyysjärjestöjen tekemään lähetystyöhön.

Jos rauhaa todella halutaan edistää, kansoille pitää mahdollistaa ensin lukutaito. Jos vain papit ja poliitikot osaavat lukea, silloin kansa on aivan liian helposti johdateltavissa. Yleinen lukutaito ja “kansakoulu” ovat myrkkyä diktaattoreille.
Käytännössä tehty laupeudentyö, sairaanhoito ja yhteiskunnan perusasioiden (koulut, kaivot, tiet, ulkohuussit) kehittäminen antavat esimerkin pyyteettömästä toisen hyväksi toimimisesta.
Lisäksi kansan arvojen tulisi muuttua. Jos ylin ihanne on päästä paratiisiin räjähteillä ja vihollisen ruumiinosilla vauhditettuna, silloin rauhaa ei lähestytä – päinvastoin loitotaan. Tilalle tulee saada oppi anteeksiantamisen hyvää tekevästä voimasta yhteisölle. – Vanhanaikaista, mutta todistetun tehokasta!

Rauhallista ja tiedostavaa uutta vuotta blogini lukijoille!

Kaksi viikkoa nettipimennossa

2011-01-01T13:24:00.001+02:00

Tietokoneeni emolevy vikaantui viikko ennen joulua. Sonera ja Fujitsu hoitivat takuuhuollon kohtuullisen nopeasti joulun pyhistä huolimatta. - Aika ilman tietokonetta ja nettiyhteyttä oli piinaavan mielenkiintoinen.

Pystyin hyvin pitämään yhteyttä lähimpiin ihmisiini puhelimella, mutta välillä soittaminen tuntui pikkuasioissa turhan “järeältä” välineeltä.

Olin tehnyt netin kautta lahjatilauksen. Järjestelmä kyllä viesti netin kautta toimituksen tilasta, mutta minun olisi pitänyt mennä internet-kioskiin lukemaan noita viestejä. Liian vaivalloista. Tyydyin odottelemaan ja jännäämään aikataulua.

Jouluna lähes kaikilla kaupoilla ja laitoksilla oli poikkeukselliset aukioloajat. Ne olisivat olleet netissä helposti saatavilla. Samoin kuin reseptit, osoitteet, laulujen sanat…

Ja pankkiasiat. Minulla ei ollut kahteen viikkoon tarkkaa tietoa tilini tilasta, paitsi silloin kun jonottelin automaatille katsomaan saldoani. Niin hankalaa. Laskujen maksamisen jätin suosiolla odottamaan koneen palaamista kotiin.

Minulle blogini kirjoittamisesta on tullut tärkeä itseilmaisun henkireikä. Tunsin itseni aika kädettömäksi. Puhumattakaan rajoittuneisuudestani kommentoida muiden höyrypäiden blogeja ja kommentteja. Vaimoni joutui kuuntelemaan kaikki kuumat vuodatukseni.

Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin. Netittömyys oli osa joulurauhaa, varsinkin joulun jälkeen. Lisäksi omien nettiriippuvuuksien tiedostaminen voi olla muutoksen siemen – ehkä joitain asioita voi tehdä paremminkin.

Vallan mielenkiintoista

2010-12-13T14:17:00.001+02:00

Muutoksen vastustaminen vie vähemmän energiaa kuin muutoksen läpivieminen. Jos siis aiot saada muutoksen aikaiseksi, sinulla täytyy olla valtaa.

Millaista voimaa hyllyltä saattaisi löytyä? French & Raven listaavat kuusi erilaista voiman lähdettä. Valta perustuu joko:

asemaan palkita muita joko antamalla heille palkkioita tai sitten pienentämällä negatiivisia seurauksia
asemaan rankaista niitä, jotka eivät hyväksy ajatuksiasi tai vaateitasi
organisaatioasemaan (asemavastuuseen)
asemaan viiteryhmässä, joka omaa valtaa
asiantuntijuuteen, eli sinulla on poikkeuksellisia taitoja tai osaamista tai
sinulla on informaatiovaltaa omistamasi poikkeuksellisen tiedon vuoksi.

Tämä luettelo herättää joukon kysymyksiä:

Millainen voimankäyttö on nykyisen mekaanisen tulosjohtamisen taustalla? Onko kyseessä palkitsemista vai rankaisemista?
Mikä on johdon asemavallan ja muun henkilöstön vallan suhde? Miten se on kehittymässä?
Millaista vallankäyttöä nuoret itsetietoiset työelämään tulijat odottavat ja jopa vaativat?
Millaista valtaa olisi hyvä käyttää johdettaessa organisaatiota radikaaliin muutokseen? tai kriisijohtamisessa?

Jostain syystä vallasta puhuminen Suomessa on lähes tabu. Kuvittelemmeko olevamme niin demokraattisia, ettei vallankäyttöä ja alistamista tapahtuisi? vai jättikö vasemmistoradikalismin aika alitajuntaan tunnon, että vallassa olijat ja vallan käyttäjät ovat aina pahoja.

Ilmeistä on, että menestyneiden ihmisten lahja on käyttää yhtä tai useampaa vallan lähdettä omien tarkoitusperiensä hyväksi.

Samoin toimivaan vastuun kantoon liittyy aina sopiva valtuutus työkaluna.

Sotaisia ajatuksia

2010-12-08T07:54:00.000+02:00

Kuluneena vuotena ajatukset Suomen puolustuksen uudelleenjärjestelystä ovat lisääntyneet. Perustelut ovat olleet sitä luokkaa, että välillä miettii, mistä elimestä ne ovat putkahtaneet. Tässä muutama esimerkki.

Yleisin peruste on ollut, “koska muutkin tekevät niin”. Elämme ylikorostuneessa yksilön korostamisessa ja silti laumasieluisuus kelpaa erinomaisesti kaiken perusteluksi. Poliitikollehan se sopii. Kun ulvoo lauman mukana, on mukana laumassa eikä menetä äänestäjiä.

Hölmöimmän perustelun kuulin noin viikko sitten. “Armeijan tarvetta pitää miettiä uudestaan, koska olemme eläneet niin pitkän sodattoman jakson”. Tuon älykön ajattelun mukaisesti sotaväellä pitää aktiivisesti sotia, muuten menee resurssit hukkaan.

Pieni maa ei kuitenkaan mahda mitään suurvaltojen armeijoille! Näin moni uskoo. Esimerkiksi entisen Jugoslavian alueelle syntyneet pienet valtiot (Kosovo, Sebia jne) laittoivat hyvin tehokkaasti kampoihin USA:n ja Naton tehokkaalle sotakoneistolle. Kalliit koneet olisivat mahdollistaneet noiden alueiden pommittamisen kivikauteen, mutta kynnys siihen on korkea ja oletan että Irakin kokemuksien jälkeen kynnys on vain noussut.

Pienen maan turvallisuus on hoidettavissa liittoutumalla (Naton kanssa). Tutkikaa historiaa. Kuinka usein sotilasliitto on tullut pienen jäsenmaan avuksi ellei se ole palvellut suoraan suurten jäsenten etuja? Idealismi ja reaalipolitiikka ovat kaksi eri asiaa.

Yleiseen asevelvollisuuteen perustuva armeija kasvattaa sotahulluja. Pitäisi siirtyä palkka-armeijaan. Todellisuushan on tasan päinvastainen. Palkka-armeijaan hakeutuu aseista, toiminnasta ja seikkailusta pitäviä tyyppejä. Kansanarmeijassa puolestaan enemmistö inhoaa sotaa, eikä pidä sota-harjoituksista.

Totta kai armeija maksaa – myös rauhan aikana. Sille on vain turvattava tarvittavat omat resurssit.

Silmälasien vaihtoviikot

2010-12-02T08:32:00.000+02:00

Suomen hallitus myöntyi lähes sadan miljardin lainatakuisiin Irlannille, kun kaikki muutkin niin tekivät. Kaikki muutkin maat halusivat näin rauhoitella markkinoita.

Joukossa tyhmyys tiivistyy.

Kansallisille valtioille ja niiden veronmaksajille rauhalliset markkinat ovat totta kai hyvä ja tavoiteltava asia. Miksi kritisoin noin hyvää pyrkimystä? Ongelma on, että kansallisvaltiot sortuvat edelleenkin lievittämään seurauksia – ei vaikuttamaan ongelman todellisiin syihin.

Anonyymi globaali finanssisektori sekä tietyt pankit hyötyvät kriiseistä – ja ne hyötyvät erityisen paljon kriiseistä silloin, kun finanssisektorille kuuluvat riskit maksatetaan veronmaksajilla. Pankkien kannattaa ehdottomasti jatkaa rahoituskuplien kasvattamista ja kriiseillä rahastamista, sillä EU:n harrastama “markkinoiden rauhoittaminen” on vahva viesti pankeille:

Jatkakaa vain jäsenvaltioiden ryöstämistä! Kyllä EU-kansalaiset vielä kykenevät maksamaan voittonne. Ettehän vain siirry muualle ryöstämään muiden maiden kansalaisia.

EU:n väitetään rauhoittaneen Euroopan markkinat vuosikymmeneksi. Todellisuudessa tuona ajanjaksona EU alueelle pumpattiin epärealistisen alhaisella korolla ja puutteellisilla vakuuksilla massiivinen määrä lainarahaa. Kun kaikki kasvaa, jaettavaa riittää kaikille ja kaikki ovat niin tyytyväisiä.

Velalla vivuttu hyvinvointi oli hartaasti toivottu illuusio. Sitä haluttiin nähdä niin kiihkeästi, että suljettiin silmät realiteeteilta.

Tämä lumo puri koko poliittiseen eliittiin – sekä kokoomuksessa että sosiaalidemokraateissa. Nyt tuo kupla on puhjennut.

Jos olettaisin, että Kataisella olisi vielä tuntoaistia jäljellä, säälisin häntä. Katainen lähti rinta pystyssä Brysseliin vaatimaan Irlannin lainalle kunnon vakuuksia ja Irlannin yritysverotuksen kohtuullistamista. Katainen palasi Brysselistä jonkin sortin häntä koipien välissä. Hänelle näytettiin kriisissä Suomen todellinen kaapin paikka. Pienen maan valtionvarainministeri (Katainen) tai pääministeri (Lipponen) kelpaa isoisten kiilapojaksi silloin kun isoisille niin sopii.

EU ei ole demokraattinen yhteisö. Se ei myöskään ole solidaarinen tai muuten yhteistä hyvää etsivä yhteisö.

EU (sen edeltäjä) perustettiin aikoinaan hoitelemaan Saksan, Ranskan, Espanjan ja Italian maatalouden ylituotanto-ongelma. Nämä maat tarvitsivat laajemman “vapaan” markkinan, johon ne dumppaisivat ylituotantonsa. Tästä syystä kansalliset tulli- ja kauppamuurit piti saada nurin rytinällä. Tämä on syynä siihenkin, miksi EU:hun hyväksyttiin hyvin kyseenalaisia jäseniä, jopa hyväksyen valheelliset lähtötiedot. Tämä missio on edelleenkin voimissaan.

EU:n toinen missio liittyy pääomien vapaaseen liikkumiseen. EU on kritiikittömästi ja hampaattomasti ei vain suostunut, vaan tarjoutunut pankkien kyytipojaksi. Kreikalta, Irlannilta, Portugalilta, Espanjalta, Italialta ei voi vaatia vakuuksia tai muutakaan pankkeja rajoittavaa, koska siitä kärsisivät saksalaiset ja ranskalaiset suurpankit.

Suomalaisten alhaiset asuntolainojen korot ovat kuin lapselle annettu huvitutti. Sitä voi lutkuttaa, mutta siitä ei tule maitoa.

Asuntolainasta ei tarvitse maksaa reaalisesti oikeaa korkeampaa korkoa, kunhan vain maksetaan “markkinoita rauhoitettaessa” verovaroilla suurpankkien suurvoitot. Todellinen veronmaksajan lasku on jälkimmäisellä tavalla monin kerroin suurempi.

Uudella EU:lla luvattiin kansalle rauhaa ja rakkautta. EU:n jäseniä piti yhdistää yhteiset arvot. Se taisi toteutua. Yhteisiksi arvoiksi vain osoittautui solidaarisuuden sijaan Neuvostoliiton tapaan ahneus ja itsekkyys. Vain naivisti ajattelevat kansallisuudet (Suomi?) elävät vielä idealismissa. Tai ainakin näiden maiden poliittinen eliitti?

Vielä kymmenen vuotta sitten kansallistunteesta puhuminen leimattiin fasismiksi tai vakavia markkinahäiriöitä aiheuttavaksi protektionismiksi.

Entä nyt, kun Saksa, Ranska, Italia ja koko muu isojen tyttöjen ja poikien kerho avoimesti hoitelee kansallisia etujaan?

Olisiko aika vaihtaa ruusunpunaiset silmälasit tuskanpunaisiin?

Aina luotettavat tilintarkastajat?

2010-11-30T09:25:00.000+02:00

Tilintarkastajilla on ollut halu laajentaa perinteistä toiminnan tarkastustaan riskien hallinnan ja liikkeenjohdon konsultoinnin alueelle. Siinä ei sinällään ole mitään pahaa, kunhan sama toimisto ei anna liikkeenjohtajalla neuvoja ja sitten arvioi niiden toteutumista.

Toisaalta konsultiksi ryhtyvän tulisi osoittaa keskimääräistä parempaa toiminnan osaamista. Olen ihmetellyt kovasti tilintarkastustoimistojen matalaa profiilia suurten kämmien yhteydessä.

Eikö tilintarkastajien olisi ollut syytä puhaltaa pilliin ennen 90-luvun suomalaista ylivelkaantumista ja sitä seurannutta setelien repimistä?
Mitkä toimistot olivat arvioimassa jenkkiläisten kiinteistöihin sijoittaneiden pankkien toimintaa ennen suurta finanssiromahdusta?
Ketkä tilintarkastajat Kreikassa hyväksyivät suuressa kuplassa olleiden pankkien ja muiden organisaatioiden tilit? Entä Irlannissa, Portugalissa tai Espanjassa?
Pienempiä esimerkkejä on valtavasti!

Tilintarkastajilla on käytettävissään koko organisaation kirjanpito. Niillä pitäisi olla ammattitaito nähdä tuleva kehitys, ennen kuin romahdus on sylissä.

Miksi tilintarkastajat hyväksyvät tikittäviä aikapommeja? Kenen etua tilintarkastajat nykyisin ajavat?

Mitä opittavaa Leonardo da Vinciltä?

2010-11-28T11:15:00.000+02:00

Tuollainen poikkeusihminen on helppo kuitata passiivisesti sanomalla häntä neroksi.

Neroushan tunnetusti ei tartu flunssaviruksen tavoin tavalliseen tallaajaan.

Ehkä kuitenkin voisimme oppia jotakin häneltä.

Da Vinci ei pitänyt itseään tiedemiehenä. Koska hänellä ei ollut muodollista soveltuvaa koulutusta, myöskään aikalaiset eivät pitäneet häntä tiedemiehenä. Hän ei osannut asettua tiedemaailman hyväksymään valmiiksi pureskeltuun pilttuuseen. Itseoppineena, kaikesta kiinnostuneena hänelle kehittyi poikkeuksellisen monipuoliset tiedot.
Hän oli myyntihenkinen taiteilija. Da Vinci esitteli keksintönsä kuvina. Tunnetusti kuvia ymmärretään helpommin kuin esimerkiksi tieteellistä tekstiä. Koska hänen ideansa ymmärrettiin, niistä innostuttiin ja Leonardo sai niiden rakentamiseen rahoituksen.
Leonardo ei pelännyt epäonnistumisia. Suurin osa (?) hänen keksinnöistään joko jäi toteutumatta hänen elinaikanaan tai sitten ei toiminut ollenkaan. Silti onnistumisiensa vuoksi hänet on nostettu nerojen kastiin.
Hän oli verkottuja vuosisatoja ennen tuon termin keksimistä. Hänellä oli poikkeuksellisen vilkas ja laaja kirjeenvaihto erilaisten osaajien kanssa. Hän tuskin chattaili – pikemminkin hänen lajinsa oli knowledge sharing.
Huomattava osa da Vincin keksinnöistä palveli sotatoimia. Hänen keksinnöillään oli käytännöllinen todellinen tarve. Huonot keksinnöt karsiutuivat nopeasti sotatantereilla unholaan ja hyvät keksinnöt nousivat kunnian kukkuloille. Palautemekanismi toimi mutkattomasti kuin tykin piippu. Sotamenestys oli osa da Vincin brandin rakennusta.

Tuliko mieleen jotakin, jota voisi soveltaa tähän päivään?

Liiketoiminnan jatkuvuuden hallinta

2010-11-26T09:52:00.000+02:00

Kaikki puhuvat siitä asiantuntemuksella, yksikään organisaatio ei tunnusta, että se olisi retuperällä, mutta silti vuoronperään kukin organisaatio törmää toiminnan keskeytyksiin ja merkittäviin ongelmiin.

Miten on mahdollista, että “hyvin hoidettu” funktio ei toimikaan?

Tässä kolme mahdollista toimimattomuuden syytä:

Jatkuvuuden hallinta on pelkkää sisäsiittoista paperia. Jatkuvuussuunnitelma tehdään vain, koska ikävä riskienhallintapäällikkö sitä vaatii. Aito motivaatio puuttuu. Mapit pölyttyy hyllyssä eikä niitä kukaan lue tai päivitä.
Jatkuvuus hallitaan siellä, missä jatkuvuutta on helppo hallita. Tyypillisesti helppoja, ei niin kovin tärkeitä tietojärjestelmiä koskien löytyy parhaat jatkuvuussuunnitelmat. Suunnittelu perustuu henkilökohtaiseen innokkuuteen, ei kokonaisuuden hallintaan.
Jatkuvuuden hallinta perustuu illuusioon. Jos toimitusjohtaja esittelisi kaulallaan roikkuvan talismanin suojelevan organisaatiota jatkuvuusongelmilta, häntä pidettäisiin vähän pöljänä. Jos toimitusjohtaja kertoo, että organisaation jatkuvuusongelmat on hoidettu vakuuttamalla, häntä pidetään täysipäisenä. Näin siitä huolimatta, että keskeytysvakuutus auttaa vain keskeytyksen aiheuttamissa lyhyen tähtäyksen kassavirtaongelmissa. Vakuutus lievittää oireita. Se ei kuitenkaan suojele esimerkiksi keskeytyksen aikaiselta asiakaskadolta tai ammattimiesten siirtymiseltä kilpailijalle. Kuulin eräässä seminaarissa, että suurin osa sahapaloista johti yrityksen konkurssiin huolimatta laadukkaista vakuutuksista.

Kuinkas sitten jatkuvuus saataisiin paremmin hallintaan? Ratkaisu on jatkuvuuden ymmärtäminen toiminnan elimelliseksi osaksi – ei erilliseksi funktioksi.

Jatkuvuuden hallinta on priorisoitujen (tärkeimpien) toimintojen optimaalista (tasapainoista, järkevästi mitoitettua) jatkuvaa varmistamista.

Ja sen voi tehdä käytännössä esimerkiksi näin:

Ensin täytyy selvittää päämääristä johdetut prioriteetit. Mitkä asiat, toiminnot, palvelut, asiakkaat, toimitilat, päätökset tms. ovat organisaation tärkeimmät?
Tämä priorisointi organisoidaan jatkuvaksi toiminnaksi. Priorisointia tarkistetaan aina ja heti, kun toiminta tai ympäristön muutos sitä edellyttää.
Rakennetaan näihin kriittisimpiin kohteisiin joustavuutta: varareserviä, vaihtoehtoisia suunnitelmia, koulutettuja kriisivalmiuksia toimia jne.

Tällainen kokonaisvaltainen toiminta ja liiketoimintalähtöinen jatkuvuuden ajattelu mahdollistaa:

Nopean toipumisen kriiseistä vähemmillä vaurioilla (kaikkia kriisejä ei voi koskaan ehkäistä)
Alhaisemmat vakuutuskustannukset: kyllä vakuutuksillakin paikkansa on
Paremman kilpailukyvyn sekä
Pitkän tähtäyksen menestystarinan toiminnassa ja liiketoiminnassa

Eikös näin ajateltuna jatkuvuuden hallinta ole jokaisen johtajan ykkösvastuu?

Toiminnallinen päätös tulosyksiköksi

2010-11-23T08:47:00.000+02:00

Tulosjohtaminen on tällä hetkellä ylivoimaisesti käytetyin johtamisen tehokkuuden arviointipohja. Siinä organisaatio jaetaan laatikoihin (tulosyksikköihin), joiden tulosta arvioidaan lähes puhtaasti talouden tunnuslukujen pohjalta. Oletetaan, että taloudellinen tulos kertoo johtajan päätöksien kumulatiiviset seuraukset. Tarkastelujakson hyvä taloudellinen tulos merkitsee hyviä toiminnallisia päätöksiä.

Jotakin aikamme epä-älyllisyydestä kertoo se, että tällaisiin olettamuksiin suhtaudutaan kuin faktoihin.

Tässä neljä syytä miettiä kriittisesti nykyistä tulosjohtamista:

Löyhä kytkös toimintaan. Paradoksaalisesti tarkastelujakson taloudellista tulosta voi helposti parantaa toiminnan kustannuksella. Tehdyt päätökset voivat syödä tulevaisuuden toimintaedellytyksiä – siis organisaation arvoa. Tästäkin palkitaan käytännössä.
Synergian hallitsemattomuus. Päätöksien portfoliolla haetaan puheissa synergiaa, mutta yhtä hyvin ne voivat ristiriitaisuudessaan syödä toistensa hyödyt. Tämä ei näy irtopäätöksiä tekevässä johtoryhmässä, mutta se syö hankkeiden uskottavuutta ja toteuttajien motivaatiota muualla organisaatiossa.
Päätöksien legacy. Uusilla päätöksillä hypätään liikkuvaan junaan. Perustamisvaiheen jälkeen organisaatio aina toteuttaa ensin jo tehtyjen päätöksien perintöä. Uutta päätöstä ei aloiteta toteuttamaan nolla-pohjalta, vaan ne kilpailevat jo jossain vaiheessa olevien hankkeiden kanssa. Uuden aloittaminen merkitsee käytännössä jonkun vanhan lopettamista. Tämän tiedostaa ainakin IT-osasto, mutta heitähän ei kuunnella. – Hallinnollinen apuosasto!
Mitä päätöksen jälkeen? Päätös toteuttaa strategia ei merkitse johtamisen loppua, vaan sen alkua. Merkittävää linjapäätöstä seuraa monimutkainen päätöksien ketju tai verkko organisaation eri osissa. Taloudellisilla tulosmittareilla tulosyksikköorganisaatiossa näitä riippuvuuksia ei kyetä hallitsemaan.

Toiminnan kannalta katsottuna johtamisen hyvyyttä ei kyetä edes tyydyttävästi arvioimaan taloudellisilla mittareilla. Päinvastoin, nykyinen tulosjohtamisen käytäntö houkuttelee unohtamaan päätöksien toiminnalliset seuraukset ja rohkaisee keskittymään vain kirjanpidon muutoksiin.

Jos johdon älykkyyttä, kyvykkyyttä ja tehokkuutta haluttaisiin oikeasti mitata, silloin strategisista päätöksistä tulisi tehdä tulosyksikköjä.

Kirjanpito-osasto ei tästä pitäisi, koska tileillä ei kykene seuraamaan yksittäisiä päätöksiä – ainakin niin väitetään mukavuussyistä.
Johto ei tästä pitäisi, koska silloin hyvät johtajat erottuisivat oikeasti keskinkertaisista ja tuhoa tuottavista johtajista. Useamman johtajien pitäisi tutustua toimintaan – ei vain oman uransa suunnitteluun. Palkitseminen toiminnan tuloksien perusteella ei ole kivaa!
Tilintarkastajat eivät tästä pitäisi, sillä he joutuisivat tekemään oikeaa tarkastustyötä. Nythän arvostettujen tilintarkastajien kohtuullisella tasolla tarkastamat organisaatiot ajavat konkurssiin tai paljastuvat hämmästyttävän suurista taloudellisista väärinkäytöksistä.

Entä henkilöstö? Eikö päätöksien parempi toiminnallisuus toisi työhön mielekkyyttä? Entä asiakkaat? Eikö parempi toiminnallisuus toisi parempaa laatua ja kustannusetua? Entä sijoittajat? Eikö organisaation todellinen arvon kasvu toisi sijoittajalle osinkoja ja myyntivoittoja pitempään?

Suuri muutos – vai suuri illuusio muutoksesta?

2010-11-21T22:45:00.000+02:00

Uusi toimitusjohtaja tapaa aloittaa ensimmäisten kuukausiensa aikana rutiininomaisesti organisaatiomuutoksen sekä uusien strategioiden ja arvojen laadinnan. Rutiiniksi näyttää myös muodostuneen kustannuskilpailukyvyn parantaminen saneeraamalla ja ulkoistamalla “ei-ydintoimintoja”.

Asiantuntija-arvion (John P. Kotter) mukaan noin 5 prosenttia laajoista muutoksista todella onnistuu.

Bain & Company konsulttiyhtiö tutki vuosina 200-2006 tehtyjä 57 uudelleenorganisointia. Kävi ilmi, että vähemmän kuin komannes johti merkittävän suorituskyvyn paranemiseen. Useimmat eivät vaikuttaneet tuloksiin lainkaan ja jotkut suorastaan tuhosivat arvoa.

Midagon Ltd:n toimitusjohtaja Petri Malmelin sanoo kokemusten osoittavan, että vain kolmasosa suurista muutoshankeista onnistuu ja ainoastaan 7 prosenttia yltää todellisen menestyksen tasolle. Kaksi kolmasosaa vastaavasti epäonnistuu.

Mitäs näistä onnistumistilastoista pitäisi päätellä?

Julkisuudessa johto mielellään esittelee käynnistämiään suuria muutoksia. Riittääkö markkinoille pelkkä aie ja sen esittely? Eikö kukaan arvioi kriittisesti todellisia tuloksia?
Minusta onnistuneiden muutoksien johtajille olisi syytä antaa reilut bonukset, mutta mistä niille muille maksetaan?
Hyväksyykö nämä muutosjohtajat alaisilleen yhtä huonot onnistumisprosentit?
Entä, jos suuri muutos onkin huono strategia? Entä jos muutos pitäisi tehdä pieninä hallittuina palasina?

Mekaanisuus johtamisessa arveluttaa – olisiko aihetta käydä kriittisesti lävitse myös tuloksia? Entä jos suuret puheet ja teot johtivatkin organisaation arvon alenemiseen?

Jäljet pelottavat.

Väärinymmärryksiä politiikasta

2010-11-18T09:16:00.001+02:00

Tunnen itseni välillä hyvin tyhmäksi koettaessani ymmärtää poliitikkojen puheita ja tekoja.

Noin puoli vuotta sitten valtionvarainministeri Katainen piti Kreikan kriisin yhteydessä vakuuksista puhumista populismina. Nyt hän on itse ehdottamassa niitä Irlannin kriisin yhteydessä.

Olenko oikeassa? Populismissa on tärkeää, kuka sanoo, ei mitä sanoo?

Minua huolestuttaa myös Kataisen puhe vakuuksien tarpeesta. Tähän asti pankkien aiheuttamat miljardikulut on sälytetty veronmaksajien maksettavaksi.

Onko tilanne todella niin huono? Eikö meillä veronmaksajilla ole todellakaan enää varaa maksaa pankkien törsäilyjä?

En myöskään ymmärrä syitä ja seurauksia. Jos minä ryöstän kirkkopuiston nakkikioskista 100€, saan isot sakot tai joudun vankeuteen.

Jos taas pankit ryöstävät kansallisvaltiosta 100 miljardia €, niitä pitää rauhoitella, ettei talous häiriintyisi? Mikäs olisi se vielä pahempi vaihtoehto?

Ensin pankit pumppaavat systemaattisesti markkinoihin ilmaa – Suomeen (pohjolan Japani), Kreikkaan, Islantiin ja viimeksi Irlantiin (Kelttien kotka, vai miten se meni), rahastavat sisällyksettömällä arvonnousulla ja sitten EU:n, IMF:n ja Euroopan keskuspankin asiantuntijat toteavat, että ongelma on julkisen sektorin suuruus. Kansalaisen tulee tinkiä saamistaan palveluista ja maksaa lisää veroa.

Tyhmä kun olen, kuvittelin että julkisella sektorilla olisi rahaa näihin hyvinvointipalveluihin, jollei pankit olisi muiluttaneet niitä yksityisiin, harvoihin taskuihin?

EU:n ja Emu:n piti rauhoittaa (pienen Suomenkin) asemaa finanssimarkkinoilla.

Näinkös siinä kävi? Vai annettiinko spekulanteille käteen avoin shekki?

EU:n uroteot 2000-luvun finanssimarkkinoilla on yhtä ohut kirja kuin Italian armeijan uroteot toisessa maailmansodassa. Paljon puhetta ja ideologista uhoa – lopputulos pelkkiä raunioita.

Kotisivullani uusi pikaopas

2010-11-17T15:01:00.001+02:00

Julkaisin juuri kuudennen pikaoppaani. Oppaat ovat maksutta luettavissa ja ladattavissa kotisivultani.

Tällä kertaa opas poikkeaa aikaisemmista. Yleensä oppaideni taustalla on hyvin vankka käytännön työkokemus. Uusi opas ammentaa enemmän intohimoisesta suhteestani ydinosaamisen käsitteeseen sekä opiskeluistani syntyneeseen harrastusluontoiseen tutkimiseen.

Oppaan nimi on osaamisanalyysi ja siinä esittelen yksinkertaisen tehokkaan menetelmän analysoida yrityksen strategisia kyvykkyyksiä.

Tutustukaa ja antakaa palautetta.

Mistä tiedät, että strategiasi on hyvä?

2010-11-15T13:33:00.000+02:00

En ole koskaan kuullut johtajien valittavan, että tulipas kehiteltyä huono strategia ja että sen takia toiminta meni ihan pieleen. Yleensä strategioihin ollaan ylen tyytyväisiä.

Syy huonoihin tuloksiin löytyy jostain johtoryhmän älypiirin ulkopuolelta – olosuhteiden muutoksista esimerkiksi.

Millä muuten osoittaa, että strategia on tai oli hyvä? Riittääkö siihen:

johtoryhmän yksimielinen mielipide?
tiedotusvälineiden suopea suhtautuminen omaan organisaatioon?
liikevaihdon tai kannattavuuden vuosikasvu?
pörssiarvon nousu?
markkinaosuuden kasvu? tai se, että
kilpailijat matkivat omaa strategiaa?

Kaikki nuo luettelemani ilmiöt ovat organisaatiolle myönteisiä, mutta ne eivät vielä todista strategian hyvyyttä. Kaikki nuo mittarit kuvaavat lyhyen tähtäyksen tuloksia.

Pörssin ja median laumasieluinen mielipide voi muuttua hetkessä eikä aina niin rationaalisin perustein. Liikevaihtoa, markkinaosuutta ja kannattavuutta voi väliaikaisesti parantaa syömällä organisaation tulevaisuuden eväät myymällä tuotteet alihintaan tai saneeraamalla organisaatiosta tulevaisuuden tekijät.

Strategia on puolestaan keino vaikuttaa positiivisesti organisaation menestykseen tulevaisuudessa.

Jos kilpailijat matkivat strategiaasi, silloin voit uumoilla, että ehkä strategiasi onkin hyvä. Strategian kestävän hyvyyden arvioimiseksi sinun täytyy tuntea oma organisaatiosi perusteellisesti:

onko näyttöä siitä, että organisaatio oppii virheistään ja oppii joustavasti käyttämään hyväkseen avautuvia toimintamahdollisuuksia?
miten organisaation tase kasvaa? Enkä tarkoita vain aineellisen käyttöomaisuuden kehitystä. Onko organisaation kertynyt uutta älyllistä pääomaa? tai
miten organisaatio toimii kokonaisuutena? Onko organisaation sosiaalinen pääoma parantunut vai huonontunut?

Kokoava kriteeri strategian hyvyydelle on: onko organisaation arvo noussut vai laskenut?

Ensimmäinen luettelo (lyhyen tähtäyksen tulosmittarit) kuvastaa organisaation operatiivisen toiminnan arvon kehitystä. Jos operatiivinen toiminta näyttää hyvältä, silloin voidaan tarkastella organisaation kasvuoptioita. Millaisia realistisia tulevaisuuden toimintamahdollisuuksia organisaation ydinosaaminen mahdollistaa tulevaisuudessa? Mitä enemmän optioita, sitä suurempi organisaation arvo. Jos operatiivinen toiminta näyttää hyvältä, silloin voi tutkia organisaation tulevaisuuden “jalansijoja”. Esimerkiksi yritys siirtyi 90-luvulla Balttiaan ja voi jatkaa sieltä Valko-Venäjälle tai johonkin muuhun naapurimaahan tai sitten koko organisaatio osallistui haastavaan venäjän kielen kurssitukseen. Näiden merkitystä tulevaisuudessa ei vielä tiedetä tarkasti, mutta luultavasti ne nostavat organisaation arvoa.

Kvartaalitaloudessa kaikki strategiat ovat osoittautuneet hyviksi.

Koska niitä ei koskaan kunnolla arvioida! Sopii kysyä, mikä on noiden strategioiden merkitys? Kuka niitä tarvitsee?

Huono kysymys – väärä johtopäätös

2010-11-12T08:25:00.000+02:00

Vähän aikaa sitten haluttiin tutkia ja tutkittiinkin toimittajien puoluetaustaa. Lopputulokseksi saatiin, että suurin osa oli puoluepoliittisesti sitoutumattomia. Siitä vedettiin johtopäätös, että toimittajat ovat varsin neutraaleja ja tasapuolisia uutisoinnissaan.

Huono kysymys ja epä-älyllinen johtopäätös.

Toimittajista löytyy niitä, jotka kirjoittelevat itseilmaisun ilosta ilman sen suurempia vaikutteita; muistuttavat tällaista koti-blogin kirjoittajaa. Suurin osa toimittajista haluaa kuitenkin vaikuttaa. Siihen ajaa joko oma tai sitten palkkaa maksavan työnantajan motivaatio.

Jos haluaa vaikuttaa, silloin tarvitsee valtaa, joko omaa tai sitten jonkun instituution taustatukea.

Kansanedustajat ovat heränneet itkemään heikon arvostuksensa perään. Liekö jäänyt huomaamatta, että Suomen kansanedustajien vallasta ja statuksesta suurin osa on siirretty muihin käsiin? EU hoitaa suurimman osan lainsäädännöstä, finanssipolitiikan hoitaa Euroopan keskuspankki, turvallisuuspolitiikan EU, YK ja Nato ja arvokysymykset globaali business. Suurista puolueista (kokoomus, keskusta ja sdp) on tullut harmaa porvarillinen liittouma, joka virkamiesmäisesti vie läpi isommilla foorumeilla tehtyjä päätöksiä. Ei siinä ole kummoisia samaistumisen eväitä toimittajille.

Toimittajille puoluepolitiikka ei ole enää merkittävä asia, koska se on valtavirran ulkopuolella.

Poliitikoista kirjoitetaan yksilöinä. He ovat raaka-ainetta loputtomasti jyskyttävässä lööppitehtaassa ilman sen merkittävämpää viitekehystä. Nykyasetelmassa toimittaja katsoo poliitikkoa alaspäin. Eivät he sentään sääli poliitikkoja – se olisi vastoin nykyistä viestintäetiikkaa.

Toista se oli Neuvostoliiton aikaan, jolloin Ison Naapurin arvovalta antoi “innokkaille poliittisille oppipojille” ainakin vallan tunteen. Ei ollut sattumaa, että tiedotusoppi oli noihin aikoihin yliopistojen punaisin tiedekunta.

Vasemmistoliitolla ja vihreillä on vieläkin ollut älykköpuolueiden leima. Liekö se syynä niillä toimittajilla, jotka halusivat kyselyssä vielä leimautua vasemmistolaisiksi tai vihreiksi.

Nopeaälyisemmät toimittajista ovat huomanneet, että nuokin puolueet ovat kärsineet aivovuodosta.

Entä se johtopäätös, että toimittajat olisivat sitoutumattomia ja tasapuolisia? Ilmeistä on, että toimittajia ei enää kiinnosta puoluepolitiikka. Sehän on vähämerkityksellistä kyläpolitikointia.

Jos joku vanha valtarakenne ei enää kiinnosta, siitä ei voi vetää johtopäätöstä, että jotain uutta ei olisi tullut tilalle.

Jos muistellaan 60- ja 70-lukuja, silloin toimittajat varsin yksimielisesti katselivat ruusunpunaisin silmälasein Neuvostoliiton toimia ja vasemmistoideologiaa. Toimittajat kokivat olevansa osa suurta yhteisrintamaa. Kritiikkiä ei esitetty, koska kriittisyyttä ei esiintynyt.

Entä tänä päivänä? Millaisiin vallanpitäjiin toimittajat nyt ovat samaistuneet ja sitoutuneet? Mitkä yhteiskunnalliset valtarakenteet nyt ovat kritiikin ylä- ja ulkopuolella?

Sen voi päätellä siitä, mitä jätetään sanomatta.

Brecht muistaakseni lausui, että mistä ei voi puhua, siitä pitää vaieta. Arvo Salo teki siitä paremman version: mistä ei voi puhua, siitä pitää kirjoittaa.

Ketä kiinnostaa – kunhan rahaa tulee?

2010-11-10T08:59:00.000+02:00

Pörssin alkuperäinen idea on tuottaa yrittäjälle riskipääomaa jakamalla tulevaisuuteen suuntautuneisiin investointeihin liittyvää riskiä useamman sijoittajan kannettavaksi. Korvauksena korkeammasta riskistä, sijoittaja saa osinkoja sekä voittoa myydessään markkina-arvoltaan nousseita osakkeita. Tuo arvon kehittymiseen perustuva periaate on hyvä muistaa, kun analysoi pörssiyhtiöiden toimintaa.

Pörssiin listautunut yhtiökin voi olla sijoittaja

Pörssissä oleva yhtiö voi ostaa – näin tapahtuu varsin yleisesti – pieniä osakkuuksia yrityksistä. Pieni osuus tarkoittaa, että sillä ei saa määräysvaltaa, suoria vaikuttamismahdollisuuksia, sijoituskohteesta. Motiiveja tällaiseen “passiiviseen” odotukseen on yleensä kaksi:

Pienellä osuudella yrityksestä pääsee tutustumaan osakkuusyrityksen poikkeukselliseen, tulevaisuudessa ehkä arvokkaaseen tieto-taitoon. Voi olla, että jossain vaiheessa emoyhtiö näkee osuutensa niin arvokkaaksi, että hankkii määräävän aseman ko. pienyrityksestä.
Pieni sijoitus voi olla myös ns. finanssisijoitus. Siitä odotetaan taloudellista hyötyä ilman toiminnallisia synergioita. Emoyhtiöllä on laiskaa rahaa ja se sijoitetaan tuottamaan kassatiliä paremmin.

Ensimmäinen motiivi on kaikille osapuolille hyvä. Se toteuttaa fiksusti sekä pörssin että oppivan organisaation filosofiaa.

Kyseessä on piensijoitus oppimiseen.

Finanssisijoitus onkin sitten eri juttu. Alkuperäinen sijoittaja pörssissä on uskonut “sinun liikeideaasi ja strategioihisi”. Hän on ottanut “sinun yritykseesi” liittyvän riskin. Koska “sinun yritykselläsi” on pörssin ansiosta enemmän riskipääomaa, kuin osaat investoida omaan organisaatioosi, sijoitat ylimäärän jonnekin oman ydinosaamisesi ulkopuolelle.

Tämä ilmaisee “fiksulle” sijoittajalle, että “sinun toimitusjohtajallasi” on ideapula tai uskon puute. Et löydä omasta organisaatiosta riittävästi keskimääräistä paremmin tuottavia investointikohteita.

Tällaisen yrityksen hallituksen tulisi puhaltaa pilliin ja laittaa toimitusjohtaja tilille osaamattomuudestaan. Miksi hakea pörssistä riskirahaa, jos ei osaa hyödyntää sitä omassa liiketoiminnassa? Kyllä pörssiin sijoittajat osaavat tehdä sen suoraankin, ilman välikäsiä.

Entä, onko hyvä osingon maksaja aina hyvä pörssiyhtiö?

Näinhän yleisesti ajatellaan. Pörssistä riskirahaa saava yritys on vuosittain valinnan edessä. Se joko investoi vapaan kassavirtansa tai sitten palauttaa sen osinkoina sijoittajilleen. “Hyvä osingon maksaja” näkee vähemmän tulevaisuuteen suuntautuvia investointikohteita ja palauttaa siksi riskipääomaa sijoittajille. Jos suhdanteiden takia on järkevää lykätä investointeja, silloin on myös järkevää jakaa osinkoja.

Pahimmillaan asetelma muistuttaa haudan ryöstöä. Yhtiön kehittämistoiminta lopetetaan ja siitä pumpataan osingot saneeraamalla ei-niin-rationaalisesti kustannussäästöjä operatiivisesta toiminnasta jaettavaksi osinkoina.

Tämä on alkuperäisen pörssi-idean irvikuva.

Toki yritykseen sijoittaneet saavat mairittelevia osinkoja, mutta se tapahtuu riskittömästi kohdeyhtiön arvoa syömällä. Kun lypsylehmä on kaluttu kylkiluita myöten loppuun, sijoittaja siirtyy seuraavaan kaluttavaan firmaan.

Jääkö konserni ilman ohjausta?

2010-11-08T09:54:00.000+02:00

Konserneja on monenlaisia. Itselläni on nyt mielessä mm omaan kokemuspiiriini kuuluva pörssilistattu, monikansallinen, samalla toimialalla toimivien yhtiöiden konserni. – Ei mikään harvinainen ilmiö enää Suomessa.

Miten konsernia ohjataan? Voiko tällaisella kokonaisuudella olla yhteisiä tavoitteita? Tällaiset konsernin ovat yleensä listattuja pörssiin, joka antaa oman lisämausteensa ohjauksen pohtimiseen.

Kun konserni vuosikertomuksessa tai muissa julkaisuissaan julkaisee missionsa, visionsa, arvonsa ja strategiansa, kenelle tuo viestipaketti on osoitettu?

Kenen käytökseen tuolla viestillä halutaan vaikuttaa? Onko kohderyhmä oma organisaatio vai sijoittajat?

TeliaSonera's overall strategy is to deliver products and services
to our different customer segments based on a deep understanding of present and future customer needs.
To create shareholder value through sustainable and improved
profitability and cash flows, we will deliver our services in a costeffective and sustainable manner.

TeliaSoneran strategia on tyypillinen lajissaan:

toiminnallisesti strategia on köyhä (joukko itsestäänselvyyksiä) ja sijoittajille puolestaan luvataan rivien välissä ongelmattomia osinkoja.

Entä, voiko tällaisella konsernilla olla yhteisiä arvoja? Kunkin maan liiketoimintaa ohjaa kyseisen maan lait, asetukset, toimialan normit, sikäläiseen uskontoon perustuva moraali, sekä paikallinen hyvä liiketoimintatapa. Olisi hyvin naivia kuvitella, että esimerkiksi skandinaavisen emoyhtiön viralliset arvot olisivat samanlaisia toisessa maanosassa, täysin erilaisessa kulttuuriympäristössä.

Tästä syystä eettisten kysymyksien valvontaan on kehitetty joukko indeksejä, joilla monimutkaiset arvoasetelmat on rajattu pieniin hallittaviin kokonaisuuksiin, kuten lapsityövoiman käyttöön.

Konsernin visioilla, missioilla, strategioilla ja arvoilla lepytellään sijoittajia. Niiden tulee olla suurin piirtein samanlaisia kuin muillakin toimialan operaattoreilla. Se pitää pörssianalyytikot rauhallisena, koska se ei ylitä heidän ymmärrystään. Lisäksi konsernin lakimiehet nukkuvat yönsä rauhassa, koska ei ole tullut luvattua mitään sellaista ylimääräistä, josta jenkkilän lakimiehet voisivat vetää käräjille.

Mikäs on johtopäätös tästä asetelmasta?

Ainoa yhteinen ohjausinstrumentti monikansalliselle pörssikonsernille on kirjanpito. Konsernin osia johdetaan talouden tunnusluvuilla, jotka on irrotettu toiminnallisista yhteyksistä. Kunkin tytär- tai osakkuusyrityksen tulee tuottaa omistaja-arvoa, joka tarkoittaa jakokelpoista voittoa.

Konsernin organisaatio jää ilman strategista ohjausta? Tai sitten organisaatiota johdetaan muilla epävirallisimmilla välineillä? Poliittisin perustein? Tai sitten seurataan vain kellokkaita ja tehtaillaan taloudellista tulosta toiminnan seurauksista välittämättä?

Tässä asiassa olisi mukava olla väärässä.

Lukaiskaapa läpi muutaman monikansallisen yrityksen vuosikertomus ja miettikää, kenelle visio, missio, strategiat ja arvot on kirjoitettu.

Kaupallisilla putkiaivoilla ei pysy teknologian eturintamassa

2010-11-05T08:00:00.000+02:00

Kauppalehti yhtyi joukkoon ihmettelemään Suomen putoamista teknologian kehittämisen eturintamasta. Putoamiseen on varmasti syynsä. Itselleni tulee mieleen ainakin kaksi seikkaa.

Kun Sonera vielä oli valtion yhtiö, sen insinöörit tekivät aktiivisesti yhteistyötä Nokian kanssa. Molemmissa yhtiöissä oli saman koulutuksen saaneita lahjakkaita insinöörejä. Pienen maan etu – on helppo ymmärtää toista saman proffan opetuslasta. Yhteistyössä ei mietitty voitonjakoa, vaan kumpikin organisaatio koetti kehittää toimialan tulevaisuutta. Molemmilla riitti usko siihen, että siitä hyötyisivät kehittäjien lisäksi myös asiakkaat.

Kumpaankin organisaatioon oli tunku lahjakkaista kehittäjistä. Palkaksi riitti kohtuullinen palkka; kunhan vain oli hyvät olosuhteet kehittää. Kehitysinsinööri sai orgasmin, kun nimi näkyi korkeakoulun julkaisuissa tai jos hän sai teknologiafriikkien kehityspalkinnon. Organisaation ei tarvinnut gurujaan kehua: ulkoinen tunnustus antoi suunnittelulle siivet.

Tuo auvoinen yhteistyön periodi loppui viimeistään pörssiin menoon. Organisaatioilta loppui maltti odottaa tulevaisuuden optioita. Epävirallinen yhteistyö muuttui kaupalliseksi partneruudeksi ja jonkin asteiseksi kilpailuasetelmaksi. Metasuunnittelusta luovuttiin ja keskityttiin vain nopeisiin kaupallisiin sovelluksiin. Gurut turhautuivat ja lähtivät paremmille markkinoille.

Lyhytnäköinen kaupallisuus on ainakin yksi syy teknologian kärjestä putoamiseen.

Suomi on hyvä kasvattamaan prosessi- ja koneinsinöörejä. Teknologinen etevämmyys on merkinnyt uusia toimivia laitteita. Niin kauan, kun markkinoilla toimi tuotepusku, niin kauan “paremmille” laitteille riitti kysyntää. Nyt pitäisi ymmärtää asiakkaiden muuttuvia tarpeita ja olla hyvä markkinoimaan ja luomaan tyhjästä brandeja. Siihen suomalainen korkeakoululaitos ei osaa vielä insinöörejä valmentaa.

Toinen syy lieneekin siirtyminen raudasta sisältöön ja samalla asiakaslähtöiseen suunnitteluun.

Koululaitosta on vuosikymmeniä viritelty koneinsinööriputkeen. Matematiikkaa on ylikorostettu ja taideaineita karsittu. Luovat aineet ja liikunta on koettu “epätehokkaiksi” – soveltuen vain vapaaehtoisaineiksi. Maailmalla ei enää oikein pärjää putkiaivoilla. Monipuolisuus olisi aikaan sopiva etu. Rohkaisevaa on nähdä, että ei koululaitos ole kaikkea luovuutta onnistunut kitkemään. Siitä on osoitukset esimerkiksi maailmalla menestyneet muusikot ja pelien rakentajat.

Ilmaisia “liikeideoita” – hintansa väärtejä

2010-11-03T09:02:00.000+02:00

Kirkosta eroamisen kansanliike sai niin paljon kannatusta, että jo nyt on ehdotettu eroamisliikettä kunnasta, valtiosta ja EU:sta. Itse jatkaisin tällä kansalaisia aktivoivalla linjalla:

Eroa armeijan reservistä! Armeija on tosi tehottomasti järjestänyt sinulle soveltuvia kriisejä.
Eroa VR:n kanta-asiakkuudesta repimällä kuukausilippusi! Lojaliteettisi ei ole parantanut VR:n aikataulujen pitoa.
Eroa Lions-klubistasi! Suurin osa ajasta menee hyväntekeväisyyteen ja vain tosi harva saa kutsun vapaamuurareihin.

Toinen Suomeen soveltuva kansanliike olisi tuontitavaraa. Amerikassa vahvistaa siipiään teekutsuliike. Se edustaa amerikkalaisten perusarvoja. Koska Suomi ei ole tee-maa, liikkeen nimi pitäisi lokalisoida. Miten olisi:

Plörökahviliike?
Taskulämmin koskenkorva -liike?
Punainen maito –liike?
Saunakalja -liike?

Mikähän näistä vaihtoehdoista kutkuttaisi suomalaisia arvoja ja elämänmuotoja puolustavaa konservaattoria?

Pohdintaa, ilman suurempaa tarkoitusta

2010-10-31T18:55:00.000+02:00

Luulen, että useimpien meidän mielenrauhan vuoksi haluamme uskoa, että organisaatioita johdetaan hyvässä tarkoituksessa, järkevästi päätöksiä perustellen ja koko yhteisön hyvää ajatellen.

Tähän perusolettamukseen nojaa koko johdon koulutus sekä organisaatioiden kehittäminen.

Entä, jos johtajia ohjaakin vain itsekkyys ja he piu paut välittävät, miten muille organisaatiossa käy? Entä, jos rationaaliset perustelut korvaakin heikkoa egoa pönkittävä “olen aina oikeassa intuitio” ? Entä, jos toteumat arvioidaan aina tavalla, joka imartelee johtajaa ja tekee hänestä onnistujan organisaation kustannuksella?

Olisi epärealistista väittää, etteikö tällaiseen törmää. Taito johtaa voi perustua ylivertaisen osaamisen ja hyveellisen luonteen sijasta kykyyn manipuloida ihmisiä ja taitoon pelata taktista valtapeliä johdettavan organisaation kustannuksella.

Surullista, että muilla organisaation jäsenillä on aika huonot pelivälineet tällaista “rumaa peliä pelaavaa” vastaan.

Jos joku nousee sitä vastaan, hänet syödään pois käyttäen virallisesti hyväksyttyjä, mutta silti valheellisia perusteluja. Huonoa johtajaa vastaan kamppailu ei ole yksilölaji.

Puhun ja kirjoitan usein päätöksien läpinäkyvyydestä. Sekä hyvien johtajien oikeusturvan että kierojen johtajien paljastamisen vuoksi, rakenteissa tulisi olla pakko perustella päätökset hyvin, perusteellisesti, rationaalisesti ja siten, että jälkikäteen kyettäisiin arvioimaan objektiivisesti päätösten hyvyys.

Nyt olisi aika korjata ja luoda uudet rakenteet yhteiseksi hyväksi.

Löysät housussa on lupa muuttua kriittiseksi

2010-10-29T10:50:00.000+03:00

Minulla oli ihan toinen artikkelin aihe mielessä, mutta …

Valtakunnan “virallinen viisas”, Sauli Niinistö, uskalsi kritisoida EU:n tapaa hoitaa taloudellisia kriisejä. EU rikkoi Kreikkaa pelastaessaan omia periaatteitaan. Niinistöä huolettaa (aiheesta) onko jäsenvaltioiden piikki auki hoitamaan jatkossa väistämättä tulevat kurittomien valtioiden finanssikriisit. Itse asiassa Niinistö totesi useimpien jäsenvaltioiden piikin olevan jo täynnä. Niillä on niin paljon velkaa, että ne eivät enää kykene pelastamaan uusia kriisivaltioita.

On aika tehdä välttämättömyydestä hyve.

Selkeästi on nähtävissä, että nyt on lupa laajemminkin arvostella EU:n toimintaa tai pikemminkin toimimattomuutta. Vuosikymmeniä suuret puolueet onnistuivat blokkaamaan EU-kritiikin “epä-eurooppalaisena, sotahulluutena, nationalismina, epärealistisena, fasistisena populismina, yms”. Jostain syystä (?) media omaksui saman linjan?

Muissa EU-jäsenvaltioissa on osattu käydä jäsenyydestä huolimatta kriittistä keskustelua asioista.

Ikävästi tulee mieleen Neuvostoliiton valta-aika Suomessa, jolloin poliitikot ja media yhdessä huolehtivat siitä, että “rauhanomaista” itänaapuria ei kritisoitu. Kun neukkula romahti, poliitikot ja mediakin vapautuivat ajattelemaan omilla aivoillaan – tosin vain ohimenevän hetken.

EU:ssa esiintyvät epäkohdat eivät tule yllätyksenä. Nuo asiat ovat olleet ei-eliitin tiedossa jo kauan ennen EU:n perustamista. Heidät vain leimattiin systemaattisesti kyläpölhöiksi. Entä nyt? Suuri sopulilauma, joka hehkutti EU:n autuutta, olikin väärässä. Seuraako tästä hölmöksi leimattujen EU-kriitikkojen kunnian palautus?

Epäilen. Kaksi ihmisryhmää ei tee virheitä: poliitikot ja median edustajat.

Väärin ja väärään aikaa kritisoitu!

Alas norsunluutornista

2010-10-27T07:07:00.000+03:00

Kirjassamme, Dynaaminen johtaminen, määrittelimme strategian:

Strategia on prosessi, joka tuottaa yhteisiä huomion kohteita.

Määritelmällämme olemme halunneet korostaa strategian elämistä osana ympäristön muutosta, yhteistyötä strategian suunnittelussa sekä synergian saavuttamista, jos organisaatio kohdistaa huomionsa yhteisiin asioihin.

Kun johto on päättänyt hyväksyä uuden strategiansa, mitään ei ole vielä tehty. Viestikapula siirtyy esimiehille. Siirtymiseen liittyy ainakin neljä merkittävää jos-aluetta:

Kuinka helposti tulkittava (abstrakti - konkreettinen) strategia on?
Onko strategia orgaaninen (vanhan toiminnan jatkumo) vai radikaalisti suuntaa muuttava?
Kuinka paljon strategian toteutukseen liittyy riippuvuuksia?
Onko esimies subjekti (tekijä) vai objekti (tekemisen kohde)?

Jos strategia on abstrakti, yleisluontoinen, se on sovellettavissa laajemmin organisaation eri osissa. Toisaalta voi olla, että lukuisat sovellukset eivät enää vastaa alkuperäistä strategian ydintä. Jos strategia on konkreettinen, käytännön läheinen, se ohjaa selkeästi ja tehokkaasti jotain organisaation osaa, mutta aiheuttaa taas kummastelua ja kapinaa toisessa organisaation osassa.

Jos strategia suurin piirtein noudattelee organisaation aikaisemmin kokemaa, silloin esimies kykenee tulkitsemaan strategiaa kokemuksensa ja aikaisemmin toimintamallien avulla. Jos taas strategia merkitsee radikaalia suunnan muutosta, silloin esimies on ilman soveltamisen pohjaa.

Jos esimies kykenee toteuttamaan strategian vaatiman muutoksen omilla resursseillaan, silloin toteuttaminen voi onnistua helpostikin. Entä jos on se tavallisempi tilanne? Jokaiseen muutokseen pitäisi saada osallistumaan naapurilaatikoiden esimiehet ja henkilöstö tai muutos on organisoitu projektiksi, jossa on mukana monen organisaation edustajia – myös ulkopuolisia?

Jos esimies ja hänen henkilöstönsä saa (subjektin) strategian toteuttajan roolin, silloin motivaatio ja sitoutuminen löytyvät paljon helpommin kuin jos esimies ja hänen alaisensa ovat strategian muutoksen kohde (objekti). Näinhän käy esimerkiksi ulkoistus-strategioissa.

Päätös strategian hyväksymisestä ei vielä riitä mihinkään. Johdon pitää varmistaa että tuo päätös johtaa johdonmukaisesti sitä tukeviin arjen päätöksiin.

Periaatteellinen strategiapäätös johtaa lukuisiin toiminnallisiin päätöksiin.

Jos johto ei ole hereillä, nämä seuraavat päätökset joko noudattavat historian polkuja tai sitten hajaantuvat kuin se kuuluisa varpusparvi. Hyvä johtaja saa tämän kirjavan päätöksien portfolion suuntautumaan uudestaan ja uudestaan kokonaisuuden kannalta hyödylliseen suuntaan. Se ei onnistu norsunluutornista.

Johtajan on pakko ymmärtää ja tietää, mitä operatiivisessa toiminnassa tapahtuu.

Populismin vastavoimat

2010-10-25T08:44:00.001+03:00

Perussuomalaiset ovat sotkeneet vanhojen puolueiden kuviot. Miten on mahdollista, että kansa ei ymmärrä kokoomuksen, keskustan ja demarien vastuunkantopolitiikkaa?

Millaista tuo vastuunkantopolitiikka sitten on ollut?

Poliittinen eliitti alkaa muistuttaa (häiritsevästi) yritysjohtajia.

Heidän mielestään:

Omien päätöksien ongelmalliset seuraukset korjataan laittamalla kansalaiset (henkilöstö) maksumiehiksi. Päätöksentekijät eivät ole hukanneet yhteisön varoja, vaan kansa on elänyt yli varojensa?!
Suomi tarvitsee kilpailukykyä. Poliittisen johdon mukaan ainoa tapa saavuttaa se takaisin, on alentaa kustannuksia, mikä tarkoittaa kansalaisten, työntekijöiden, eläkeläisten elintason laskua?!
Keskustelu ongelmista ja mahdollisuuksista käydään kamreerikielellä: talous voi huonosti, kilpailukyky on laskenut, kasvu ei riitä maksamaan palkkoja tai eläkkeitä.

Nuo kolme edellä kirjoittamaani kohtaa ovat niin yleisiä ja niin kritiikittömästi toistettuja, että pidän sitä suuren luokan populismina.

Jos vastuullinen politiikka merkitsee globaalin talouden lepyttelemistä ja suostuttelemista investoimaan pikkuiseen Suomeen. Jos keskustelu käydään kansantalouden termein ilman arkielämän kytkentöjä ja termejä. Jos EU:n ideologinen onnistuminen ja menestys on tärkeämpää kuin oman maan kansalaisten hyvinvointi, silloin Suomeen syntyy poliittinen tyhjiö. Kansalainen miettii – onko minulla mitään muuta roolia, kuin aukaista rahakukkaroni yhä avonaisemmaksi?

Timo Soini on tehnyt Suomelle suuren palveluksen. Kansa, veronmaksajat, kansalaiset kaipaavat kamreerikielen vastapainoksi tunnetta ja poliittisen eliitin huonosti hallitsemia arki-ilmauksia. Tervetuloa takaisin poliittinen ilmaisu ja ideologia! Perussuomalaiset toimivat vallitsevan talouspolitiikkapopulismin vastavoimana.

Mikä tahansa muu ideologia kelpaa vastapainoksi nykyiselle kylmälle globaalin talouden populismin virtaukselle.

Organisaatio, joka hukkasi missionsa

2010-10-21T10:03:00.000+03:00

Homokeskustelun jälkeen kymmenet tuhannet kirkon jäsenet irtisanoutuivat.

He varmaan tiesivät, miksi erosivat, mutta tiesivätkö he, mistä he erosivat?

Suurin osa (noin 80 %) suomalaisista syntyy tai oikeammin liitetään kohta syntymän jälkeen kirkon jäseneksi. Tästä johtuu, että suurimmalle osalle kirkon jäsenistä jää hämäräksi yhteisö, johon he kuuluvat. Kasteessa vanhemmat ja kummit velvoitetaan antamaan lapselle kristillinen kasvatus ja siten johtamaan lapsi kirkon “ymmärtäväksi” jäseneksi. Tämä kasvatustehtävä toteutuu tehottomasti, koska suurin osa vanhemmista itse ei tiedä, mikä kirkko on.

Kaikilla meillä on joku kuva - useimmilla luuloihin ja ennakkoluuloihin perustuva harhakuva.

Kirkkoa syytetään fundamentalistisesta pitäytymisestä Raamatun opetuksiin. Väärin syytetty! Kirkon piirissä toimivista papeista noin 5-10% uskoo Raamattuun auktoriteettina. Muille se on kirja kirjojen joukossa.

Suurin osa kirkon toimihenkilöistä piispoja myöten vetoaa kirkon perinteeseen. Mikäs se on? Sitä ei ole selkeästi kyennyt vielä yksikään kirkon vastuuhenkilö selittämään. Kirkon perinne ilmenee nykyisin yhä mystisemmiksi muuttuvissa rituaaleissa (messut, siunaukset yms.) ja siinä, että asioihin ja ilmiöihin otetaan kantaa vain reaktiivisesti (jälkikäteen), kun on ihan pakko.

Muodot rikastuvat sisällön kustannuksella.

Maallikon (minun) mielestä kirkon opetus on päivä päivältä lähempänä kreikan filosofiaa ja kauempana Raamatun opetuksista. Eli ne, jotka syyttävät kirkkoa ahtaista, fundamentaalisista raamattunäkemyksistä, haukkuvat varmasti väärää puuta.

Kirkon oppi tuntuu olevan ihan mitä tahansa, joka pitää kirkon jäsenet tyytyväisinä veronmaksajina. Tässä suhteessa kirkko muistuttaa surullisesti poliittisia puolueita: reagoidaan yleisen mielipiteen purskahduksiin, ilman omaa linjaa. Koitetaan vain selvitä seuraavista vaaleista.

Kristillisyys oli aikoinaan vallankumouksellinen voima, jonka edessä valtakuntien johtajat vapisivat. Nyt kirkko vapisee aktiivisen facebook-ryhmän edessä.

Näin käy, kun voimaannuttava missio haihtuu ilmaan.

Out of the Box?

2010-10-19T13:40:00.000+03:00

Viimeiset vuosikymmenet johtamista on dominoinut tulosjohtamisen ajattelu. Tavoitteita vyörytetään mekaanisesti ylhäältä alas aina yksilöiden tasolle. Sen seurauksena organisaatio on fragmentoitunut, se on muuttunut yksilökeskeiseksi.

Kokonaisuus kärsii, koska työtovereista on tullut keskenään kilpailijoita.

Uskon, että moni organisaatio haluaa vielä jatkaa tätä “hajota ja hallitse” metodia. Se ei edellytä luovuutta, ei omaperäistä ajattelua – vain mekaanista suorittamista. Taloudellinen tulos voidaan aina varmistaa eliminoimalla tulevaisuuden arvo-optioita.

Suuren muutoksen aihiot on kuitenkin jo nähtävissä. Toimintaympäristö on muuttunut monimutkaisemmaksi ja dynaamisemmaksi ja sosiaalisen median myötä yksilöt eivät enää pysy kunnolla karsinoissaan. Mielenkiintoiset tehtävät kiinnostavat palkkaa enemmän ja yksilöiden motivaatio ja ajankäyttö suuntautuu yhä enemmän oman organisaatiolaatikon ulkopuolelle.

Ruoho on aidosti vihreämpää aidan toisella puolella.

Mielenkiintoista nähdä, milloin muutkin kuin pioneerit heräävät hyödyntämään työntekijöiden uutta yhteisöllisyyden tarvetta ja sen dynamiikkaa. Sosiaalinen media tarjoaa työvälineet viestiä yli ja poikki organisaatiorajojen. Se myös antaa osaaville käyttöön lähes rajoittamattomat globaalit resurssit: pallo on pullollaan omaan ahtaaseen työpaikkaansa kyllästyneitä osaajia ja parempaa palvelua haluavia idearikkaita asiakkaita.

Amebamaisesti kehittyvistä sosiaalisista yhteisöistä on mahdollista saada merkittävä kilpailuetu – sitä suurempi, mitä aikaisemmin jujun juonen tajuaa.

Sen sijaan, että työntekijälle maksetaan bonus laatikon sisällä pysymisestä, se pitäisi perustua arvoon, joka syntyy vuorovaikutuksesta “elävien yhteisöjen” kanssa.

Rationaalinen vai poliittinen investointi?

2010-10-17T16:02:00.000+03:00

Investointipäätöksiin sisältyy yhä kasvava epävarmuus. Silti päätöksiä tehdään vanhaan sovinnaiseen tyyliin kuitaten riski joko riskilisällä korkokannassa tai sitten vain löyhällä puheella johtoryhmässä. Strateginen investointi on pakko tehdä!

Pitempikestoinen investointi toteutetaan alkuperäisen suunnitelman mukaisesti vaikka maailma ympärillä muuttuisikin. Tavoitteiden ja oletusten muuttaminen viestisi epävarmuutta? Tai että alkuperäinen idea olisi huono? Sitähän kukaan päätöksentekijä ei myönnä.

Hyvässä tapauksessa investointi viedään loppuun asti, mutta joskus tai usein käy niin, että ennen loppusuoraa investointiprojekti muuttuukin uudeksi, vielä tärkeämmäksi ja kiireellisemmäksi investoinniksi. Alkuperäinen investointi haihtuu ilmaan.

Jos investointi saadaan täysin toteutettua, sen onnistumista ei suinkaan analysoida perusteellisesti.

Investointi nähdään “aikansa lapsena” ja siitä ei nähdä oppia nykyisyydelle. Tämä voisi tietysti pitää paikkansakin, mutta...

Organisaatiot, jotka jättävät investointinsa analysoimatta jälkikäteen, todennäköisesti harjoittavat poliittista päätöksentekoa. Investoinnista päätettäessä rationaaliset kriteerit ovat vain muodollisuuksia. Ne taipuvat aina esittäjänsä tahtoon. Olennaista on, millä statuksella varustettu henkilö investointia esittelee.

Olennaisempaa kuin miksi on kuka!

Tällaisessa päätösympäristössä jälkianalyysi johtaisi arvioimaan alfa-uroksen kykyä tehdä tulevaisuutta koskevia päätöksiä. Tämä yleensä ei ole hedelmällinen keskustelun aihe johdon piirissä.

Ryhmäpäätöksenteko on huonosti toimiva illuusio

2010-10-14T09:36:00.000+03:00

Olen toivottavasti leimautunut yhteisöllisyyden lämpimäksi kannattajaksi. Minusta juuri nyt olisi loistava aika organisaation hyödyntää henkilöstönsä koko osaaminen ja näkemykset. Siihen on olemassa sekä selkeä tarve että myös käyttökelpoiset toteutuksen välineet. - Tämä ei tarkoita, että kannattaisin ryhmäpäätöksentekoa.

Ryhmäpäätöksenteko on käytännössä huonosti toimiva illuusio, joka perustuu lähinnä väärinkäsityksiin.

Esimerkiksi yleisesti sanotaan asioita vietävän johtoryhmään päätöksentekoa varten. Tästä syntyy se harha, että johtoryhmä tekisi päätöksiä. Oikeasti johtoryhmä vain avustaa toimitusjohtajaa päätöksenteossa. Toimitusjohtaja päättää sekä kantaa vastuun päätöksestä. Päätöksiin sisältyvää vastuuta ei voi delegoida.

Mitä enemmän päätöksentekoon sisältyy epävarmuutta, sitä tärkeämmäksi nousee yksilön, vastuuhenkilön, johtajan rooli tehdä valintoja ja ottaa vastuu = tehdä päätös.

Jos eletään hyviä aikoja ja päätöksenteon seurauksilla ei ole mitään väliä, silloin ryhmä voi mukamas tehdä päätöksen. Tällaista on ruotsalainen päätöksentekokulttuuri – päätöksiin osallistumista näennäisissä asioissa.

Minusta johdon päätösmonopoliin kuuluvat:

organisaation suunnan valinta
organisaation resurssimixin valinta sekä
toiminnan organisointi.

Näihin ryhmäpäätöksenteko ei tuo lisäarvoa. Kerratkaa vaikkapa naapuri-neukkulan kokemuksia päätöksenteon hajauttamisesta. Se sai suurvallan kehityksen taantumaan puoli vuosisataa.

Yhteisöllisyys voi toki parantaa päätöksentekoa!

1) Strategioita suunniteltaessa koko henkilöstön näkemykset kannattaa ehdottomasti käyttää hyväksi. Yhteisöllisyys parantaa esiin nostettavien tulevaisuuden vaihtoehtojen realistisuutta ja toteutuskelpoisuutta.

2) Samoin (johdon päättämää) strategiaa toteutettaessa henkilöstöllä tulisi olla “tilaa” päättää toimintatavoistaan. Esimerkiksi, jos organisaation strategia on liikkua Helsingistä Turkuun, yksilöt ja operatiiviset tiimit saisivat päättää, käytetäänkö tähän bussia, junaa, lentokonetta vai laivaa. Taustalla on oletus, että operatiivinen henkilöstö hallitsee parhaiten operatiiviset vaihtoehdot.

3) Kolmas alue, jossa yhteisöllisyys parantaa päätöksenteon laatua on yksittäisten päätöksien valmistelu. Tyypillisesti kontrolleri jää viikonlopuksi töihin hakkaamaan taulukkolaskentaan niin kauan kaavoja, että (taloudellinen) lopputulos näyttää yllätyksettömältä ja toivotulta. Tämä jää päätöksenteon valmisteluksi. Laajempi ja älykkäämpi henkilöstön hyväksikäyttö valmistelussa parantaisi päätöksien toiminnallisuutta ja tuottaisi helpommin toteutettavia päätöksiä.

Kaikki haluavat vaikuttaa omaan työhönsä, mutta kaikki eivät halua tai osaa tehdä kokonaisuutta hyödyttäviä tasapainoisia päätöksiä.

“Minä haluan vain muutoksia, jotka parantavat minun työtäni ja palkkaani.”

Kaikki haluavat tehdä päätöksiä, mutta vain harvat haluavat kantaa päätöksiin liittyvän vastuun varsinkin, jos tulevaisuus on epävarma.

Soneran Relander oli aikanaan 3G-suunnitelmiaan esitellessä Suomen rohkein investoija. Hänellä oli yhtiön hallituksen ja valtion poliittinen tuki. Investoinnin epäonnistuttua hänestä tuli roisto ja hylkiö, jolle kaikki käänsivät selkänsä. Jos hän olisi onnistunut, selkään taputtelijoita olisi riittänyt.

Tehtäviä voi delegoida, vastuuta on vaikeaa tai mahdotonta hajauttaa. Diktatorinen päätöksenteko on pienempi ongelma kuin päätöksien liian suppea valmistelu.

Yhteisöllinen strateginen suunnittelu ja päätöksien valmistelu parantaisi kaikkien osallistujien asemaa kaikissa olosuhteissa koko organisaatiossa.

Oppi Palermon liikenneruuhkasta

2010-10-12T09:13:00.001+03:00

Ajoimme viikko sitten Sisilian Palermossa pikkuautolla aamuruuhkassa. Mielenkiintoinen kokemus. Autoja ja skoottereita sujahteli ohitse molemmilta sivuilta liikennesäännöistä välittämättä. Nopeusrajoitukset, kaista- ja sulkuviivat eivät häirinneet ja vinkkareita käytettiin yleensä vain meikäläisittäin väärin. Äänitorvea käytettiin paljon, mutta sen käytössä ei tuntunut olevan mitään logiikkaa.

Hämmentävintä tällaiselle suomalaiselle sääntöuskovaiselle oli homman toimivuus. Liikenne soljui sujuvasti eteenpäin ja autojen kyljet olivat vähintään yhtä siistejä kuin kotisuomessa.

Miten tuo oli mahdollista? Jotakin kuvittelen oivaltaneeni tuosta sujuvuudesta.

Kaikki pyrkivät eteenpäin. Kukin käytti heti hyväkseen vapautuvan tilan ja liikenteen suomat mahdollisuudet. Sääntöjen tiukka noudattaminen ei olisi tätä sallinut. Kaikilla oli sama (strateginen) etenemissuunta, mutta (taktisten) ajolinjojen valinnassa oli paljon pelivaraa.
Kukin kuljettaja käyttäytyi ennustettavasti. Ilmeisesti evoluutio oli jo eliminoinut yllätykselliset poukkoilijat. Tavalla ja toiselle muille liikkujille viestittiin omat aikeet. Näennäisesti kaoottinen liikenne olikin läpinäkyvää.
Minulla oli vastuuta myös muista liikkujista. Selväksi kävi, että päälle ajo ei ollut sallittua millään oikeudella eikä verukkeella. Takaa tuleva väisti aina. Tämä mahdollisti rohkean tilaisuuksien hyväksikäytön. Riskin hallinta oli yhteisöllistä – ei yksilösankareiden harteilla.

Aivan oivia pelisääntöjä minkä tahansa organisaation tarpeisiin. Vai kuinka?

Vallan rakkikoirat

2010-10-09T10:12:00.000+03:00

Lähinnä media itse on korostanut olevansa vallan vahtikoira. Se penkoo poliitikkojen taustat, sidonnaisuudet ja erheet. Kaunis ajatus pitää vallan käyttäjät varpaillaan ja siten varjella yhteistä hyvää.

Kuinkas tämä tehdään käytännössä?

Asiat henkilöidään. Koska lukijoita kiinnostavat persoonat, vaalivilppi, taloudellinen sidonnaisuus tai seksiriippuvuudet esitellään ko. henkilön puutteina, virheinä ja rikoksina. Tuomiolle ei joudu maan tapa, vaan yksittäinen henkilö.
Media antaa tuomion. Medialle ei riitä asian tutkiminen ja epäilyn herättäminen. Näyttävä lynkkaus myy paljon paremmin. Median usein antamaa väärää tuomiota ei yleensä korjata ollenkaan. Ketä se nyt kiinnostaisi?
Vallan käyttäjien kuherruskuukausi on lyhyt. Media antaa kohteelleen sata päivää aikaa paistatella nosteessa. Sen jälkeen hänestä kerrotaan vain negatiivisia asioita. Negatiivinen myy!
Jutun aiheet ovat irrallaan kokonaisuuksista. Kansa ei tunne politiikan sisältöä, koska se ei kiinnosta mediaa. Ideologioista ja poliittisista pyrkimyksistä ei kerrota, niiden taustoja ei tutkita. Ei ole enää puolueita, vaan jonkun “merkityksettömän” puolueen poliitikkoja.
Syitä ei mietitä, seurauksia kirnutaan. Tutkivan journalismin luulisi porautuvan asioiden syihin ja ongelmien aiheuttajiin. Asioilla ei ole mediassa historiaa. Se merkitsee myös lähes täydellistä näköalattomuutta. Kiire on kuulema syy tehdä huonoa journalismia.
Asioista, joista ei voi puhua, pitää vaieta. Median edustajat ovat Brechtinsä lukeneet. Luettelo aiheista, joihin media ei puutu, on pitkä. Yllättäen tuolla listalla olisi yksittäisiä henkilöitä mahtavampia valtarakenteita. Miksi niistä vaietaan, tai niistä puhuvat leimataan populisteiksi tai muuten haihattelijoiksi.

Minusta vallan vahtikoirina itseään pitävä media on muuttunut vallan rakkikoiraksi.

Vallan vahtikoirat syövät kiltisti vallan pitäjien kourasta. Itse asiassa ne vartioivat ja suojelevat todellisen vallan etuja ja puuttuvat vain näennäisiin asioihin – silmän lumeeksi ja mediaa myydäkseen.

Tiedotteen murusia

2010-09-30T18:13:00.000+03:00

Pidän pienen latautumistauon artikkelien kanssa. Noin viikon päästä jatkan jutusteluja.

Olen ollut vieraskynänä hyvejohtajuuden sivuilla. Kirjoitin, mitä eroa on hyveellä. Voisit osallistua asian pohdintaan?

http://www.hyvejohtajuus.fi/3138/mita-eroa-on-hyveella

Kotisivullani on tässä kuussa käynyt noin kaksi kertaa enemmän vierailijoita kuin aikaisempina kuukausina. Edelleenkin näyttää investointien hallinta kiinnostavan. Olisi mukavaa, jos joku kertoisi, mikä kiinnostaa ja mistä on samaa / eri mieltä. Aiheesta voisi kertoa aika paljon enemmänkin.